Senor Nötkött, saanko vaivata?

Lihapullien tekeminen on vaativa projekti, ainakin jos haluaa soveltaa uutta herkkuohjetta, johon törmäsin Pastanjauhajien plokissa. Projekti on edennyt reippaassa viikossa sen verran, että nyt olisi suunnilleen ainekset kaapissa, ellen sitten erehdy juomaan kastiketta varten hankittua jallua tyhjäksi NHL-pelejä katsellessani.

Tässä muutama matkalle osunut mutka:
– Alko oli kiinni lankalauantaina, en saanut hankittua aineksia.
– Poika oli vieraillessaan kovin lihapullavastainen, jouduin tekemään jauhelihasta sen sijaan ison kattilallisen tomaattichilihenkistä hiirenpipanakeittoa ("Se on hyvää, mutta tosi tulista", oli yksihenkisen arvosteluraadin tuomio. Maitoa hänellä kulahti puoli litraa. Kuivatut pikkuchilit ovat arvaamattomia, eikä tulisuutta saanut hukattua edes ruokakermalla.)
– Demi-glacen löytämisessä kaupan hyllystä meni niin paljon aikaa, että sen olisi melkein keitellyt samassa ajassa itse. Olihan se kylmässä, kuten otaksuin, mutta jostain syystä leikkelehyllyjen vierellä.
– Paahdetun sipulin löytämiseen tarvitsin jo hlökunnan apua, kun kyllästyin sahaamaan edes takaisin. Sieltä se löytyi mistä hainkin, mutta lattianrajasta pussissa, eikä sellaisessa muovitötsässä mitä silmämunuaiseni etsiskelivät.
– Eilislauantaina lähdin taas toivioretkelle hakemaan jallua, mutta hairahduin paariin nauttimaan yhden virkistävän. Pari tuntia myöhemmin muuan naistuttava onneksi lähti Stokkalle, niin pyysin häntä tuomaan samalla yksitähtistä koneöljyä. Siitä kului muutama tunti ennen kuin pääsin kotimatkalle. On tuossa vielä enemmän kuin puoli desiä jäljellä.
– Ei ole ollut vielä inspiraatiota alkaa lihapullataikinaa ruuanhimossa vaivaamaan. Antaa lihankin levätä, vaikka heikkohan se olisi, jos haastaisin kaksintaisteluun.

Saattaa olla, että odotusarvot ovat kohonneet tällä välin turhan lähelle huippulukemia. Jospa sittenkin joisi jallun jalluna?