8.7.2007

Pikaista sukankulutusta

Kaveripiirissä on ajoittain kierrellyt vanhentumaan päässyt sutjaus, jonka lähteeksi taisin viimeksi kuulla väitettävän Pertti Hemanusta. Joku Tompereen tiedotusopin laitoksen hahmoista sen oli kai kuitenkin lausunut, joten miksei sitten Hemanus, jonka nimeä taannoin hihittelimme krapuloissamme.

Hän sattui asumaan vastapäätä virallista elpymiskeskustamme, joten kerrostalon rapussa osui silmään aina sukunimi, kun odotti nuutuneen isännän tulevan avaamaan ovea. Paremman puutteessa sitä nimeä väänneltiin eri tavoin, olisikohan alkeiskiteytymä ollut "kotiperse". Pahoittelut herralle itselleen, jos hän sattui silloin hihittelyn kuulemaan tai sattuisi tätä nyt tavailemaan, nimihän on sinänsä komia.

Mutta asiaan, se kulunut vertaus kosketteli nakkeja ja toimittajia. Jotenkin näin se meni: "Samaan tapaan kuin on olemassa nakkeja ja talousnakkeja, on myös toimittajia ja taloustoimittajia." (En tiedä, myydäänkö halpoja nakkeja enää nimikkeellä talousnakit.)

Unohduin vain miettimään, miten Lenita Airisto olisi voinut soveltaa sutjauksen omiin keppihevosiinsa sopivaksi. Eikös tämä olisi rimmannut kohtuudella: "On olemassa sukkia ja urheilusukkia, samaan tapaan kuin on toimittajia ja urheilutoimittajia."

Itse en tiedä juuri mitään urheilu- tai taloustoimittajien yleisestä laadusta muihin verrattuna, enkä siis pyri siitä puolesta mitään viisauksia lausumaan saati ketään mollaamaan.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

*Kikattelee*, tuota varmaan voi lainata ja väännellä omiin tarkoituksiin - tarvetta kyllä olisi, ehhhh! =D

Anonyymi kirjoitti...

Eipä taida kopiraittista kellään olla, ellei sitten himbeloosterilla alkuperäiseen, vanhentuneeseen juttuun. Käväisi mielessä, että Anita Leiristö olisi voinut taloustoimittajien kunniaa puolustaa, mutta tuskin urheilutoimittajien.

Jos sävy vaikuttaa kovin epäkunnioittavalta, haluaisin vielä terhentää, että uskon Pertti Hemanuksen ajatusten tiedotusopista olevan laadukkaita siltä vähäiseltä pohjalta, mitä minulla on. Tässä polkassa on kyse puolijauhoisista jaarituksista, ei henkilökohtaisuuksista.

Anonyymi kirjoitti...

Jahas. Joka vanhoja muistelee, sitä muistitikulla perssilmään. Vai meniks se edes noin?

Vaan kirjailipa samainen hra Hmmm... anus muuan tekeleeseensä myös seuraavan lauseen:

"Kun toimittajan ja taiteilijan ammatit yhtyvät, syntyy intellektuellin ammatti."

Tai ainakin jotakuinkin jotain sinne päin. Joka tapauksessa tuollaista pa*kaa oli pakko lukea siellä Kalevankankaan yläasteella joskus 1990-luvulla, jos toimittajaksi mieli. Ja lopputuloksena oli vain mopoileva humpuukiukko.

Mutta väännä nyt tuosta edellä mainitusta jotain tyyliin "kun urheilutoimittajan ja kansantaiteilijan..." jne. Kyä sä tiät.

(*=s)

Varapygmi kirjoitti...

Howdy, Pops! Mitähän sieltä saisi tallennettua, viikon ruokalistan vai?

Onko sullakin epäluuloja omasta asemasta ja teoista pikkuyhteisössämme?

Perhana vieköön, etteivät ole kohallani toim. ja tait. kokeneet yhtymistä, eikä ole intelligentsia kutsunut. Sinä olet sentään yläasteella lukenutkin, itsellä jäi vähiin, vaikka vuosia hukkaantui.

Siinä voi sitten tanner tömistä, jos urh.toim. ja kans.tait. yhtyvät. Millainen on urheilukansan intellektuelli?

Anonyymi kirjoitti...

Lisään tuohon vielä sen verran, että kun tyhjäntoimittajan ja apurahataiteilijan ammatit yhtyvät, syntyy rantojen mies.