12.2.2007

Puolivillainen ei lämmitä 50-prosenttisesti

Vaihteeksi hiukan itsesaastutusta. Kaveri ohimennen mainitsi, että plokistani ainakin näkee vapaa-aikaa olevan runsaasti. Tavallaan niin, mutta minulle tuo huomio paljastaa ennen kaikkea ikuisen taipumuksen tuntea ja ajatella, että toisilla on helpompaa tai mukavampaa.

Olen tässä puuhastellut viiden viikon aikana käännöksiä ehkä 500 000 merkkiä (välilyöntien kera), mikä tekee jonkun 70 000 sanaa. Sekin on jonkinlainen työsuoritus, mutta kuuluu siihen askarteluun paljon muutakin tylsää toimittamistyötä, kuten oikolukemista, sivujen tarkistelua ja sähköpostien lähettelyä.

Siinä ei ole mitään hohdokasta, mutta jos sen tekee kotikoneella ja hyppää aina välissä Plokistaniin, voi syntyä mielikuva että onhan se helppoa onnelaa, kun saa määrätä itse mitä milloinkin tekee.
Silloin mielessä on haavekuva. Työnteko kotona on kaksipiippuinen miekka, sillä siinä voi säästää aikaa, koska ei tarvitse sonnustautua työpaikalle ja voi puuhailla haluaminaan kellonaikoina haluamassaan rytmissä, mutta toisaalta ei voi varsinaisesti sulkea työpaikan ovea takanaan. Lomat, saikut ja pekkaset ovat helposti puolivillaisempia, kun töistä ei tahdo päästä irti kuin väkipakolla tai juomalla itsensä vapaataipaleelle, saati että rahaa saisi tekemättä mitään. Jos notkun plokeissa töitä tehdessä, se ei suinkaan lisää vapaa-aikaa, vaan joko pidentää työpäivää tai lykkää työn valmistumista.

Kokeneemmat ja ryhtevämmät osaavat määrätä itselleen selvät ajat, jolloin tehdään täysipainoisesti työtä, mikä vastaavasti auttaa kai määräämään muun ajan vapaaksi. Moni tarvitsee erillisen työhuoneen ilmeisesti juuri näistä syistä.
Minä tarvitsisin kai erillisen työkoneen ilman nettiyhteyksiä, mutta silloin joidenkin asioiden tarkastaminen hitusen hankaloituisi. Se ehkä kyllä vain terävöittäisi jälkeä, että tekisi ensin alustavan työn ja sitten tarkastaisi kaiken tarpeellisen.

Äh, jos tämä kuulostaa valitukselta, sekin johtaa harhaan. Kiinnostavaa asiassa on halu takertua toisten tekemisissä näkyviin merkkeihin siitä, että aikaa menee kaikenlaisiin hupatuksiin ja turhuuteen. Omissa touhuissa ei välttämättä edes huomaa, jos katselee viikon mittaan vaikka 15 tuntia telkkaria tylsänä rötköttäen, notkuu toiset 15 paarissa ja kolmannet 15 selaa pronoa, mutta toisilta voi silti vaatia kurinalaisempaa toimintaa ja korkeaa työmoraalia.

Paarissa on tuttu ilmiö, että ihmiset tekevät huimia johtopäätöksiä: jos jollain on tuoppi kourassa, hän tuhlaa rahansa ja aikansa juomiseen. Se voi pitää paikkansa tai olla potaskaa. Itse asiassa ammattilaiset kiinnittävät usein vähemmän huomiota; he vain vaivihkaa särpivät kymmenen tuoppia yllättävän pikaisesti ja saattavat kadota kotiin jatkamaan. Amatöörit tai putken alkuun päässeet tuurijuopot vastaavat metakasta, kommelluksista ja ylilyönneistä.

