12.1.2008

Jopa jotakin, etten peräti sanoisi

Poika herätti aamukuudelta, koska oli ahdistunut nähtyään pahaa unta. Juttelimme vähän, minä ajatus takkuisena, mutta illalla silmäillyt sarjakuvat tai luetut Nikke-tarinat eivät olleet kuulemma vainonneet. Poika oli niin hereillä, ja minä en, että kysäisin auttaisiko joku leppeä äänikirja koneelta rauhoittumaan, jottei vielä tarvitsisi ponkaista aamutoimiin. Esimerkiksi Uppo-Nalle ja uudet ystävät on taannut monena iltana hyvät unet.

Tuli merkillisen hilpeä ailahdus, kun poika sanoi tietävänsä jotain, mikä ainakin toisi hyvää mieltä. Sitten hän näytti käsieleen, jolla herra Hulot pätkii murskaavasti vastustajansa tenniksessä elokuvassa Riemuloma Rivieralla (Les Vacances de Monsieur Hulot). Hän näki vuosi tai pari sitten Teemalta elokuvasta pitkän pätkän ja on siitedes kihertänyt tuota syöttöliikettä, josta on kattava leike myös juutuubilla. Tennismailan myyvä täti siihen antaa yllykkeen. (Elokuvasta kaapatussa kuvassa Jacques Tati esittelee alkua liikesarjaan.)

Jou, leffan löysin dvd:nä lainaan Metsosta, katsoimme levyltä jo edellisiltana mukavia lyhytelokuvia nyrkkeilystä, postikoulutuksesta ja huumorin iltakoulusta. Panin Riemuloman pyörimään ja sain uinahtaa vielä tuokioksi merkillisen hienoa äänimaailmaa sekä pojan hykertelyä kuunnellen. Hän on ollut Mr Bean -fani jo vuosia, joten ei ollut sinänsä yllätys lempeämmän pantomiimisen esikuvankin kelpaaminen, mutta auvoa tuottaa silti löytää tällaisia jaettuja suosikkeja.

(En jaksa tässä yhteydessä märistä elokuvan alkusointuisesta suomennoksesta, kuinka se johtaa harhaan, koska herra Hulot lomailee itse asiassa Atlantin rannalla jossain Loire-Atlantiquen maastossa, siis Ranskan 44. departementissä kuten me kaikki tiedämme, eikä suinkaan Rivieralla Välimeren rantamilla.)

* * *

Ihan muualle. Pikkuruisia polkkausaiheita ei kannata jättää kasvamaan, jos haluaa saada tänne aineistoa. Olen jo kuukausia sitten aikonut älähtää sanan 'jopa' käytöstä, mutta jätin sen sitten pelkkiin urheilu-uutisiin liittyvänä pikkuasiana. Muutama päivä sitten mietin asiaa taas, mutta nyt oli vaikea muistaa miksi.

Kyse on siitä, että pääni mekanismeihin on iskostunut jopa-sanalle mainosväen suosima käyttötapa, jossa merkitys on jokseenkin sama kuin parhaimmillaan. Siis enimmillään tai vähimmillään. Tämä on levinnyt urheilukieleen, jossa kaivataan usein tällaisia tilkesanoja, ja vastinpariksi on tullut sana 'peräti', joka osoittaa ihmettelyä saavutetusta. Keksitty esimerkki erosta:
Hän voi yltää jopa 30 maaliin tällä kaudella.
Viime kaudella hän pyssytti peräti 30 maalia.

Korvani sanoisi, että peräti kelpaa kumpaankin, mutta jopa ei kelpaa alempaan, jos menneet tilastot on jo vahvistettu. Niinpä Urheiluviikko-uutisblogista taannoin poimittu esimerkki, vain yksi monista vastaavista siellä näkemistäni, sotii korvaani vastaan:
Tällä hetkellä sairastuvalla oleva Nummelin on tehnyt koko NHL-urallaan vain seitsemän pelitilannemaalia, mutta rankkareissa tahti on ollut toinen. Yhdeksästä rankkarista mies on iskenyt maalivahdin taakse jopa kahdeksan.

Minulle syntyy mielikuva, että on epäselvää, onko Numpalla todella kahdeksan onnistumista takana vai käsittelevätkö tilastoniilot tai hovi vielä asiaa. (Lihavointi on oma, koska boldaus on bjuutifulia.)

