30.6.2007

Elämäni sarjakuvina, he heh

Tasaisin väliajoin iskee tarve lähettää edellista tuherrusta täällä plokissa kohti etelää, nyt erityisen voimallisesti hönöhölmöilyn seurauksena.

Ajattelin sitten hädissäni luonnostella listaa omista sarjakuvasuosikeista kautta vuosien, vaikka ne taitavat olla itsestäänselvän tuttua kauraa. Panen kriteeriksi sen, että ne ovat jossain elämänvaiheessa olleet vähän niinko parasta, vaikka myöhemmin mieli olisikin muuttunut. Eiköhän näitä kymmenisen saa kasaan, kun olen parin viikon sisään verestellyt paljon muistoja Kvaakin sivuilla. Järjestys ei ole definitiivinen, siihen en veny, pikemmin ajallinen, missä järjestyksessä näköpiirit aukenivat sarjakuvan suhteen.

1. Asterix
Vaikea sanoa mitään uutta Goscinnyn nerokkuudesta käsikirjoittajana, mutta muinaisgallialainen miljöö irrotti paljon yllättävää hupia. Käännöksetkin olivat erittäin kekseliäitä, moni puujalka jäi elämään, kun kaikki ikäluokassani tuntuivat näitä lukeneen. Joululahjaksi muistelen tulleen perheeseen pari ekaa albumia, kenties vuonna 1971, olivatkos ne sitten Kleopatra ja Legioonalaisena?

2. Tintti
Poikakirjojen seikkailuhenki ei toistunut missään sarjakuvassa yhtä vinhana kuin Tintissä. Esimerkiksi Mustan saaren salaisuus oli niin hurjaa menoa, että siitä piti tehdä oikein itse lautapelikin, jossa edettiin seikkailusta toiseen nopan viemänä. Poika katselee näitä piirrettyinä, eivätkä ne huonoja ole, mutta Mustan saaren gorilla vähän pelotti alkuun. Silmät ovat muuten se seikka, joka helpoimmin säikyttää tuota kouluikään varttuvaa.
Ensimmäinen albumini oli isän Karjalohjalta ostama kovakantinen Tintti ja Sarviaisen salaisuus, olisinkohan ollut 3-4:n vanha. Se hommattiin pojallekin uutena laitoksena (Yksisarvisen salaisuus), että perinne jatkuu. Täytyy kai se jatko-osa Rakham Punainenkin hankkia, veljellä oli aikoinaan kovakantinen jatko Merirosvon aarre (ja nykyään molemmat lienevät siellä tallessa).

3. Hämmästyttävä Hämähäkki (-mies)
Kun veli hommasi divareista 60-luvun Ihmesarjan lehtiä, Hämis nappasi vielä enemmän kuin Ihmeneloset. Arkisen ruipelon supersankaruus iski jotenkin vahvemmin kuin Batman, Teräsmies tai Mustanaamio. Nykyään poika tohkaa sitten Spider-Mania.
Ai niin, tähän osastoon kuuluvat vielä Korkkarit ja Siivet, joita veli hommasi myös divareista ja joiden lentokone- ja sotapuuhat kovasti mielikuvitukseen kävivät ja panivat itsekin piirtelemään koneita. (Todisteita olisi kai vanhoissa koulukirjoissa ja -vihoissa)

4. Ruutu, Zoom ja NonStop
Järisyttävä tapaus, kun sain 10-vuotiaana ensimmäisen tilatun lehteni viikottain. Ruutu esitteli tukun uusia Belgian ja Ranskan sarjakuvia. Panin nuo kolme lehteä nippuun, koska muutama vuosi kului niin, että keräilin joka numeron. Sarjakuvista on suosikkeina jäänyt mieleen ainakin Sammy Day, Benjamin, Natasa, Tim ja Tom, Strumffit, Johannes ja Pirkale, Navaho (Blueberry), Um-Pah-Pah ja tietenkin usealla sarjakuvallaan Franquin, joka ansaitsee oman erillispaikkansa listalla. Olihan niitä lisääkin: Yoko Tsuno, Vekarat, Eversti Clifton… ja Zoomissa vielä Valerian, Haikaralaivue ja miksei myös Mic Vaillant, joka kovin kiinnosti aikansa.

5. André Franquin
Piko ja Fantasio on viihdyttänyt aina, Niilo Pielinen oli vielä pykälää kovempi juttu ja Marsupilami hullaannutti varhaisissa esiintymisissään, joista suosikkeja oli albumimittainen seikkailu, jossa Piko ja Fantasio elukan löytävät, sekä NonStopissa ilmestyneet lyhykäiset, strippihenkiset jutut. Myöhemmin albumi Mustat sivut (Idées Noires) iski lujaa.

