16.7.2007

Mustavalkotelkku

Viikko tai pari sitten tuli ihmeteltyä kappaleiden nimiä, tarkemmin sanoen sellaisia tapauksia, joissa on samalla nimellä väännetty monta eri kappaletta (esimerkkejä: I Want You, One ja Tunnel Of Love). Hdcanis käänsi asiaa kommenteissa toisin päin ja alkoi miettiä erikoisempia nimiä, joista olisi outoa nähdä jonkun muun tekemä kappale. Hän oli koonnut omaan blogiinsa mainion listan.

Koetin iltapuhteiksi sellaisia pohtia, mutta nujerruin tulvan alle, kun mieleen pätkähteli vanhoja suosikkeja, joilla oli merkillisiä kappaleita ja mielenkiintoisia nimiä. En ehtinyt paljon Kinky Friedmania pitemmälle, jonka sävelaarteistosta pulpahtivat aivokuorelle esimerkiksi nimet (itse asiassa, en jaksa niitä kauheasti kuunnella, mutta nimet ovat rautatietä):
They Ain't Making Jews Like Jesus Anymore
Get Your Biscuits In The Oven And Your Buns In The Bed
ja Asshole From El Paso

Siitä ajatus karkasi Joe Bob Briggsiin, kenties maailman parhaaseen drive-in-elokuva-arvostelijaan. Hän ainakin haaveili tekevänsä kantrikappaleen, jonka nimi olisi osapuilleen: You Said You Were A Virgin, Honey, But How Come Your Baby Ain't Named Jesus?

Sitten ajattelin tarkastaa, mitä kaikkea tekikään Monochrome Set, jonka levyt 80-luvun alussa kovasti hymyilyttivät, mutta meininki oli yleisempää kieli poskessa -hupailua, joka ei niinkään irtoa yksittäisistä kappaleiden nimistä.

Sen sijaan innostuin parista heidän näytteestään juutuubilla. Punkin ensi aallon lyötyä yli beathenkinen kitarointi ja hyvällä pokerilla yksivakaasti lauletut nokkeluudet iskivät. Muistaako kukaan näitä Monochrome Setin puuhia? Laulaja/kitaristi Bid ja soolokitaristi Lester Square (näköjään tekaistuja nimiä, kertoo Wiki) olivat nokkahahmot.

Jet Set Junta (1982)

Jacob's Ladder (1985)

Äkkäsin noin 1984 Turussa opiskellessani siitä kaksikerroksisesta musiikkikaupasta (mikä sen nimi oli?) pari älpeetä, Love Zombies ja Volume, Contrast, Brilliance, joita Soundi oli ehtinyt kehua… kyllä ne viihdyttivätkin.

Koetan palata vielä tuohon Hdcanisin teemaan, kunhan jaksan seuloa vähän tarjokkaitani.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nuoruuden progekiirastulessa pärjäsi, kun muisti maagisen biisinnimen Pink Floydin Ummagumma-albumilta:

"Several species of small furry animals gathered together in a cage and grooving with a pict."

Ei sillä, etteivätkö
"Careful with that Axe, Eugene" tai
"One of these days (I'm going to cut you into little pieces)"
olisi mielikuvitusta liehtoneet nekin.

Jokos "Money" mainittiin useampiakin tekijöitä inspiroineena biisinnimenä...

Varapygmi kirjoitti...

Huomenta! Tosiaan, Ummagumma ja muut. Tällä osastolla olisin luullut Syd Barrettia hyväksi tärpiksi, mutta onkos nimissä muuta ihmeellistä kuin Effervescing Elephant? Edes Eugene ei ole kai hältä, Roger Waters niitä outoja nimiä viritteli.

Ei tullut Money kai esiin, onko muita tuttuja kuin Barret Strongin (What I Want) satapäisine versioineen ja herra Floyd? Voisi hyvin olla.

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta vain
Tämä piti myös kaivaa esiin:

Pekka Pohjola
Keesojen lehto
1. Oivallettu matkalyhty ~ The perceived journey-lantern (5:04)
2. Kädet suoristavat veden ~ Hands straighten the water (4:34)
3. Matemaatikon lentonäytös ~ The mathematician's air display (7:25)
4. Pääntaivuttelun seuraukset ~ The consequences of head bending
Part one: Sulamaan jätetty kipu ~ The pain left melting (4:30)
5. Part two: Nykivä keskustelu tuntemattoman kanssa ~ The plot thickens (11:21)
6. Varjojen varaslähtö ~ False start of the shadows (1:53)

Heikki Harman kehittelemät otsakkeet ja niistä repäistyt englanninnokset ovat yritteliäisyydessään jo tahattoman koomisuuden rajamailla...

plot thickens

Anonyymi kirjoitti...

Onpa eläytyvää nimeämistä! ja kääntämistä kans.

Moneysta luiskahti mieleen Jr Walker & All Stars, joka täydentää kolmeen maantiekiitäjän mukaan nimetyt hyvät kappaleet: Bo Diddley, tuo Holland-Dozier-Holland ja Jonathan Richman.

Kirjoitusasussa on klappia: Jr Walkerilla näkyi muoto "(I'm A) Road Runner", kun toiset kaksi taitavat olla vain "Roadrunner".

Anonyymi kirjoitti...

Syd Barrett taisi tosiaan pysyä yllättävän koherenttina nimeäjänä, mieleen tulee tuon elefantin ohella vain Gigolo Aunt.

Ja fiktiviisistä mutta houkuttelevista nimistä tuli mieleen yksi levyarvostelu jossa yhtyettä kritisoitiin tekorankkuudesta, "For all practical purposes all the songs on this album could be named 'I Stayed at Home and Cried While Masturbating'". Tietääkseni kukaan ei ole tarttunut moiseen...