3.12.2007

Turmeltuja levynkansia

Olen kärsinyt syksyn mittaan motivaatioanemiasta, mikä Kervån apokalyptisistä blogimietteistä päätellen on osunut laajempaan laaksovaiheeseen Plokistanin ennen niin vehreillä kukkuloilla, vaikken usko kuuluvani joukkoliikkeeseen. Onpahan vain ollut köyheröisesti kirjoitettavaa, ja halut nakutella töiden ohella ovat olleet niin alamittaiset, että olen heittänyt ne takaisin jorpakkoon kasvamaan.

Viime viikolla sattui silmään, että Kasa oli löytänyt mielenkiintoisen kuvan, jonka Hasselblad-kamera vaati kierrokselle nettikuvastoon. Muistin oikein, että Elvis Costellon tokan albumin This Year's Model kannessa hänen aseenaan oli myös maineikas Hasseli. Eikä ihme, että muistin oikein, sillä en juuri muita klassikkokameramerkkejä tunnekaan. Rolleiflex tuli toisena mieleen, mutta sillä puljulla kuuluisin maalaiselle tunnistettava malli (kuvassa) oli amatööritermein "kaksipiippuinen".

Tuo Costellon kansi johdatti edelleen ihmettelemään, miten hienoja vaihtoehtoisia ideoita on viitsitty tärvellä levynkansitaiteessa, koska joku sovinnainen markkinamies on varmaan ajatellut, että tämähän on viallinen virhepainama.

Nimittäin Barney Bubblesin suunnittelemassa alkuperäisessä kannessa kohdistus on vedetty komeasti pieleen, jolloin artistin ja levyn nimestä ensimmäiset kirjaimet osuvat takakannen puolelle. Vastaavasti oikeaan reunaan tulee väripalkki, joka on normaalisti tarkoitettu vain painon värimäärittelyä varten, ei julkisesti esille.

Amerikkalaiset korjasivat tällaiset "virheet" ja valitsivat lisäksi minusta heikomman kuvan kanteen julkaistessaan levyn. Samalla he tärvelivät sisältöäkin, sillä loistava (I Don't Want To Go To) Chelsea ja päätöskappale Night Rally jätettiin pois levyltä, tilalle nostettiin tylsempi singlepiisi Radio Radio. Tältä näytti heidän kantensa:

Cd-painoksissa kohdistusvirhettä ei taida myöskään olla. Itse ostin levyn muistaakseni 1978 kesällä tuoreeltaan, ilmeisesti brittipainoksen, sillä muistan ihmetelleeni ja ihastelleeni Lvis Costellon väkevää virettä sekä hupsua väriraitaa kannen reunassa. Muistelen nähneeni myös painoksen, jossa taustan ruskea oli muuttunut oliivinvihreän suuntaan.

Barney Bubbles keksi lukuisia ylläriratkaisuja kansiin. Täten hänestä kertoilee museokeskus Vapriikin Covers-näyttelyn yhteydessä julkaistu kirja Covers – levynkannet (Tapani Pennanen, 2006).
Sinänsä hupaisaa, että näyttelyssä ja kirjassa toinen Costello-kansi esiintyi siistittynä myöhempänä versiona. Get Happy!! nimittäin oli erikoisprojekti, kun Costello pakkasi vinyylilevylle 20 stykeä eli noin 50 minuuttia kamaa, jossa oli vahvoja viitteitä 60-luvun r&b-tuotantoon. (Määrä oli inhimillisesti katsoen liikaa soundipoliittisesti, sillä muistan sen kuulostaneen aika tumpulta, vaikka transistoriradiosoundia olisikin haettu. Pitäisi testata cd-laitokselta, josko levyyn olisi tullut lisää elämää ja laajemmat soundit.)
Bubbles teki henkeen sopivan retrokannen, jossa oli edessä ja takana levynkeskiön kohdalla "kulumat", vaaleat epämääräiset renkulat, kuin kannesta olisi hinkkaantunut värit pois käytössä. Nämä kulumat ovat kadonneet myöhemmistä painoksista, eikä idea tietysti täysillä toimisikaan cd-painoksessa.

