Paksu Page Poskessaan

Piipahdin taas kirjastossa, kun satuin olemaan hollilla. Olin putkella levyistä, joita karttuisaan kouraani jälleen osui, yritän laittaa oheen skannauksen listasta. Pari mainintaa, vaikken läheskään kaikkea ole ehtinyt vielä tyypitellä.

[Yardbirds vm -66 vasurilta: Chris Dreja, Keith Relf, Jeff Beck, Jimmy Page, Jim McCarty. Kuva skannattu levyn vihkosesta, näköjään © www.MichaelOchsArchives.com]

The Yardbirds: Ultimate! (2cd)
Olen ajoittain huvikseni kysynyt mukin ääressä, ketkä kolme soolokitaristia vaikuttivat Yardbirdsissä, vaikka se liian helppo kysymys onkin. Se vain kiteyttää Brittilän 60-lukua, koska listassa on kolme sanotaanko vaikka viidestä kuuluisimmasta, jos Hank B. Marvin ja Peter Green voisivat kilpailla paikoista.
Erkki Lapanen oli ekana, yllättävän veikeiltä kuulostavat esimerkiksi Honey In Your Hips ja A Certain Girl. Soundit ovat kohentuneet niistä halpiskiekoista, joilta näitä varhaisteoksia ja livelevyä Five Live Yardbirds joutui kuuntelemaan.
Tokana tuli Jeff Beck, jonka isännöimänä syntyi ainoa kelpo studioalbumi, lempinimeltään Roger The Engineer. Hän kutsui porukkaan sitten Jimmy Pagen, joka soitti alkuun bassoa, mutta kahdella levytyksellä häijy kaksikko Beck & Page soittaa molemmat kitaraa.
Nuo ovat mukana: kissojen ja koirien kanssa 70-luvulla metsästetty Happenings Ten Years Time Ago sekä Antonionin Blow Up -elokuvan räjäyttävä Stroll On. Se on näköjään bändin omaa tekoa, vaikka onkin yksi yhteen sama sovitus kuin levytyksensä Tiny Bradshaw'n klassikosta The Train Kept A-Rollin'. Onhan siinä eri sanat… mutta riffi on ehkä maailman tehokkain tappavassa yksinkertaisuudessaan. Paul Burlison** sai siitä paljon irti Johnny Burnetten seurassa.
Beckin lähdettyä paksu Peitsi pääsi vielä hahmottelemaan tulevia Led Zep -piisejä, kuten White Summer.

Joe South: The Best Of
Niitä äijiä, jotka olen tuntenut suunnilleen yhden kappaleen perusteella, ollen tuo Deep Purplen varhaishitti Hush. Turkulaistoveri esitteli vuosia sitten jatkoksi Southin komean oman hitin Games People Play. Näköjään myös Lynn Andersonin likivihreä Rose Garden on Southin kynästä, samoin Billy Joe Royalin Down In The Boondocks. Mukava tarkistaa, mitä muuta tuolta irtoaa.

Harry Nilsson: Harry / Nilsson Sings Newman
Vihdoin sain hanskaani tuon Newman-levyn, luulisin että tämä tulee ostettua omaksi, kunhan sattuu sopivana hetkenä ja sopivaan hintaan kohdalle. Harrylla on monta oudompaa stykeä, mutta on siä myös I Guess The Lord Must Be In NYC ja Mr. Bojangles.

Throbbing Gristle: 20 Jazz Funk Greats
Tämä erikoisryhmä palautui mieleen Plokistanista, sillä Hdcanis taannoin kertasi bändin levytyksiä hyvinkin kiinnostavaan tapaan. Miettinen näistä vaahtosi pnuk-aikoina Hilseessä, vaan vähiin jäivät tilaisuudet tutustua levyihin. Saas nähä.

Nyt tarttui reppuun pari klassikkoakin, joita ei koneelta löydy, kuten Tsettset Topeliuksen vankka Degüello ja Flamin' Grooviesin huikea Teenage Head. Toiset tykkää Shake Some Actionista, niin kyllä minäkin, mutta Roy A. Loneyn mörisemä Doctor Boogie on ikisuosikki.

Don Drummond jatkaa Skatalitesin tuella skatutkimuksiani; Kirstu MacCollilta kiinnostaa mikä vaan; Thorogood piti napata, että pääsee rytkäyttämään kalsarikännien suurteoksen I Drink Alone. Eddie Cochran on vanha suosikki, jota veresteltiin hiljan Marco Di Maggion levyn kautta ja muisteltiin samalla Brian Setzerin parhaita eleitä, ja tuossa oli kaksi albumia pakattu samalle ceedeelle.
Ai niin! Mitch Ryder & The Detroit Wheels on aina ollut tutumpi maineensa kuin levyjensä puolesta. Bruce Springsteen sitä on hehkutellut kloppivuosiensa suosikkina ja esittänyt medleynä olikos se Little Latin Lupe Lu/Devil With A Blue Dress On -akselia. Hyvin tuntuu soitto kulkevan.

Eivät nuo ihan uudenkarheita tallennuksia näköjään ole, mutta on siinä viisi vuosikymmentä edustettuna 50-luvulta 90-luvulle.

* * * * *
Menköön jatkeeksi pari leikettä, jotka ovat roikkuneet kyperpulpetinkannella. Valitan, en muista mistä olen plokannut ne, mutta selvästi sivuavat pinnalla olleita seksuaaliteemoja.

Golfaajan sukupuolielämä vaikuttaa vinkeältä otsikon perusteella.

Onko tuo sitten jo seksuaalista häirintää, joka oikeuttaa antamaan potkut, jos nyt sattuu olemaan aamulla sen verran herkkänä, että viisari värähtää? Epäreilua ainakin siinä tapauksessa, jos esimies sattuu olemaan viettelevä hottis ja työlleen omistautunut alainen ei ole ehtinyt tarpeitaan ja halujaan toteuttaa.

Tuota, pitääkö erikseen vielä mainita, että koviin paikkoihin joutuu herkempi työläinen, jos tällainen hottis esimies alkaa tehdä puhallustestiä, joka lie englanniksi "blow job test". Oikeastaan voisi pitää epäilyttävänä, ELLEI viisari värähdä.

** EDIT Tuoreempaa tietoa! Näin eilen Paapassa verrattoman rokänrollkombon, joka esitti varsinkin ekassa setissä 50-luvun maukkaita rockabillykappaleita, kuten Elviksen One-Sided Love Affair, Ricky Nelsonin Stood Up ja tuo Burnetten mallin Train Kept A-Rollin'. Kitaristi löysi halutessaan maukkaan Rock'n'Roll Trio-otteen, josta olen tottunut kiittämään Paul Burlisonia.

Keikan jälkeen uskaltauduin kysäisemään kitaristilta, jota en tuntenut, kuuluuko Burlison suosikkeihin. Hän kehui kyllä albumia Johnny Burnette & The Rock'n'Roll Trio, mutta kertoi olevan aika yleisessä tiedossa, että niillä mehevillä kitaraosuuksilla soittaakin Grady Martin, Nashvillen maineikas A Teamin jäsen. Netistä löytyi tähän vahvistuksia, enpä vain ole tutkinut asiaa. Molempi parempi, osalla klassikoista soolot vetää tiettävästi Burlison, osalla tuhdimman soundin keikari Martin. Palannen asiaan… EDIT loppuu.