Palautin eilen kirjastoon poikaa varten lainattuja äänikirjoja ja innostuin samalla pitkästä aikaa tutkimaan hyllyjä. Metsosta löytyi muun muassa mainio valikoima dvd-elokuvia, juuri sellaisia, jotka on hauska silmäistä, muttei niitä omaan hyllyyn välttämatic kaipaa.
Otin selailukirjoiksi monenmoista sarjakuvaa, jääkiekkoa, pulpia ja muuta kulttuuria koskettelevaa. Polkkaamaan äidyin siitä, kun kahlasin yöllä enämpi hutiloiden (toimitus ja oikoluku jääneet vähälle) koottua teosta Ekholm–Haasio: 100 parasta dekkaria. Siitä kumpusi päähän pienoispoikana ahmittuja teossarjoja, kuten Erle Stanley Gardnerin liukuhihnalta tulleet tarinat Perry Masonista tai nimellä A. A. Fair julkaistut Donald Lam/Bertha Cool-pokkarit.
Aloin ihmetellä laajemmin kirjailijoita, joilta olen lukenut vähintään 10 teosta, kaunokirjallisia ne tuntuivat järjestelmällisesti olevan. Lista on vielä työn alla, mutta tässä on osa 2, jossa on niukasti riman alle jääneitä. Näitä voi olla paljon enemmänkin… yllättäen oikealle listalle yltäneitäkin on reilusti yli 20.
Tämä määrällinen hahlo paljastaa jotenkin puhtaimmin kuinka köykäistä tai jännärivoittoista kamaa on pääosa lukemastani kirjallisuudesta, vaikka sekaan osuu helmiä, joita olen valmis puolustamaan Kynsin ja hampain (Bill S. Ballinger, The Tooth And The Nail, 1955, Mauri Sariolan plagiarisoima salanimellään Esko Laukko). Toisaalta tätä kevyempää osastoa on nopeampi niin kirjoittaa kuin lukeakin, joten tarjonta ja kysyntä kohtaavat paremmin.
Alla kuplivat eli kirjailijoita, joilta olen lähes lukenut 10 teosta
(tai lukenut lähes 10 teosta)
Raymond Chandler: Marlowe-romaaneja on vain seitsemän (plus Poodle Springs), mutta jos novellikokoelmat ja RC Speaking lasketaan, kymä tulisi täyteen.
Dashiell Hammett: Romaaneja vain viisi, novellikokoelmia muutama lisäksi.
Roald Dahl: Jos novellikokoelmien oheen lasketaan lastenkirjat, kypä voi särkyä.
Juhani Peltonen: Joululahjaksi ammoin saadun Elmon jälkeen olen lueskellut suuren osan tuotannosta, paitsi runoja. Novellit ovat hienoa kamaa, hauskasta vihaisen kautta hämmentävään alakuloon. (Sainpa jätettyä sanan 'slaavilainen' pois.)
Alistair MacLean: Paremman puutteessa osunut silloin tällöin käteen, menee sekaisin mitkä olen lukenut, mitkä nähnyt leffoina.
Jörn Donner: Angela-sarja nostaa listoille, ei silti aivan kymmeneen.
John Irving: Ainakin seitsemän ekaa luin, Owen Meanyyn asti, voi olla ettei ole tullut lisäyksiä.
Veijo Meri: Vuosien mittaan ollut luottomiehenä; kotihyllystä muinoin, kirjastoista ja divareista löytynyt uusia palasia tuotannosta.
Mark Twain: Osa luettu lapsukaisena, osa myöhemmin, en tiedä määrää. Novellit ovat suosikkeja, Matkakirjeitä Maasta pitäisi ottaa uusiksi.
Antti Tuuri: Uusin juuri Lakeuden kutsun, nautin lauseista ja vähäeleisestä huumorista.
Joseph Wambaugh: Näitä luin nipun 80-luvulla. Jos etsisi uudempaa tuotantoa, kymppi tulisi täyteen.
Lawrence Sanders: Amerikkalainen ammattilainen hyvässä ja pahassa. Kuolemansynnit olen lukenut kahdesti, muu on ollut aika silppua.
Carl Hiaasen: Ekat neljä (Tourist Season, Double Whammy, Skin Tight, Native Tongue) ehdotonta, yhä hurjemmaksi kasvavaa menoa. Ei sellaista voi jatkaa loputtomiin.
Henning Mankell: Vuosituhannen taitteessa jouduin Mankeliin, ei niitä ihan kymmentä silti ole tullut luettua.
Harri Nykänen: Juudaspelin ja Takapirun olin kai lukenut aikaisemmin, muutama vuosi sitten ahmin Raideja, jotka ovat sujuvaa, nopeaa ja kiinnostavaa luettavaa.
Jou, virallinen lista (osa I) on siis työn alla, saattaa ilmestyä vielä tänään.
(Kuvassa Juhani Peltonen)
6.1.2008
Ahmittuja, osa II
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Jörn Donnerin Angela-sarjaa katselin telkkarista. Sen voisin lukea. Dekkareissa yli kymmenen -sarjani rajoittuu Agatha Christieen. Niistä olen nauttinut moneen kertaan.
Muuten, nuo kirjailija-kuvat kirjoituskoneineen ovat aina niin mielenkiintoisia. Tämäkin.
Hmm, pitääpi pohtia miltä oma listani näyttäisi...mukaan ei kai lueta niitä tapauksia joissa saman nimimerkin takana on useita kirjoittajia (näitä on ainakin lastenkirjoissa).
Ja novellisteissa tulee ongelmaksi se hajanaisuus että tuotantoa on saatettu julkaistu hyvinkin vaihtelevatkokoisina paketteina (Howard ja Lovecraft ainakin).
Mutta raapustan listan jossain vaiheessa.
Angela, ne Angelat osuivat vielä melkein nuoruusvaiheeseen, jolloin hain kirjastosta pitkiä pötköjä saman tekijän tuotantoa ja luin usein päätyyn asti. Yli 25-vuotiaana vastaavaa on sattunut harvemmin.
Hdcanis, moro. Chandler on hyvä esimerkki, Dahl ehkä myös, että novelleja on jaettu monenlaisiin eri paketteihin, jotka poikkeavat englannin- ja suomenkielisinä toisistaan. Jopa Englannin ja USA:n laitokset risteävät. Niistä kertyisi eri nimikkeitä, jotka menevät paljon päällekkäin, mutta ei niitä moneen kertaan viitsi laskea.
Lähetä kommentti