Covers-näyttelyssä pisti tosiaan silmään, että kannen varsinainen juju ei ollut esillä, mutta toisaalta näyttelyn hauskoja puolia olikin katsella erilaisia versioita klassikkokansista. Nämä riemut ovat pitkälti mennyttä aikaa lp-levyjen suhteen, mutta eivät silti pelkkää nostalgiaa. Vaikka nykyisten köpelöiden muovikuorien sisältä ei jaksa tihrustella pieniä kansilipareita kuten ennen, eivät tällaiset poptaiteen helmet ole mihinkään kai kadonneet, kunhan hakevat uusia paikkoja iskeä silmille.

Kyä se sitä paiten jotenkin ilahduttaa, että on syntynyt pientä kulttibuumia, kun uusiakin levyjä näkee vinyylipainoksina, vaikka ostajakunta on kai valikoituneempaa, "more selective", kuten Spinal Tapilla, vaikka haastattelija kehtasi väittää suosion laskeneen.

14 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Aah, olen niin iloinen, kun sain raahatuksi luuni tai ennen muuta näkimeni sinne Covers-näyttelyyn.

Varapygmi kirjoitti...

Kas! Siihen näyttelyssä kiertelyyn mulla liittyy tietenkin vahvasti nostalgia, koska tutut kannet nostattavat pohjamudista outoja poreita, jotka liittyvät paitsi kannen kuvaan, artistiin ja musiikkiin, myös olosuhteisiin, missä kantta on katsellut tai musiikkia kuunnellut. Erikoisia säväreitä.

minh kirjoitti...

Toi näyttely pitäis nähdä, ehdottomasti!

Mulle tulee taas elämäni levytilaisuus, kun tapaan faijani "ollaan väleissä"-merkeissä tässä kuussa ekaa kertaa johonkin viiteen vuoteen, ylikin. Sillä on niin tajuton vinyylikokoelma, että suorastaan odottelen jo, että äijä heittää lusikan nurkkaan. No ei, en odota, mutta vinyylejä aion plärätä hulluna ja omia ainakin tuon Elvis Costellon, joka oli suuri nuoruudenrakkaus..
-minh-

kervå kirjoitti...

ÖÖÖÖ! Tunnustan junttiuteni: olen luullut tuon levyn julkaisuhetkestä tähän päivään asti, että tuo oli kirjapaino E.Kurosen moka (Suomessa myytiin suomalaista painosta). Onko se tosiaan ollut tarkoitus? Olen nimittäin nähnyt samaa kantta vinyylinä myös "oikein" painettuna. Hämmentävää, todella hämmetävää.

nimim. Elvis Kaivarissa -78!!!!

Varapygmi kirjoitti...

Kervå, perskele! Epessä taisi olla ulkomaan painos, mutta kyä se alkuperäinen ja tahallinen lipsu oli. Onkohan E. Kuronen nykyään Ruusunen?

Ja juu, osuin paikalle Kaivariin. Muistanet kuka suomalainen huudettiin lavalle vieraaksi?
Taisi olla sama kesä, jolloin T. Nurmio & Köyhien Ystävät Kaivarissa oli yksi parhaista keikoista ever, mitä olen nähnyt. Taivaansiniset Fenderit.

Wikipediakin muuten selvittää sitä kansiasiaa:
http://en.wikipedia.org/wiki/This_Year's_Model

Varapygmi kirjoitti...

Ahh, Minh, innostuin liikaa Ze Kerawahin tohkailusta. Näyttely ehdittiin purkaa viime keväänä, mutta kirja on olemassa.
Siinä on yllättävää tehoa, kun niitä perkeleen tuttujakin kansia tarpeeksi paljon löydään koko komeudessaan virerekkäin seinälle.
Elvis ehkä elää.

veepee kirjoitti...

Painovirhe, toisin kuin Bubblesin kannessa:
tuttujakin kansia joko lyödään tai löydetään, ei löydään.

kervå kirjoitti...

Herättää kyllä kysymyksen, että oliko hyväkin idea sitten toi.

