Ornitologi avannossa

Huh, ei opiskelu kirpaissutkaan niin pahasti kuin pelkäsin. Nyt on eka päivä takana ja aikanaan pitäisi olla sitten kystä laittamaan pikkuvirmaa pystyyn, että saa jotain tolkkua freelance-hommien laskutukseen ja verotukseen sekä laitehankintojen kustannuksiin. Ehkä ojasta allikkoon, tiedä häntä.

Se on kyllä sanottava, että edelleen on vaikea avata suuta outojen ihmisten piirissä (varsinkin sellaisten, joita ei ennalta tunne), jos pitäisi itseään kuvailla ja esitellä. Eipä hätää, kyllä siinä pakolliset saa kakaistua, mutta huomion keskipisteenä oleminen ei ole mun juttuni.

* * *

Aamulehdessä esiteltiin tänään lintujen jälkikasvua ulkoistetuissa kalsiumkarbonaattisissa kohduissaan. Minua ilahdutti erityisesti kauan kaivattu valaisu ikiaikaiseen kysymykseen, suorastaan klassikkojen klassikkoon. Viisasten kerhoa nimittäin kuuleman mukaan vaivattiin jatkuvasti yhdellä ja samalla ornitologisten kysymysten helmellä: "Minkä väriset ovat rautiaisen munat?"

Tämä tapahtui tietenkin aikakautena, jolloin puheenjohtajana toimi Tauno Rautiainen (1945-62), eli ennen minun radionkuunteluaikojani, hyvä jos hautomisvaiheeseen ehdin jakson lopussa. Taunon vaimon Kirsti Rautiaisen muistan kyllä hyvin Tupla tai kuitti -visailusta, hän olisi tiennyt kenties vastauksen niin sanotusti lonkalta.

Kuten oheisesta kuvituksestakin näkee, oikea vastaus klassikkokysymykseen on: Rautiaisen munat ovat pienet ja sinertävät. (Mutta niitä voi olla perätens 4-6. Kuva on siis skannaus, AL 26. 5. 2008.)

Onkohan Trio Niskalaukauksen ex-johtajaa usein vaivattu tällä teemalla? Outoa sinänsä, etten ole tainnut ikuna vaivautua sen vertaa, että olisin tutkinut vuosikymmeniä askarruttaneeseen kysymykseen vastausta.

"Palaver on päättynyt."

Murkinaa ja pöperöä

Katselin jo muutama päivä sitten, että yksi ruokablogisuosikkini Kulinaarimuruja oli vastaillut mukavalta näyttäneeseen meemiin, joka saattaa peräti olla hänen oma luomuksensa, mutta muistin vasta nyt palata asiaan. Asiaan.

Miten haluat munasi?
Ei kai tässä vihjailla mitään? Vaihtelee kovin, yksi pysyvä suosikki on munakas, johon tulee tomaatti, tippa vettä, mustapippuria ja suolaa sekä paistovaiheessa juustoraastetta. Ja pohjaksi siis munaa, 3-4 kpl, ettei totuus unehdu.
Keitetyistä puhuessa… munan on syytä olla minusta kova, jos viikseen tulee.

Kuinka nautit kahvisi/teesi?
Kahvi menee mustanakin, yleensä lorautan sekaan maitoa, ja joskus harvoin vähän sokeria, jos se toimii yksinkertaisena välipalana. Juhla-aamuina, kun on pirteänä, voi keitellä vähän väksympää sumppia ja lämmäyttää kattilassa maitoa, että syntyy jonkinlainen au lait.
Tee on yleensä karua ceylonilaista, johon sopii lusikallinen hunajaa. Sitruunantiraus tuo vaihtelua.

Suosikkiaamiaisruokasi?
Puuro olisi ehdoton, mutta harvoin jaksan keitellä, paitsi kun poika pyytää. Joskus on aikoja, että mysli maistuu jukurtin kera. Tavallisin on silti ruiskyrsä kahvin kans.

Maapähkinävoi?
En tiedä olenko edes syönyt aikuisena, joten ei se himoja synnytä. Suolapähkinät uppoavat hyvin pelkällään ja viimeksi hivautin niitä myös uunikanankoipien alle; porkkanan, sipulin, tomaattien, veesipulin, oliivien ja sen sellaisten sekaan.

Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?
Keksin tänä vkonloppuna pikku vihneessä aika ässän: 2 dl partaäijäjukurttia, 0,5 dl pullosalsaa, kourallinen paahdettua sipulia, mustapippuria, suolaa jos tarvihee. Vihreän salaatin päälle pirskottelin suoraan limetinmehua ja balsamicoa, ehkä rkl:n kumpaakin, sitten tuota jukurttisörsseliä päälle. Tomaattia, kurkkua, hillosipuleita ja veesipulioliiveja siinä oli kans.
Ostin varoiksi myös putelin kevyttä ranskalaista kastia, muttei se tuolle pärjää edes keveydessä, eikä varsinkaan maukkaudessa. Taisi olla muuten eka pullo salaatinkastiketta, mitä olen kotiin ostanut. Soveltelen itse aineita, joita on kaapissa, tai olen ilman.

Colaa vai Pepsiä?
Juon hyvin vähän limpparia, mut Pepsi Max on melki ainoa, jota joskus ostan varta vasiten. Männä viikolla olin tullut paarista kotiin ja siwauttanut eväiksi jotain karvasta kolmiohässäkkää (Sandwichin jaarlin opeilla) sekä maxia. Eihän sitä lämpimänä voi juoda ja jäät olivat loppu pakastimesta. Ihmettelin aamulla tuoppia, jossa oli parin desin verran sulaneita pakastevihanneksia, mutta kyllä janoinen keinot keksii.

Laiskottaa, mitä teet?
Luultavasti elbaan, mutta jos tämä liittyy ruoanlaittoon, niin odotan nälän kasvavan tai teen jotain pikaista, kuten pastaa, munakasta, nuudeleita tai hernerokkaa.

Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
En jaksa yleensä pizzaa tilailla, hyvä jos kerran vuodessa, sillä odottelu ja jäähtyneen roiskeläpän natustelu ovat turhauttaneet. Jos taas pitäisi Alla fantasia laatia, siihen tulisi ehkä tänään salamia, tonnikalaa, krapuja ja aurajuustoa.

Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
Mieluiten jotain uutta sovellusta aineista, jotka ovat melko tuttuja, että luottaa hyvää syntyvän. Kirjo- ja merilohi on tuottanut iloa viime kuukausina; keittona, perhosina ja juustolla kuorrutettuna uunissa.

Saatko jostain ruuasta hyviä muistoja?
Useista. Muinaiselta automatkalta Skotlantiin muistan iloisena yllätyksenä pubilounaan, jossa kastike oli vähän kuin steak and kidney pien täytettä ja erityisen maistuvaa.
El Toron pippuripihvi oli alta parikymppisenä minusta niin hyvää, että oli synttärien juhlahetki mennä vetäisemään sellainen. Rautapannussa, mojovan pippurisessa kermakastikkeessa (konuakin ehkä?), johon oli kiva upottaa perunaa.
Ite laittamista lämpimiä muistoja ovat jättäneet ainakin lihapadat, milloin pala-, milloin karjalanpaistin suuntaan, milloin tshekkiläiseen olutviritelmään.

Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?
Pitää oikein miettiä. Ravintoloiden joistakin rimanalituksista, varsinkin ketjujen annoksista, joissa on periaatteessa ainekset suunnilleen kohdallaan, mutta ei mitään henkeä. Ylipäänsä pettymykset, jos odottaa nautintoja, mutta jääpi ilman.

Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
Useat herkkuhetket tuovat mieleen pöytäseuran tai ruoanlaittajan, jopa tarjoilijankin. Monesta ystävästä tai rakkaasta on ruokajohdannaisia muistoja.

Onko olemassa ruokaa josta kieltäytyisit?
Aivan varmasti, mutta mietin ennemmin ruokia, joita haluaisin maistaa.

