16.8.2007

Ilves kuoli

Väittävät Elviksen kuolleen 30 vuotta sitten, vaan minäpä kuuntelen häntä parhaillaan livenä. En käy ihan viikottain Vapaa-Valinnassa penkomassa levyhyllyä, mutta jokunen vuosi sitten siellä osui silmään Elviksen The Early Years, jossa se paras ryhmä vetää livenä ilmeisesti ainakin Las Vegasissa 1956*. (HUOM! Alhaalla vähän edittiä.)

Siis Scotty Moore kitarassa ja Bill Black bassossa, arvelisin että rummuissa on DJ Fontana ja the Jordanaires vierailee laulamassa taustoja. Taisi maksaa kolme euroa, sisältää peruskamojen (Heartbreak Hotel, Long Tall Sally, Hound Dog, Blue Suede Shoes ym.) lisäksi sellaisia ylläreitä kuin Tweedle Dee, Maybellene ja upea I Was The One. Äänitystä hifisti voisi pitää suttuisena, mutta minä saan meiningistä kiinni.


Sen sijaan Ilves kuoli eilen jalkapallokentällä, kun se nykymuodossaan nimellä Tampere United joutui Rosenborgin pahoinpitelemäksi, numeroin 0–3. Eka maali oli puoliksi omaa hölmöilyä, toinen oli komea tekomaali, kun musta Norjan poika jysäytti volleylla boksin sivulta tulleen keskityksen verkkoon, ja kolmatta en oikein edes muista.

Tuppasi naurattamaan, kun Hannu-Pekka "Hoopi" Hänninen kehui Rosenborgin olevan Tampereen ystävyyskaupunki. Totuuspohjaa oli sen verran, että Rosenborg on kotoisin Trondheimista, joka OLI eiliseen asti ystävyyskaupunkimme.

Innostuin kuuntelemaan Elvistä, kun luin Prosperon pohjustuksen aiheesta.


EDIT: * vuosiluvuksi oikaistu 1956 (ei 1955) asiantuntevien kommenttien pohjalta. Halpalevyn kansitiedot ovat vähäiset, joten vetelin lonkalta ja kaivelin ulkomuistista tietoja, kun aika pikaisesti tämän kirjoitin. Jos vaan jaksan, teen vielä vertailevaa tutkimusta Peter Guralnickin Last Train to Memphisin ja levyn välillä. Se on selvää, ettei tuo yksi yhtenäinen keikka ole, vaan kappaleita on koottu eri lähteistä.

Mainittakoon, että esimerkiksi Hound Dog esitetään vanhaan Freddie Bell & The Bell Boysilta opittuun tyyliin: "You ain't nothin' but a hound dog, hound dog / Crying all the time".
Tässä vielä sisäkannen tiedot kappaleista. Näyttääpi Cridip olevan tällä kertaa That's All Rightin tekijä, eikä Arthur "Big Boy" Crudup.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"We were the only band in history that was directed by an ass."
-- Scotty Moore

:)

varapygmi kirjoitti...

Erinomainen lausuma, nauratti vahvasti. Herra Pelvis varmaan piti tuosta itsekin.

Hävetti oma tunarointini, eihän se mikään puolivolley ollut vaan koko-sellainen. Herra Kone (omaa sukua kai Otis, niitä trondheimilaisia koneita kuitenkin) veti komeasti jalkaterä lantion yläpuolella, ilman pomppua.

kervå kirjoitti...

"Las Vegasissa 1955.
Siis Scotty Moore kitarassa ja Bill Black bassossa, arvelisin että rummuissa on DJ Fontana ja the Jordanaires vierailee laulamassa ..."

Nyt kyllä epäilem vahvaa feikkiä. Liian hyvää ollakseen totta. Feikki.

kervå kirjoitti...

Tos vähän wikipediaa selasin, niin Jordanaires tulee messiin vast tokalla levyllä, joka on julkaistu -56, niinkuin eka levykin... siis albumi, sinkkuja tietty jo aiemmin. Mutta miten se ois ollu jo Vegasissa -55 vetämässä ja noiden studiomuusikoiden ja levytykseen hankitun lauluyhtyeen kanssa? Sehän siinä ihmetyttää.

Kerro lisätietoja!

ps. meitsi on vähän tällanen fakta-addiktoitunut... sori

Anonyymi kirjoitti...

Ei suorastaan feikkiä, vaan epätarkkaa hihanuotiskelua.

