5.2.2008

Takaisin kouluun

Taisi tulla meemihaasteita oikein kaksin kappalein, sillä Mrs. Morbidin hilpeistä kursseista otin jo onkeeni, että siinä saattaa haaste olla. Sitten tuli Tosikolta vielä suorasanaisemmin kutsu. Erityisen hauskasti osui, että sain kunnian haasteesta Ruun kurssilla, joka oli suunnattu tosikoille.
Kaava lienee jo tuttu:

Siis ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.

Ei kun kimppuun.

Palvelun perusteet, niin asiakkaille kuin alan ammattilaisille
Peruskurssi siitä, miksi hermot menevät kauppaa tehdessä sekä palveluja pyytäessä tai tarjotessa. Työryhmätyöskentelyä, jossa kukin vuorollaan palvelee ja toiset vonkuvat palvelua luontaisella tyylillään. Kärjistyksin terhennettävä, ettei yhteisymmärrys aina synny ilman kommunikaatiota ja joustavuutta. Avointa mieltä ja tilaa toisen osapuolen erikoisuuksille, joille voi olla joku perustekin.

Asiakkuuden perusteet, palvelun ammattilaisille ja asiakkaille
Peruskurssitus kohteliaasta käytöksestä palvelutilanteissa, jotta asiat tulisivat sulavasti ymmärretyiksi, eikä olisi tarvetta pullistelulle kummallakaan puolen tiskiä. Valaisevia näytelmällisiä kohtaamisia, jotka esittelevät kuinka tilanne voi sujua notkeasti ja jättää vieläpä hyvän mielen molemmille. "Saisinko pullon viinaa." "Olkaa hyvä, se maksaa noin tuhannen." "Tässä, kiitos. Minä nimittäin pidän viinasta."

Kehity sympaattiseksi lukijaksi, alkeet
Miten lähestyä tekstiä avoimella asenteella ja sillä mielellä, että luultavasti tekstillä on jokin tarkoitus, koska sellainen on taltion muotoon ruilautettu. Vasta kun pääsee makuun ja uskoo ymmärtävänsä tarkoituksen, on perusteltua heivata se hittoon, jos toteaa ettei teksti kiinnosta tai vetoa tai se jopa ärsyttää ja raivostuttaa. Jos lauseet ja ajatukset on ymmärrettävissä järkeviksi, ei ole kovin antoisaa kaivella niistä toisia merkityksiä tai virheitä, ainakaan itse lukemisen kannalta. Huvittelu on erikseen, sitä lainkaan väheksymättä.

Heivaa turhat törinät, jatkokurssi lukijoille ja kirjoittajille
Kun sympaattisen lukijan alkeet ovat hanskassa, on aika virittää suopeaa silmää sellaiseksi, että osaa kohtuullisen rivakasti todeta, jos teksti ei sovellu omiin tarkoituksiin tai omaan mielentilaan. Näitä samoja oppeja voi toki soveltaa myös esimerkiksi musiikin kuunteluun tai kaikenlaiseen katseluun valokuvista taulujen kautta telsuun ja elokuviin. Leffateatterista on kyllä ikävä lähteä vartin päästä hittoon. Kirjoittajat taas saavat näistä opeista kenties intoa kirjoittaa paremmin ja hylätä hanakammin alamittaiset takaisin kasvamaan.

Jossittelu-kurssi & Rakentavan riitelyn alkeet
Piti ottaa mukaan yksi haastajan kursseista, joten yhdistän täten morbidin tosikkomaisuuden. Urhon pubissa on kätevä jatkaa jossitellessa nautittujen tuoppien jälkeen rakentavalla riitelyllä. "Jos Tati olisi tykännyt miehistä, hän olisi ollut Seta." "Äitis oli." "Ei varmaan muuten ollu." "Sun vuoro hakea." "Miks aina mun."

Eiköhän näillä jo saa yhden lukukauden kulumaan sutjakasti ja opintoviikkoja ropisee. Ketähän olisi vielä säästynyt haasteilta, että arvaisi kysäistä? Ilman muuta kiinnostaisivat Krapulablogin ja Kervån koulutusohjelmat, samoin Jazmanautin. Kuinkahan, olisiko Kulinaarimurulassa ja Pastanjauhajilla mielen pinnassa esimerkiksi ruoka-aiheisia kursseja, joille pitäisi päästä? Niille olisi aina käyttöä.

7 kommenttia:

Mrs Morbidi kirjoitti...

Hihhih, hyvät kurssisuunnitelmat! Jossittelu-kurssi on siitä hyvä, että illasta voi ottaa mukaansa kotitehtäviä aamuksi. Tyyliin: "Jos en olis juonu sitä viimestä tuoppia, niin.." Tai sitten jossittelu-kurssiin voi osallistua myös kotiväki. Tyyliin: "Jos tuo meno ei pian lopu, niin joku tästä talosta läh..."

Varapygmi kirjoitti...

Kyllä jossittelu on arvokas täydennys etenkin hyvien kumppanien seurassa, kun ei aina väitelausein jaksa jankata.

Välispiikki kirjoitti...

Lukujärjestys on nyt laadittu :-)

Saara kirjoitti...

Josko nyt haastaisin sut saman tien uuteen meemiin, ettei totuus pääse unohtumaan.

veepygmi kirjoitti...

Ai jaaha! Asia kuultu, koetan tarttua kunhan poijan saa asiallisesti koulutielle tai edes nukkumaan.

Vt kirjoitti...

Olen tässä pari päivää ollut aikeissa vastata tähän, muttei tekstiä ole näköjään syntynyt oikein muualle, kuin mitvitin kommenttilaatikkoon. Katsellaan ehkä myöhemmin tai jos ei!

varapee kirjoitti...

Hee, piti käydä kurkistamassa Mitvitin "looraa", kuumalta vaikutti tunnelma!

Nyt Jali ja suklaatehdas äänikirjana pyörimään, eiköhän sälli alta vartissa kypsy. Pitkä päivä takana.