Mikä oli lapsena lempiruokasi?
Koulussa ainakin maksalaatikko, merimiespihvi, hernerokka, lihapullat… olihan niitä. Kotona oli omat suosikit, kuten jauhelihakastike, lätyt… en jaksa muistella.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?
Liian vahvoja teonsanoja, mutta kaalikääryleet on sinne päin. Ruoka-aineista kaali muutenkin, sinihomejuusto, jopa sipulia piti lapsena kartella, mutta nyt se on ehdoton lisuke.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota rakastit, mutta nyt vihaat?
Edelleen liian vahvasti ilmaistu, mutta pinaattikeitto on joskus ollut suurta herkkua, sitten taas ajoittain ei tee mieli.
Ai niin, ranskalaiset perunat. Ne olivat huumaavan hyviä poikasena, jopa grilliltä ostettuna, kun ne tehtiin tuoreista, korkeintaan öljyssä esikeitetyistä perunoista. Nykyiset pakastelutrakkeet ovat usein turhaa mössöä. Harvoin jaksan keitellä oikeaoppisia itse, viimeksi muistan ilahtuneeni sellaisista Tallinnassa. Pikaruokaloiden tikut menettelevät.

Lempihedelmäsi ja -vihanneksesi?
Hunajameloni on yksi suosikki. Tomaatti monissa muodoissaan. Juurespuolelta porkkana, palsternakka, lanttu ja erityisesti juuriselleri. Sipulia unohtamatta. Tai limetintä ja sitruunaa.

Lempiroskaruokasi?
Vaihtelee, toastit esimerkiksi. Ite laitettuna hotdog on hyvää: maukkaan patongin väliin juustoa, paahdettua sipulia, frankfurter, sinappia ja ketsuppia.

Lempivälipalasi?
Ei ole, tai piristävät oivallukset. Jos älyää esimerkiksi tällätä bolognesen jämiä ruisleiville, juustoa päälle ja uuniin paahtumaan. Pojan kanssa keksitään joskus hauskoja annoksia, joihin tulee kurkkulohkoja, pikkutomaatteja ja kauden kasviksia oheen.

Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
Ompi. Muotoseikoista en juuri piittaa, taidan pitää aseitakin väärissä käsissä, koska vasuri.

Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?
Sehän onkin ongelma, etten voi täyttää itseäni, koska veelaukku on venähtänyt. Salaattia tulee temmottua joskus hirmuisia annoksia.

Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
Kiitos kysymästä! Ottaisin lankkupihvin ja jos nuo perunat saa korvata parilla porsaankyljyksellä sekä persiljat pekonilla.

Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?
Aika tulisesta tykkään, eli joskus on liian mietoa, mutta sikäläiset voisivat naureskella minun tuliselleni.

Saako olla jotain juotavaa?
Jo vain, kiitos. Tom Collins voisi maistua.

Punaista vai valkoista?
Punaista, vinjuissa ehkä kymmenisen kertaa useammin kuin valkoista. Lihassa ero on pienempi ja kalassa se voi jopa kääntyä nurin. Mansikoissa punaista (öh).

Lempijälkiruokasi?
Höm, tuota, jallu ja kahvi on aika kova sana. Jäätelö joskus. Ai niin, Kulinaarimurulan mainitsemat haisevat juustot ilman muuta, patongin, vinjun ja kasvispalasten keralla.

Täydellinen yömyssy?
Se voisi olla jotain turpeisen makuista mallasviskiä, vesitippa sekaan. Onko teillä Taliskeriä?

Se oli siinä. En tiedä missä määrin Varapygmilän cuisine brutal jaksaa kiinnostaa, mutta hauska näitä aiheita oli ohjatusti miettiä.

Jazz odyssey - un hot

Eilen piti hoidella juoksevia asioita kävellen, koska muuten olisi tullut kuuma. Kirjastoon ensin palauttamaan elokuvia ja levyjä, jotta kassi kevenee, mutta kävi sikäli huonot, että intouduin penkomaan musiikkiosastolta levyjä ja kirjoja. Hahlo oli aika lavea: Ola Virrasta Billie Holidayn, Louis Priman ja Magic Samin kautta John Lennoniin, Sex Pistolsiin, australialaiseen 80-luvun garageen ja Prefab Sproutiin. Oli nipussa vielä Staxin 60-luvun soulia, Jim Pembrokea, Coastersia ja Tony Joe Whitea.