Jaaha, tupakit ovat lopussa, joten jatkan tästä myöhemmin. Tulossa vielä luultavasti: Daredevil, Tex Willer, Aidan takaa, Lassi ja Leevi… sekä Larson. Ellei mieli ehdi muuttua. Sekä tietysti pitäisi hakea kuvitusta…

Ai niin… Aku Ankka. Kotiin tuli kyllä 60-luvulla Akkari vuoden suomeksi ja toisen ruotsiksi (Kalle Anka & Co) sivistämismielessä, mutta niiden lehdyköiden makuun en ole koskaan päässyt. Sen sijaan 70-luvun alkuvaiheissa mustavalkoinen albumisarja Mikki Hiiren Kulta-aika iski kunnolla, samoin vähän myöhemmin kootut Barksit kirjoissa Minä Aku Ankka ja Minä Roope Ankka, joita piti käydä tavailemassa päivästä toiseen kirjastossa, koska niin jylhiin opuksiin ei ollut varaa.

13 kommenttia:

Angela kirjoitti...

Hehehe; "terasseja ei lasketa" ;) ei lasketakkaa!

Mistähän noita wanhoja Tinttejä saisi? Haluaisin ehdottomasti ne kaikki! Asterixit juu :), aivan hervottomia, mutta missä Mustikset??

ps. Überkuul muuten ilostui kovasti kun kuuli Ken Parkerin comebackistä ;D

Kaura kirjoitti...

Mitenkähän sattui käymään niin, että kolmoskohtaa lukuunottamatta kaikki natsaa myös mulle. Muistan myös lukeneeni pienenä keskimmäisen isonveljen huoneessa salaa Crumbia ja ajatelleeni, että sen olis vähän pakko olla multa oikeastaan vielä kiellettyä. Heh.

Kaura kirjoitti...

PS. Meillä on muutens terassi täällä himbessä, jonne olet tervetullut! Toimii myös sadesäällä. Rilliä ei ole vielä hankittu, mutta pari rillipirua (a.k.a. TV-pöllöä) varmaan ajaa saman asian.

Varapygmi kirjoitti...

Tervens, kimulit! (Kuten Stevie Wonder kuulemma sanoi astuessaan kalakauppaan.)

Angela, ne kovakantiset taitavat olla aika hinnoissa. Niissä on omat hauskuutensa, kun kapteeni Kapu, Milla ja kumppanit seikkailevat, mutta myöhemmät Otavan painokset ovat ehdotonta kamaa H & S Kaukorannan ja/tai Jukka Kemppisen kääntäminä. Niitähän taitaa olla koko ajan saatavilla.

Ûberkuulin satuin huomaamaan, kun sieltä oli tullut tänne kävijöitä. Kiitos vaan linkistä, vielä kun pääsisi niiden Parkereiden makuun.

Kaura, imheellinen sattuma! Terassi houkuttaa, pitää tehdä suunnitelmia tässä. Poika on alkavan viikon arkipäivät luonani.

Alkaa tulla ylitarjontaa, kun miettii mitä kaikkea listalle kuuluisi. Jymyt ja Huulet säväyttivät, samoin MAD. Täytyy katsoa, jos päänsärky talttuu Ketorinilla, saisiko jatkoa syntymään.

Kriisi kirjoitti...

Ooh... Non Stop oli yksi olennainen osa omaa lapsuussivistystäni. Niin hurjasti ne aivopesivät ranskalaiseen sarjakuvaan, että on ollut myöhemmällä iällä todella vaikea suhtautua esimerkiksi anglo-sarjisperinteeseen.

Huokaus, ne ajat eivät palaa. Edelleenkin vaalin ja rakastan kaikkia nonareitani (joista vika vuosikerta on vajaa, ääh) sekä täydellistä Tintti-, Asterix- ja Spirou-kokoelmaani, mutta enää kykenen vain nostalgiaan. Se lapsuudessa koettu, todella kutkuttava tunne kaikista uusista, oudoista, ihanista sarjakuvalöydöistä ei varmaan enää koskaan toistu, vaikka on tullut vastaan ties mitä jännää sinänsä (no, Sandman lähinnä).

Yoko Tsuno on tainnut penskana olla se kovin juttu. Titaanit oli aivan hurjan hieno ensikosketus orastavalle scifi-friikille.

Varapygmi kirjoitti...

Jou mama, Nonarit niistä jäivät kaikkeest parhaina mieleen. Vika vuosikerta oli niitä albumeita, eikö? Pieni pettymys, kun aiempien herkkupyötien sijaan tuli puolet harvemmin vain albumi kuussa. Joku vaisumpi, kuten Yakari ei jaksanut lämmittää väliaikaa.

Yoko Tsuno oli kova sana, olikohan tarinan nimi Paholaisen urut, kun innostuin täpöillä.

Vaan mikä on täydellinen Spirou-kokoelma? Ei varmaankaan se belgialainen lehti, joka näyttää ilmestyneen vuodesta 1938 alkaen. Pikot ja Fantasiot kenties?

hdcanis kirjoitti...

