Joka haravaan tarttuu

Viikko tai pari sitten leijonatoveri lähetti spostia, joka myhäilytti. Sittemmin hairahduin paariin ja koetin muistella mitä hän toimensi. Kun viimeksi käväisin kantapöydässä, siellä jatkui taas saman teeman käsittely, joten ilmeisesti se oli hitaalla virityksellä tehnyt vaikutuksen muihinkin.

Sivuhuomio: Olen ihmetellyt monenmoisten amerikkalaisten ohjelmien tapaa nolata ja pilkata tunnettuja hahmoja näennäisen huumorin keinoin paljon rankemmilla sanoilla ja mielikuvilla kuin meitillä on luonteenomaista. Meinaan, jos siellä Valloissa haastetaan oikeuteen ihan järjettömistä syistä yhtiöitä ja yksityisiä, mutta jokin huumorin häiväys antaa luvan solvata mitä vain ominaisuutta julkisissa hahmoissa, niin takaraivooni takertunut oikeuskäsitys sotii sitä vastaan.

Ei siinä mitään, pidän räävittömästä huumorista, mutta täkäläiset poliitikot ja taiteilijat tuntuvat vastaavasti kovin herkkähipiäisiltä silloin, kun erehtyvät loukkaantumaan jostain pikku sutkauksesta. Taidamme olla totisia torvensoittajia, mutta se voi olla kääntöpuoli, kun toisaalta ihmiset ottavat puheet, omansa ja toisten, jotenkin ohimenevää vakavammin. Helposti ärsyttää, jos törmää kaksoisstandardiin, että pidättää itsellään oikeuden rusentaa muita, mutta itse ei kestä pientäkään tölväystä.

Siinä spostijutussa ei tietenkään viitattu oikeisiin, eläviin ihmisiin ja nimetkin oli varmaan vaihdettu. Leijonatoveri vain pyysi apua, koska ei tiennyt mitä ihmettä pitäisi vastata, kun joku Oras Tynkkynen oli kuulemma lähettänyt tällaisen tekstarin:
"Oletko haravoinut takapihaasi?"

Avulias tiikeritoveri ehdotti seuraavaa toimintamallia:
"Kysy siltä, että mahtuuko sen puutarhaan yksi Kanerva."

Nämä olivat lähtökohtana, kun juttua kehiteltiin niin levottomalla tavalla, että eräskin viehko naisihminen äimisteli ja pahoitteli, kuinka kantapaikasta on yhtäkkiä tullut seudun vilkkain homobaari. Juu, en yhtään muista, mitä kaikkea aiheesta veisteltiin.

* * * * *

Katselimme äsken pojan kanssa ilmeisen uutta ohjelmaa nimeltään Biisikärpänen. Kävi oudosti tunteisiin kuulla niin paljon aitoja pätkiä tutuista kappaleista, joita en ole alkuperäisinä versioina kuullut vuosiin tai jopa vuosikymmeniin. Totesin, etten pärjäisi lainkaan kisassa, koska en muista sanoituksia läheskään kirjaimelleen, mutta jos kisana olisi tunnistaa esittäjät ja kappaleet vaikkapa viiden sekunnin pätkän perusteella, niin osakkeeni kohenisi(vat).

Näitä nostalgisia tunteita, seksuaalisia vihjauksia ja unohtuneita kappaleita voisin kätevästi nivoa yhteen erityiseen juutuubilinkkiin. Veli innostui joskus 80-luvun alussa Tukholmassa vieraillessaan majoittajansa kokoelmista löytyneestä amerikkalaisen laulajattaren Meri Wilsonin singlestä, joka oli ilmestynyt 1977, noussut yllärihitiksi Englannissa ja jäänyt luultavasti vaille huomiota Suomessa. Video on olematon, kirjaimellisesti, mutta kappale on kyllä ainutlaatuisen kiehtova, varsinkin jos jaksaa kuunnella sanoja.

Meri Wilson: Telephone Man

Hän oli siis eri nainen kuin 1980-luvulla vaikuttanut Mari Wilson, eikä hän mennyt esimerkiksi Veikko tai Pekka Vennamon kanssa naimisiin ja ottanut miehensä sukunimeä.

Sen verran tarina vielä jatkui, että jossain vaiheessa samainen veli löysi Wilsonin albumin First Take jostain sekatavarakaupasta noin markalla tai kahdella. Sain itsekin hankittua kappaleen samaan pilkkahintaan ja ehdin pyöräyttää tuon hitin moneen kertaan ennen kuin luovuin levyistäni vuonna 1986. Nyt hiukan harmittaa, etten tutustunut albumin muuhun sisältöön juuri lainkaan, sillä juutuubin kommenteissa joku kehuu sitä hyväksi kokonaisuudeksi. Kannen perusteella olisi luullut sitä keskivirran huitaisuksi, joten yhden kappaleen riemua ei uskaltanut pilata.

Jaaha, unta kuulaan, työpaineet ovat hirmuiset vielä muutaman päivän. Jälkihuomiona mainittakoon, että kappale on päässyt vanhenemaan pahasti. Turha haaveilla enää puhelinasentajasta, joka ehdottelisi tuohon tapaan paikkoja, tapoja ja ääniä. Eihän sellaista varmaan saisi edes kiinni kuin tunti- ja päiväkausien jonotuksella.