Aktiiviuran kaivelu jatkui

Huomasin kuvituksen jääneen olemattomaksi sankarimme Sylvi Saimon tiimoilta. Lisäksi muistin lisää juonenkuljetuksesta miten aiheeseen päädyimme. Vieläpä honasin hyllyssäni olevan tyrkyllä oivallisen lähdeteoksen, nimittäin vankan perusteoksen Suuri Olympiakirja (Martti Jukola, WSOY 1952, 2. painos).

Nuo täydennykset kirjasin jo edellisen polkan kommentteihin, sieltä niitä voi hakea, mutta tässä on pari kuvaa.

Tässä Sylvi Saimo on vankkojen melamiestemme [termi M. Jukolan] piirittämänä Lontoossa 1948. Saaliiksi tuli hopea, kaksi pronssia ja kaksi kuudetta sijaa, joten olympiakullilla tämä melaviisikko ei vielä juhlinut.
[Jos kaipaa alkua kappaleeseen, joka päättyy kuvan vierellä, se on tässä: "Naisilla oli ohjelmassa vain 500 m:n yksikkömelonta, joka suoritettiin kovassa tuulessa ahtaalla radalla. Voimakasrakenteinen Sylvi Saimo ei onnistunut saamaan paras-taan…"]

Helsingissä 1952 Saimo käytteli melaa jo niin taitavasti ja pontevasti, että aktiiviuran kruunasi pääsy monipäiseen joukkoon, joka kotikisoissa olympiakullilla juhli.

Paavo Nurmi, joka oli syypää koko aihepiiriin sotkeutumiseeni, rikkoi kuparisensa ensikertalaisena Antwerpenissä 1920 ja ura oli siitä eteenpäin kirjottu olympiakullilla.

Voi hyvä isä sentään, mitä tuubaa… taidan palata töiden pariin. Mutta on tuo Olympiakirja viehkon vanhakantainen sankaritarina lukuisista menestyneistä urheilijoistamme ja siinä sivussa olympialaisten kehittymisestä maailmanlaajuiseksi merkkitapaukseksi, mistä se on sitten hapertunut nykyiseksi kaupalliseksi juhlaksi, koska näkyvyys ja menestys ovat taloudellisesti niin merkittävässä luokassa.