Tiedän sen kokemuksesta. Niinä aikoina kun olen eniten ja säännöllisimmin juonut, olen myös osannut taidon, miten tenutetaan pitkä päivä muistikatkon tuolle puolen niin, että pystyy esittämään melkein asiallista vielä valomerkin tullen ja löytää kotiin, vaikka oikeasti on marinoinut aivonsa järkyttävään ylikuntoon. Poikkeuksiakin tulee kyllä ihan väkisin.
Pitäisikin osata olla iloinen, että nykyään kestokykyä ei ole lainkaan samaan malliin, koska korkean paikan leirit ja armoton päivärutiini puuttuvat. Tulee vain harvakseltaan reuhdottua kuin vähämielinen ja sitten ihmeteltyä, että onpa paikat kipeät ja etten tiennyt minulla tällaista lihasta olevankaan.

Itse haaveilen ajoittain siitä, että minulla olisi säännöllinen viikkotyö – 8 tuntia päivässä ja viikonloput vapaat – jossa saisi kesälomat, sairaslomaa tarvittaessa, eläkettäkin kertyisi ja turvana olisi liitto ansiosidonnaisine tukineen, jos työt loppuvat.
Tästä voi nurinkurisesti aavistella julmaa tosiasiaa, että ihmeelliset täytyy työolosuhteiden olla, jos niitä osaa itse arvostaa, mutta kateellisia löytyy helposti joka suunnalta.

Jäävuoren huippua koskeva teoria on etevä, siis että näemme vain yhdeksäsosan kokonaisuudesta, mutta se ei ole sovellettavissa aivan joka paikkaan. Jos näkee ihmisen vaikkapa tuoppi kädessä tai ravintolassa lounaalla, se ei välttämättä paljasta, että hän juo 9 tuoppia tai syö 9 ravintolalounasta päivän mittaan.

On kiusallisen vaikeaa pitää samaa odotus- ja vaatimustasoa itselle ja muille, siis ihan vain päänsisäisen hyväksynnän kannalta, vaikka se olisi minusta elämänasenteena lupaava. Aika monille meistä tuntuu olevan tarpeellista vähätellä toisten tekemisiä, että omat saisivat suhteessa enemmän arvoa, tai vaikkapa ihmetellä toisten elämän helppoutta, että oma urheus vaikeuksien kestämisessä ja selvittämisessä vähän korostuisi.

Ei tällainen arviointi sitä tarkoita, että viitsisimme ymmärtää millaista toisen elämä oikeasti mahtaa olla – tai että olisimme kovin kiinnostuneitakaan siitä. Eikä elämä ole kilpailua. Siitäkin olen kuullut kyllä eriäviä mielipiteitä.

Asia aivan erikseen on polkkien synnyttämät väärät mielikuvat. Tännehän valikoituu vain niitä juttuja, joista huvittaa ja ehtii kirjoittaa. Kirjoitushommien sivussa tai kaljapullo kourassa voi vielä nakutella jonkin verran, mutta monen muun toimen ohessa se jää tekemättä.
Esimerkiksi tiskaamista tai ruuan laittamista en viitsi tehdä polkan tahdissa. Tai teoreettisena vaihtoehtona tuskin jaksaisin yrittää availla toisella kädellä rintaliivejä ja toisella nakuttaa tuntemuksia, että "life goes on bra", kuten Paul McCartney asian ilmaisi. Enkä minä yleensä drag-asussa olekaan kirjoitellessani.

Mutta se on jo ihan eri polkan aihe.

Tämä on erikoispolkka. Rummutin suurimman osan tästä puolivahingossa sähköiselle keltaiselle lapulle, luultavasti lyhytaikaisen pelikiellon aikaan, enkä suoraan bloggerin "dashboardissa". Tarkoitus oli vain merkitä jokin ajatus talteen.
Haaveilin josnain välissä, että olisi hyvä oikolukea polkkansa, mutta en jaksanut tätä kauheasti hioa tai tiivistää, pikemmin lisäilin pikkujuttuja. Ellei viitsi hieroa tekstiä kuntoon, pitäisi kai aina pyytää anteeksi mahdolliselta lukijalta. Anteeksi.

