Kuten edellisessä polkassa kerroin, sain yllykkeen muistella kirjailijoita, joilta olen lukenut vähintään 10 eri teosta. Sellaisiakin voi olla, että olen lukenut samoja paria kirjaa vähintään kymmenen kertaa, mutta niille pitää perustaa oma listansa.
Säännöt muotoutuivat suoraviivaisesti aineiston mukaan: kaunokirjallisuuteen luokiteltavaa matskua, ei väliä millä kielellä, kirjoina julkaistuja eikä mitä vaan lipareita, pamfletteja tai peflettejä. Sarjakuvat jätin suosiolla sivuun, koska kirjamuoto rajaisi ne aika satunnaisesti joka tapauksessa, mutta lapsuusvuosilta poimin lyhykäisempään nuorisomalliin panostaneita kynäniekkoja.
Lähdin luonnostelemaan aikajärjestystä, vaikka lukeminen menee tietysti limittäin, mutta asiallisen järjestyksen saanee sillä, milloin valtaosa tekijän tuotoksista on näppeihini osunut. Pitemmittä puheitta:
Sen kymmenen kertaa valaisseet kirjailijat, vuodet 1970-80
Gösta Knutsson
Sain varmaan joululahjaksi 7-vuotiaana (tai jo kuutiaisena) täyden paketin Pekka Töpöhäntää, kun isä oli semmoisen työpaikaltaan Kansanvalistusseurasta pokannut leimalla "Arvosteltavaksi" varustettuna. Luin ne kyllä, mutten muista arvostelua tehneeni edes Kevätpörriäiseen. Kai ne kivoja olivat, en ole tutkinut uusiksi.
Astrid Lindgren
Alta kymmenen vanhana taklailin jo vahvan kulmapelaajan lailla Peppi Pitkätossua ja Vaahteramäen Eemeliä. Katto-Kassinen, Saariston lapset ja Melukylän lapset kelpasivat myös. Paras oli silti mestarietsivä Kalle Blomkvist. Näitä tarjoilen vaivihkaa nyt pojalle, koska ytimessä on jotain aitoa ja hienoa, muttei täky kunnolla nappaa ainakaan vielä.
Enid Blyton
Joo, pakollisia kuvioita monelle 60-luvulla syntyneelle. Ainakin Seikkailu-, Salaisuus- ja Viisikko-sarjan opukset olivat johtamassa vahvempiin aineisiin. Tarttis joku Seikkailu lukea uusiksi mielenkiinnosta, Viisikko ei tuntunut aikuisena hääviltä.
Erle Stanley Gardner / A. A. Fair
Jos Blyton oli eka poikkeus, että niitä ei löytynyt kotihyllyistä, niin näitä olikin sitten ylenpalttisesti. Kummallakin meni kymppi puhki, niin Perry Masoneilla kuin Fairin nimissä tehdyillä Donald Lamin ja Bertha Coolin leikkisämmillä seikkailuilla. Kummankin kaavat kävivät tuskaisen tutuiksi, mutta Masonin pingviinipainoksilla pääsin vielä alkuun englanniksi kahlaamisessa. Näitä luin kymmeniä, ehkä eniten mitä keltään kirjailijalta. En tunne tarvetta uusintoihin, vaikka jonkun Fairin ostin muutama vuosi sitten.
Ed McBain
Kovempaa sarjaa, rikokset olivat aidommin verisiä ja raakoja, suurkaupungin eli maineikkaan Isolan syke ravisutti myös. 87. piiri koukutti mukaansa, kun seurailin Steve Carellan perhe-elämää, Bert Klingin pääsyä naisiin, Meyer Meyerin ahdistusta nimensä ja juutalaisuutensa kanssa ynnä muuta. Sekä tietysti poliisityön rattaiden jauhamista. Näitä olen ajoittain lueskellut lisää myös viime vuosikymmeninä ja taso tuntuu säilyneen aika hyvin, vaikka Ilves-sarjan laitoksissa on oma nostalginen hohtonsa.
Agatha Christie
Kotihyllyssä oli runsas valikoima myös Poirotia, niin Riksin sarjaa, SaPoa kuin muitakin laitoksia. Yllättävät juoniratkaisut jännittivät suuresti ja viihdyttivät aikansa, vasta yliopistoaikoina tajusin, että olihan niissä kuvattu kiintoisasti myös englantilaista ylempien luokkien elämää. Neiti Marple taisi mennä täysin ohi, eikä joissakin kirjoissa ollut tuttua sankaria lainkaan.
