7.7.2007

It's a buzz, cock!

"Minä kirjoitin omaa kirjaa mun omasta elämästä/
Kertomusta erään näytelmän pääosan esittäjästä"
– Kollaa Kestää: Kirjoituksia kellarista (Tällä kertaa tosin versio albumilta Pojat: Punk it, jossa laulaa siinäkin Kai Kivi, yhtä herkästi kuin muinoin, rauha vaan.)

Olen ollut viikkoja epätahdissa itseni kans, mistä seuraa levotonta ja huonoa oloa. Pari viikkoa sitten heräsin säpsähtäen varhain aamuyöllä kesken unen ja oivalsin jotain suurta. Turskan perkeet*, en vain muista mitä se oli.

Ennen vanhaan näin usein leijailu-unia, joista olen kuullut monesti puhuttavan. Että lentää ja katselee maastoa ja nauttii painottomasta olosta. On väitetty, että jos näkee unessa maahantulon, lakkaa näkemästä tuollaista unta. Voi olla, että minullekin kävi niin, mutta muistan ennen kaikkea säpsähdykset hereille juuri silloin, kun vääjäämättömän rusentava törmäys oli käsillä.

Jotain vastaavaa toistuvaa unta näin silloinkin, kun koin oivalluksen. Se täräytti palikoita parempiin asemiin, mutta haluaisin muistaa tarkemmin miksi.

Epätahtisuus on osaltaan seurausta siitä, että elän kolmoiselämää, enkä ole tasoissa minkään osan kanssa. Tärkein on pojan kanssa vietetty aika, joka olisi täyteläistä ja opettavaista, jos osaisin elää niissä hetkissä. Väkisin sitä ei voi toimentaa.

Vika piilee siis kahdessa muussa osassa. Työn ulkopuolelle jäävä aika on retuperällä, koska se tuntuu jatkuvasti siltä kuin varastaisin aikaa lusmuiluun, enkä osaisi edes nauttia siitä. Lusmuiluhan olisi hienoa hommaa, jos edes silloin osaisi elää hetkessä.

Työt taas ovat sellaisia, että tiedän tekeväni niitä liikaa ja liian kovalla intensiteetillä sellaisina muutaman päivän pyräyksinä. Saan suuren voimantunteen ehkä pariksi päiväksi kerrallaan, kun pää tuntuu hallitulta baabelintornilta. Jos eteen tyrkätään sähköisiä väyliä seitsemän liuskaa ruotsia, ne muuttuvat ilman tietoista harkintaa suomeksi parissa tunnissa. Tai sata sivua englanninkielistä sarjakuvaa taittuu ehkä parissa päivässä.
Siinä olen aika etevä, mutten tiedä miten sen muuttaisi lihoiksi. Nykyisillä töillä vedän vain itseni piippuun ja köyhtyisin entisestään, jos se olisi mahdollista.

Groucho Marx asiaa selvitti elokuvassa jotenkin niin, että hän on "self-made man": syntyi pennittömänä ja taisteli tiensä äärimmäiseen kurjuuteen. Jos joku muistaa tarkan lainauksen, se olisi ilo palauttaa mieleen.

Tämä oli vain johdanto sellaiseen krapulaiseen havaintoon, että elän pitkälti kielellisen ajatteluni varassa. En puhu nyt elannon hankkimisesta vaan siitä, että minulle olennaisia asioita ovat vain ne, jotka muuttuvat kielelliseen muotoon elämänhallintakeskuksessani, mistä virastomestari toimittaa ne välillä tuhruisina kopioina tutkittavakseni. Tunteetkin ovat olemassa vasta, jos ne hakeutuvat sanalliseen muotoon. Se ei toimi sentään aukottoman ekvivalentisti päinvastoin, että sanalliseen muotoon pukemani asiat olisivat "totta" ja kaikki mitä tunnen tai ajattelen, koska virheitä ja kokeilevaa sanallista muodostusta sattuu paljon matkalla päämäärään.

Päämäärä taas on nolla, mutta sitä kohti pyrkiessä haluan repiä irti kaiken mahdollisen riemun. Voisihan sitä päämäärää nimittää morbidiin ajatteluun pyrkivä vaikka haudaksi, mutta uskonnottomana en kaipaa itselleni nimettyä pikkutonttia saati juhlavia seremonioita vaikkapa tuhkaa levitettäessä. Mieluiten näkisin vain lihallisen olemukseni aikanaan lakkaavan liikkumasta ja katoavan, elämä jatkuu muiden ajatuksissa, jos on jatkuakseen.

