Meemi sanojen tunnearvoista

Viikonloppu on hyvä aika ihmetellä meemejä, tuorein mieltä viihtänyt löytyi Ruu Morbidilta. Sanojen äärelle pitäisi hakeutua.

Aktiivisen sanavaraston palikat on voittopuolisesti hyväksynyt käyttökelpoisiksi ja hyödyllisiksi, joten meemissä haettuja poikkeustapauksia joutuu oikein kaivelemaan passiivipuolelta ja etsimään kirjoituksista, joissa ne ovat silmään tökänneet. Näillä eväillä kimppuun:

Viisi suomenkielistä lempisanaani (ei kuitenkaan erisnimiä tai paikannimiä tms.).
– 'naseva, nasakka' Pidän nasevista ilmauksista ja niiden nasakoista käyttötavoista.
– 'turska' Ei niinkään norjalaisen synonyymina, vaan ennen kaikkea tuskan korvaajana: yhtä aikaa leikkisä ja voimistava, sillä onhan turskassa enemmän kärsimistä kuin tuskassa. Kalannimet ovat muutenkin kivoja, kuten ruijanpallas ja toutain (terveiset Kauralle!)
– 'mynnähtänyt' Ilmeisesti tuo tarkoittaa pilaantumaan pyrkivää ruoka-ainesta, esim. lihaa, mutta PG Wodehousen kirjassa Kuka teki kenelle mitä? kääntäjä Olli Nuorto käytti sitä kuvaamaan huonosaattoista, tumpeloivaa, puhditonta miestä. Löysin tuurilla sanan tyypillistä olotilaani kuvaamaan.
– 'maalisieppo' Urheilukielen kliseiden kyllästämässä, jankkaavassa termistössä tämä on mullen pieni ilopilkku. Samaa sukua jotenkin on 'kirjosyöppö', jonka kenties muovasin itse muinoin.
– 'hiuskampaus' Epäsana, joka on jaksanut viihdyttää vuosikaudet. Kiitos kuuluu tietenkin Mauri Sariolalle, joka pystyy jankkaamaan jo yhdyssanan mitassa.

Suomen kielen sana, joka on mielestäni äänteellisesti kaunein.
'Toutain' Myös mukaranskalaisittain lausuttuna /tu-tään/.

Viisi sanaa, joita tulen käyttäneeksi eniten työssä, arjessa tms.
Jaaha, kun kääntelee vaihtelevaa materiaalia tuhansia sanoja viikossa, täsmävastaus olisi niin tylsä, etten jaksa sitä edes miettiä. Otan erivapauden arpoa viisi arkista sanaa, jotka on ollut mukava tuikata käännökseen, kun paikka aukeaa:
nahjus, käsirysy, kyntää, eritoten, tolkku (lähellä kärkeä: Jawohl! Ai niin, se ei taida olla suomea.)

Sanonta, sananlasku tai aforismi, joka merkitsee minulle eniten.
Vintillä olisi ollut leipää, mutta lapset söivät portaat. (Alla kuplii: Kannattaa olla oma itsensä, koska enempää ei voi olla.)

