Eilen tuli taas yksi urakka aktiiviosuudeltani valmiiksi, reilut 200 000 merkkiä viikon sisään eli reilusti toista sataa liuskaa, plus sarjakuvalehden käännöksen viimeistelyt oheen. Otti aika lujille, hinku paariin oli voimallinen, kun viimeinen osuus lähti ladottavaksi.
Harmi vaan, että olin nukkunut huonosti ja syöminenkin unohtui eilen kokonaan sinne neljään saakka, jolloin paketin sai kasaan, kunnes sain muutaman suolapähkinän. Oli sitten lyhykäinen kierros kaupungissa: kantapaariin tuttuja morjestamaan, viereiseen "tupakkapaariin" eli Semaforiin parille terävälle, sitten terassivisaan, joka olosuhteiden murjoessa järjestettiin sisätiloissa. Kakkostilalle pääsimme, mutta olin jo niin voipunut, että jätin hopeapokaalin juomatta.
Hiisi vieköön, visan pitäjä on tiukka Beatles-fani ja pistää viimeiseksi kyssäksi (nro 20) aina moppitukkiin jotenkin liittyvän kysymyksen. Väärin meni taas. Hää kysyi minkä Beatles-singlen Johnny ja Ann Christine levyttivät 1964 nimellä Meidän yhteinen. Vastauksen voin kertoa, jos tarvihee, kommenteissa. Se hävettää, ettei vaihtoehtoja pitänyt olla monta tuon vuosiluvun pohjalta.
Nyt pitää päivystellä, jos käännöksistä ilmenee jotain erikoista tai jos kuvatekstejä sun muita pitää vielä virittää kotomaiselle kielelle. Niinpä kävin hakemassa aamupalaksi grillatun broilerin, sämpylöitä, paketin Koskenlaskijaa ja mäyräkoirallisen kohvia (kerta se oli halvinta). Hyvä hetki polkata.
Eilen imehtelimme kantapaarissa muun muassa paikallista futisseuraamme, jonka nimi Tampere United herättää edelleen yleistä närää, koska ei ole suomea. Sen vielä kestäisin, mutta millään ilveellä en totu kaameaan logoonsa. Mallia amatöörit asialla, kaikki mahdollinen tuhru viskattu mukaan, eivätkä väritkään hyvin soinnu. Markkeeraavatko tähdet sitten 11 pelaajaa, en tiedä, mutta pahalta ne näyttävät.
Voisin kannattaa seuraa muuten, mutta tällä logolla varustettuja kamoja en kanna kernaasti.
(Skannasin Tampere futaa -lehden kannesta, tausta ei tee oikeutta logolle, jos sille voi sellaista tehdä.)
Poikani kummisetä on taiteilija, jonka mielipide olisi kiinnostanut, mutta logoa ei ollut käsillä, joten hän vain luki minulle jyrkkiä kannanottoja Aamulehdestä, jonne niitä ilmeisesti satelee.
Iltasella huomasin, että hältä oli tullut sähköposti, joka käsitteli ihan eri asiaa. Siinä oli linkki tällaiseen suruviestiin Ylen kulttuuriuutissivuilta:
Ja perään kommentti: "Ei mulla sitten muuta... mutta että vielä viimesenä elinpäivänään, ja noinkin monta. R.I.P."
Koetin veistää takaisin jotain sellaista, että sympaattinen lukija asialla, pyrkii parhaansa mukaan ymmärtämään sisällön. Kyllähän se ajatus alkoi naurattaa, että sunnuntaina kuvaa 60 elokuvaa, kuolee ja palkitaan.
Taisi olla kova jamppa tuo Kovacs, vaikka en muista nimenomaisesti hänen työnsä jälkeä ihailleeni. Easy Rideristakin on muistikuva, että siinä värit olisivat jo alkusoittoa 70-luvun masentavan kalseille elokuville. Siinä onkin aihe, josta olisi kiinnostava lukea pohjustusta: miksi monet Hollywood-elokuvat ja englantilaisetkin olivat 70-luvulla niin tunkkaisen valjuja väreiltään? Ne olivat jotenkin deedeeärrää, kuten kyllä aikakausi muutenkin.
Jos rinnalle lyödään vaikka tv-sarja Bonanza, niin se vie selätysvoiton. Mustavalkoisena sitä piti tietenkin alkujaan katsella, sillä (vanhempieni) kotiin hommattiin väritelkka vasta noin 1991, mutta Bonanzan uusinnat järäyttivät väreillään, varsinkin sisäkuvat. Mitä mustavalkoisiin tulee, taisin eksyä huutelemaan Sediksen postilooraan eilen jotain aika uupuneena. Toivon ettei tullut häiriötä. Välillä on tiloja, ettei pysty nukkumaan, muttei tekemään juuri mitään järkevääkään.