Nyt muistinkin, missä yhteydessä asiaa viimeksi aprikoin. Tv-mainoksessa Citymarketin kassalla hikoileva mies helpottuu kassapersoonan silpaistessa kuitin keskeltä poikki plussakortilla. Kulutusjuhlassa linkattiin asiaan eri syistä, itse jäin miettimään mainoksen sanomaa, että kauppa lupaa "jopa 5 prosenttia alennusta". Pinttymä päässäni vänkää, että silloin ei ole mitään takeita, saako alennusta sittenkin vain vaikkapa yhden prosentin. Kaipasin pysäytyskuvaa, jotta voisin lukea pienellä painetun.

Onhan niitä mainoksia nähty maailman sivu, joissa luvataan vaikkapa alusvaatteiden poistorysäystä ja jopa 70 prosentin alennuksia. Jos erehtyy paikalle, siellä saattaa olla muinaisvarastosta löytyneet raappahousut 70 prosentin alennuksella, mutta vaatii tuuria löytää mitään järkevää edes 10 persenttiä normihintaa halvemmalle.

Enkä tosiaan ole varma, olenko vain koulinut päähäni vinoutuman vai onko tällainen ero sanoilla jopa ja peräti oikeasti olemassa. Yksi viite tähän suuntaan eksymiseen olisi haarukoiva käyttö: Saatan nakata illalla kaljan, jopa viisi. Vaan kai siihenkin kelpaisi myös peräti. Tarttee tutkia tätä mullistavaa löytöä.

12 kommenttia:

Almamaria kirjoitti...

Pätkä elokuvasta sai aikaan aamupäivänaurut, kiitos siitä :) On kulunut ihan liian pitkä aika siitä, kun on saanut nauraa tästä syystä. Tatin elokuvat tarjoavat lähteen ilolle, joka ei kumpua millään tavalla vahingonilosta vaan on jonkinasteisen viattoman huvin aikaansaamaa.

Täytyy tutkailla Anttilan alelaareja, sieltä löytyy aika usein dvd-aarteita. Ties vaikka äkkäisin jonkun Tatinkin.

Varapygmi kirjoitti...

Huomenpäivää, Almis, kiva kuulla. Viattomuus taitaa olla tosiaan se hykerryttävä ydin, jolla Hulot eroaa muista tyylin taitureista. Jos Tati otti ideoita Chaplinin kulkurilta ja Rowan Atkinson Mr. Beaniin taas Tatilta, niin nämä kaksi ovat usein itsekkäämpiä ja pienempiä ihmisiä. Kulkuri ja Bean panevat useammin alulle tapahtumia ja pyrkivät hyötymään niistä, kun Hulot heiluu liepeillä, ihmettelee ja joutuu oudoissa tilanteissa tekemään outoja ratkaisuja.

Hulot voi liittyä viattomana ällistelemään omien tekojensa seurauksia.

trollaattori kirjoitti...

Plussa-kampanjan alennusprosentti määräytyy kertaostoksen loppusumman mukaan. Mitä enemmemmän ostat, sitä suurempi alennusprosentti.

http://www.plussa.com :

Kertaostoksesi yli 200 euroa, etusi -5 %
Kertaostoksesi yli 100 euroa, etusi -4 %
Kertaostoksesi yli 80 euroa, etusi -3 %
Kertaostoksesi yli 60 euroa, etusi -2 %
Kertaostoksesi yli 40 euroa, etusi -1 %

Varapygmi kirjoitti...

Kiinostavaa, sitten tulkkasin oikein sanan jopa tuossa yhteydessä. Aika suurieleistä silpaista mainoksessa kuitti keskeltä poikki, kun edut ovat tuollaiset. Jos saisin venytettyä kertaostokseni 40 euroon, siitä tulisikin muhkea 40 sentin alennus.

Satsaavat noihin paljousalennuksiin, jotka kääpiötalouden pyörittäjää korkeintaan ärsyttävät, jos kiinnittävät edes huomion. Viimeksi hairahduin ostamaan 8 purkkia jugurttia alennuksen vuoksi, mutta yleensä nämä määrätarjoukset eivät osu.

kervå kirjoitti...

Olipa mystinen toi kolminsekapeli. Ikäänkuin vihjaileva.

Kaura kirjoitti...

