29.9.2008

Naapurille mieleinen ortofoni

Melkoista höökää, ei ehdi tänne kirjoitella. Nyt on kuitenkin tarve, vaikka viisainta olisi ottaa tupsluurit urakoiden välissä. Kärkeen tarttee muistaessa tallentaa tupituoreita kuvia kesän Ruisrockista, kerta Paula (en kerro onko nimi vaihdettu tai keksitty) kuvaamiaan otoksia lähetti. Voittopuolisesti Kari Peitsamon Skootteria tuli, tässä pari näytettä.



Jokin siinä vaan vetoaa ihan kuvinakin, tuossa boogien jynssäämisessä. (Alin kuva vasemmalta: Paavo Salo [dr], Kari Peitsamo [gtr] ja Paavo Haapio [bs].)

* * *

Mottipäisempi aihe liittyy työhommiin. Päädyin vinhalle retkelle uudestaan, kun piti saada neljän tarinan sarjakuvakirjanen ladontakuntoon. Olin tehnyt sen kanssa pohjatyötä kyllä jo heinäkuussa… ja elokuussa… mutta se hautautui tuossa välissä muiden hommien alle.

Nyt uurastin muutaman päivän siten, että päivät vain pitenivät pitenemistään, koska innostuin tiirailemaan tarkistuksia historian vaiheista ja käänteistä, kansoista ja maantieteellisistä paikoista, kielestä ja täsmäilmauksista... sekä erilaisista laitteista, aseista, kulkuvälineistä ja vimpaimista kaikkiin edellisiin kytkeytyen. Tuota ei kannata tulkita juhlallisesti, sangen arkista seikkailua menneisyydessä oli sarjakuva, enkä mihinkään urotekoihin pyrkinyt tarkastuskierroksilla. Siinä vain osui kohdalle runsaasti kiinnostavia asioita.

Loistavaa, työstä saa virikkeitä ja omituisia kimmokkeita tiedon metsästämiseen.

No juu, viimeisenä niittinä oli sitten I maailmansotaan ajoittuva tarina. Siinä briteillä oli käytössä erikoinen härveli, joka suunnattiin Pohjanmerelle nappaamaan ennakkotietoa viholliskoneiden tai pitäisikö sanoa -alusten lähestymisestä. Peliin zeppeliin, kuten tuo skannauskuva alla paljastaa (Commando #4050).

En tuntenut kuunteluhärveliä, mutta se näytti hauskalta. Laiskan miehen jäniskäännöksenä tuuppasin sille suomeksi raakavaiheessa nimen ortofoni. No, asiaa netistä penkoessa sen paremmin "orthophone" kuin "ortofoni" eivät osuneet kohteisiin, jotka olisivat tähän sopineet. Tuuppasivat jotain grammarin näköistä soittovekotinta, olikohan se tanskalainen patentti 1910-luvun lopusta.

Eipä mitään, kysäisin toimittajaltani onko laite tuttu, jolloin hän ohjusti viestin asiantuntijalle ja kollegalle Maurille. Siellä vehje oli hallussa, lonkalta olisi syntynyt sen suunnan nimike kuin "äänisuuntimalaite", mikä olisikin asian hyvin kuvannut. Hän kuitenkin tarkisti kirjastostaan, että vastaavia on Suomessakin käytetty ja nimenä oli 'kuulosuunnin'. Vahvistukseksi tuli kuvanäyte (5 sodan vuotta -kirjasta).

Viehättävän vanhahtava nimike, niin kuin on kapinekin.

Näillä tiedoilla sai helposti tekstin pakettiin, eihän kyse ollut kuin yhden ruudun yhdestä sanasta, joten tuntipalkka menisi aivan munille enemmällä hieromisella. Asia jäi vain sekä kiehtomaan että hiertämään, sillä ihmettelin miksen ollut löytänyt valaistusta. Erilaisilla ristiinhauilla ja muilla kuuklailin sitten laajempaa selvitystä tämän suunnan vehkeistä, joiden merkitys nähtävästi kutistui nopeasti tutkien kehittyessä.

Tässä muutama hauska kuva lisää, uskoakseni nuo ovat julkismateriaalia.