Paras oivallus oli silti lainata Django Reinhardtista kertova kirja ja säestykseksi joitakin loppupään sessioita hänen uraltaan: Peche à la Mouche (Universal/PolyGram 2cd) ja Djangology (Bluebird/RCA Victor), jotka on tallennettu vuosina 1947, 1953 ja 1949. Hurmaavan keinuttavaa kitarajazzia, jossa varsinkin alkupäässä on kyllä torviakin kuljettamassa teemoja. Tuli mieleen hämärästi Tatin jotkut aurinkoiset soundtrackit. Vielä kaipaa niitä varhaisempia Djangon akustisen kitaran ja Stephane Grappellin viulun kohtaamisia, vaikka tuolla jälkimmäisellä kaksikko kokoontuu yhteen pitkän tauon jälkeen Roomassa.

Kirjastosta etenin divarin kautta KELAan setvimään maanantaina alkavan kurssin kustannuksia. Se on aina uuvuttavaa, piti mennä elpymään paariin. Viime kesänä pienen piirin suosioon noussut hässäkkä oli taas ottanut valtaa. Se on viikonloppumalli kesäjuomasta, jossa tuoppiin lirautetaan 24 senttiä valkoviiniä, jäitä ja soodaa päälle. Arkihässäkkään tulee vain 16 senttiä sitä valkomavinhoa, ja sille eräs tarjoilija on antanut virallisen nimen pluttana. Järeämmänkin version saa kaljatuopin hinnalla.

Teimme sellaisen kokeilun, että pyysimme kevät-irmeliämme puukottamaan sekaan pari limettimen viipaletta. Raikkaaltahan se maistui, takasi vähän c-vitamiiniakin, mutta varoituksen sanana on mainittava, että ompi petollisen kevyttä ja sujuvaa juotavaa. Seitsemäs voisi olla liikaa. Uuvuin kotiin kaverin kyydillä jo kasin maissa, vaikka Telakalla olisi soittanut Laika & The Cosmonauts.

Sen verran virkosin turvallisissa kotinurkissa, että korkkasin partaäijäjukurtin, josta virittelin kurkun, valkosipulin, oliiviöljyn, balsamicon, mustapippurin ja suolan tuella kevään kolmannen tzatzikin. Laitoin seuraksi vielä runsaan perussalaatin ja paistoin oheen kirjolohikimpaleesta pari perhosmallista könttiä. Oli meinaan hyvää.

Nyt voisi rykäistä vähän jatkoa sarjakuvahommiin, jotta voipi aloittaa kurssin maanantaina puhtaalta pöydältä. Django maistuu ehdottomalta työmusiikiltakin, ehkäpä syvempään tutustumiseen voi panostaa sitten, kun on päässyt kunnolla makuun muutaman alustavan kuuntelun jälkeen.

Saapa nähdä, ehtiikö saada kyllin valmista, että arvaisin heilahtaa illalla Telakalle silmäisemään Jazman suosittamaa ja äänestämää Plutonium 74:ää, joka vaikutti hyvinkin mainiolta menolta juutuubin näytteen pohjalta. Siinä orkesteri soittaa kaksi kappaletta 2005 Tavastialla, olikos se Taiteiden yön aikaan.

Nokkii vapaa kuin taivaan lintu

Jostain hämärästä hupimietelmästä tuo otsikko on lainattu ja mukaeltu, mut en saakeli vie muista mistä. Omaksi en sitä kuiteskaan myönnä tai huoli.

Tällä viikolla on jurppinut monenmoiset asiat, kuten nyt viimeksi railakkaat korotukset hinnoissa. Sähkön hintaa hilasivat sitten 20 rossaa kertaheitolla, mikä mulle tietäisi reilusti yli satasen rokotusta vuositasolla. Pakko kai kilpailuttaa, jos vaan jaksaa selvittää miten se kätevimmin käy.

Ruokakaupassa pistäytyessä totesin useiden peruskamojen nousseen kuin ohimennen 10-20 rossaa, esimerkiksi halpiaisgrillimakkaran, jukurtin ja maidon. Kun leipä ja juustokin ovat jo aikaisemmin vaivihkaa hivuttautuneet kipurajoille, ainakin tuossa lähimmässä kaupassa, niin eihän siellä uskalla enää käydä. Hommaan turhaksi käyvän jääkaapin paikalle lehmän, jotta voin lypsää itse maitoni ja valmistella siitä herkullisia jyystöjä ja jurtteja. Niin ja luomupirtelöitä!