Viisi suomenkielistä sanaa, joita eniten inhoan.
– 'velvollisuus' Usein ulkopuoliset kutsuvat velvollisuudeksi asioita, jotka näen pikemmin mahdollisuutena, oikeutena tai puuhana, joka vain vaihtoehtoja miettimättä tehdään. Liian juhlava ja negatiivinen sana käyttötavoiltaan, samoin kuin on usein 'vastuu'.
– 'kevyt' Käytön takia taas: sana on alkanut tarkoittaa mautonta, olematonta, vesitettyä tai käyttöarvoltaan kehnoa ruoan, kulttuurin ja viihteen saroilla. Vielä kun kevyeen yhdistetään 'ohuen ohut', niin lähennellään nollatuotetta.
– 'eläköityä' Tästä tuli taannoin jo kirjoitettua, ottaa edelleen pahasti korvaan. Vaikka sisällössä ei ole kai vikaa, siinä muutetaan aktiiviseksi siirtymävaihe, jonka olen tottunut ajattelemaan melko passiivisena liikkeenä, kun jäädään eläkkeelle.
– 'moinen' Tämä on niitä sanoja, joissa oletan vian olevan ihan omassa korvassa, mutta jokin häiritsee vaikkapa lauseessa: "En ole koskaan nähnyt moista." Taustalla voi jyllittää sekin, että ennen pidin sanoja 'sellainen' ja 'tällainen' sointuvampina kuin 'semmoinen' ja 'tämmöinen'. (Tuosta turskasta olen päässyt jo eroon.)
– 'perfektionisti' Tästäkin olen jo nurissut polkassa "Olen imperfektionisti": sanassa häiritsee sekä sen väärinkäyttö että taustalta paljastuva eetos, jota en pidä kovin tervehenkisenä. Asioita on mukavampi tehdä hyvin kuin tavoitella tavoittamatonta päämäärää, jonka saavuttaminenkaan tuskin toisi onnea.

Puhkikulunut fraasi, jonka tilalle pitäisi keksiä jotain uutta.
En ole kovin kliseekammoinen, vaan koen latteudet ja itsestäänselvyydet usein hyödyllisiksi ja turhan hanakasti parjatuiksi. Kyllähän kielessä tarvitaan yleispäteviä ilmaisuja, jotka kaikki ymmärtävät, ei kaikkea voi suunnata pienen piirin nokkelointiin.
Niinpä kaipaan uusiutumista eniten hauskuuttamaan luotuihin fraaseihin, jotka ovat menettäneet hauskuutensa kauan sitten. Vaikkapa:"Tuli kuin Manchester Unitedille illallinen." Tai jos vähän yleisempää etsii, niin "hän loihe lausumaan" on raskas kuulla, jos se toistuu aina ennen jutun loppukäännettä.
Samaan henkeen voisi mainita, että Turun voisi jättää välillä rauhaan. Vaikuttaa peräti kankeamieliseltä, että kaupungin nimi voisi toimia vuosikymmenet automaattivitsinä, kuten moni stadilainen ja tomperelainen tuntuu uskovan: Turku, tsihihi. (Vaikka mikä minä olen keltään hupia viemään, jos se yhä nakrattaa. Homo, tsihihi. Ruotsalainen, tsihihi. Pylly.)

Sana, jonka haluaisin kuulla useammin.
'mojova' En tiedä oikein miksi, ehkä haluaisin kohdata tiheämmin mojovia asioita. Ai niin, kaipasimme hiljattain myös sanan 'etsu' paluuta, se tarkoitti koulukielessämme etevää. Kuuluu niihin, jotka huvittavat tomppeliudellaan, kuten vaikkapa 'ortsia' [eli odottaa] ja 'mölö' [maito].

Uusin nykykielen sana, jonka olen oppinut.
Uusia sanoja tulee passiiviseen sanavarastoon varmaan joka viikko, mutta milläs niitä sieltä käskystä kaivaa? Eilen opin ainakin, millainen on rekan 'piirturinkiekko', jonka pitäisi olla aina ajossa käytössä. Sana saattoi kyllä olla ennalta tuttu. Ruun meemahduksen kommenteista opin juuri sanan 'midis' [mitään ym.].


Pääsi vähän venähtämään tämä pikaiseksi tarkoitettu kynnellys, eihän tuota jaksa enää lukea Viitapiru-Erkkikään, ja silti sen koira tuli kipeäksi. Huomenna lista olisi tietenkin jo erinäköinen. Kääntäessä pitää käyttää niin erilaisia rekisterejä, että tunnearvot katoavat monista sanoista, jäljelle jää parhaimmillaan vain käyttökelpoisuuden akseli. (Hmm, "parhaimmillaan" siis sikäli, että työn tekeminen helpottuu ja jälki voi koheta, jos käytössä on laajempi skaala sanoja, ei vain omia suosikkeja. Tunnearvot ovat liian henkilökohtaisia, eivät välity lukijalle.)