Malcolm 2X

Aamun avajaisiksi keittelin pojalle mannapuuroa, mutta siinä ohessa vilkaisin oliko tullut sposteja. Niitä oli liikaa, vielä linkeillä varustettuna: putro oli ensin kiehua hellalle ja sitten palaa pohjaan. Pitää hommata kunnollinen teflonkattila tuollaisiin tarkoituksiin… tai sitten pysyä vaan hellan ääressä se vartti, mikä puuron keittelyyn menee.

Yhdessä viesteistä Poppi-Hessu kertoi sankariteostaan. Hän oli saanut ujutettua moposivujen raporttiin vanhan mutta umpisurkean munansaannoksen 'Moskovan valot'. Sankarillista tuossa on lähinnä se, että jaksaa lähteä Lappiin asti ja luumuilla metsikössä useita päiviä vain siksi, jotta voisi vääntää sen mukaan. Muistelin sen johdannon kera tänne joskus ympänneeni, näköjään ihan ensimmäiseen polkkaan. Raporttiin oli mahtunut kyllä lukuisia tuoreempia oivalluksia, eikä ihme, jos kertojana on itse Herman Spector.

* * * *

Viikkoni musiikillinen epäkohta oli, etten päässyt Tullille iltamiin, joissa esiintyi tuttuja suosikkeja, kuten Nightingales ja Sugar Shaker, sekä yllättävän supertrion muodostanut kolmihenkinen troikka Tommi Liimatta, Pasi Heikura ja Marko Kantola. Kuulin ennakkoon asiasta viidakkorummun välityksellä, mutta luultavasti jo heinäkuussa, että ehdin sen ajankohdan huolella unohtaa ja tärkeämpää isyysvelvoitetta sopia. Himputti.

Musiikillinen kohokohta sattui kohdalle tuurilla, koska tiistaina lupailin päivällä Biljardikuiskaajalle, että eiköhän loput sivut saa parissa tunnissa tarkastettua, jolloin voisin lähteä huuhtelemaan pölyt kurkusta. No, seitsemän tuntia myöhemmin olin ryytynyt ja kypsä, mutta kun olin lupaillut, patikoitsin kaupunkiin. Kantapöydässä olikin runsaasti kavereita, jotka olivat siirtymässä pikkuiseen kanoottiklubiin, tunnetaan myös bluesbaarina.

Siellä taas esiintyi trubaduurina lontoolainen metrokuski Malcolm Kaksois, joka oli isännöinyt pitkälti saman remmin vierailua Lontoossa. Tai siis, avustanut majoituksen järkkäämisessä, matkoissa kentältä kylille ja sopinut pubikeikkoja. Sinne piti minunkin lähteä faniksi, liput ja passi oli kyllä hommattuna, mutta iski kolminkertainen kiristys, jonka vuoksi jäin kämpille tekemään kiireisiä töitä, jotta saisin nopsasti palkkaa, jolla maksaa niskaan rojahtaneita laskuja. Sähkölaitoskin sivalsi niitä kerralla kolmin kappalein, maksuaikaa pari viikkoa.

Jou, Malcolm nappasi aika hyvin. Kevyesti vahvistettu akustinen kitara soi mainiosti, mutta erityisesti tarinat loivat hilpeää henkeä, esimerkiksi "Arsehole in the Park", "Top Shelf Disaster" sekä "Sexy Dentist", joka ajaa asiakkaan muun muassa syömään toffeeta, että pääsee taas vierailulle. Siitä löytyi jopati video, samaan pioneerihenkeen toteutettuna kuin hälle tuntuu olevan luontaista.

Keikan päätteeksi kävin ostamassa tyrkyllä olleen vinyylisinglen Sexy Dentist / Heartbreak Hotelli, kts. kuvitus, jonka kääntöpuolen sanat Malcolm oli käännättänyt suomeksi. Taisi olla ensiesitys, kun hän pokkana lauloi sen suomeksi paperista, kieltä sen enempiä osaamatta. Taiteilijanimi taas on keksitty suomisanakirjasta, jossa häntä oli naurattanut sana 'kaksois'.


