It's a buzz, cock!

"Minä kirjoitin omaa kirjaa mun omasta elämästä/
Kertomusta erään näytelmän pääosan esittäjästä"
– Kollaa Kestää: Kirjoituksia kellarista (Tällä kertaa tosin versio albumilta Pojat: Punk it, jossa laulaa siinäkin Kai Kivi, yhtä herkästi kuin muinoin, rauha vaan.)

Olen ollut viikkoja epätahdissa itseni kans, mistä seuraa levotonta ja huonoa oloa. Pari viikkoa sitten heräsin säpsähtäen varhain aamuyöllä kesken unen ja oivalsin jotain suurta. Turskan perkeet*, en vain muista mitä se oli.

Ennen vanhaan näin usein leijailu-unia, joista olen kuullut monesti puhuttavan. Että lentää ja katselee maastoa ja nauttii painottomasta olosta. On väitetty, että jos näkee unessa maahantulon, lakkaa näkemästä tuollaista unta. Voi olla, että minullekin kävi niin, mutta muistan ennen kaikkea säpsähdykset hereille juuri silloin, kun vääjäämättömän rusentava törmäys oli käsillä.

Jotain vastaavaa toistuvaa unta näin silloinkin, kun koin oivalluksen. Se täräytti palikoita parempiin asemiin, mutta haluaisin muistaa tarkemmin miksi.

Epätahtisuus on osaltaan seurausta siitä, että elän kolmoiselämää, enkä ole tasoissa minkään osan kanssa. Tärkein on pojan kanssa vietetty aika, joka olisi täyteläistä ja opettavaista, jos osaisin elää niissä hetkissä. Väkisin sitä ei voi toimentaa.

Vika piilee siis kahdessa muussa osassa. Työn ulkopuolelle jäävä aika on retuperällä, koska se tuntuu jatkuvasti siltä kuin varastaisin aikaa lusmuiluun, enkä osaisi edes nauttia siitä. Lusmuiluhan olisi hienoa hommaa, jos edes silloin osaisi elää hetkessä.

Työt taas ovat sellaisia, että tiedän tekeväni niitä liikaa ja liian kovalla intensiteetillä sellaisina muutaman päivän pyräyksinä. Saan suuren voimantunteen ehkä pariksi päiväksi kerrallaan, kun pää tuntuu hallitulta baabelintornilta. Jos eteen tyrkätään sähköisiä väyliä seitsemän liuskaa ruotsia, ne muuttuvat ilman tietoista harkintaa suomeksi parissa tunnissa. Tai sata sivua englanninkielistä sarjakuvaa taittuu ehkä parissa päivässä.
Siinä olen aika etevä, mutten tiedä miten sen muuttaisi lihoiksi. Nykyisillä töillä vedän vain itseni piippuun ja köyhtyisin entisestään, jos se olisi mahdollista.

Groucho Marx asiaa selvitti elokuvassa jotenkin niin, että hän on "self-made man": syntyi pennittömänä ja taisteli tiensä äärimmäiseen kurjuuteen. Jos joku muistaa tarkan lainauksen, se olisi ilo palauttaa mieleen.

Tämä oli vain johdanto sellaiseen krapulaiseen havaintoon, että elän pitkälti kielellisen ajatteluni varassa. En puhu nyt elannon hankkimisesta vaan siitä, että minulle olennaisia asioita ovat vain ne, jotka muuttuvat kielelliseen muotoon elämänhallintakeskuksessani, mistä virastomestari toimittaa ne välillä tuhruisina kopioina tutkittavakseni. Tunteetkin ovat olemassa vasta, jos ne hakeutuvat sanalliseen muotoon. Se ei toimi sentään aukottoman ekvivalentisti päinvastoin, että sanalliseen muotoon pukemani asiat olisivat "totta" ja kaikki mitä tunnen tai ajattelen, koska virheitä ja kokeilevaa sanallista muodostusta sattuu paljon matkalla päämäärään.

Päämäärä taas on nolla, mutta sitä kohti pyrkiessä haluan repiä irti kaiken mahdollisen riemun. Voisihan sitä päämäärää nimittää morbidiin ajatteluun pyrkivä vaikka haudaksi, mutta uskonnottomana en kaipaa itselleni nimettyä pikkutonttia saati juhlavia seremonioita vaikkapa tuhkaa levitettäessä. Mieluiten näkisin vain lihallisen olemukseni aikanaan lakkaavan liikkumasta ja katoavan, elämä jatkuu muiden ajatuksissa, jos on jatkuakseen.

