2.2.2008

Alimittaiset romaanit

Miten määritellään novelli? Yhteiseksi maaperäksi tähän mennessä olen löytänyt lähinnä sen, että novelli on mitaltaan lyhyempi kuin romaani. Ilmeisesti usein myös kuvattu henkilökaarti ja elinpiiri on suppeampi kuin romaanissa, mutta kertokaapa se vaikkapa Kalle Päätalolle. Vai kirjoittiko hän kenties eeppisiä jättinovelleja?

Keskiviikkona musavisan jälkeen asiasta tuli juttua, muttei hullua hurskaammaksi, päätä vain särki aamulla. Käsittelyssä oli ensiksi Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri, jonka yritin määritellä pienoisromaaniksi, koska muistin sen rakenteenkin väärin. Eihän siinä, vattu soikoon, mitään lukujakoa olekaan, minkä vuoksi joku toinen kutsuu sitä pitkäksi novelliksi. Pöydässä oli myös muudan kirjailija, joka kertoi omien novelliensa saaneen kehuja ja kelvanneen malliesimerkeiksi novellista. Hän silti ihmetteli, ettei tiedä mikä novelli on määritelmällisesti.

Koetin vääntää rautakankea John Steinbeckista siten, että tämän kahdesta alimittaisesta romaanista Helmi olisi pikemmin pitkä novelli, kun taas Hiiriä ja ihmisiä olisi pikemmin lyhyt romaani. Keksin sen hönöspäiten itse, enkä tiedä onko ajatuksessa pohjaa, mutta wikiväki näyttää pitävän molempia romaaneina, joskin jälkimmäinen on rakennettu näytelmäromaaniksi, jossa dialogin oli määrä kelvata suoraan lavalla lausuttavaksi, mutta kirjan luettavaksi myös sellaisenaan.

Olin hiljattain lukenut Mika Waltarin vanhaa määrittelyä teoksesta Haluatko kirjailijaksi? (WSOY 1994, 1. painos 1935), mutten saanut palautettua mieleeni olennaisia kohtia. Waltari kaipaa suomalaisilta oikeita novelleja ja varoittelee pitämästä lehtiin tehtyjä tarinoita ja määrämittaisia katkelmia sellaisina, koska ne ovat "tilapäisnovelleja", kun hän taas perää "taidenovelleja", joiden ominaisina piirteinä on esitelty "tyyni, harmoninen sisäinen rauha ja voima sekä kertomisen väljyys". Vertailu romaaniin tiivistänee Waltarin määrittelyn (sivulla 104):
"Novellin ja romaanin olennaisin ero on se, että novellin näkökulma on suppeampi, perspektiivi rajallisempi kuin romaanin. Novelli esittää jonkin tietyn vaiheen tai käänteen yksilön kehityksessä, se kuvaa episodeja, sivukohtauksia. Nämä episodit voivat ratkaisevasti vaikuttaa yksilön kehitykseen kokonaisuudessaan, mutta novellin tehtävä ei ole seurata tätä kehitystä sen kauemmaksi. Vihje riittää. Novellin kuvatessa ihmistä yksilönä romaani kuvaa yksilöä suhteessa yhteiskuntaan ja elämän kokonaisuuteen. […]"

Waltaria on kiitelty myöhemmin "pienoisromaaneistaan", muun tuotantonsa ohella tietysti, mutten tiedä, onko hän kirjoittanut ne kenties oman mittapuunsa mukaan pitkiksi novelleiksi.

Jos pätevältä kuulostava määrittely 1930-luvulta onkin tuollainen, huvittaa ihmetellä, kuinka paljon muotoja on sen jälkeen särjetty ja samalla potkittu hajalle vanhoja aitoja. Kotomainen wikipediamme viittaa pienartikkelissaan novellista ytimekkääseen kerrontaan ja "klassiseen määritelmään", että se on "tarpeeksi lyhyt luettavaksi kerralla".