Single viehätti esineenä (oranssi vinyyli!), ja toisaalta ilmaiskeikalla tuntui kohtuulliselta edes ostaa tuote, kolmen euron sopuhintaan, nimmarikin tuli kaupan ja kannen päälle. Valittelin ettei tosin ole vinyylisoitinta, jolloin sain vielä 11 kappaleen cd:n Tumult In Turd City. Se on omakustanne, joten sille ei ollut määritelty muka hintaa, lonkero sentään kelpasi kiitokseksi. Kannen kuvat (kts. yllä) ovat kuulemma maineikkaasta Jokela-hotellista. En tiedä oliko myös Heartbreak tapahtunut siellä.

Kaikenlaista outoa ja hauskaa sitä näkee, piristi ihmeesti työn uuvuttamaa mieltä. Kappaleenpätkiä näkyi olevan kuultavana paitsi MunAvaruudessa (Tumultia tarjolla), myös Lounaslaatikossa, mistä niitä kai voisi myös ostaa.

* * *

Aagh, nyt vasta muistin! Olin ihan otettu alkuviikolla, kun Kriisipuurosta löytyi totuuden sijaan kunniamerkki. Sulimmat kiitokseni, jälleen joutuu toviksi jättämään harkintaan, josko keksisin kelle sitä edelleen jakaisi. Kun ei osaa tuota sanaa 'rakastaa' käyttää sujuvasti, edes englanniksi tai kuvakielellä, niin se aiheuttaa oman kynnyksensä.

Ahneet aivot

Olen pyöritellyt pari viikkoa päässäni ajatusta, jonka eräs hitsariksi itseään nimittävä kaveri on sanonut olleen herättävä tärskäys noin 20-30 vuotta sitten. Hän oli ollut kaverinsa autokorjaamolla, missä muun työn ohessa laittelivat hänen kotteroaan, kenties pimp my ride -henkeen. Vanhan kansan miekkonen oli tullut kysäisemään, miten hänen autonsa korjaus etenee, jolloin sällit olivat tuskailleet kiirettä, jonka vuoksi siihen ei ollut löytynyt aikaa.

Ukkeli oli katsellut rauhassa ja aprikoinut jotain sellaista kuin: "Että kiirettä… kiire on ahneiden aivojen sairas sikiö." Leppoisa sävy oli tehonnut, sällit olivat todenneet, ettei mitään kovin tärkeää tainnut olla tiellä estämässä miehen auton katsomista.

Tuohon olen palannut monissa tilanteissa, esimerkiksi rautatieasemalla, missä törmäsin aamukahveilla belgialaiseen kaveriini naisystävineen, joilla oli junan lähtöön kymmenisen minuuttia aikaa kahvittelun alkaessaan. Tämä belgi seurasi närkästyneenä ihmisten hoppuilua ja toisti pariin kertaan: "We've got time". Nainen alkoi tuskastua hänen määrätietoiseen staattisuuteensa, kun junaa oli kuulutettu jo pariin kertaan. Tilanteen laukaisi se, kun nainen sanoi: "Okay, you've made your point." He lähtivät, ja myöhemmin kuulin, että myös ehtivät junaansa.

Ehdin muotoilla tuon kiirettä koskevan mietteen englanniksi, mutta en arvannut häiritä sillä lopulta parivaljakon lyhyttä kahvihetkeä.

* * *

Olen koettanut tietoisesti vähentää kierroksia, että saisi enemmän sisältöä kaikenlaisiin pakollisiin arjen hetkiin, vaikka vain liikennevaloissa seisomiseen. Ei se ole helppoa, mutta onpahan minulle ainoa mielekäs tapa elellä. Väkinäisellä hoppuilulla saavutetut muutamat hassut sekunnit ovat liian kovaan hintaan hankittuja, enkä usko niille usein järkevää käyttöä löytäneeni.