Ai niin, olohuoneeseen pitää hankkia sellainen kuntopyörä, joka tuottaa kämpässä tarvittavan sähkön. Kai se lehmä sähköä tarvihee, että jaksaa tuottaa maitoa, jota taas tarvitsevat niin poika kuin valkovenäläisetkin eli tommynaattorit. Oikeasti, luomumaidosta oli keksitty pyytää 1,49!

Kostoni oli jälleen hirmuinen. Pakersin aikani hommia, sitten vilkaisin josko telsusta tulisi mitään vänkää. Eipä tietenkään, joten aioin silmäistä uudenkukertavaa Blogilistaa©. Nyt siellä oli havahduttu vaatimaan kirjautuessa sääntöjen hyväksymistä, mikä otti pahasti vastakarvaan. Klikkasin vaihtoehtoa pitäkää tunkkinne.

Siitä tuli ihmeen helpottunut, olisikohan tuo katharttisen vapauttava olo. Vähän kuin Tabussa, kun Kari Heiskanen esittää duunaria, jolla koittaa kaffepaussi: "VAPAAA! Mä oon vapaaaaa!" (En muista kyllä tarkemmin, miten se mahtoi mennä.)

Kaipa minä suosikkini suunnilleen löydän joko g-readerin tai linkkien kautta. Omista tilastoista ei ole ollut aikoihin väliä.

* * * * *

Jottei ihan synkäksi valahtaisi koko jupina, pitää mainita, että löysin musiikillisesti merkittävän ja nostalgisessa mielessä varteenotettavan aarrearkun, sillä sain kaverilta lainaksi toistasataa albumia brittiläistä huippukamaa. Ytimenä siinä on 70-luvun pubrock liitännäisineen ja tangentteineen, jotka lipeävät hitusen 60-luvun puolelle ja paljon vallattomammin myöhempiin vuosikymmeniin. Saattaa jotain amerikkalaistakin olla seassa, mutta todella vähän.

Kaikkea en ole vielä kuunnellut, sillä yhtä roikoa soitettuna nuo kestävät monta monituista päivää, mutta tähän mennessä ydinmehuihin ovat osuneet muun muassa tällaiset artistit: Kursaal Flyers, Eddie & The Hot Rods, Brinsley Schwarz, Dr. Feelgood, Mickey Jupp (& Legend), The Boys, Ducks Deluxe, Rockpile, Frankie Miller… mikseivät myös Graham Parker ja Blues Band.

Olen aina ihaillut noiden aikojen ja tekijöiden pelimannimaista käsityötaitoa ja luonnikasta kuljettelua niin kappaleiden rakentelussa kuin yhteissoitossa, jossa kokonaisuus nousee usein osasten yläpuolelle.

The case of lukewarm bear

Etsivä, pikemmin kuin löytävä, Poliitti jatkaa tutkimuksia, tällä kertaa vuorossa haalean karhun tapa... korillinen. Eduskunnan vika, ja pikku kakkosenkin ehkä, ettei aamusella voi kaupasta ottaa mukaan päiväkaljaa tai kahta. Kun äidyin hetki sitten uusiksi kauppaan, pitihän sitä ostaa varuiksi koppa eli laatikko.

Aikaisemmin jo syyttelin e-kuntaa siitä, että jos odottelee kylillä ostotilaisuutta, saman tien sitä menee pitkärivattomaan ja tempoo ostoskorin täyteen kaikenlaista väkevää. Terveys on mennyttä, mutta järkisyyt ja -syyttelyt toimivat vanhaan malliin.

Nyt odottelen enää etukannen ilmestymistä netin kautta alttiiksi lopulliselle hyväksymiselle. Odotellessa sopii sihauttaa kerran ja pyörittää Woody Guthrieta, kerta Kanttilasta löytyi tupla (Ultimate collection) noin vitosella. Elämänmakuisia lauluja, soinnukkaasti limpahtelee hänen käyttämänsä kone, joka tappaa fasisteja.

(Kuva vohkittu wikistä, eivätkö ne julkiomaisuutta siellä käytä. Jaaha, hetken päästä paariin: antaa karhujen levätä, jäähtyä ja kehittää pihkatappi.)

