Monenlaista mulkoilua

Koominen tapaus tuo Hesarin uutisointi eduskunnan piirissä tehdystä kyselystä ja ennen kaikkea siitä siinnyt kohu. Olen varmaan lukenut toista sataa lyhyempää ja pitempää kommenttia, jotka ovat olleet jotenkin yhteydessä pintakuohaan, mitä itse asia nostatti pohjalta esiin.

Seksuaalinen häirintä ja väärä vallankäyttö eivät kuulu niihin koomisiin asioihin, mutta harvakseltaan ne ovat keskiössä olleetkaan, kunhan sytykkeiden virkaan ovat välillä päässeet. Jos kaikki metakka joskus johtaisi myönteisiin tuloksiin ja parantaisi turvattomampien työntekijöiden olosuhteita arvostetulla työpaikallaan, vieläkö siitäkin kuulee jotain relevanttia uutisissa?

Olen kehitellyt monenmoisia analogioita ja ihmetellyt omaa asennettani muun muassa naisiin, miehiin, puseroiden etumuksiin (tissit melkein mainittu), katseisiin, tuijotukseen, seksuaalisiin haluihin ja niiden toteuttamiseen sekä muihin esille nostettuihin sivuseikkoihin. Olen kuitenkin todennut aina uudestaan, etteivät mielipiteeni ja kokemukseni juuri kanna painoa asiassa.

Tasa-arvoon uskon siinä määrin, että jos "Joka ainut yli 11-vuotias naispuolinen suomalainen on kokenut sen, mistä nyt puhutaan: joutunut miesten harjoittaman seksuaalissävyisen häirinnän kohteeksi." (Katja Martelius Hesarin nettisivuilla), niin on vastaavaa varmaan moni mieskin kokenut tai ainakin hänen tarkoittamiaan tapauksia joskus nähnyt, jollei itse tehnyt. Tämä kiinnosti siksi, että ymmärtäisin millaisiin kokemuksiin tässä viitataan, ei siksi että voisin vähätellä niitä. (Martelius tosin kärjistää asioita kirjoituksessaan siihen tapaan, että joudun nostamaan kädet pystyyn: en ymmärrä onko se propagandaa tai pelkkää provosointia.)

Ajattelin että oma olotilani voi olla tässä suhteessa helpompi ja turvallisempi kuin "joka ainoalla yli 11-vuotiaalla naispuolisella suomalaisella" on ainakin joskus ollut, mistä heräsi uteliaisuus, että saanko sen sukupuoleni tai ison kokoni myötä vai onko kenties vaikuttamassa muitakin asioita. Yksi vinkkeli oli tällainen (enkä osaa tulkita siitä kuin oman puoliskoni): onko tilanteeni helpompi siksi, etten joudu ajattelemaan itsetuntoni ja ulkonäköni suhdetta juuri koskaan, ainakaan enää nykyään.

Tähän johtivat varsinkin ne vähäisemmät seksuaalista häirintää koskevat pohdinnat, joissa puhuttiin tuijotuksesta tai vain katseista, kuten Kalervo Mummolan kömpelö hissisutjaus jälkimaininkeineen. On minuakin joskus ujostuttanut sukuelimeeni suuntautuneet katseet, tokihan naisetkin sellaisen osaavat vaikkapa saunassa, mutta ei siitä mainittavaa häirinnän tunnetta ole syntynyt – enemmän on vaivaannuttanut mulkoilu, jos sattuu krapuloissa tutisten liikahtamaan vaikka bussilla.

Itse asiassa, on minua kerran hätyyteltykin, kun noin parikymppisenä matkasin bussilla Tompereelta Helsinskiin. Keski-ikäinen hikoileva mies tunki viereen istumaan, vaikka tilaa olisi ollut reippaasti muuallakin, ja jossain välissä hän rohkaistui puristamaan polveani. En tajunnut asiasta mitään, sillä en osannut edes ajatella jonkun sedän voivan keskellä päivää miettiä mitään seksuaalista nuoresta hampuusista. Olin tollo, selvisin silti jokseenkin naarmuitta. Jos muistaisin paremmin, voisin saada tuosta valoa ymmärtämiseen.

Mutta takaisin asiaan eli omaan pikkuiseen sivujuonteeseeni. Ohitan vakavat seksuaalisen häirinnän tapaukset ja tarkoitan nyt sellaista tilannetta, jossa tuijotus hississä tuntuu kiusalliselta ja häiritsevältä. Olenkohan hakoteillä kun ajattelen, että näissä tapauksissa subjektiivista häirinnän kokemusta voi voimistaa omaan ulkonäköön kytketty itsetunto? Oli se totta tai ei, eihän se anna lupaa loukkaavaan tuijotteluun sen enempää kuin ne kuuluisat kolme avattua paidannappia, mutta sivujuonteeni olikin miettiä liukumaa seksuaalisesta häirinnästä muuhun loukkaavaan tai alistamaan pyrkivään mulkoiluun, koska se on minulle tutumpaa toimintaa noin niinku kohteena.

Ehkä tästäkin mediajupakasta taas jotain oppii, jopa tunnistamaan tilanteita, joissa sortuu tuijottamaan loukkaavasti tai möläyttämään sopimattomia väärässä tilanteessa, mutta eniten kiinnostaa millainen miinakenttä (enkä tarkoita sitä seiväshyppääjää) sukupuolten (tai sukupuolisen kanssakäymisen vastinkappaleiden, ettei sorsita ketään) välille on viritetty. Vaikka varovaisestikin hiipisi, aina tuntuu räiske alkavan.

Päässä vain humisee, kun ajattelen ettenhän minä koskaan ketään häiritse seksuaalisesti, enkä minä koskaan loukkaa ketään, ja sitten toteaa kiivaimmista puheenvuoroista kuuluvansa vahvasti epäilyksenalaisiin. Kun oikein miettii, niin olen joskus puseroita pullistavia muotoja silmäillyt kyllä, enkä aina tohdi siihen lupaa kysyä. Joo joo, riettaita ajatuksia käy mielessä tasaisin väliajoin, mutta pyrin olemaan loukkaamatta niillä muita.

Erityisesti nauratti pari vuotta sitten kesällä, kun kuljeksin Hämeenkadun tungoksessa ja otin asiakseni katsoa naisia korkeintaan silmiin, koska hermo ei kestänyt keveitä hepeniä. Parikin tapausta käänsi katseensa, huomasin sivusilmällä, kohti omaa etumustaan ja toinen jopa kohenteli liivejään tai paitaansa. Olin ehkä liian korrekti, mutta enpä tuijotellut.