Tällaiselta pohjalta on ollut mahtavaa seurailla pojan ensimmäistä lomaa koulusta, viikon syyslomaa. Hän pärjää oppimisen puolesta mainiosti koulussa, viimeksi puhui siihen malliin, ettei ole tehnyt yhtään virhettä kokeissa tai kotiläksyissä, mutta se tuntuu vähän paksulta ja nurinkurisesti huolestuttavaltakin yltiötäydellisyydeltä. Hyvin ne hommat kuitenkin sujuvat, hilpeällä hengellä, vaikka käytöksen puolelta on tullut jotain huomauttamista pari kertaa. Pientä turhautumista on syntynyt liian helpoista matikan laskuista ja sellaisesta.

Maanantaina hain pojan luokseni lekottelemaan. Kokosimme muun muassa Airfixin pikkuisen koottavan Spitfiren (1:72) ja maalasimme sen, mikä oli erittäin nostalgista puuhastelua. Tosin joko lentokone oli pienempi kuin kloppina kokoamani tai sitten sormet ovat kasvaneet ylimittaisiksi, sillä liimaus ja maalaus olivat melkoista tuherrusta. Taisi olla muuten ensi kerta, kun toteutin puhtaasti vitsailtua isän mallia, että ostin pojalle synttärilahjan ja tein pääosan puuhasta itse. Puolustaudun sillä, että hän oikeasti tykkäsi eri työvaiheista, ja tuo oli ensimmäinen kokeilukappale. Sovittiin, että seuraavan hän saa tehdä halutessaan vaikka kokonaan itse.

Heppu on ollut pulppuavan iloinen, suorasanainen ja innokas esimerkiksi syömään mitä vain keksin ehdottaa. Tai jopa katselemaan Conan O'Brienin iltapäiväuusintaa Simpson-boksien kelailun lomassa. Hän oli välissä pari päivää muissa touhuissa ja palasi tänään taas virkeänä. Ensimmäisenä mielessä oli halu pelata Zeldaa (Ocarina of Time, N64), koska sovimme monta kuukautta sitten, että vähän liikaa pelottaneeseen peliin voidaan palata, kunhan hän täyttää seitsemän.

Juu, sillä vain selittelen vähäisiä arkisuuksia, että asenteessa olisi paljon kadehdittavaa ja matkittavaa hermoilevalle ja ahdistuneelle keski-ikäiselle, tai monen muunkin ikäisille. Hetkeen tarttumista aidoimmillaan ja nähtävästi onnellisimmillaan.

* * *

Harhauduin jokin aika sitten myös tutkimaan Facebookia. Olen törmännyt siellä moneen mukavaan ihmiseen, vaikka en ole yrittänyt erityisesti ystäviä keräillä, mutta en tajua vieläkään vehkeen tarkoitusta. Onpahan tullut tökkäisyjä, drinksuja, kommentteja ja sen sellaista eri suunnista. Olen niin kankea vanha paska, että minulle sposti, puhelin ja blogit tuntuvat kätevämmiltä tavoilta vaihtaa sanaa tuttujen kanssa. Muut löytävät uutuudesta kai sisältöä, mikä on sinänsä hauskaa, mutta itse taidan jättää käytön vähiin.

Kappas, nytkin näyttää tulleen uusi ystävä. Kyllä kelpaa, käyn kohta klikkaamassa myöntymyksen. Olen tosiaan niin yksinkertainen sanojen ystävä, että Naamakirjan kaikki sähellys vain ihmetyttää.

Tosin onhan siellä merkittävä ryhmä Bistro Kampissa, jossa on varmaan jo tuhannen kuvallista esitystä munansaannoksista. Niitä katsellessa olen ratkeillut pari kertaa. Yksi yö jäi lähes unettomaksi, koska aivoissa alkoivat kiertää erilaiset sanat, joista yrittelin luoda omia sananmuunnoksia. Vähiin jäivät osumat, nyt tulevat mieleen vain tällaiset alkeellisuudet:
papin hekotus, spedet Vermoissa, tulkku muusana, kitisevä liima, vuohi tulvassa

Näistä viimeinen pullahti myös Bistroon, joten niiden originaliteetistä en osaa sanoa mitään, mutta omin päin sanoja kuitenkin vääntelin. Jaaha, kohta yritän ottaa taas pojasta mallia ja pudottaa nahat silmille.