Mauri Sariola
En tiedä mikä iski yläasteen aikoina. Ehkä rokänrollia ja punkkia kuunnellessa piti kapinoida lukemalla kirjastosta raijattuja Susikosken ja varatuomari Viiman edesottamuksia. Eivät ne koskaan ihan vakuuttaneet, pikemmin nauratti suoraselkäisten tai jäykkäniskaisten kunnian miesten äsähtely ja päsähtely partahippiradikaaleille. Sariola osasi poimia muilta kirjailijoilta epäilyttäviä tyyliseikkoja, kuten merkeillä snobbailua ja seksismiä Ian Flemingiltä tai väkivaltaisia ratkaisuja Mickey Spillanelta. Jotain taitoakin rakentelussa ilmeisesti oli, sillä jaksoin kirjoja paksun pinon lukea.
Paljon myöhemmin ratkeilin, kun luin herran päiväkirjateoksia Parempi kertarutina kuin ainainen kitinä ja Hyvästi, Sammatin kuu. Ehkä camp-osaston valioita.
Jules Verne
Ekat Vernet tuli luettua aika nuorena siniselkäisinä NTK-laitoksina, tuo Nuorten toivekirjasto tarjoili paljon muutakin viihdyttävää. Uusi Verne-buumi iski SciFi-sarjan (WSOY) julkaisujen myötä. Oikein huimasi, kuinka paljon jännittäviä ideoita joku erikoisherra oli keksinyt jo edellisellä vuosisadalla. Kerronta saattaa paikoin takellella ja tarpoa, mutta ideat huvittavat minua edelleen.
Rex Stout
Archie Goodwin tuntui hauskimmalta etsivältä kloppivuosina sukkeluuksineen, eikä jyrkkänä styrankina häärinyt Nero Wolfe häirinnyt, koska osasi päätellä ja jymäyttää niin etevästi. Näitä oli hyllyssä vain kourallinen, eikä suomeksi ylipäänsä ollut kuin pieni osa tuotannosta, joten sain täydennellä Wolfe-sivistystäni edullisilla pokkareilla pitkään, ne olivat esimerkiksi hyvää junaluettavaa. Suosikkini on moneen kertaan uusittu Plot It Yourself, jossa Wolfe hakee kirjoitustyylistä viitteitä, ovatko rikokseen liittyvät teokset todella eri ihmisten kirjoittamia. Näköjään suomeksi Murhaajan tyyliin.
Kurt Vonnegut
Yläasteen suuri löytöni oli Vonnegut, jolta julkaistiin 70-luvulla runsaasti suomennoksia Keltaisessa kirjastossa. Esimerkiksi Mestarien aamiainen, Hui hai, Kissan kehto ja Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater nappasivat. Kymppi meni ehkä puhki vasta lukioaikoina tai yliopistoon lähtiessä, kun ostelin englanniksi pokkareina kaiken mahdollisen lukematta jääneen, kuten novelleja, esseitä ja näytelmiä.
Maj Sjöwall & Per Wahlöö
Komisario Beckistä luin varmaan jonkun teoksen aikaisemmin, mutta eiköhän se lukioikää ollut, kun jyräsin koko kymmenosaisen sarjan (Romaani rikoksesta) läpi. Erinomaista kudelmaa ruotsalaisesta yhteiskunnasta, vaikka kapitalismin surkeutta, porhojen ahneutta ja ihmisarvojen tärkeyttä väliin räikeästikin tökkien piti nostaa esiin.
En ehdi nyt jatkaa pitempään, pitää kertoilla aikuisuuden kynnyksellä ja myöhemmin täyttyneistä kympeistä tuonnempana. Seuraavaksi vuorossa voisi olla Veikko Huovinen tai Louis Masterson, kumpikin alansa valioita, vaikka tyyleissään on toki eroja.
6.1.2008
Kympin kirjailijat, nuoruusvaiheet
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
Hauska lista! Luin kaikki Pekka Töpöhännät, tuolloisena kirjaston suurkuluttajana taidan omistaa vain yhden mutta olisi kiva hankkia ne itselle. Astrid Lindgren innosti vähemmän, pidin enemmän Eemelistä kuin Pepistä. Veljeni Leijonamieli oli sitten tietysti SE kirja, joka vavahdutti.
Blytonin kirjoihin en ehkä tohdi tarttua, paitsi SOS-seikkailut olisi kiva lukea uudestaan. Pidin niistä eniten.
Gardner/Fair jäi lukematta.
Vaikka minulle nykyään tulee helposti huono olo väkivallasta, luin aikoinaan innolla Ed McBainin kertomuksia. Pitäisi varmaan rohkaista mieli ja kokeilla jälleen :)
Agatha Christie koukutti heti, kun hänen kirjoihinsa tutustuin eikä koukku ole näihin päiviin mennessä hellittänyt.
Isän kirjoista löysin Susikoski-kirjan ja tykästyin, hyvä muistutus lukea nekin uudestaan.
Ja Verne!!! Huikeita tarinoita!