Varhainen vaihe oli yksilökuulosuunnin 1800-luvun puolelta, nimeltään topofoni.

Japanilaiset kehittivät miehevän sotatuuban 1930-luvulla, en tiedä löysivätkö sotatuuba ja Stalinin urut koskaan yhteistä säveltä.

Epäonnistuneisiin oivalluksiin laskettiin tämä 1960-luvun ranskalaisluomus, vaikka luulisi joka henkilön haluavan tuollaisen kypärän, jotta saa hurmattua sukupuolielämän vastinkappaleita. (Meinasin kirjoittaa "joka pojan" ja "naisia", vaan kaipa se olisi syrjintää.)

Olen ylirasittunut, en jaksa penkoa täsmätietoja kuvateksteihin. Se olisi toisaalta ollut ehkä helppo arvata jo aiheenvalinnasta – väsynyttä jaksavat pimeät aiheet kiehtoa. Paras tähän mennessä kohtaamani sivusto aiheesta oli täällä. Siellä on runsaasti lisää hupsuja kuvia ja asiallisia selvityksiä kustakin ratkaisusta.

Mainittakoon, että aloin haaveilla kuulosuuntimen joka kodin sovelluksesta. Tötteröt vaan kypärään ja suuntaus kohilleen, niin ei tarvihe huudattaa stereoita yhtä lujaa. Naapurit tykkää! Toisaalta voisi kuunnella pummilla ulkoilmakonsertteja vähän kauempaakin. Sehän jäi toki selvittämättä, kuinka täysipainoisen akustisen elämyksen tuollaiset tarjoilevat, sillä nuo keksittiin ennen kuin kissa osasi high fidelityä sanoa. Eivätkä ne surround systemin kanssa taida sopia, pentele soikoon.

5 kommenttia:

Jari Sedergren kirjoitti...

Tämä on hieno!

Sai oikein höristämään korviaan.

Jari Sedergren kirjoitti...

Mutta mitä tapahtuu, jos joku ohikulkija yskäisee, kun sattuu menemään ohi. Valuvatko aivot paineesta putkeen? Ja tuleeko "meni putkeen" sanonta siitä?

Varapygmi kirjoitti...

Hör zu, Sedis! Arvelin ettei kenkään muu jaksa tällaisesta menneen maailman tolkuttomuudesta syttyä, mutta hauskaa nähdä olleensa taas väärässä.

Oletin että tuo suunnin rajaa sektoria, miltä äänet kuuluvat ja vastaavasti voimistuvat. Olisiko siitä avuksi leffateatterissa, ainakin vanhanaikaisella äänentoistolla ilman surroundia? Meinaan kun tälläisi topofonin päähän, niin naapurin karkkipussin rapinat, kännyn kilinät ja pakolliset supatukset eivät tunkisi korviin. Takarivissä voisi sijoittaa tötteröt ylös, varsien päähän, jotta voisi ohittaa koko katsomon kuhinan.

Penteleen surround, pilaa kaikki oivallukset tällä alalla, ellei lisää tötteröiden ja suuntausten määrää.

Anonyymi kirjoitti...

Muistelen, että Faija (oli sodassa) kertoi jostain ihmevehkeistä... mutt ne on varmaan vielä salaisilla listoilla. Siis kotomaiset kehitelmät. Olisivatko ne 100 vuoden päästä jo julkisia asiakirjoja? Siinä tilaisuus.. ,D Hirmu hienoja kuveja oot löytänyt.

Varapygmi kirjoitti...

Terve Polga! Kyllä arkistoja on jo alettu aukoa, mutta en tiedä mitä on vielä piilossa.

Törmäsin eilen paarissa samaiseen asiantuntijaan ja joiltain osin kollegaan, joka oli kirjoittanut pienen jutun aiheesta oikein lehteen painettavaksi. Hän sanoi, että lähteiden mukaan kuulosuuntimet alkoivat olla mennyttä tekniikkaa jo II MS:n aikaan, mutta terheästi näkyvät suomalaiset tötteröitä suuntailevan vielä 1944. Senkin jälkeen niitä hankittiin kai vielä Suomeen, ilmeisesti tutkien täydennykseksi.