EDIT: Olin unohtaa, että samalla kertaa tarttui pykälään melkein yhtä edullisesti Suomen Woody G… eikun Suomen M. A. Nummisen hieno kokoelma Kiusankappaleita 1 (linkki vie sivulle, jonka lataamisen oikeutuksesta en tiedä, enkä imurointia lainkaan suosi, mutta sieltä näkee halutessaan kappaleet, kaikki 64), joka sisältää singlet, EP:t ja erillisäänitteet vuosilta 1966-73. Hevoset ja minä on edelleen vallottavan tenhoisa, noin esimerkiksi, ja onhan siellä myös legendaarinen Joulupukki puree ja lyö.

Bolism skall vi meta

Eli bolismia kannattaa pyytää, vaikkei saisikaan. Linjuroimme aamutuimiin pojan kans koululle, minkä jälkeen teputin Liiteriin, koska oli mielessä hakea sieltä taas eväitä tuomiopäivän rutistukseen työurakan suhteen näin painoonmenopäivänä. Ei mene putkeen.

Viikonloppuna elämäntavat ehtivät muuttua, etten sanoisi kohentua, sillä ruokaa syömme säännöllisesti ja moneen otteeseen kunakin päivänä. Samalla kahvi ja tupakki jäävät melko olemattomiin. Näiden asioiden yhteys ruoansulatukseen voi olla arvaamatoin.

Ehdin jotain satunnaista napata ostoskoriin – oliiveja ja paahdettuja paprikoita lasitölkeissä, tuorepastaa, makeaa chilikastiketta, grana padanoa – kun kauimmaiseen nurkkaan päästyäni vatsassa alkoi myllähdellä. Kävi pian selväksi, että tosi on kyseessä. Yritin kulkea huolellisen semikiireisesti kohti kassaa ja kuikuilin samalla hlökuntaa, jos olisi voinut kysyä kulkulupaa heitin tilojensa veskiin. Välillä paine hiukan helpotti, ja pääsin kassalle asti. Sitten iski taas koeponnistus, jolloin olin vähällä jättää kolmen hengen jonon takana kamat koriin ja sinkoutua ulos.

Sain sentään maksettua, katkokävelyä ulos ja entistä kovempi tuska, että mistä hitosta löytää käymälän kasin maissa aamulla. Silmäni terästyivät näkemään puolen korttelin päässä avonaisen oven, ilmeisesti kahvila. Ryydloikkaa sisään, suoraan vessaan, onneksi se oli vapaa, epätoivon hetki valonappulaa etsiessä, melkein vielä prematuuri ejak… tai mikä se on.

Lopputulos oli sinänsä mainio, hotelli helpotuksen huokaus oli suhteellisen kiinteä, vaikka ei siinä varatuomarin ainesta ollut, sillä hätä ei lue lakia. Mustapäältä taisi enemmän näyttää, kenties siis runoilija tai Aknestikin epäfani.

Oloni oli niin keventynyt, että silmäilin kahvilan puolella, onko vessamaksua määritelty. Lapussa luki 50 sentimoa, jota menin kernaasti maksamaan. Hyväntuulinen naisihminen otti lantin vastaan ja näytti vieläpä yhtä aikaa sekä myötätuntoiselta että huvittuneelta, kun totesin kyseessä olleen virallinen hätätapaus. Oudoissa tilanteissa voi kokea keventävää inhimillisyyttä.

Anteeksi, että näin tärkeää asiaa tänne toimitan, mutta meille ikääntyneille on päivän kohokohta, jos vatsa on toiminut – magen har fungerat, kuten kuuluivat toisten potilaiden kohdalla ainoina toistuneet päiväkirjamerkinnät muinoin sairaalapalveluksessani. Epäilen, että noin poikkeukselliseen tapaukseen jotenkin on syypäänä salaliitto, jonka seurauksena Pikku kakkonen tulee nykyään myös aamuisin.

* * *

En kiinnitä huomiota ihmisten vaatteisiin, koska muoti ei kiinnosta lainkaan. Värejä saatan huomata, samoin tekstejä, kenties joskus äärimmäisyyksiä tai voimakasta anatomian korostusta, varsinkin naisten kohdalla. Yleisesti ottaen kaikki käy, mutta jos jokin tunne ailahtaa, niin saatan joskus harvoin ärsyyntyä turhuuksista tai huvittua poikkeamista. Mitä nekään mulle kuuluu.