En tiedä, ovatko suomen 'novelli' ja englannin 'short story' hiukan eriparisia sikäli, ettei short storyn määrittelyssä tuoda yhtä hanakasti esiin tyylillisiä, kerronnallisia tai sisällöllisiä määritelmiä. Se voi olla yleisempi kattosana tietyn mittaisille proosateoksille, ainakin verrattuna Waltarin ajatuksiin.
Pidin kiinnostavana, että englanninkielisestä wikipediasta löytyi jako neljään tai jopa kuuteen pituuden mukaan seuraavasti [suomennokset lajeille omaa haparointiani, linkit alalajeissa engl. wikiin]:
(Flash fiction [??]: alle 1000 (tai 2000) sanaa)
1. short story [novelli]: väh. 1000 sanaa (tai 2000)
2. novelette [novelli/noveletti]: väh. 7500 sanaa
3. novella [pienoisromaani]: väh. 17 500 sanaa (tai alle 50 000)
4. novel [romaani]: väh. 50 000 sanaa (tai 60 000)
(epic [eepos]: väh. 75 000–100 000 (tai 200 000) sanaa)

Mielikuvani on sellainen, että termiä 'noveletti' on suomessa käytetty harvakseltaan ja pikemmin viittaamaan keveään kerrontaan, joka osapuilleen täyttää novellin ulkoiset määritelmät, siis kenties "tilapäisnovelleihin", joista Waltari puhuu. Tällaiseen vähättelyyn viitataan myös tuon wiki-linkin 'novelette' takana. Suomessa onkin väkinäistä käyttää sanaa, joka rakenteensa puolesta toisi mieleen jotain vähäisempää kuin sanamme novelli. Kenties osuvampi olisi romaanetti?

Termi 'novella' on oma matopurkkinsa, koska tällä alalajilla on niin omat innokkaat puolustajansa kuin vähättelijänsäkin, jotka ovat nähneet ne ehkä vajaamittaisina äpäröinä. Otaksun käännöksen 'pienoisromaani' olevan kuvaava sikäli, että kyse on proosateoksesta, jolla on romaanin rakenne mutta lyhyempi mitta, noin karkeasti yleistäen. Tämän luokan kohdalla on mainittu paljon upeita kirjoja, kuten em. Steinbeckit ja Papan Vanhus ja meri, mutta myös seuraavat:
Capote: Aamiainen Tiffanylla, Conrad: Pimeyden sydän, Kafka: Muodonmuutos, T. Mann: Kuolema Venetsiassa, Orwell: Eläinten vallankumous, Roth: Hyvästi, Columbus ja Zweig: Shakkitarina.
Nuo paljastivat, että olen tähän lyhytmittaiseen romaaniin usein mielistynyt, vaikken toki määrämittaista hae, kun kirjoja valkkaan luettavaksi. Samalla lista paljasti, että näköjään luen kaikkein ilmeisintä tarjontaa, kun osuvat ja upottavat valintojani wikissä niin helposti…

Tämä oli pelkkä rääpäisy, joka pullistui vahingossa aika laajaksi mitaltaan, jopatens novelettimaiseksi, vaikken kyllä juonta osannut kehitellä. Nämä harhailut kirjallisuuden laitumilla taas sikiävät siitä, että olen innostunut kirjaston tarjonnasta, jos kohta alekirjoistakin.

15 kommenttia:

Mrs Morbidi kirjoitti...