En tiedä jakaako joku tämän kielellisen ajattelun oireyhtymän tai tämän heijastukseni siitä, mutta luultavasti, vaikkei sitä ehkä köpelöstä selityksestäni saa irti.

Eikös tuo madonluku ole jo käsitelty? Hauskempiin juttuihin! Kävin tekaisemassa oman Simpsons-hahmoni, kun olen viekoittelevia naisenkuvia nähnyt ainakin Minjan, Tiinan ja Angelan sivuilla. En tiedä tuliko näköinen, koska en viihdy peilin edessä, mutta täällä voi tehdä omansa.

Eilen oli musiikki ja viina todella maullaan**. Clashin tupla London Calling ei ole ikinä kuulostanut paremmalta, mutta vielä enemmän säväytti Buzzcocks, jonka kuuntelemisesta onkin kulunut inhimillisesti katsoen liikaa aikaa. Jos joku esittää tietokilpailussa tällaisen kysymyksen…

Mikä brittibändi teki vuonna 1978 hienoimman sarjan singlejä?

…vastaus on ehdottomasti Putskoks***. Perusteeni ovat tässä, viisi kohtaa:
- What Do I Get? / Oh Shit!
- I Don't Mind / Autonomy
- Love You More / Noise Annoys
- Ever Fallen In Love (With Someone You Shouldn't've)? / Just Lust
- Promises / Lipstick

EDIT: Lisätty kolme linkkiä, alkeisvideot a-puoliin What Do I Get? ja Promises (mallia bändi soittaa pienissä kulisseissa playbackina) sekä myöhempi live b-puoleen Autonomy, jossa pääsee laulamaan Steve Diggle omaa stykeään.

Jostain syystä Epes kauppasi näitä singlejä jo hurjina punk-vuosina pilkkahinnalla, olisiko ollut pari markkaa siivu. Hyllyyni päätyivät näistä toka, neljäs (josta on linkin takana hieno livevetäisy juutuubilta) ja viides, jonka b-puoli oli kiintoisampi kuin muistin.

Buzzcocksin perustivat Pete Shelley ja Howard Devoto, joka lauloi vielä 1977 tehdyllä Spiral Scratch EP:llä (mm. unohtumattomasti kappaleen Boredom). Devoto katosi sitten perustamaan uutta bändiä Magazinea, jonka ykkösalbumi Real Life on puoliksi unohdettu klassikko. Esimerkiksi kappaleet Definitive Gaze ja Parade ovat uuden aallon huippuja.

Suomessa Magazinesta muistetaan varmaan parhaiten debyyttisingle Shot By Both Sides, jonka Kollaa Kestää levytti älpeelleen nimellä Syksy. Siinä on täsmälleen sama kantava teema (jopa laulettuna) kuin on kitaralla soitettu tuolla Putskoksin kappaleella Lipstick. Wikipedia kertoi, että se olisi Shelleyn oivallus.

Pari hauskaa tarinaa Putskoks-kokoelman Singles Going Steady sisälipareesta:
– Kuulemma bändin kokoaminen lähti Bolton Institute of Technologyn ilmoitustaululle laitetusta lapusta: "Wanted: People to form a group to do a version of 'Sister Ray'" Siis Velvet Undergroundin kahden soinnun jamittelua piti päästä soittamaan.
– Bändin nimi löytyi tv-ohjelman Rock Follies myönteisestä lehtiarvostelusta, joka päättyi sanoihin "It's a buzz, cock."

* Manaus lainattu tiikeritoverilta, joka kenties on lainannut sen jostain muualta. Se tuo ilahduttavasti mieleen kapteeni Haddockin voimailmaukset, joita on ollut muotoilemassa erinomainen blogisti Jukka Kemppinen.
** Pahoittelut jos häiriköin kommenttiloorissa, kalsongfylla on vaarallista yhdistää smurffailuun.
*** Eräskin veli oli taannoin pokena T:reen legendaarisella YO-talolla, hän muistaisi tämän jutun paremmin, mutta paikan lämpiöön (fuajöö) oli kirjoiteltu tussilla iskulauseita, joista yksi unohtumattomimmista oli suorasukainen teksti "PUTSKOKS".