Stout jäi välistä ja Vonnegutin löysin joskus vähän päälle parikymppisenä, melkoinen elämys :)
Sjöwall & Wahlöö-sarjan ahmin läpi vauhdilla, niihinkin voisi palata.
Kas, paljon yhteistä. Minulla on ollut apuna hyvä esivalinta, kun isä täytti kirjahyllyjä ja vanhemmat sisarukset antoivat vinkkejään, ehkä toinen nuorempikin jotain. SOS-sarja jäi minulta kai koskematta, tulikohan se suomeksi vasta, kun olin siirtynyt seuraavaan osastoon (ottanut askeleen, joka ei vienyt välttämättä eteenpäin).
Isosisko sai Veljeni Leijonamielen joululahjaksi, mutta en muista sitä lukeneeni, ehkä muut varasivat sen edeltä. Minä taisin saada yhden tai kaksi Eemeliä niinä kloppivuosina ja pari Herra Huuta, mutta Hannu Mäkelältä ei ihan tule kymppiä täyteen.
Joten sellaisiakin lukevia miespuolisia ihmisiä siis on, jotka eivät nuorna ole kahlanneet (tai topakasti pärskytellen jopa uineet) läpi kaikkia Tarzan-kirjoja? Herra paratkoon!
Burroughs, Edgar Rice! Voi olla, että hänkin kuuluisi listalle, Vt. Luin jokusen otteen sekä Tarzania että Marsia, mutten ollut koskaan fani, Elokuvat ja jättisarjakuva-albumit iskivät lujemmin. Muistan lukutilanteen, etten päässyt millään yli jostain tylsästä kohdasta. Monenlaiset Robin Hoodit, Prinssi Pelottomat, Sudenpyytäjät ja lännensankarit kirivät ohi, sittemmin myös laaja skaala dekkareita.
Mitähän olennaista tuolta tosiaan puuttuu?
Pitipä sitä omaakin listaa laatia, ja oli sekä kontakteja että huteja (Vonnegutia luin ensi kertaa vasta viime vuonna, ja moni dekkaristi on jäänyt väliin).
Burroghs tosiaan unohtui minulta, en Tarzania ole lukenut kuin kai yhden mutta kaikki Mars-kirjat.
Kai niitä muitakin aukkoja on (Huovista pohdin mutta en ole tainnut lukea kuin viisi kuusi kirjaa...)
Mielenkiintoinen lista, siinä oli nimiä, joita olen pistokokeillut kirjalla tai parilla (Pratchett, Calvino), ja täysin ohi menneitä, kuten Krohn ja fantasiapuolen tekijöistä moni.
Katson illalla, jos jaksan raapustaa ne loput kasaan, listalla on vielä viitisentoista nimeä.
Calvino ja Krohn (ja Borges) kulkevat käsi kädessä, jos pitää yhdestä niin yleensä pitää kaikista, ja jos yksi ei miellytä niin tuskinpa ne muutkaan...
Rupesin myös pohtimaan sitä että vaikka en Waltarista kauheasti pidä niin silti häntäkin on tullut luettua seitsemän-kahdeksan kirjaa...hämmentävää.
Alistair MacLean? Hammond Innes? Kjell Hallbing?
Terve, hdc, voin sanoa melkein samoin Waltarista. Nyt odottaa tutkailua Aiotko kirjailijaksi?, mutta ehkä sekin päivä koittaa, jolloin yritän uusiksi historiallisia klassikoita. Palmut ovat tutuimpia, Erehdys jännitti hirmuisesti poikana mummalan kammarissa.
Moro, Sedis! MacLean oli melkein-listalla ja näköjään tuo Hallbing tuli kakkososan keulaan, vaikka olen suosinut aliasta Masterson. Innes, hmm, jonkun kirjansa nimi näyttää tutulta, mutta on jäänyt joko harppomiseksi tai kokonaan lukematta.
Ai niin, Calvinosta piti sanoa, että Paroni puussa ja Jos talviyönä matkamies iskivät kyllä, luultavasti myös Halkaistu varakreivi, mutta Kosmokomiikkaa taisi jäädä jostain syystä kesken. Ansaitsee kanssa verestyksen.
Kaikki nuo menevät myös minun kympin sarjaani. Ed McBainia löytyy hyllystä useampi eri painos, suomen- ja englanninkielisinä. Hienot kannet!
Susup, olet lukenut varmaan paljon, koska tuskin me niin samoja on luettu. Ei tuossa suuria yllättäjiä siis ole, mutta silti.
McBain oli kätevä suosikki, koska teoksia oli helppo löytää divareista, kirjastosta ja kirjakaupoista silloin kun englanninpokkarit olivat vielä halpoja. Nykyään Loisto ja vastaavat ovat kai edullisempia uutena.
Jep, tosi paljon tullut luettua. Aikoinaan. Eipä enää.
Lähetä kommentti