Jazz odyssey - un hot

Eilen piti hoidella juoksevia asioita kävellen, koska muuten olisi tullut kuuma. Kirjastoon ensin palauttamaan elokuvia ja levyjä, jotta kassi kevenee, mutta kävi sikäli huonot, että intouduin penkomaan musiikkiosastolta levyjä ja kirjoja. Hahlo oli aika lavea: Ola Virrasta Billie Holidayn, Louis Priman ja Magic Samin kautta John Lennoniin, Sex Pistolsiin, australialaiseen 80-luvun garageen ja Prefab Sproutiin. Oli nipussa vielä Staxin 60-luvun soulia, Jim Pembrokea, Coastersia ja Tony Joe Whitea.

Paras oivallus oli silti lainata Django Reinhardtista kertova kirja ja säestykseksi joitakin loppupään sessioita hänen uraltaan: Peche à la Mouche (Universal/PolyGram 2cd) ja Djangology (Bluebird/RCA Victor), jotka on tallennettu vuosina 1947, 1953 ja 1949. Hurmaavan keinuttavaa kitarajazzia, jossa varsinkin alkupäässä on kyllä torviakin kuljettamassa teemoja. Tuli mieleen hämärästi Tatin jotkut aurinkoiset soundtrackit. Vielä kaipaa niitä varhaisempia Djangon akustisen kitaran ja Stephane Grappellin viulun kohtaamisia, vaikka tuolla jälkimmäisellä kaksikko kokoontuu yhteen pitkän tauon jälkeen Roomassa.

Kirjastosta etenin divarin kautta KELAan setvimään maanantaina alkavan kurssin kustannuksia. Se on aina uuvuttavaa, piti mennä elpymään paariin. Viime kesänä pienen piirin suosioon noussut hässäkkä oli taas ottanut valtaa. Se on viikonloppumalli kesäjuomasta, jossa tuoppiin lirautetaan 24 senttiä valkoviiniä, jäitä ja soodaa päälle. Arkihässäkkään tulee vain 16 senttiä sitä valkomavinhoa, ja sille eräs tarjoilija on antanut virallisen nimen pluttana. Järeämmänkin version saa kaljatuopin hinnalla.

Teimme sellaisen kokeilun, että pyysimme kevät-irmeliämme puukottamaan sekaan pari limettimen viipaletta. Raikkaaltahan se maistui, takasi vähän c-vitamiiniakin, mutta varoituksen sanana on mainittava, että ompi petollisen kevyttä ja sujuvaa juotavaa. Seitsemäs voisi olla liikaa. Uuvuin kotiin kaverin kyydillä jo kasin maissa, vaikka Telakalla olisi soittanut Laika & The Cosmonauts.

Sen verran virkosin turvallisissa kotinurkissa, että korkkasin partaäijäjukurtin, josta virittelin kurkun, valkosipulin, oliiviöljyn, balsamicon, mustapippurin ja suolan tuella kevään kolmannen tzatzikin. Laitoin seuraksi vielä runsaan perussalaatin ja paistoin oheen kirjolohikimpaleesta pari perhosmallista könttiä. Oli meinaan hyvää.

Nyt voisi rykäistä vähän jatkoa sarjakuvahommiin, jotta voipi aloittaa kurssin maanantaina puhtaalta pöydältä. Django maistuu ehdottomalta työmusiikiltakin, ehkäpä syvempään tutustumiseen voi panostaa sitten, kun on päässyt kunnolla makuun muutaman alustavan kuuntelun jälkeen.

Saapa nähdä, ehtiikö saada kyllin valmista, että arvaisin heilahtaa illalla Telakalle silmäisemään Jazman suosittamaa ja äänestämää Plutonium 74:ää, joka vaikutti hyvinkin mainiolta menolta juutuubin näytteen pohjalta. Siinä orkesteri soittaa kaksi kappaletta 2005 Tavastialla, olikos se Taiteiden yön aikaan.