Tänä aamuna silmäni herkistyivät katselemaan siksi, että vaikka aurinko helotti komeasti siniseltä taivaalta, asteita oli kymmenisen ja puuskittain tuuli kävi viileäksi (ehkä siksi, koska putosi eilen Tanssii jne -ohjelmasta). Toukokuun alkua mennään, mutta ihmiset ovat ehtineet innostua siinä määrin keleistä, että moni näytti palelevan.

Paluubussissa näin erikoistapauksen, pontevan kokoisen miehen, joka oli hirttänyt värikkäillä, leveillä henkseleillä jalkaansa kireät maastokuvioiset sortsit. Olkaimien alla oli musta teepaita, jonka tekstiä en ehtinyt lukea rinnasta, mutta selässä luki JALLU. Asustekokonaisuuden kruunasivat jalkineet, urbaaniin sykkeeseen nasakasti sopivat Reinot.

Vakuutan, että kaikki yllä kuvailtu on vieläpä totta.

* * * * *

Nyt jännitän NHL-kiekkoa, koska vielä keskiyöllä lupailin, että heti aamutuimiin päivitän eräänkin pelaajan tilastot, jotta saan niihin yhden ottelun lisää mukaan. Enpä taas arvannut, kuinka vaikeaksi asian tekevät. Dallas Stars ja San Jose Sharks pelasivat varmuuden vuoksi pitkälti seitsemättä erää, ennen kuin Brenden Morrow näkyy vasta niitanneen ajassa 129:03 Dallasille voiton.

Tuskaista laskea tuosta epämääräisen pitkästä ajasta maalivahdin torjuntaprosenttia ja maalikeskiarvoa, eivätkä tilastot taida ilmestyä nettisivuille ihan heti. Itsepä kaivoin tuonkin kuoppani.

Tuo tietää kuitenkin sitä, että Lännen konferenssifinaalissa kohtaavat Detroit ja Dallas, Idässä puolestaan Pittsburgh ja Philadelphia. Ovat nuo aika paljon säväkämpiä otteluita kuin MM-kisojen alkulohkojen epätasainen tuntuman hakeminen. Taidan silti tutkailla illalla, miltä vaikuttaa Suomi–Norja.

Halkion pidot

Huono otsikko, mutta kotikuukelini tarjosi päivän sanan, joka säväytti vähän, vaikka ääntyykin pikemmin hälsion kuin halkion, eikä se Trimalkion kans ole synonyyminen.

halcyon \HAL-see-uhn\, noun:
1. A kingfisher.
2. A mythical bird, identified with the kingfisher, that was fabled to nest at sea about the time of the winter solstice and to calm the waves during incubation.

adjective:
1. Calm; quiet; peaceful; undisturbed; happy; as, "deep, halcyon repose."
2. Marked by peace and prosperity; as, "halcyon years."

Tuo siis suoraan Dictionary.comin Word of the Day -palvelusta. Siellä on muutama sitaattikin, valitsen niistä yhden:

It was a halcyon life, cocktails and bridge at sunset, white jackets and long gowns at dinner, good gin and Gershwin under the stars.
-- Elizabeth M. Norman, We Band of Angels

Tuo kuuluu niihin kiinnostaviin sanoihin, joista en ole varma, olenko sitä koskaan tarkastellut sanakirjasta, mutta omanlainen vankka mielikuvansa siitä on tullut yhteyksien (kontekstien) kautta. Nytpä tarkistin:

halcyon [en löydä foneettisia merkkejä] s 1 (myt) jäälintu 2 (run el) kuningaskalastaja ∼ days s pl onnellinen aika ∼ian, ∼ic a onnellinen, huoleton.

Olen ajatellut sen tarkoittavan jotain vastaavaa kuin myyttiset lapsuuden kesät, siis esimerkiksi muistojen kultaamaa tai ulkopuolelta haaveellisesti tarkasteltua. En mene vannomaan onko noin, sillä tämä on muotoutunut satunnaisten kohtaamisten myötä ilman todellista pohjaa ymmärtää ilmaisun koko sisältöä. 'Onnellinen aika' kuulostaa kuitenkin melko lattealta verrattuna tuollaiseen erikoisilmaisuun, joten julistan kisan, keksiikö tai tietääkö joku innoittuneempaa tapaa kuvata vastaavaa tyyntä auvoa suomeksi.

