Pearly Necklace

Erehdyin kesken töiden kierrokselle 1960-luvun hittien maailmaan, koska veli oli lähettänyt pari hienoa vinkkilinkkiä Italiasta.

Toisessa hurmaava Rita Pavone esitti folkin klassikkoa, jonka hajamielisesti kuunnellessa yhdistin alkuperäiseen vasta mojovasti tempovan koreografian kautta.

Rita Pavone: Datemi un martello (1964)

Trini Lopez sovelsi tuosta hitin 1963, kappaleen ovat näköjään tehneet Pete Seeger ja Lee Hays. Toinen veli intoili aikoinaan Motown-versiosta, jonka esittäjä saattoi olla Four Tops (Martha & Vandellas sen näkyy myös levyttäneen). Hän kenties tunsi kappaleen ennalta paremmin esimerkiksi Peter, Paul & Maryn laulamana, ellei sitten chileläisen Victor Jaran (El Martillo), jolta yksi poikavuosien suosikkini oli Te recuerdo Amanda.

Neiti Pavonen ikivihreänä tunnetaan meillä päin tietysti Lui (1965), jonka ovat suomeksi levyttäneet ainakin Katri Helena (1965) ja Se (1979).

* * *

Se toinen vinkki oli sävähdyttävä italoversio (alempana linkki) kappaleesta, johon olen ihastunut aina uudestaan eri versioiden kautta. Olisikohan ollut Matti Esko (1993) asialla radiosta kuultuna, kun aloin muistella Marc Almondia (1992) ja edelleen selvittelin, että kuka hitto sen alkuperäisen tekikään.

YO-talolla paarin puolella näin silloin taannoin Waldemar Walleniuksen, jonka kimppuun hyökkäsin tivaamaan perimmäistä totuutta. Nimi piti kirjoittaa ylös, että muistaisin sen myös seuraavana päivänä, sillä sälli ei ollut kovin tuttu, belfastilainen tekijä nimeltä David McWilliams.

McWilliams: Days Of Pearly Spencer (1967)

Italoversio taas oli Caterina Caselli: Il volto della vita (1968)

Suomessa oli yllättävän valppaana Eddy, joka teki oman versionsa Ei itkut enää auta jo 1967. Tuota Pertti Reposen suomennosta hyödynsi sittemmin myös mainittu Eskon Masa*. Vuonna 2000 aivan mainion oman versionsa teki Alwari Tuohitorven vanha jäärä
Seppo Tammilehto: Kuin helminauhaa

Sehän tuossa ihmetyttää, etten ole välttämäti coverien ylin kaveri, mutta tämä Penseän Helmisen päivät tuntuu kulkevan ja vähintään miellyttäviä mielleyhtymiä palauttavan, oli esittäjä kuka tahansa… jos vain tallella on alkuperäinen koukku, eli se "viuluriffi".

Ei kai sitä arvaa mainita, mistä tuo otsikko sukeutuu? Kun yhdistää alkuperäisen nimen ja helminauhan, mieleen puskee ZZ Topeliuksen Pearl Necklace, josta kuulin reilusti jälkijunassa mihin sen sanoitus perustuu. Minut opetettiin nuorna miesnä niin hyville tavoille, etten ole pyrkinyt kellekään helminauhaa lahjoittamaan. (Pelottaa, että seuraavaksi alan laulaa Tammilehtoa muodossa "kuin permanauhaa". Then I'll be really blown away.)

Jou mama, pari tuntia hujahtaa helposti, jos jokin musiikkilinkki sattuu osumaan ja uppoamaan. Syytän tästä juutuubia ja ylipäänsä nettiä… j'accuse. En jaksa stilisoida, pahoittelut, työaikaa hukkaantui jo muutenkin liikaa.

* EDIT: Katsoin huolimattomasti netistä, että Kirka olisi kanssa levyttänyt styken jo 1968, mutta kyseessä olikin ilmeisesti kooste-EP, jolla ovat mukana myös Eddy, Tapani Kansa ja kukahan se oli.