Loistoidea torkkua samalla kun jälkikasvu katsoo R-loma R:llaata. Tätä täytyy joskus testata, kun se äänimaailma on niin yliveto!

Varapygmi kirjoitti...

Kervå, jouduin tutkimaan tekstistä olenko vihjaillut kolminsekapelistä, ennekö muistin että niin, siinä Hulot-klipissä. Oudot säännöt muutenkin, Hulot syöttää ässiä ja väki vaihtuu.

Kaura, suosittelen. Parhaisiin kohtiin voi kyllä havahtua, esimerkiksi kun kanootti katkeaa keskeltä, jos on herkkänä nuoren katsojan äänille.

Välispiikki kirjoitti...

Kulinaarimurulassa on sulle kukkia :-)

Varapygmi kirjoitti...

Kiits vielä täälläkin, Välispiikki! Saas nähä, kuinka pian kukkameri rönsyääpi tua etusivulla.

Kaura kirjoitti...

Mä kans päätin ojentaa kukkeja, tai voit valkata myös pokaalit.

Timbuktun poppoo kirjoitti...

Hei,
entäs Keaton, miten sijoittuu joukkioon?

Jopas jotakin ja peräti: me pelattiin, me pelattiin, me pelattiin ekan kerran ten-ten-baarivisaa. tuloksena 1 oikein 10:stä, eikä tietämättömyyttämme edes palkittu. Luulisi olevan sentään melkoinen saavutus, ettei tiedä yhtikäs mitään? Oltiin tosi pettyneitä, mutta siellä kysyttiin semmoisia, mitä Deet eikä koirut voi millään maailmassa tietää: mitä maksaa halvin Harley Davidson, minkä automerkin malli on jotain WH5, kuka näytteli The Thing You Do -leffan manageria, entäs 24-sarjan pääosannäyttelijä, auts, tää on tarkoitettu kelle? Me pyydettiin Moussan baarimikkoa järjestämään ensi viikolla kulttuuripainotteinen visailu, johon nyt keräämme joukkiota vastaamaan. Lupasi järjestää, mukaan tulee kysymys taidehistoriastakin.

Mutta jopas jotakin Dee voitti ennen visaa Black Jackissa peräti päävoiton: stressi/hermo-pehmo-yksikätinen-rutistettava-malli; kasinon heijastin, että pysyy pimeällä tielläkin (huom. ei lavea) hengissä ja kantaa pennoset kasinolle, hyvä strategia, ne huolehtii sun hengissä säilymisestä; kasinon punainen pinssi, jonka Dee kiinnitti vuorikiipeilijän takin vuoreen sydämen kohdalle, jos sitä siis on: sydäntä? Sahelin yöt ovat kylmiä, tarvitaan lämmintä bulsaa.

Kiitos me saatiin joskus tuossa syksyllä sultakin jokin iloinen pinssi, mutta me ei oikein voitu taata sen toimivuutta, vaikka kovasti kiitollisia ollaankin. Mutta meillä olis nyt tarjota teille niityn kukkasia you-make-my-day-tyyliin kuhna kerkeämme niitylle

Timbuktun poppoo

varapygmi kirjoitti...

Terve Timbuktu! Keaton on mahtava hahmo ja suuri akrobaattikin, mutten osaa häntä ihan samaan linjaan vetää. Olen innostunut hänestä jo pikkupoikana, Ohukan ja Paksukan rinnalla, kun telkusta tuli hieno Keaton-sarja (Brownlow?), joten ehkä hän varasi silloin ikioman nurkkansa. Siihen 70-luvun sarjaan liittyi kirja, jossa esiteltiin Keatonin gageja, kuten seinän kaatuminen päälle niin, että hän osui ikkunan kohdalle.

Harmittavaa ettei visa napannut, nehän erikoistuvat turhaan tietoon, jossa saa usein hävetä osatessaan vastata. Mainituista olisin tiennyt kai kaksi, Tom Hanksin ja Kiefer Sutherlandin, mutta Harrikat ja automerkit (ei kai Hummer?) ovat hukassa.

Bulsa lämmittäköön yhtä suurella voimalla kuin kukkanne täällä päässä. Koetan edelleen saada kiitosta näkyvämmin etusivulle, kunhan työn pinteestä saan edes toista kättä irti.

(Kauralle kävinkin kiittelemässä hänen plokissaan.)