Itse asiassa, olen hyvin voinut katsoa tuon ennenkin, mutta se ei ole jäänyt mieleen, koska jättää niin valjun kuvan ilmaisusta halcyon days, eikä halcyon yearsia edes erittele, vaikka se tuntui minulle tutummalta, epäilemättä rock-yhteyksistä.

Jos omaa elämääni ajattelen, niin tuohon suuntaan hakeutuneet ajanjaksot eivät ole millään tavalla liittyneet taloudelliseen vaurauteen. Sellainen keveyden, rauhan ja riippumattomuuden tunne on tullut muista syistä, joskus jopa rahan olemattomuudesta, ettei ole jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin nauttia kesäisistä päivistä, jotka etenivät herttaisen leppoisaan henkeen hyvässä seurassa. Toisaalta, en ole koskaan vaurautta kokenutkaan.

* * * * *

Teki mieli kirjoittaa vielä tuskasta, joka syntyy valikoidessa mitä tavaraa vie vintille ja mitä heittää suoraan menemään. En jaksa mennä syvemmälle, mutta näyttää siltä, etten malta heittää kolmea vanhaa Macintoshia pois, vaikka on epätodennäköistä, että niitä koskaan enää käynnistän. Ne ovat jotain 90-luvun alkupuoliskon vehkeitä varmaan, jälkeen linnunpönttövaiheen, joita olen ostanut muinoin poistokappaleina kympillä tai parilla markka-aikaan yliopistolta. Olivat aikansa erittäin toimivia työkaluja puhtaaseen tekstinkäsittelyyn. Taisin säätää ne aina mustavalkoiseksi, ettei käyttömuistia mene turhuuteen. Tuskin ovat niin harvinaisia, että museoon kelpaisivat. (EDIT: Tuossa temutessa katsoin ohimennen mallit: kaksi kertaa Mac IIsi, kerran LC II)

Harmittavasti tallella ei ole enää muinaista kannettavaani, olikohan se PowerBook 100. Sitä kuskailin 90-luvun alussa hotelliin, jossa olin yöpokena, ja tienasin tavallaan kahdesta työstä yhtä aikaa. En pidä sitä syntinä, koska pystyin päivystämään yöllä tehokkaammin ollessani hereillä nakuttelun ansiosta. Kysyin sitä paiten luvan lähimmältä pomoltani. Ainakin Nintendo-aiheista lehteä sekä Beverly Hills 90210 -pokkarin tai kaksi muistan tällä metodilla kääntäneeni, vaikka tietysti pääosan käännöshommista tein kotioloissa.

Vaikeuksia vintti/roskis-akselilla tuottavat myös jääkiekkoaiheiset kausikirjat, SM-liigasta ja NHL:stä, vaikka käsissä on ehkä metrin korkuinen pino kaksoiskappaleita. Kenties keksin niille uuden kodin, sillä yhtä pöhköpäisiä tilastojen tavaajia kuuluu kyllä ystäväpiiriin. Suuri osa noista tilastoista saattaa toki löytyä netistä, mutta… jotenkin ne ovat siellä eri järjestyksessä, eivät kausittain jämerinä paketteina. Eikä niitä ole yhtä kiva selata. Varmaa on, että yhdet kappaleet haluan jättää itselleni.

Sarjakuvat ja Suomen Kuvalehdet ovat jostain syystä sellaisia, etten ole kyennyt heittämään vekettiin. Nyt on lentänyt vasta pari vuosikertaa Urheilulehteä ja läjä Hesarin Kuukausiliitteitä. Keräävät kirotut niin törkeästi pölyä, että laiskuuttani viskasin.

Pöhköpäisiä… enhän ole täällä maininnut, että poikani suosikkisuklaa on Snickers? Ei muuten, mutta talvella huomasimme lähikaupassa tarjouksen, että neljä Mars-, Raider- tai Snickers-patukkaa sai könttätarjouksella ja kylkiäisenä tuli vielä Nutcase-pipo. Poika tivasi mitä Nutcase tarkoittaa ja yritin selvitellä useampaa kautta sanoja erikseen ja yhdessä. Seuraavana päivänä olimme lähdössä ulkoilemaan, jolloin hän halusi uuden pipon koestukseen. Hän muotoili Nutcaselle hienon suomennoksen Pähkinäpöhkö.