10 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Aina kun olen tuottanut eniten asiatekstiä töissä ja ollut kiireisimmilläni, olen myös tuottanut suurimpia aivopäästöjä etenkin nettiin. Kovin sidottua tekstiä tuottaessa päähäni kehittyy hömppäpainetta! Mutta kyllähän siitäkin olen kuullut, että taitaa olla liian löysää töissä tms. vodevö.

Nykyään toki laiminlyön lapsia ja perhettä polkkauksen takia... Hyvä jos leivänkäntyssä pysyvät, paitaressut.

Jos itsellä ei ole kiinnostusta tai tarvista tämmöiseen kirjalliseen kanssakäymiseen tiedottomuusverkossa, toisen harrastus näyttää ehkä käsittämättömältä ajanhaaskuulta. Tiedä sitten, mistä tuomitsemisen halu tulee, olen itte nimittäin semmoistakin kohdannut ja merkillisenä pitänyt. Onko se joku tyypin itsensä sisäinen venkula, että periaatteessa kokee painetta tutustua ilmiöön, mutta kun ei halua, tuomitsee varmuuden vuoksi koko ilmiön? Tms.?

Tuolla jäävuori-ilmiöllä on muuten kiinnostavia käytännön sovelluksiakin. Meillä esim. kävi taannoin sosiaalityöntekijä 10 minuutin vierailulla toteamassa, millaista vammaisen lapsen hoito on. No, sehän oli niin heleppoa, ettei se mitään omaishoitajuutta edellytä, kun vieraan ihmisen tullen poitsu meni nurkkaan katselemaan pölyhippuja tms.

Muutenkin xtuttaa nuo ihmisten (ja itsenkin, valitettavasti) harrastamat pitkälleviedyt oletukset ja tulkinnat, ztana. Miksi niiden niin usein pitää osua niin kavvas maalista?

Varapygmi kirjoitti...

Hienoa lukea. Kun käynnistelin "sarkasmo-gizmoa", se tyrkytti paria vaihtoehtoa, kestätkö kuulla?
a) taitaa olla kiirettä?
b) taisi osua ynnä upota?
Ei maar, ei sarkasmia lain, ja yritän olla vetelemättä röyhkeitä oletuksia. Kyllähän sen itte tietää, ja ainoastaan itte yleensä, milloin hukkaa aikaansa (ja usein keksii eteviä perusteita tai tekosyitä sille), milloin se on hyvin perusteltua huuhailua ja milloin taas se vain irtoaa väkisin käsistä kuin jäinen rasa pappatunturin sarvista.
Jos joka minuutin pystyisi käyttämään järjestelmällisesti ja tehokkaasti, jäisi varmaan elämä väliin.
Pitäisikö harrastus määritellä hupaisaksi toiminnaksi, jonka tulee näyttää muista käsittämättömältä ajanhaaskuulta?
Käntynsyrjää järsiville paitaressuille terveisiä!

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin vielä terhentää, että asialliset touhut tehdään Kurinassa ja työt taas Veronassa. Terve järki asustaa tietty Uhanassa.
Lomakohteita ovat sitten Pello ja Ellun kanala, mutta se on toinen juttu.

Ohari kirjoitti...

Asiaa!