Hyviä pohdit. Tohtinenko tähän soppaan vielä luumun heittää... Olen ajatellut, että novelli on sellainen joka lyhyt ja siinä on vain yksi selkeä pääteema. Romaanissahan voi juosta montakin yhtä vahvaa teemaa, kaksi tai joskus kolmekin, ja novellin pitää pysyä paremmin kasassa kuin romaanin. Novellissa ei saa yhtään ylimääräistä kun taas romaani voi vetää vähän joka suuntaan eikä lukija siitä häiriinny, koska kyseessä on romaani. Novellin lyhyys ja tiiviys ei salli enempää kuin yhden aiheen, yhden teeman ja tiiviin sanankäytön. Minä pidän novelleista. Siitä, että jokaisella sanalla on merkitys. Juha Seppälän novellit ovat siitä hyvä esimerkki. (Oletko lukenut Seppälän "Mitä sähkö on?"-novellikokoelman? Se on loistava!)

Pineoisromaanin ajattelen olevan romaanin ja novellin risteytys. Pitempi kuin perinteinen novelli, mutta ei silti teemoissaan ja aiheissaan harhaileva opus.

Ja tämän vuodatuksen jälkeen voin myöntää, että sitten löytyy myös novelleja, jotka rikkovat käsitystäni novelleista. Esim. novelli joka ei alakaan ongelmasta, joka saa jonkunlaisen päätöksen viisi sivua myöhemmin. On myös siis vaikkapa "tunnelmanovelleja". :)

Et sillee. Hyvää päivänjatkoa!

Varapygmi kirjoitti...

Tervens! Tuo rääpäisy on tosiaan hahmottelua, eli eri lähteiden ja jonkin oman ajatuksentyngän yhdistelyä, ei vielä oikea näkemys.

Takaraivossa kangastelee ajatus puhdasoppisesta novellista, jokin ideaali, joka lähentelee ehkä "luumuasi".

Alku voi olla väkevä ja johtaa suoraan tilanteeseen; yllätys, joka vaatii uppoutumaan tarinaan. Loppu taas ei välttämättä sido rusetilla tarinaa pakettiin, se voi jäädä lukijan tehtäväksi.

Jatkan tutkimuksia: kirjastosta tarttui mukaan Greenen Viimeinen sana ja muita kertomuksia, Kafkan Erään koiran tutkimuksia, Haanpään Korpisotaa, Hrabalin Tanssitunteja sekä Huovisen Konsta Pylkkänen etsii kortteeria. Kaikki joko novelleja tai lyhyitä romaaneiksi. Ei varsinaista modernismia…

Anonyymi kirjoitti...

Joo, en tarkoittanut olla besserwisseri, koska en ole. Otin vain kantaa, koska aikoinaan mietin novelliasioita paljonkin ja piti itselleni selittää, että mistä se Lyyti oikein pissii. :)

Jos on joku kehikko, jonka sisällä toimia, voi niitä kehikon reunoja sitten paukutella. Sillä kukaanhan ei loppuin lopuksi voi ketään pakottaa kirjoittamaan tiettyyn muottiin.

Jos sattuvat aussikirjailijat eteen niin kahta (englanninkielistä) kokoelmaa suosittelen: Peter Carey: Collected short stories sekä Tim Winton: Turning.
Careylla on muutama loistava novelli ja Wintonin kirjassa hehkuvat kaikki tekstit.:)

Mitä sähkö on? on ehdottomasti kirkkainta kärkeä Seppälän tuotannossa (vaikka kirjan nimi onkin hieman luotaantyöntövä tylsyydessään... siihen saakka kunnes tarinan saa luettua...)

Suomalaisista pienoisromaaneista tulee mieleeni Sahlbergin Höyhen. Joskus kirjailijoiden vähemmän tunnetut teokset ovat niitä ihan makoisimpia.:)
-ruu

Anonyymi kirjoitti...

Juu, siis luulenpa että lajimäärittely on tärkeintä tutkijoille ja muille sellaisille. Oikea kirjoittaja ei mieti vaan kirjoittaa.:)

Vaarnamo on hirveän tuttu nimi, mutta en saa nyt päähäni mitä hän on kirjoittanut. Pitänee tutkia asiaa.:) -ruu

varapee kirjoitti...