En muuten muista!!!!! Aargh, kuolen häpeään.

Minä kun luulin olevani joku anekdoottiautomaatti.

varapee kirjoitti...

Mulla voi olla lievä etulyönti, jos olen käynyt alle kymmenen kertaa Kaivarin konserteissa. Huusivat Albert Järvisen encoreen, ja etteivät olisi vielä vetäneet Costellon tuottajan Nick Lowen kappaletta Heart of the City. Lowe taas kutsui aikaisemmin Roadrunner-fanina Järvisen omiin sessioihinsa, joista hyvin vähän pääsi levylle asti.
Tarttis selvittää tarkemmin koko kuvio, tämä on epämääräistä vanhojen muistikuvien kelausta.

Muistelen myös, että lämppärit eivät olleet pelkkää hekumaa. Sister oli varmaan toinen. ("2+2 will never equal you")

kervå kirjoitti...

Ourait, vähän alkaa muistua. Ehkä. Niistä Jätvis-Lowe-sessioista ei tosiaan tainnut päätyä "mitään" levylle asti. Lainausmerkit siksi, etten nyt sitäkään vittu muista. Ärsyttää laho pää.

Mutta oliks siellä Problems? Vai sekotanko kaksi tapahtumaa... melkein sanoisin että oli ;)

Varapygmi kirjoitti...

En tiä stana, olisiko voinut olla Problems. Ne näin muualla, kuten Pohjalla-kiertueella, mutta ei herää muistikuvaa tästä. Silloin oli vielä suosikkini 1980 olemassa, en muista näinkö siihen aikaan Problemsia ilman, että Pelle olisi kans kuulunut ohjelmaan. Jostain pitää kaivaa viralliset pöytäkirjat esiin.

Alppu/Lowe-sessioista oli kai jotain puhetta, että pohjia olisi käytetty Dave Edmundsin levyllä (Tracks on Wax 4?), mutta ettei sinne (juuri) mitään olisi jäänyt Järvisen soitosta. Kappale Television?

Laho pää ärsyttää, vaikka olen siitä tilasta kalliisti maksanut pitkin matkaa. Toivon että hehtolitroista on vielä elvyttäjäainetta jäljellä. Kävi VÄHÄ kateeksi.

peliin elvariin kirjoitti...

Muistettakoon myös Elvis Costellon Accidents Will Happen -single, jonka kuvakannet ovat "vahingossa" sisäänpäin liimatut.

Vt kirjoitti...

Minä olin helvetin vakuuttunut jo siinä vaiheessa, kun huomasin Varapygmin tuosta vain muistavan, minkä bändinsä kanssa Tuomari Nurmio on milloinkin esiintynyt. (Tarkisti kuitenkin netistä.) (Ja ei, en minä tuolloin ollut vielä edes syntynyt.) (Ensimmäistä kertaa koskaan tunnen halua jakaa maailman kanssa tuon Bloggerin tarjoaman CTHULHU-spämminesto-hässäkän: OKWAX)

varapee kirjoitti...

Peliin, se on rohkeimpia ratkaisuja. Sinäkin olit sitä paitsi katsomassa Elkkua Kaivarissa, muistatko lämppärit auringontarkasti?
Noiden kahden albumin välissä oli vielä Bubbles-kantinen Armed Forces, joka multa jäi silloin ostamatta. Eikö se ollut ihmeellinen pahvilipareiden hässäkkä, vähän kuin Bubblesin Hawkwind-kannet (Ritual)?

Vt, moro! Cthulhu sulla on housuissas, kuten tapaan toistella, mutta onneksi sen vahaus on ookoo. Vallun pihaus.
Tothan Köyhien ystävät muistaa, kun se oli niin hyvä livenä, että vähän myöhemmin tullut älpee Kohdusta hautaan oli alkuun pettymys. Muutenkin voi muistaa yllättäviä asioita noin vuoteen 1987 asti, mutta sen jälkeisiä ei tahdo löytyä kovalevyltä. Eikä ole etes varmuuskopioita tallessa. Delete vaan, sano.