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Putskoksin" ohella seiniin oli tosiaan kirjattu muitakin leksivisuaalisia ts. äänneasuisia punk-bändien nimiä, joista mieleen muistuu myös "Juu Kei Saps".

Vanhemmuuden suuria hetkiä oli muutama vuosi sitten, kun 16-17 -vuotias tytät katsoi erinomaisen "Ghost World"-elokuvaa. Siinä kaikkia kaavoja vastaan kapinoiva teini (Thora Birch) kuunteli "What Do I Get"-biisiä. Tuli viattomasti kysymään, onko minulla mitään Buzzcocksia.
"Onko minulla mitään Buzzcocksia!?!!", remelsin kaikuna kaivaessani perheen pygmiltä (ja Ari Närheltä ja Epestä)lunastamani singlesarjan, vinyylit ja cd-uudelleenjulkaisut esiin. Sattumalta samalla viikolla emerituspunkkari Jukka "Honest" Junttila toi Putskoks-halpakokoelman lahjaksi - suoraan jälkikasvun voimasoittoon meni ja jäi sekin.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä...
No biggie, mutta "Ever Fallen..."-singlen b-puoli on
"Just Lust"
eli mäihää eri merkityksellä.

Varapygmi kirjoitti...

No nih! Putskoks on aito asia, hienoa että se on välittynyt myös röppöetuliitteisen pygmin kummille.

Entäpä Magazinen Real Life, onko hallussa? Ilahduin juutuubin esityksessä siitä, kuinka järeästi kitarasoolo lähtee, vaikka katkeaakin karusti kesken.

Hoh, tot munas se on Just Lust, mitähän olen laittanut? Tarkastan ja korjaan. Tsekkaapa huvikseen se Lipstick, jos ei nouseva kitarateema ole automaattina muistissa.

London Calling -lp tuottaa hupaisia Kinks-muistumia. Nimipiisin nouseva basso, heti alusta lähtevä, oli tietty se Dead End Streetin torvikuvio, mutta myös Sunny Afternoonin laskeva bassokuvio oli sovellettu johonkin, pitääpä tarkistaa mihin.

Varapygmi kirjoitti...

Jumanklaare, rahat takaisin! (kaikki 7,95) Levyn takakannessa lukee "Just Luck". Menisiköhän läpi, jos reklamoisin väittäen, että ostin levyn vain siksi, koska luulin siinä olevan kappaleen, jota en ennalta tunne? (Oli siinä niitäkin useita.)

Kaura kirjoitti...

Mulla on makatsinen riil laif -vinyletti sievine pikku kansitaiteineen tos hyllyssä. Jotta tervetuloo vaan.

Sanat ovat saakelin ärsyttävän epätäsmä ja hidas tapa ihmetellä tunteita ja muita, mutta en ole keksinyt parempia konsteja, jos mielii sosiaalinenkin olla tai asetelella omia hommeleita kontekstiin.

Anonyymi kirjoitti...

Terve Kaura! Olen oppinut jotain uutta, vaikkei näin vanhan ja väsyneen luulisi. Elinikäinen oppiminen, sano. (Sisäpiirin vitsi, eilen oli juhla- tai pikemmin muistopäivä.)

Nimittäin kalsongfyllan riemun. Vuosikaudet oli meno semmoista, etten osannut juoda itekseni kotona kuin ehkä kaljan pari iltasella tai pohjiksi. Tai vähän korjaussarjaa raskaan iltaman jälkeen. Ryypiskely vaati hyvää seuraa ja usein paarioloja.

Viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut muutos. Nyt maistuu omissa oloissakin, jos muut asiat eivät paina päälle (tai painavat liikaa). Tiedä sitten, onko tämä hyvä asia, itsehillinnästä kai se on kiinni. Eihän ryypiskelystä valtavasti hyötynäkökohtia osaa löytää, mutta tuleepa hupsu olo.

Se riöl laiffin kansitaide! Muistelen, että sinulla on uusintapainos, olisikohan peräti mun ostama. En tiedä kuka r'nkkari on keksinyt leikellä elementtejä alkuperäisestä ja laittaa haaleamman harmaan taustan. Sama versio oli Vapriikin Covers-näyttelyssä ja pisti ikävästi silmään. Alkuperäisen muistan Katin kokoelmista. Musiikkia se ei tietenkään tärvele.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa söpö Osmopoliitti Varapygmi -Simpsoni! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ah, Angela! Älysin klikata sitten toisen viestin linkkiä, sekin ongelma avautui.