Hei, kutkuttavaahan se oli, että lavensit ja syvensit teemaa, kun olen sitä muutaman päivän ihmetellyt.

Mietin nyt yhdeksi yleiseksi piirteeksi novellissa näkökulmaa. Waltari puhuu rajatummasta perspektiivistä, mutta erityisesti ajattelin, ettei näkökulma vaihdu, kuten romaanissa usein. Esimerkiksi sisäisestä äänestä ulkoiseen tai toisin päin, kertojanäänestä vuoroin kuhunkin toimijaan, ajanjaksosta tai paikasta loikka toiseen, tms.

Toki romaaniin voi päteä joskus sama, että ääni ja vinkkeli pysyvät samoina läpi kirjan, mutta eikö ole harvinaista, että näkökulma novellissa vaihtuisi?

Minulla aprikointi on ulkokohtaista, koska en ole tutkinut enkä yrittänyt kirjoittaa proosateoksia.

hdcanis kirjoitti...

...ja sieltä lyhyemmästä päästä löytyy sitten ainakin "anekdootti" (joka ei ehkä ole pätevä kirjallisuustermi mutta on sitäkin heitelty, kuvaamaan nimenomaan sellaisia tarinoita jotka kuulostavat kerrotuilta), ja "raapale" (tasan 100 sanaa).

Tulipa mieleen sitten myös julkaisutapa, lehdissä ja kokoelmissa julkaistaan novelleja, mutta jos tarina julkaistaan itsenäisenä niteenä (ja on sellaiseksi kirjoitettu) on kyseessä romaani tai pienoisromaani.

Entäpä sitten kertomussarjat...Krohn ja Calvino kirjoittavat romaaneja jotka usein koostuvat sarjasta lyhyitä pätkiä ja novelleja, ja Lemin Tähtipäiväkirjoissa on sama henkilö ja sen verran jatkuvuutta ettei oikein voi puhua novellikokoelmasta, mutta ei kai se oikein romaanikaan ole...

Samuel Delanyn neliosaista Neveryon-sarjaa olen lukenut nyt kolme osaa, ja periaatteessa siinä on jatkuva tapahtumasarja taustalla (jolla on selkeä kaari, alku, keskikohta ja ilmeisesti myös loppu), mutta tarina on pilkottu eri näkökulmiin ja kolme ensimmäistä osaa koostuvat yhdestä romaanista, kahdesta "novellasta" ja kuudesta novellista...että mihinköhän kategoriaan se kuuluisi.

veepygmi kirjoitti...

Terve, hdc! Erikoistapauksia tai täsmämäärityksiä on joitakin, kuten Ahon 'lastut', Huovisen 'littlejutut' (oli hällä kai muitakin nimityksiä), 'minuuttinovellit' (lukemisen keston mukaan)… Waltari mainitsee, että ranskalaisten 'conte' tarkoittaa "taidokasta pikkujuttua, joka huipentuu yllättävään käänteeseen".

Näistä saisi muhkean valikoiman proosankin alalajeja, joiden ulkopuolelle jäävät esimerkiksi aforismit, fragmentit, runot ja esseet.

Valkeni samalla, että seulomisen prosessi kiehtoo enemmän kuin lopullisten määritelmien löytäminen.

Pirstaleiset tai useita keinoja käyttävät teokset on sitten kai tehty "sekatekniikalla". Monella kirjailijalla on useampi 'novella' tehty tai koottu kirjaksi (Kingin Neljä vuodenaikaa).
Mihin luokitetaan Austerin New York Trilogy, joka on julkaistu sekä kolmena niteenä että nipussa? Wikin mukaan näköjään "series of novels".

Allyalias kirjoitti...

Kiitokset mielenkiintoisesta pohdinnasta. Oikeastaan vastustan kaikkia linjauksia ja rajanvetoja, vaikka kaiketi ne lienevät tarpeellisia.

Tykkäsin eritoten tuosta Päätalo-vertauksestasi.

