2.2.2007

On siinä jotain hassua

Tutkimukset Costellon parissa jatkuvat, nyt olen pari-kolme tuntia kuunnellut shufflella herran tuotantoa, mitä kovalevyltä löytyy. Jysähti sellainen vanha esitys kuin (What's So Funny 'Bout) Peace, Love And Understanding soimaan.

Se on erikoistapaus. Hommasin sen tuoreeltaan (luultavasti 1979) singlellä, mutta enpä tullut sitä juuri kuunnelleeksi, koska se oli ovelasti piilotettu Nick Lowen singlen American Squirm b-puoleksi ja esittäjäksi oli merkitty Nick Lowe and His Sound. Lauluääni kuulosti kyllä erehdyttävästi Costellolta jo silloin, ja taidettiin asia Soundissa myös paljastaa. Onhan siinä näköjään myös the Attractions soittamassa.

Kappale oli Lowen omia neronleimauksia, Brinsley Schwartz -orkesterilla levytetty jo 1974 näköjään, mutta tuo Costellon rykäisy on sitten noussut kuuluisammaksi ja saattaa hyvin olla pohjana Bill Murrayn esitykseen elokuvassa Lost in Translation.

Piti vain silmäistä, josko Juutuubi tarjoilisi aiheesta mitään. Löytyihän sieltä video, joka tehokkaasti palauttaa mieleen kuinka kaameita ne alkuaikojen promopätkät 70/80-taitteessa usein olivat. Luetelkaa nörtimmän näköisiä rokhahmoja! Jos volukkaa irtoaa vehkeistä, kannattaa myös vääntää.

8 kommenttia:

varapee kirjoitti...

Outo tapa viihdyttää itseäns, mutta olen tarkastanut tuon videolinkkini jo pari kertaa, kyllä se toimii.
Siks toisekseen muistin sen singlen kannen, jossa oli hauskana yksityiskohtana, että Mr Lowe nojaa kitaraan (tai bassoon), jonka otelautaan on kirjoitettu kauniisti liidulla Costello. Olikohan se ainoa suora maininta, että kaveri on kuvioissa mukana? Lowe toimi tuolloin hänen tuottajanaan. Sitä paiten, American Squirm on kans komea kappale.

kervå kirjoitti...

Tuota biisiä joskus pändin kanssa soiteltiin...

veepygmi kirjoitti...

Olik teillä vastaavat sexy-mf-lasit peittämässä puoli päätä? Tuosta palasi sekin mieleen, mistä Popedan Hautamäki varmaan sai liikanimensä Sensuuri-aikoina.
(Onko typerää kysyä mitä soitat, kun en asiasta mitään tiedä?)

kervå kirjoitti...

Kitaraa soitin silloin. Ikinä en ole hirveesti ulkonäköön satsannu, oli kyse rilleistä tai releistä.

varapygmi kirjoitti...

Jaa! Tyrmäävältähän tuo pärstä näyttää. Ite olen soittanut lasten ksylofonia, nokkahuilua, kazoota, bassoa ja juutalaisharppua ehkä yhteensä tunnin. En ole pro-tasoa.
Pojalla kävi tuuri, että on päässyt reenaamaan pari kertaa soittokämpälle, jossa saa valita Fenderin Jazz-bassosta, Stratosta tai kunnon Ludwigin setistä. Rummut on kuulemma vienyt, on polleaa osuttuaan Bo Diddley -kompissa basarilla pari kertaa jokseenkin taimiin. Herttainen basistikaveri jaksaa heilua kuusivuotiaan kans. Poika on intona opittuaan sellaisia sanoja kuin haikka, pelti ja virveli (ei se millä kalastetaan, kehui).

EV kirjoitti...

Hyvin ajoitettu kirjoitus. Kuulokkeissani soi juuri Girls! Girls! Girls! -kokoelma, joka sai nimensä samannimisestä Elvis Presleyn elokuvasta!

Videon Elviksen tukkamuodista tulee mieleen Kauko Röyhkä, joka on muutenkin samaa sarjaa: molemmat herrat ovat suoltaneet erinomaisia poppi- ja rokkipiisejä valtavasti, mutta jättihitti puuttuu.

Nörtti? Elvishän aloitti ohjelmoijana! Muistan elävästi Elviksen monet esiintymiset legendaarisessa Kenny Everett Show'ssa 80-luvun taitteessa.

Varapygmi kirjoitti...

Jep, olikos se tupla-cd? Supernörtti vaan uhoaa videolla niin pirusti ruipeloksi, jonka otsa on leveämpi kuin hartiat.
Röyhkän makuun en ole kauheasti päässyt, ekan singlen Yhdeltä viimeistään pois go-go jälkeen, mut Costello on munsta übermusikaalinen laulumelodioiden tekijä.
Joku 80-buumi iski päälle, olen katsellut tv-introja tunnarien takia. Taidan pistää linkkisatsin…

veepygmi kirjoitti...

Ah, löytyisiköhän Everettiltä vielä se "hang-gliding on a chest of drawers"…