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kits! Siinä mielessä olen vähä tuhlaillut aikaa, ettei ole Led Zep -kirjasta tullut ajatuksia mieleen, saati tänne. Neil Youngin Shakey-elämäkerrasta ostin kyllä jo toisen kappaleen, koska eka on lainassa ja tuo maksoi Kalle Anttilassa vain 3 eeroa. Se ompi mahtava teos rok-kirjaksi.
Pyykkärin olkapääkin on ollut paljo paree, nyt sattuu vaan keskelle niskaa, koska istun kyssässä koneen äärellä…

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta, jos istun töissä koneella n. 9 h ja kotona hmm...en kehtaa kertoa, minun olisi parasta saada tehdä työni etätyönä, jos se olisi mahdollista. Syynä mm. se, että herään säänn. klo 4, jos tenutan, herään silti klo 4... Joten tehokasta työaikaa jää aina jossain välissä tarpeeksi. Ja osan siitä käytän seuraavan päivityksen valmisteluun, Lokistania ym. seuraamiseen ja yleiseen hurvitteluun netissä työnantajan kustannuksella. Tänään ruokiskin oli vain 20 min... ,D

Ohari kirjoitti...

Nääh, lepo vaan. Zepukkarapo oli kaino toive eikä jyrkkä käsky, jotta sikäli :-)

Tuli tästä vielä muuten mieleeni, että itseä vituttaa myös kansa, jonka mielestä kaiken pitää olla helevetin vaikeaa ja raskasta, jotta sillä olisi jokin arvo tai merkitys. Olenko sata kertaa pyyhkinyt korvista tulleesta savusta aiheutunutta nokea päästä kuunnellessani estelystä huolimatta voivotusta "kun sullakin on sitä ja tätä ja on siinä puuhaa yhdelle ihmiselle" - siis vaikka olen yrittänyt tehdä selväksi, että ei tämä mun elämä nyt mitenkään kovin kummoisen raskasta ole (yleensä ja jatkuvasti, kai nyt kaikilla on enemmän kiivaampia ja vähemmän kiivaampia jaksoja elossaan). KUN PITÄISI VISSIIN OLLA RASKASTA JA ANKEAA. Saatana. Että märistä pitää joka tapauksessa toisten asioista, on niillä vapaa-aikaa tai ei ole. Ihmisten mielen mukaan on niin kovin vaikeaa pomppia.

Oho, sori kiihtymys, osui nääs, ja uppos kans :-D

Anonyymi kirjoitti...

Pois turha synkkyys! Kiitos Osmo, että olet olemassa. Mainiota on meininki. Ilman plokiasi olisimme hukassa. Nyt olemme vain kadoksissa.

Varapygmi kirjoitti...

Jou, mama! Ohari, olen itse usein katuojasta repäistyn hampin näköinen, koska en jaksa ja halua paljon peiliin katsella. Tämä taitaa johtaa siihen, että jotkut olettavat kykyni hoitaa omia asioitani olevan hyvin rajallinen. Niin kuin se toki onkin, mutta olen oppinut aika hyväksi valikoimaan, mistä oikeasti välitän ja mitä kuuluu tehdä.
Mutta siitä seuraa myös sellainen harvinainen asetelma, jossa oikeasti raivostun. Nimittäin jos joku yrittää päättää puolestani, mitä ajattelen ja tunnen. Jostain syystä naiset ovat onnistuneet siinä useammin, ehkä takana onkin vaikea äitisuhde…

Poppi-Hessu! Onnittelut hienosti hoidetuista kisoista. Iltalehdessä oli eilen komea raportti, muita en ole nähnyt. Kuvassa pääsit hyvin Setä Mäksin taakse piiloon.
Mitä synkkyyteen tulee, ei sitä ole ollutkaan. Tuohan oli enemmän maailman tilan ihmettelyä, joka ei ihmeesti omaa tunnepolitiikkaa kravauta.

Anonyymi kirjoitti...

Ah, Polgara! Joillekin etätyöt sopivat. Mulla se on aika luontaista, koska käännöshommia olisi outo lähteä tekemään toimistoon, jossa muut vain katkovat keskittymistä. Mutta heikot vaiheet ovat vaikeita. Joskus ei huvita olla kotona, joskus taas ei työ maistu. Kumpi tahansa johtaa siihen, että pitää karkailla kylille.