Ai niin, otsikko tuli siitä, kun Simpsoneissa kävi ilmi, että jalokiviliike Tiffany tarjoilee nykyään aamiaista. Harhauduin vain sen pohjalta kokeilemaan leikkisaksaa.
25.7.2007
Frühstück mit meine Tiffany
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
18 kommenttia:
From me to you?
Easy Rider on kyllä aika ahdistava leffa, kovin usein sitä ei jaksa katsoa. Ei ahdistava kulahtaneitten väriensä takia, vaan muuten.
Ei ihme, että tuollaisella työtahdilla kuolee(Kovacs), joskus tuntuu, että viiden bloginkin ylläpitäminen on tappavaa.
Hullua ainakin.
Tervens! Easy Rider on sellainen, että nautin ekasta puolikkaasta kyllä silloin tällöin, mutta loppu alkaa painostaa minuakin. Se hajoaa vähän käsiin, ehkäpä allegorisesti.
Viisi blogia, herramunjee, kun siinä nimikkoblogissakin on jo ilahduttavan paljon luettavaa. Tai liekö se Susupetal edes päätyösi alalla?
Ai niin, oikeaan osui! From Me To You se oli, mutta menin töräyttämään lappuun Can't Buy Me Love. Esitystä en tunne, enkä saanut nimeä soimaan mitenkään, niin luovutin ja pistin jotain.
On se nimikkoblogi pääblogi. Muut ovat vain sivujuonteita.
Niin, ja sittenhän pitää tehdä oikeitakin töitä.
Komppaan tuosta, että Easy Riderin alun jaksaa katsoa aina... mutta sitten. Ja niin.
Kovacsilla oli siis kova tahti, sekä Susu että Pygmi, älkää ottako mallia! Ei lokeja, ei ylimääräisiä töitä. Töitä vain sen verran, että sanoa saa. Lokitusta myös. Korkeintaan 1 h/vrk. Kommentointia saisi sitten harrastaa lopun aikaa muiden laatikoissa ;D Minä voisin maksusta ylläpitää jonkun määrän lokeja...ehh... kukahan luottaisi edes sen verran?!
Ei maksusta blogeja, ei, Polga! Siinä vaiheessa, kun tästä aletaan maksaa, se muuttuu pakkopullaksi, ihan varmasti. Tällä tavalla tämä on hullun hommaa ja siksi sitä jaksaa tehdä. Palkka toisi mukanaan deadlinet ja väkisin pusertamisen, syntyisi vain peräpukamia, ehei.
No, sitten minä taidan mennä myymään itseäni Ylämalmintorille. Harmi vaan - kukaan ei osta eikä ota edes ilmaiseksi! Täytyy pikaisesti keksiä jotakin... todella pikaisesti ,D
Hep! Yhden lauseen olen kääntänyt päivän mittaan, nyt tuli lupa rentoutua. Kiitin, kumarsin ja lupasin korkata.
Välillä tulee hukattua runsaammin aikaa polkan tekoon kuin on sinänsä järkevää, mutta usein syynä on itsensä viihdyttäminen, esimerkiksi niin että kaivaa jostain itseä (ja ehkä vain itseä) kiinnostavasta asiasta tietoa ja tangetteja. On saletin varmaa, että urakkapalkalla ne jäisi tekemättä. Tuntipalkalla voisikin toimentaa samaa… mutta ei sekään houkuta yhtään.
Nyt tuossa olisi pari pikku asiaa hoidettavana: kolmen sortin juustoa, cocktailvihanneksi, makkaraa, patonkia, 3 pulloa punhoa ja yksi akumiitti.
Eipä näkynyt valikoimassa suosikkiamme Jubileums Akvavitia, piti tyytyä Skåneen. Ohan se varma, että osaamme puhua skoonea jo parin tunnin päästä, kunhan kaveri palaa autoaan viemästä.
60–70-lukujen elokuvien haalistuneet värit selittänee Technicoloria halvemman filmin käyttö.
Toisaalta 60-luvulla käytettiin tarkoituksellisestikin psykedeelisiä värejä!
Sisäinen heraldikkoni alkoi myös marmattaa tuosta Tampere United -vaakunasta...keltaiset tähdetä vihreällä pohjalla oli ihan hyvä lähtökohta mutta siitä eteenpäin mennäänkin jo metsään...