Tuollaisia ne kuvat ovat, kun kaupalliset markkinoijat pääsevät kaunistelemaan totuutta.

Munalompsa on jäänyt vielä haaveeksi, ainekset olisivat melkein kaapissa tuorehiivaa ja jauhelihaa lukuunottamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen nyt salaattilinjalla, vaikka rekkamiehen annokset rupeavat taas kohta maistumaan. Tässä iässä kroppa palautuu paaaaaaaljon hitaammin, huomaan! Mutta onneksi on loma :) Mukavaa sunnuntaita Veepee!

Varapygmi kirjoitti...

Kiitos! Menin janoisena, nälkäisenä ja luultavasti myös näljäisenä kauppaan, mistä hankin puuttuvia lihapiirakkatarpeita. Hiiva unohtui, hiiskatti, mutta kuivamallia on ja pakasteessa yksi tuorepalakin.

Kun aloin friteeraushommia miettiä, puhkesi valtava halu ostaa sen suunnan valmispakasteita, kuten mozzarellatikkuja, jalapenojuustomöhkäleitä ja sipulirenkaita. Ynnäilin että nuo kolme pakkausta olisivat maksaneet jo kympin yhteensä, mikä kahlitsi himot.

Saa nähdä, mitä jaksaa tänään laittaa vai tyytyykö painimaan karhun kanssa ja paahtamaan vähän leipää.

Anonyymi kirjoitti...

Montakohan brittibändiä edes teki noin monta sinkkua 1978...

X-Ray Spex teki sarjan
Germ-Free Adolescents / Age
The Day the World Turned Day-Glo / I am a Poseur
Identity / Let's Submerge
joka ihan ansiokas on...valitettavasti se Oh Bondage! Up Yours tuli jo edellisenä vuonna.

Ja Throbbing Gristle teki Zyclon B Zombie / United -singlen, joka vastaa vähintään viittä hyvää singleä monelta muulta yhtyeeltä...

Anonyymi kirjoitti...

Hui, vetäisit ässänä hihasta X-Ray-Spexin, joka oli suurta herkkua. Kuten Poly Styrene sanoi:
"Some people think little girls should be seen and not heard/ But I say: Oh bondage! Up yours!"
(Ulkomuistista, tuotakin singleä tuli jyrättyä paljon, samoin kuin älpeetään Germ Free Adolescents.)

Tuo TG on sitten jo jokeri tai ehkä "bridge scoring table" pakassa. Muistan kuinka omakustanteissa kuten Hilsessä Throbbing Gristleä suitsutettiin, mutta levyt eivät osuneet kohdalle. Pitäisi kai tutustua. Heh, löysin esitelmäsi plokistasi, siitä siis ohjenuoraa.

Sex Pistols teki tietenkin myös upean sarjan singlejä, mutta ne neljä parasta ovat vuosilta 1976-77. Kokoelmani yksi helmi muinoin oli 12-tuumainen (varmaan ranskalainen) Anarchy In The UK / I Wanna Be Me.

Clashilla oli vankkaa sarjaa, joista vuodelle -78 näyttävät osuvan Clash City Rockers, (White Man) In Hammersmith Palais ja Tommy Gun. Loistovetoja, mutta eivät yhtä tyhjentävästi bändin ydinmehuja kuin Buzzcocksilla.

Eli epäreilusti vastauksesta käsin muotoiltu kysymys pitää miten kuten pintansa.

Anonyymi kirjoitti...

Clashin singlet ovat levittäytyneet sen verran monille vuosille että mitään huippua ei oikein mihinkään vuoteen osu...että X-Ray Spex taitaa olla se ainoa vakava kilpailija tuohon hienoisesti Buzzcocksiin kannustavaksi muotoiltuun kysymykseen.

TG:n levyjen ensipainokset olivat aika pieniä joten ei ihme ettei vastana tule, ja myöhemmätkin uusintapainokset taisivat olla aika satunnaisia eikä sisältö aina ollutkaan ihan mitä pitäisi (kuten blogissani mainitsin siitä Second Annual Reportista). Mutta tartu tilaisuuteen jos vastaan tulee (ja sen jälkeen mahdollisesti kiroa että et ota enää mitään suosituksia minulta).