Vaikka olenkin nuorempaa vuosikertaa jotka eivät 70-luvun Ranska-aaltoon tutustuneet kuin jälkijättöisesti niin on todettava, että Non Stop on ehkä kokonaisuutena paras Suomessa julkaistu sarjakuvalehti.
Ruutujakin toki on tullut luettua, Zoom ei ikinä tehnyt vaikutusta, ne Asterixit oli luettu silloin jo albumeina ja muuten se sisältö ei juuri vetoa...

Pitänee miettiä omaa listaa kohtapuoleen, ykkösenä siinä on kuitenkin Aku Ankka.

Varapygmi kirjoitti...

Zoomissa oli sellaista totisempaa ja väkinäisempää kamaakin, joka jätti viileäksi, kuten Bruno Brazil, Bob Morane ja sen suunnan seikkailut. Oli ne silti pakko hankkia, koska ne löytyivät sopuhintaan divareista.

Haikaralaivue oli yksi erikoistapaus, josta löytyi niin huumorillisempaa kuin synkempääkin versiota, ellen väärin muista. Pitäisi penkoa lisää tietoa, luultavasti tekijöissä tapahtui muutosta.

veepee kirjoitti...

Jep, alkuun itse Uderzo piirsi pehmeämpää linjaa, sitten piirtäjäksi tuli Jije. Käsikirjoittaja oli ilmeisesti koko ajan Jean-Michel Charlier.
Nimiä oli suomeksi useita jo 70-luvulla: Ilmojen haukat / Haikaralaivue / Michel ja Ernest seikkailevat / Ässälaivue.

Tällainen albumi kiehtoi veljen valikoimissa, Uderzon aikaa:
Ilmojen haukat 1: Kujanjuoksu kuolemaan - 1971 / Semic -- (46 s. väri) (Mirage sur l'orient - 1965)

Kriisi kirjoitti...

Nii siis vika lehtiläpyskävuosikerta nonareita. Paha puute, kun on ehkä puolet niistä kasassa eikä mistään divarista tunnu löytyvän. Albumit olivat sitten vielä oma lukunsa, niistä mulla ei ole kuin joku Niilo Pielinen, Yoko Tsunot ja just joku Yakari. Ja aivan loistava Khena ja Skrahilpari.

Spiroulla tarkoitan joo Pikoa ja Fantasiota. Mulle ne vain sattuvat olemaan automaagisesti Spirouta, koska mulla on kaikki ruotsiksi, ja käyttävät lahden takana Pikolle alkuperäistä nimeä. Fantasio tosin on jostain syystä Nikke. Ruotsiksi oli pakko hankkia, kun silloin yli 20 vuotta sitten kaksikon seikkailuja ei suomeksi saanut.

Sama juttu Valerianien kanssa, mulla on lähes kaikki nimenomaan ruotsiksi, vasta muutama uudempi ("uudempi") suomeksi Jalavan valikoimista.

Varapygmi kirjoitti...

Valerian oli hienoa kamaa, oudoksutti samoihin aikoihin kuin Filemon, joita en olekaan sen koommin tainnut nähdä (70-luvun jälkeen).

Olikohan niin, että loppupään lehti-Nonareissa oli vielä pienempiä painoksia, että divarihinnatkin nousivat aika äkkiä. En muista, arvossaan ovat varmaan nekin, vaikka kovien kansien ansiosta pysyivät paremmin kuosissa kuin Ruudut.

Töiden puolesta katselen juuri albumia Spirou: Skuggan av Z.
Zorbulin (eli Zafirin) touhut olivat huimia jo Ruuduissa.

Tintin Yksisarvisen lukaisin myös pojan hyllystä uusiksi. Pari eroa muistui Sarviaiseen:
- "malspiikki" on muuttunut rommiksi ja konjakiksi.
- Varpun veljekset ovat uudemmassa Lintusen veljekset.
- Ja sankarien nimet tietty: Kapu on Haddock, Milla on Milou ja Sarviainen on Yxisarwinen.

Kriisi kirjoitti...

En tiedä pienemmistä painoksista, mutta tarina kertoo että kun Non Stop lopetettiin, niillä oli varasto täynnä vuosikertoja. Joita sai käydä ilmaiseksi vaikka kottikärryllä hakemassa ennen kuin loput poltettiin. Itku tulee.

Varapygmi kirjoitti...

Eipä Angela taida tätä tiedonjyvää löytää, mutta kiersimme pojan kanssa muutamankin kirjakaupan Tinttien perässä. Yllätyin, niitä Otavan laitoksia myydäänkin nyt kovakantisina, hinnat liikkuivat noin välillä 13-20 juuroa.

Emme käyneet divareissa, lupailin pojalle, että etsin niistä, jos saisi saman tien parikin yhden uuden kovakantisen Rakham Punaisen hintaan. Vanhat nidotut laitokset 70-luvulta olivat hyviä: tukevampaa tekoa kuin useimmat liimaselkäiset albumit.