Satunnaisella arvauksella itse olisin veikannut Please Please Me:ta :)
Logoista en niin tiedä. Paikkakuntamme ylpeys Aitolahden Sauvojat sen sijaan on lähellä sydäntäni. Ja jos loukata haluaa, niin voi sitä aina AiSan kannattajaksi haúkkua. Hä!?
Tervens! Pahimmat paineet on käsitelty, voi vaihtaa skoonesta takaisin kotomaiseen.
EV: lupaava alustus. Millähän ne Bonanzat on kuvattu? Yksi parhaiten väreillään mieleeni jääneistä elokuvista on muuten niinkin varhainen kuin Curtizin Robin Hoodin seikkailut (1938). Huumaavat vihreän sävyt. Hawksin Rio Bravo (1959) on kanssa komeaa kuvaa.
hdcanis: ne vihreä ja keltainen tulevat varmaan edeltäjän Ilveksen mukaan. Nehän ovat komeat värit, mutta se "koski" keskellä häivytyksineen on aika hirveä. Ja tähtien runsaus tökkää.
Anon: Aitolahti taitaa kuulua nykyään Treehen (liitettiinkö se 1967?), mutta Sauvojia en tuntenut. Eivät panostane eniten jalkapalloon?
Beatles kyssäri oli piis of kake.
Eazy Ryder on hieno, koska Dennis Hopper ei voi tehdä väärin :-)
Oli hirveää katsoa Bonanzaa värillisenä, kun oli nähnyt ne poikasena mustavalkoisena.
Hoss rules!
Tämmöinen tuli vastaan Easy Rideria googlatessa:
Similar Movies
Joe (1970, John G. Avildsen)
M*A*S*H (1970, Robert Altman)
Imagine: Surfing As Sadhana (2000, Marshall K. Hattori)
Electra Glide in Blue (1973, James William Guercio)
Alice's Restaurant (1969, Arthur Penn)
The Sugarland Express (1974, Steven Spielberg)
The Wild Angels (1966, Roger Corman)
Masked and Anonymous (2003, Larry Charles)
The Last Detail (1973, Hal Ashby)
Movies with the Same Personnel
The Trip (1967, Roger Corman)
Backtrack (1991, Dennis Hopper)
Colors (1988, Dennis Hopper)
Out of the Blue (1981, Dennis Hopper)
Wanda Nevada (1979, Peter Fonda)
The Hired Hand (1971, Peter Fonda)
Double-Crossed (1991, Roger Young)
Five Easy Pieces (1970, Bob Rafelson)
Other Related Movies
is featured in: A Decade Under the Influence (2003, Ted Demme, Richard LaGravenese)
is related to: Badlands (1973, Terrence Malick)
Thunderbolt and Lightfoot (1974, Michael Cimino)
The Wild One (1954, Laslo Benedek)
The Last Movie (1971, Dennis Hopper)
Two-Lane Blacktop (1971, Monte Hellman)
Melkein kaikki näyttävät olevan aika kiinnostavia elokuvia. Paria en ole nähnyt.
Kuvaajan tarina löytyy
tästä.
No yksitoista tähteä vihreällä kentällä on ihan hauska idea jalkapallojoukkueen logoksi mutta se koski siinä keskellä ei ole (ja häivytyksiä ei heraldiikassa tehdä, väripinnat ovat tasaisia).
Moro, blogihenkinen rentoutuminen piti eilen pois koneen äärestä, täytyykin polkata vähän asiasta.
Prospero: onko Johnny Rakaslapsi hanskassa vai Beatlesin kautta? Hopper on jämerä hahmo, mutta paljon on jäänyt näkemättä hältä, varsinkin niitä tuoreempia. Näkyy olleen ahkera 2000-luvullakin.
Sedis: Kits, Kovacsin tarinointia oli kiintoisaa lukea. Mulle oli moni leffa outo, varsinkin tuoreemmat, enkä Peter Fondan ohjauksia ole tainnut nähdä. Oli siellä suosikkejakin, kuten Two-Lane Blacktop, jonka olen nähnyt pari kertaa kankaalta: Turun SEA-näytöksessä 80-luvulla ja sitä ennen olikohan elokuvakerho Monroessa Treella tai Filmhusetissa Tukholmassa.
Ja se Rajut kuviot…
Hdc: Jou, logon keskiosa kai sen tukkoon lyö.
Lähetä kommentti