Varapygmi kirjoitti...

Terve Ally! Kiinnostavaa taitaa tosiaan ollakin se, millaisiin muotoihin ja mittoihin tarinat ovat asettuneet.

Usein arvostelija löytäisi vikaa myös peilistä, jos hylkimistä aiheuttaa pelkkä muoto tai mitta, joka ei kelpaa hänen standardeihinsa.

Sitäkin näkee, että jos arvostelija ei osaa määritellä mihin teos kuuluu tai mitä edustaa, niin täytyyhän se heittää tunkiolle.

Anonyymi kirjoitti...

Veepee. Tuosta näkökulmasta. Se liippaa aika liki teemaa...
Mutta tosi on, että novelli ei useinkaan salli monia näkökulmia. Kerronta hajoaa.

Allyn kommenttiin kommentoisin hieman. Tämmöisistä pohdiskeluista ja rajauksista on ainakin se hyöty, että jos itse kirjoittaa, ja kirjoitettuaan aavistaa ja tuntee, että novellissa jokin mättää, muttei millään keksi, että mikä, niin silloin voi palata perusjuttuihin elikä "sääntöihin" ja tarkastella, että löytyisikö niistä apuja. :) -ruu

Varapygmi kirjoitti...

Terve taas, Ruu! Toivottavasti sävyni ei vaikuta nokkailulta saati päsmäröinniltä, koska kirjaan oikeasti vain mieleeni tulevia ajatuksia ja ilahdun joka laajennuksesta.

Huomio näkökulmasta oli tosiaan samaa asiaa eri syrjältä. Sellaisenkin novellin voisi kai sommitella (on varmaan sommiteltukin), jossa monesta vinkkelistä katsotaan yhtä hetkeä tai tapausta, jolloin teemana olisi ehkä erot näkökulmissa.

Mrs Morbidi kirjoitti...

Tuleeko yhtään esimerkkiä mieleen? Jotenkin tuntuu, että kerronta hajoaisi liikaa novellissa, jos olisi monta näkökulmaa. Liekö joku kirjoittanut koskaan..:)

Ollos, veikko, huoleti, ei vaikuta päsmäröinniltä.:)

varapygmi kirjoitti...

Eipä tule mieleen, mutta jotain tarinaa luulen kuulleeni tai lukeneeni siltä pohjalta, että vaikkapa vain mies ja nainen kertovat oman vinkkelinsä. Äkkiäkö siihen lisäisi esimerkiksi lapsen ja koiran.

Ajattelin yksinkertaista tilannetta, kenties kadulla lojuvaa ruumista, josta ympärille kerääntyneet kertovat osansa, jotta syntyy tarina. Ehkä näkökulma onkin silloin yksi ja sama korva, joka kuulee muiden puheet.

(Jos joku kyselee "Mitä on tapahtunut?", katolta pudonnut ruumis voi nostaa päätään ja vastata: "En tiedä. Tulin juuri.")

Varapygmi kirjoitti...

VÄLISTÄ POISTETTU KOMMENTTI (OIKEA SIJAINTI KOLMANTENA, Varapygmin JA anonyymin VÄLISSÄ):

Ai niin, Seppälä. Sen verran tiedän, että haluan lukea lisää, mutta Mitä sähkö on? on lukematta. Tiiviys on suuri juttu, jäpäkältä on lauseensa näyttänyt.

Mietin myös, onko lajimäärittely tärkeämpää tutkijoille tai kirjailijoille, jotka eri muotoja soveltavat. Kuvailemani hlö pöydästämme oli muuten Nimi Muutettu, jonka kirjoja en ole lukenut, kiinnostaa kyllä. Nyt unohdin katsoa kirjastosta, koska kori täyttyi niin nopeasti, että kirjoja alkoi jo putoilla.

Anonyymi kirjoitti...

pitaa tarkistaa:)