Kirjaston ylistys

Alkuvuoden mittaan olen käynyt parin viikon välein lauantaisin Tompereen pääkirjastossa Metsossa pälyilemässä hyllyjä. Tahdin ovat määränneet dvd- ja cd-lainat, koska niistä osaan myönnetään vain pari viikkoa laina-aikaa. Joka kerralla pitää karata kesken tiskin kautta pois, koska tarjontaa on niin hulvattomasti.

Hölmöä esimerkiksi, etten ole äänikirjoja ja musiikkiosastoa tullut penkoneeksi aikaisemmin. Poika nauttii erityisesti nukahtamisesta iltasatuihin, ja yksityisen rauhan tuntuu löytävän paremmin levyn kautta kuin isän lukemista jutuista, joihin hän kernaasti esittää välihuomautuksia. Molempi parempi vaikuttaa toimivalta ratkaisulta, mutta Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas on Antti Virmavirran lukemana ollut jo useana iltana suosikkitoive. Kolmesta levystä riittää pitkäksi aikaa.

Olen verestellyt itse muun muassa Jamaikan rytmejä. Burning Spear ja Black Uhuru saivat tänään jatkokseen (vielä) vanhempia kurkoja: Prince Buster, Jimmy Cliff ja Gregory Isaacs ehtivät jo luoda hyvää hytkettä lauantaihin, Rico odottelee vielä vuoroaan.

Tuo Prince Buster säväytti ensin kokoelmalla tutulla kappaleellaan One Step Beyond, jonka (hänen kappaleensa mukaan nimetty) Madness tempaisi debyyttilevynsä nimistykeksi 1979. Kokoelmalta se pulpahti esiin, koska alkuviikon jankkasimme Norsutanssijan kanssa mainoksesta pollajukeboksiin takertunutta I'm In The Mood For Skata. Oli se pentele kuitenkin It's Ska Timella mukana. Tarttui vahvasti myös toveriin.

Aloin musavisassa haihatella, että instrumentteja hallitsemattomalle hang-around-nahjukselle houkuttavin tehtävä olisi tsikittäjänä 60-luvun Jamaikalla. Esiintymispelkojen vuoksi haaveissa olisi olla se studioässä, jolle soitetaan ska-rynkytyksen kaivatessa vielä yhtä tärkeää perkussiivista elementtiä: "Tota, Osmo, et kerkiäisi tulla tsikittämään?"

Teoriaa hiukan varjosti orastava aavistus, että Prince Buster taitaa itse hoitaa tsikityksen tuolla One Step Beyondilla, joka löytyy myös juutuubilta. Ainakin tuntuisi joutavan hyvin, koska alun huudon jälkeen vasta alkaa se tsiki-tsiki-tsiki, joka etenee monenlaiseen muuhunkin rytmiseen yskähtelyyn ja huulenpäristykseen, eikä lyriikkaan kuulu paljon muuta kuin kappaleen nimen toistaminen pariin kertaan.

Eri rupatteluissa syntyi yhteistä intoa ihailla vahvaa pohjaa ska-rytmeissä, joka antaa kursailematta tilaa torville tuuttailla vanhemman amerikkalaisjatsin rytmiikalla ja ikivihreiden iskelmien tai swingbravuurien sävelillä soolojaan. Hienoissa ja yltiörennoissa 60-luvun ska-rallatuksissa tuntuu kulkevan päällekkäin sulassa sovussa kaksi eri rytmiä. Controlin vanha rumpali Pete tätä aihepiiriä innostui selvittämään, mutta heikko teoria- ja käytännön pohjani jättää sen osin suloiseksi arvoitukseksi.

Hyväksi lopuksi vielä fantasiakysymys musiikin ja tv-näyttelemisen risteyksestä:
Mikä Elviksen rockabillyhenkinen esitys 50-luvulta saa kunnian toimia herättäjänä, kun Hugh Lauriella on työpäivä ja pitää asettua roolihahmon nahkoihin ennen lähtöä tv-studiolle?

Vastaus on tietenkin.

Voisin jatkaa vielä pitkälti kirjoista, joita olen kahminut elokuvan, novellien, urheilun, sarjakuvan ja satunnaisen muun saroilta. Tai parista klassikkoelokuvasta, joita Metso on tarjonnut paikkaamaan syntisiä aukkoja. Ehkä myöhemmin, Howard Hawks on nyt kuitenkin pinnassa.

Levyistä ei sovi unohtaa, että löysin jotain kiehtovaa myös 2000-luvulta (huh!): Deke Dickersonin puuttuvan levyn (In 3 Dimensions) lisäksi Kometan ekan albumin Like A Light Bulb, joka kuulostaakin säväkältä. Hörhöilin tiistaina, että bändi esiintyisi Klubilla ja sinne kuuluisi lähteä, mutta Jazmanaut osasi sittemmin oikaista, että olin kuukautta etuajassa… tsori vaan kumppalit, jotka retkutin väärin perustein maistelemaan.