Kirjasto tanssittaa, skookie darling

Voi karismaattinen johtaja, kuten isä tapasi voimasanailla. Tuli tehtyä viikolla railakkaan mittaisia työpäiviä, mutta raskaaksi kävivät huvitkin. Eilen piipahti norsutanssija kylään, kahden punhon ja minttuviinan kannustuksella. Itse olin varautunut vain karhukopalla. Sen verran pinnalta maistoimme, että yöllä heräsin lattialta ja hädissäni nostin huulille lähintä putelia, joka sattui olemaan sweet'n'sour chiliä. Onneksi se on niin paksua, ettei pitkää huikkaa ehtinyt ottaa.

Edellisen polkan kommenttiosiossa tuli mieleen, että onpa harvinaisen tylsää listata tuollaisia muinaismuistoja, jotka klassikkoasemaa lähentelevät. Siispä jatkan samalla linjalla. Skannasin oheen, mitä kirjastosta tarttui mukaan keskiviikkona. Muutama merkintä on tarpeen.

The Moven kokoelma Movements (3CD) oli onnen omiaan paikkaamaan Beautiful Daughter -tarpeen. Samalla olen pyöräyttänyt useita kertoja kappaletta The Girl Outside. Niistä tuli nyt mieleen, että ovat ihan barokkikamaa, laulumelodiat on vähän kuin tehty sellolle, kuten on tietysti muutamat Metallican styket, mistä riemua taannoin repi Apocalyptica. Tshekkituttu on kova hevi- ja Metallica-fani, käynyt katsomassa Apocalypticaakin Prahassa. Pulmana vain ainakin takavuosina oli, että vaimonsa hyppi kirjaimellisesti seinille sellojen jynssätessä peltoniemen hintriikkaa tai jotain sinne päin. Minusta siinä on moni Metallican valio jalossa muodossa, erityisesti ehkä armoton The Unforgiven.

Lindisfarne ja Byrds piti ottaa vain luettua täydentämään, on siellä herkkiä harmonioita, ei välttämättä urkusellaisia. Roy Wood oli jatkoa Movelle, harva jamppa on soittanut kaikki instrumentit itse jo 1969. Oli joku studiokettu tosin tärvellyt tuon, hyökännyt mikin ääreen mukanaan "harmonium". Mikähän sekin on?

EDIT: pakko oli tutkia. Onkohan se juurikin se heleveetinkone, joka myös urkuharmonina tunnetaan? Näköjäns jaloilla pumpataan ilmaa ja koskettimia limputellaan.

Viistompaa osastoa edustavat Syd Barrett, Tom Waits, David Byrne ja Barrettinsa selvästi kuunnellut Robyn Hitchcock tukenaan nuoruuden bändinsä Soft Boys. Heiltä vuoden 1980 Underwater Moonlight on kulttiklassikko, saanut hienoja täydennyksiä tuossa 20-vuotisjuhlajulkaisussa, mutta 2000-luvun Nextdoorland on ilahduttavan hienoa vipopoppia myös. Mukana jälleen euroviisuvoittajan säveltänyt Kimberley Rew, joka ehkä paremmin tunnetaan orkesterista Katrina & The Waves.

Barrettilla on pari ehdotonta suosikkia, toinen paremmin Kontravirtasen käännöksenä iskenyt Effervescing Elephant eli Kupruileva elefantti, joka oli heitin tuoreeltaan ostamallani ensimmäisellä julkaisullaan eli EP:llä. Sitten nimi lyheni Kontraksi ja EP:ltä siepattiin puolet ekalla älpeelle: Muumi Muumi ja Paras rautalankayhtye. Toinen ylivertainen Barrettin veto on ekan levyn The Madcap Laughs kohokohta If It's In You: "Yes, I'm thii-ii-ii-iinking… I'll start it again."

Hurriganesin eka on täydentävää tutkimusta, koska muistin siitä vain pari hienoa rykäisyä, kuten Say Mama ja Tiger, ehkä myös Keep A Knockin'. Eipä sillä paljon enempää tarjottavaa ollutkaan, mutta kukahan piru laulaa oudon musichall-laulelman Sweet Sue? Ei se Remu voine olla, koska englanti ääntyy niin hyvin. Ihmetyttää miten paljon bändi tiukkeni vuodessa, jotta Roadrunner saattoi syntyä.

Jokseenkin samaa osastoa on Shocking Blue, jota piti muutaman komean hitin siivittämänä tutkailla, mutta kyllä jo A-puolista kertyvä 23 kappaletta on liikaa, en tiedä milloin jaksan kahlata B-puolia. Hittijatkumo on kunnioitettava: Venus, Send Me A Postcard, Long And Winding Road, Never Marry A Railroad Man, Rock In The Sea, Blossom Lady… kestää vertailun vastaavien sekaparibändien eliitin kanssa, jos huipuiksi ajattelisi Roxetten ja Eurythmicsin, miksei Abbankin. Kundit säveltävät, naiset ovat ne, joita kuunnellaan ja vähän kuolataankin. Kaamealta kuulostaa Lucy Brown Is Back In Town, joka on tehty ennen Mariska Veresin löytämistä laulajaksi, olikohan 1967 vai -68. Sekin oli kotimainen hitti Hollannissa.

Viimeisenä älysin hakea klassisen puolelta vihdoin Charles Ivesiä, johon tutustuminen houkutti jo vuosi sitten, kun jotain hänestä tänne kirjoittelin. Ainakin eka ja kolkki kuulostavat kiehtovilta sinfonioista, mutta olen niin moukka sivistyneessä musiikissa, ettei puheitani kannata ottaa vakavasti.