En tiedä jakaako joku tämän kielellisen ajattelun oireyhtymän tai tämän heijastukseni siitä, mutta luultavasti, vaikkei sitä ehkä köpelöstä selityksestäni saa irti.

Eikös tuo madonluku ole jo käsitelty? Hauskempiin juttuihin! Kävin tekaisemassa oman Simpsons-hahmoni, kun olen viekoittelevia naisenkuvia nähnyt ainakin Minjan, Tiinan ja Angelan sivuilla. En tiedä tuliko näköinen, koska en viihdy peilin edessä, mutta täällä voi tehdä omansa.

Eilen oli musiikki ja viina todella maullaan**. Clashin tupla London Calling ei ole ikinä kuulostanut paremmalta, mutta vielä enemmän säväytti Buzzcocks, jonka kuuntelemisesta onkin kulunut inhimillisesti katsoen liikaa aikaa. Jos joku esittää tietokilpailussa tällaisen kysymyksen…

Mikä brittibändi teki vuonna 1978 hienoimman sarjan singlejä?

…vastaus on ehdottomasti Putskoks***. Perusteeni ovat tässä, viisi kohtaa:
- What Do I Get? / Oh Shit!
- I Don't Mind / Autonomy
- Love You More / Noise Annoys
- Ever Fallen In Love (With Someone You Shouldn't've)? / Just Lust
- Promises / Lipstick

EDIT: Lisätty kolme linkkiä, alkeisvideot a-puoliin What Do I Get? ja Promises (mallia bändi soittaa pienissä kulisseissa playbackina) sekä myöhempi live b-puoleen Autonomy, jossa pääsee laulamaan Steve Diggle omaa stykeään.

Jostain syystä Epes kauppasi näitä singlejä jo hurjina punk-vuosina pilkkahinnalla, olisiko ollut pari markkaa siivu. Hyllyyni päätyivät näistä toka, neljäs (josta on linkin takana hieno livevetäisy juutuubilta) ja viides, jonka b-puoli oli kiintoisampi kuin muistin.

Buzzcocksin perustivat Pete Shelley ja Howard Devoto, joka lauloi vielä 1977 tehdyllä Spiral Scratch EP:llä (mm. unohtumattomasti kappaleen Boredom). Devoto katosi sitten perustamaan uutta bändiä Magazinea, jonka ykkösalbumi Real Life on puoliksi unohdettu klassikko. Esimerkiksi kappaleet Definitive Gaze ja Parade ovat uuden aallon huippuja.

Suomessa Magazinesta muistetaan varmaan parhaiten debyyttisingle Shot By Both Sides, jonka Kollaa Kestää levytti älpeelleen nimellä Syksy. Siinä on täsmälleen sama kantava teema (jopa laulettuna) kuin on kitaralla soitettu tuolla Putskoksin kappaleella Lipstick. Wikipedia kertoi, että se olisi Shelleyn oivallus.

Pari hauskaa tarinaa Putskoks-kokoelman Singles Going Steady sisälipareesta:
– Kuulemma bändin kokoaminen lähti Bolton Institute of Technologyn ilmoitustaululle laitetusta lapusta: "Wanted: People to form a group to do a version of 'Sister Ray'" Siis Velvet Undergroundin kahden soinnun jamittelua piti päästä soittamaan.
– Bändin nimi löytyi tv-ohjelman Rock Follies myönteisestä lehtiarvostelusta, joka päättyi sanoihin "It's a buzz, cock."

* Manaus lainattu tiikeritoverilta, joka kenties on lainannut sen jostain muualta. Se tuo ilahduttavasti mieleen kapteeni Haddockin voimailmaukset, joita on ollut muotoilemassa erinomainen blogisti Jukka Kemppinen.
** Pahoittelut jos häiriköin kommenttiloorissa, kalsongfylla on vaarallista yhdistää smurffailuun.
*** Eräskin veli oli taannoin pokena T:reen legendaarisella YO-talolla, hän muistaisi tämän jutun paremmin, mutta paikan lämpiöön (fuajöö) oli kirjoiteltu tussilla iskulauseita, joista yksi unohtumattomimmista oli suorasukainen teksti "PUTSKOKS".