31.12.2007

Hyvää välipäivää

Aloitin näköjään aattohulinat hyvissä ajoin. Illalla, siis sunnuntain puolella, piipahdin visailemassa, kun satuin olemaan liikkeellä. Meitä kerääntyi mainio neljän tai jopa viiden miehen sakki, jolla suoriuduimme aika vaivattomasti toiseksi. Oli varaa jopa olla muistamatta, kenen kirjailijan sepustuksiin perustuu Andrew Lloyd Webberin musikaali Cats, vaikka olimme tanakassa uskossa, että tekijä on tuttu ja pitäisi muistaa*. Vieläpä saimme arvata murhakierroksella (jossa vääristä vastauksista tulee sakkoja) väärin, kuka suomalainen alitti ensimmäisenä 800 metrillä 2 minuutin rajan**.

Edelle rynnisti yksi porukka, jossa taisi olla yksi Kansallistietäjän tittelistä Ylen ohjelmistossa taisteleva herra. Näin eilen 16:n loppukilpailuun päässeen esittelyt ja mietin, että saatoin oppia siinä tutusta naamasta enemmän kuin kymmenissä visoissa, joissa olemme olleet yhtä aikaa. Heiltä meni vain yksi vastaus ohi, killerikierroksen kysymys, mikä bändi säesti M. A. Nummista levyllä Ei mitään uutta auringon alla***.

Jep, saimme kolme puolen litran pokaalia, mutta visatoverit karkasivat heti paikalta, paitsi Norsukuiskaaja, joka oli autolla ja pitää muutenkin perinteistä useamman kuukauden hörppytaukoa. Täten vastuu kannun kohottelusta jäi luisuille harteilleni, mutta otin haasteen vastaan. Siitä seurasi, että Siodmakin Tappajat (The Killers, USA, 1946) jäi taas näkemättä ja uni maistui heti Fitzin jälkeen. Onneksi heräsin kolmelta, jolloin piti räkätaudin taltuttamiseksi keitellä kahvit ja sivaltaa oheen ensin tujaus jallua ja sitten pisara haaleaa sherryä. Kohta voi taas palata unille.

Vietimme tuossa välissä pojan kanssa pari hauskaa päivää siirrettyä joulua. Hän oli saanut joulupukilta Nintendo DS:n, joka oli selvästi rakas vehje Pokemon-peleineen, mutta kyllä hupia irtosi myös Simpsons-boksista, Tatun ja Patun Suomi-lattiapalapelistä, Sempe–Goscinnyn Nikke ja nenä -kirjasta ja sen sellaisista yllätyksistä.

Eilen kokeilin ensi kertaa itsekin, millaista se Poke-pelailu on, jolloin löytyi taas alin yhteinen nimittäjä helpoille nauruille, kun tälläsin pokemonien lempinimiksi sellaisia hihittelysanoja kuin Rupsu, Nakki, Nippi ja epähuomiossa jopa Peppu****. Ne näyttivät kivoilta englanninkielisen tekstin seassa, varsinkin pojan tai isänsä mielestä.

Jouluruokaa en ollut varannut, eikä läheinen supermarket ollut varautunut vielä torstai-iltana mitään järkevää myymään, sillä esimerkiksi pakattujen lihojen tiskissä en nähnyt muuta kuin karjalanpaistiaineksia – ei edes jauhelihaa ollut missään muodossa. Lykkäsin hankinnat ja kyselin pojan toiveita, joiden pohjalta laittelin lasagnea. Olin vain niin voimallisessa räkätaudissa, etten maistanut mitään, joten bechamel-kastikkeen virittely oli tuurinkauppaa. Bolognesen nyt saa vanhasta muistista aika lailla kohdalleen.

Luulin tuloksen olevan hyvä, mutta poika vain näykki vähän annoksen kulmaa. Hän sanoi sen olevan erilaista kuin koulussa, mutta hyvää, eikä jaksanut juuri natustaa. Ehkä mielenkiinto kunnon ruokaan oli pohjalukemissa tai ehkä en löytänyt oikeaa otetta. Vastustusta esiintyi muinakin aikoina, mutta hernerokka ja musta makkara upposivat vetreämmin. Eivät ole jouluruuatkaan niin kuin ennen.

Jaahas, teen vielä uskaliaan kokeilun yömyssyksi: sekoitan sherryä ja jallua keskenään. Veikeä maku tukkoiselle nenälle ja kurkulle. Sitten pitää vetää taas oikoseksi, että jaksaa herätä Norsutanssijan lähtiessä mahdollisesti lounasseuraksi. Illalla olisi jonkinlaiset tupaantuliaiset, vieraan ominaisuudessa vain, ehkäpä siinä saa uuden vuoden vastaanotettua samalla. Olisikohan viunakauppa auki kuuteen asti, että saisi eväät ja tuliaiset (siis viemiset) hankittua kätevästi?

