Kääntelin pari viikkoa sitten aika tohinalla, siis kiireellä, erästä juttua, joka alkoi ovelasti. Tämä on ensimmäinen kappale leipätekstin alusta, siis ingressin jälkeen.
"Hän kasvoi kortteleissa, missä öiset laukaukset olivat arkipäivää. Miehet eivät nähneet syytä piilotella aseitaan, jos heillä sellainen oli, eikä huumekauppaakaan peitelty. Henki ei ollut muutamaa dollaria arvokkaampi. Kyyneleet saattoivat jäädä vähiin, vaikka joku olisi murhattu kadulle."
En viitsi arvuutella onko tyyli hyvää tai kuinka huonoa, mutta aika lähelle alkuperäistä tuo minusta meni. Minulle tuli mieleen kioskipokkari, onko kellään rohkeaa arvausta mistä oikeasti on kysymys? Vaikkapa sellaisia asioita kuin millaisesta hahmosta kerrotaan ja millä seuduilla liikutaan.
4.3.2008
Kioskijournalismia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Kioskijännärityyli on tosiaan valittu, mutta aloin pohtimaan että voisi tuo olla kuvaus myös sotatoimialueelta, ent. Jugoslaviasta tms.
Kiintoisa ehdotus, muttei tällä kertaa. Ylivaikea arvatakaan, mutta nuoren tähden lapsuudenoloihin se viittaa. Tekstin sävy vaihtuu saman tien aivan muuksi.
Kielinipotusta:
".. öiset laukaukset olivat arkipäivää."
Sanoisin "arkea", koska öiset-päivää -rinnastus kuulostaa tahattoman hauskalta.
"Miehet eivät nähneet syytä piilotella aseitaan, jos heillä sellainen oli .."
Ei kai "sellainen" voi viitata monikkoiseen sanaan? Sanoisin "niitä".
Jou, asiaa! Jälkimmäisen siivoaisin niin päin, että "…piilotella asettaan, jos…"
Tahattoman hauska rinnastus ei oikeastaan hämää, mutta pointti on hyvä. Tuo juttu nimittäin etenee köykäisen fanihenkiseksi kertaukseksi argentiinalaisen jalkapalloilijan lapsuudesta Buenos Airesin slummeissa. Tältä muuten näytti alkuperäinen:
"Han växte upp i kvarter där pistolskott om natten hörde till vardagen. Beväpnade män såg ingen anledning att gömma sina vapen och knarkhandeln försiggick helt öppet. Ett liv var inte värt mer än några få dollar. Där skulle få tårar fällas om någon blev mördad mitt på öppen gata."
Inspiroivaa:
Hänen kasvuvuosiensa kortteleissa öiset pistoolinlaukaukset olivat jokapäiväistä kauraa. Niiden katujen miehet eivät vaivautuneet piilottelemaan tuliaseitaan, huumeet vaihtoivat omistajaa avoimesti. Niissä maisemissa elämän arvo tuskin ylitti muutamaa dollaria. Ja vaikka joku tulisi murhatuksi keskellä katua, olisi ollut vaikeaa löytää ketään, joka olisi sen vuoksi suostunut vuodattamaan kyyneliä.
Tuo taitaa olla uskollisempi esitys. Mua huvitti haeskella karun ja toteavan suuntaan, koska pöllämystyin avauksesta, mutta onnistumisella en kehuisi. Siinä tuli varmasti 10 000 sanan päiviä urakkaa vääntäessä.
Siinä vaikuttaa olevan hieman melankolinen viritys - kovaksikeitetyn lisäksi.
Tiedän tunteen.
Oli mitä oli, mutta ei kyllä kauhean hyvää kioskijännäriä edusta tyylillisesti.
Hjoo, en tiedä mikä tuossa jäi kiertämään päähän, että sen tännekin tuuppasin, muttei ainakaan ylivertainen hyvyys. Hupsua, että noin pieneen ruikaisuun mahtuu paitsi virheitä, myös tyylillistä alavirettä.
Väliin hermostuttaa, että ylenpalttisella bulkkitakomisella katoavat nekin vähät kyvyt hioa kiinnostavaa luettavaa, mitä uskoo joskus saaneensa käytettyä. Ei kai se silti niin mene. Tarpeen, motivaation ja käytetyn ajan mukaan syntyy erilaista jälkeä.
Tuossa toki pyrin lähelle alkuperäisen sisältöä, jos en tyyliä ihan yhtäläiseksi yrittänytkään.
Lähetä kommentti