Alla vuosien 1954-1956 täydellisiksi mainitut Shreveportissa tallennetut "Louisiana Hayride" -radioshow-kipaleet, joista on koottu nuita halpislevyjä.

Disc: 1
1. That's All Right
2. Blue Moon of Kentucky
3. Hearts of Stone
4. That's All Right
5. Tweedle Dee
6. Money Honey
7. Blue Moon of Kentucky
8. I Don't Care If the Sun Don't Shine
9. That's All Right
Disc: 2
1. Good Rockin' Tonight
2. I Got a Woman
3. Tweedle Dee
4. I'm Left, You're Right, She's Gone
5. Baby Let's Play House
6. Maybellene
7. That's All Right
8. I Was the One
9. Love Me Tender
10. Hound Dog
11. Elvis Has Left the Building

Kaikkein ensimmäinen Las Vegas -keikka oli huhtikuussa 1956. Se oli myös ensimmäinen istuvalle aikuisyleisölle - ja vastaanotto oli vaisu. Jordanaires oli remmissä vuodenvaihteen RCA-levytyksistä lähtien. Vegas-livetallenteita on tiettävästi kolmelta illalta, joten niitäkin on saatettu kupata mukaan halpiskoosteelle.
Guralnikin "Last Train to Memphis" ja jatko-osat ovat tarkkaa tilitystä Elkun urasta.

Varapygmi kirjoitti...

Jou, vedin sen 1955 ulkomuistista, kaipa se oli sitten 1956. Luin tuon Guralnickin jokunen vuosi sitten ja sen pohjalta koetin tunnistella, mistä livepätkiä oli poimittu.
Koetan tarkastaa vielä sieltä, jos jaksan. Voin skannata levystä myös sisäpaperin, jossa on kappaletiedot ja niukasti muuta infoa. Se Fontana oli arvaus siltä pohjalta, että olen asiaa joskus tutkinut, mutta tulosta en muista.

Eka kappale kuulutetaan: "Heartbreak Motel" ja seuraavan alkuun Elvis selittää: "Here's a song recorded by a good friend of mine, Little Richard." Näistä oli jotain juttua Guralnickissa. Elvis esittelee Jordanairesin ennen kuin vetävät I Was The Onen.

Varapygmi kirjoitti...

Kervå, tämmöisiä ovat keski-ikäisen tuurijuopon faktat. Entivanhaan oli hyvä muisti, johon oppi luottamaan. Nykyään se on vähän rispaantunut, jolloin luotto on ylimitoitettu.

Sen verran selvisi, että levyn ekat 7 piisiä taitavat olla Memphisin Cotton Festivalilta toukokuulta 1956. Kokoonpano on se mainitsemani Moore, Black, Fontana. Jordanaires vierailee.

Ehtaa kamaa joka tapauksessa. En nyt heti muista, miksi uskoin myös Vegasista olevan jotain mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Kun oikein innostuu...
Alla peräti kolmella eri boksilla julkaistu Las Vegas -setti, joka on siis toukokuulta:
1: Heartbreak Hotel (May 6, 1956)
2: Long Tall Sally (May 6, 1956)
3: Blue Suede Shoes (May 6, 1956)
4: Money Honey (May 6, 1956)

Viimeinen Hayride-esiintyminenkin oli 1956 Jordanaires ja I Was The One -kappale olivat mukana. Sen sijaan "Heartburn Motel" on Vegasin kuulutus. Go figure.

Anonyymi kirjoitti...

Jep jep, kiitos. Noista ei ilmeisesti ole mitään tällä levyllä.
Jos sattuu olemaan Guralnick käsillä, niin sivulla 278 kuvataan 20-minuuttinen keikka 15.5.1956 Cotton Festivalilla, joka vastaa melkein pilkulleen noita 7 ekaa stykeä. (Eroa on hitusen sanojen änkytyksessä ja toistelussa, mutta epäilen sitä translitterointivirheeksi.) Jos kirjaan luottaa, sieltä ne esitykset melkein löytäisi, vaikka Maybellene ja Tweedle Dee eivät ole mahtuneet hakemistoon.

Anonyymi kirjoitti...

Hmmm, onkohan sittenkin niin, että levytys onkin seuraavan päivän keikalta Little Rockista, jonka pohjalta Guralnick on konstruoinut Memphisin esityksen… ei hermo kestä eikä aika riitä tutkia nyt enempää.