* Norsukuiskaaja pohjusti, että kai se samaa suuruusluokkaa oli kuin Tennessee Williams. Kannustin siihen suuntaan, ettei se ollut myöskään Eugene O'Neill. Tietenkin T. S. Eliot, mutta hänet yhdistän vain runoteokseen Autio maa ja runoon Ontot miehet. Kissarunojaan en ole edes nähnyt, saati lukenut.
** Ryhmämme viisaammat laskivat, että ainakin Paavo Nurmi on sen alle juossut. Olympiavoittajistamme Norsukuiskaaja muisti Harri Larvan, joka tosin voitti 1500 m 1928 Amsterdamissa, mutta tuntui liian oudolta nimeltä kysyttäväksi. Vastasimme riskillä Nurmi, mutta oikea vastaus oli Tahko Pihkala, näköjään juoksi 1.58,1 Tukholmassa 1911.
*** Sehän oli Hurriganes. Paremmin jäi kyllä mieleen Joka kymmenes vuosi, joka taisi olla sitten b-puoli. Jostain 80-luvun alusta se single kai oli. Muistan Heikki Hellmanin levystä intoilleen aikoinaan. Hesarin kulttuuritoimitukseen siirtynyt herra vaikutti muinoin Treellä, oli jopati Tapio "DJ Madman" Korjuksen tilalla soittamassa levyjä YO-talolla, luonnollisesti taiteilijanimellä "DJ Hellman".

**** Hyi hyi. Ylitin mielestäni siinä rajan, sillä vaikka poika saa puolestani hihitellä peppua kuinka paljon haluaa, en halua suoraan kannustaa uskomaan, että tavanomaisissa ruumiinosissa tai niiden nimissä olisi isompaa ihmettelemistä.
EDIT: Sattui sellainen freudilainen slipsus, että kutsuin Norsutanssijaa vahingossa Norsukuiskaajaksi, koska hänen vieno äänensä usein kantaa vastauksia pohtiessa laajemmalle kuin kysyjän kajauttelu. Olen kehittänyt siitä pakkoreaktion, että sihauttelen hänelle "shh, shh" missä olosuhteissa vain, oli visa tai ei.

7 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Nuhatonta tulevaa vuotta!

Varapygmi kirjoitti...

Terve Susu! Nythän tuo muuttui kuolemantaudiksi, joka ei ehkä hälvene ennen huomista. Meitä kerääntyi kourallinen viinilaatikot heiluen notkuvien pöytien ääreen. Antoisaa vuotta sinulle, samoin toki muille satunnaisille tai vakituisille kävijöille.

Saara kirjoitti...

Kuin myös sinulle, Varapygmi.

Kriisi kirjoitti...

Pepulle pitää tietenkin hihitellä, Pokemonia täälläkin tuli. Ja vastakin hihittelemme myös autenttiselle paikannimelle Beppu. Pehmeän peen lausumiskyvyttömyys valitsee tarkasti aikansa ja paikkansa.

Mutta muuttuuko NPYD Blue tuhmaksi, josa sen kanssa on popcornia (tsihihii)?

Varapygmi kirjoitti...

Kiitos, Saara.

Kriisi, en päässyt paljon alkua pitemmälle, kertyiköhän pokeja vasta neljä tai viisi, mutta oli helppo havaita mikä siinä tattiaisia koukuttaa. Mitähän ne hykerryttävimmät tekstit olivat, mallia "Go to battle, Rupsu!", joista omaa "Rupsu attackia" suunniteltiin.

Tuo Nypdis-juttu taisi mennä ohi, pitää jättää hautumaan. Pää on aika rasittunut viimeöisestä, mutta koirankarvaksi on pari tölkkiä, että voi degeneroitus telsun ääreen. Lunta tupaan, Ällitälli ja Kinder-yllätysten esittely jo turruttivat sopivasti ruokaa sulatellessaa. Blue movies…?

Kriisi kirjoitti...

Ota rentoutushetki Kampin Bistrossa...

veepygmi kirjoitti...

Jep, olin virallisesti väsynyt… enkä uskalla päästää bistrovaihdetta täysillä päälle ollenkaan, kun pitää käsitellä niin paljon streittiä tekstiä, että pelottaa ajatus, jos niitä kääntelisi jatkuvasti, siis kääntämästä päästyä. Hmmm?