28.4.2007

Vahvan aivovammainen

Kun ompi ollut pieni tauko plokien seuraamisessa, innostuin vasta nyt aamupuhteiksi koklaamaan paria meemiä. Nämä ovat kiertäneet laajalti, joten ei tarvinne mainita mistä nyt viimeksi osuivat silmään.

Akronyymigeneraattori:
V.A.R.A.P.Y.G.M.I.: Vahvan Aivovammainen, Rehellinen ja Auttamattoman Piukka Yppi joka Grillaa, Makaa ja Innoittaa
Ja toisella yrityksellä: Vihjeetön Allergikko joka Rämistelee Auttamattomasti ja Pienisti Yöllisen Gorillamaisesti, Makaa ja Innoittaa

Mikä hitto on "yppi"?

Tieteen Kuvalehden älykkyystestissä taas tuli ihan ponteva tulos, vaikka kuviot eivät olleet hallussa enkä muistia saanut pelaamaan. Siinä on muuten jumalaton muutos kloppivuosiin, että silloin muisti vaikkapa puhelinnumeroita runsaasti, mutta nykyään on vaikeuksia oppia uusia lyhyitäkään salasanoja ja tunnuslukuja. Ovat muuttuneet niin tiheään, että vanhat jäävät häiriköimään päähän. Sama tuska vaivaa nimimuistia… on ehtinyt tuntea kai niin paljon ihmisiä, etteivät uusien tuttavuuksien nimet tarraa entiseen malliin päähän, mikä tuottaa noloja tilanteita.

Kielellisten osioiden pistemäärä: 148.5
Suoritusosioiden pistemäärä: 126

Ja erittelyt:

Kuviopäättelyt 16
Sanasto 20
Muistitehtävät 16
Sanojen keskinäiset suhteet 19
Matemaattiset tehtävät 20

SPOILERIOSASTO: Sanasto ja matikka vaikuttivat helpoilta. Sanojen keskinäisissä suhteissa totesin, että Pää auki taisi mainitakin viimeisestä kohdasta, ettei "hellyys" ole tunne. Ajattelen samoin, minusta se on pikemmin tapa osoittaa tunteitaan. Yltiörehellisyyden puuskassa vedin sen sitten väärin, vaikka miinasta oli jo varoitettu. Tulosta olisi helppo parantaa epärehellisin keinoin, kun käyttäisi kynää ja paperia, mutta mitäs iloa siitä sitten olisi?

Toisaalta, onhan pasianssissa helvatan hienoa päästä läpi, vaikka joutuisi hitusen huijaamaan… kuulemma. Itse olen väsyneimpinä hetkinä huijannut tietokone-backgammonissa, mutta kone kerjäsi sitä! Nimittäin heitti omalla nopallaan sellaisia osumia, etteivät ne mahtuneet minusta enää normituurin puitteisiin. Mihin saa valittaa, jos ohjelma käyttää painotettua noppaa?

Hoh, osui Angelan sivuilta silmään Akronyymikoneen linkkiä hakiessa vielä persoonallisuustesti, niin menköön samaan rahaan sekin.

Kovin on imelää tekstiä, mutta pakko kai sen on olla näissä testeissä. Työn suhteen voisi pitää paikkansa, että jaksan tehdä pitkää päivää, jos homma on motivoivaa, ja saatan keksiä hyviä työtapoja, mutta takuulla haluan "oikaista" turhina pitämiäni sääntöjä ja määräyksiä. Tulos on tärkeämpi kuin ulkokultaisuus.

EDIT: Kolmas kerta toden sanoo taas. Testasin linkkien toimivuutta, niin tuli selvästi osuvin tulos akronyymivehkeestä (moitteet vain saman sanan "auttamaton" toistumisesta):
Viheliäisen Auttamaton ja Rennon Auttamaton Pelle joka Yrjöää, Guruilee Miehekkäästi ja Innoittaa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sää oot Pygmi niin aikaas edellä etkä mikään vahvan aivovammainen!
Tämän päivän Hesarissa oli artikkeli Marianne Faithfullista, ja piti ihan tarkastaa että oliko se sun kirjoittama :)
Kiva kun ehdit taas päivittämään! <3

Varapygmi kirjoitti...

No, kerro jo! Oliks se? Ei maar, ei ole Hesarista tullut työtehtäviä herra Poliitille, kerta en mikään oikea toimittaja ole, suhaaja ja sivutoimikääntäjä vaan.

Kiitos terveisistä, Elmaseni!

Aivovammaisuus on oma juttunsa. Angela oli kirjoittanut etevän jutun vasenkätisyydestä, josta totesin, että saatan kuulua niihin ääreytyneisiin hyvässä tai pahassa. Vaikka kaikkihan luulevat itseään erikoisemmiksi kuin ovatkaan, otaksun.

Anonyymi kirjoitti...

Hieman wishhhkihöyryisshhä sanosin että ihhan hyfä pygkkkmihhpfofffiili... :

Laiton vain silmaät, huomashhitkohsh??

Anonyymi kirjoitti...

En tainnut pysyä kärryillä, Angela, mutta sellainen meitin pygmien kohtalo on. Se käy kyllä kateeksi, jos olet päässyt viskin makuun.

Anonyymi kirjoitti...

Hohhoijaa, lyhennegeneratatori ei ole hdcanikselle armollinen kun d:llä suosituimmat termit ovat dementoitunut ja debiili ja c:llä cp-vammainen (no tarjosi sentään charmikasta välillä).

Varapygmi kirjoitti...

Ei se niin kummoinen vehje ole, mutta hinta/laatu-suhde on ookoo.

Dementoitunut charmikas viittaa jo kypsään herrasmieheen, jolla on harmaata vähissä hiuksissaan. Eikö osunut?