11.8.2008

Siili, krapu ja muut herkut

Törmäsin kenties viikko sitten Jukeblogin kautta Helssuran (kuten äiti lehteä muistaakseni nimittää) testiin, jolla voi selvittää mikä eläin on*. Olen näköjäns siili (erinaceus europaeus), ei siitä kai auta sitten urputtaa**.

Tästä saakin säihkyvän aasinsillan (ass!) ruoanlaittoon, sillä kaikkihan me muistamme, että Django ja manoucheromanitoverinsa pitivät siiliä erikoisherkkuna, jota oli kätevä pyytää reisussa paistettavaksi silloin kun kalojen kutkuttelulta ehti. Yksi tapa laittaa nigloa oli leipaista se savikuoreen, jolloin piikit irtosivat kätevästi saven mukana.

Mutta jotten unohtuisi sillalle (ass!) jatkan edelleen, yli synkän virran, Kulinaarimurulan mieleen palauttamaan kohtuuttomuuteen, kun laittelin Norsutanssijan seurassa hönöttelevien herrojen palanpainikkeeksi krapupastaa. Tarkoitus oli täräyttää se pienimuotoisesti eturuuaksi, jatkaa siitä tortillalla eli espanjalaisella munakkaalla ja nauttia tapiksi vielä juustoja, patonkia ja pientä kasvismukavaa. Olin liian nälkäinen kaupassa käydessä, aineksia tarttui mukaan ylenpalttisesti.

Itse katkarapukastike oli kuitenkin hyvä seuralainen tortellineille (kuvassa pussukka setu-liikkeen yllättävän maistuvaa matalan profiilin juustotäytteistä kuivatortellinia, toinen paketti oli tuoreempaa kamaa). Näin sen muistaakseni toteutin:

1 pss (250 g) juustotortellineja
1 pss (250 g) ricotta-pinaatti-tortellineja
iso pss (ehkä 450 g) katkarapuja
1/3 pkt (noin 50 g) pekonia
1/2 lootaa herkkusieniä
1 iso sipuli
2 kynttä veesipulia
1 tomaatti
1/2 ruukkua basilikaa
100 g sinihomejuustoa
2 tlk (4 dl) ruokakermaa
2 tl sambal oelekia
mustapippuria
suolaa

Laitoin pastaveden kiehumaan, otin ruuanlaittoryypin ja aloin silputa valmiiksi pekonia, sieniä, sipulia, tomaattia ja basilikaa. Pikku tippa öljyä paistokasariin, pekonit paistumaan, sitten sipulit ja hoosienet (aika isoina paloina) sekaan. Ideana oli, että sienet imevät pekonimehuja itseensä.
Juustotortellinit kiehumaan (keittoaika 15 min), munakello 10 minuuttiin ja sen soidessa mukaan ricotta-spinaci-renkulat, jotka vaativat vain viiden minsan pulputuksen.
Tällä välin kasarin keskelle vähän tilaa, siihen tilkka oliiviöljyä, jossa kiehutin mahdollisimman ohuiksi siivuiksi veistellyt valkosipulit: ne melkein sulavat öljyyn. Tässä välissä hieraisin mustapippuria ja hitusen suolaa joukkoon. Tomaattikuutiot myös pannuun.
Sitten vähän lisää lämpöä, kun kaadoin kasariin ruokakermat (olikohan 15%), veitsellä murustellun sinihomejuuston ja pari teelusikallista sambal oelekia. Pastan lähestyessä valmista basilikasilppu kastiin, samoin katkaravut, jotka runsaan määrän takia kaipasivat vähän enemmän lämpöä ja aikaa.
Lopuksi tortellinit siivilään, kippaus kastin sekaan ja pari pyöräytystä, niin pikainen mutta runsaan maistuva ateria oli valmis ahmittavaksi. Sen kunniaksi kilautimme viinilasia.

Toteutin tuon pari viikkoa sitten, joten ihan satavarma en ole, jos keksin ympätä sinne jotakin muutakin maustetta, mutta jätän edes nämä perusemmeet tänne muistiin, sillä tuota voisin tehdä uudestaan, vaikka heti ensi kesänä. Hämärä mielikuva, että jostain vastaavasta tein muistiinpanoja myös viime kesänä. Ai niin, liemestä tuli aika ohutta, sen saisi helposti paksummaksi käyttämällä tuhdimpaa kermoketta (vrt. kerma ja maidoke) tai suurustamalla vaikka maizenalla.

Tortilla-ainekset jäivät tuolta kertaa kaappiin, siis punasipuli, chorizo ja vastaavat, mutta vielä pahemmin vedin övereiksi niiden kanssa, sillä pari päivää myöhemmin silppusin ihmemies macgyverinä samaista ohjelmaa telsusta vilkuillen sekaan ainakin loput herkkusienet ja pekonit sekä yhden tomaatin ja grana padanon lastuja. Munia varasin kahdeksan, mutta ehkä tusina olisi ollut lähempänä totuutta, kun kamaa kertyi pannuun niin julma määrä.

Todettakoon, että seuraavana päivänä paistos maistui kylmänä jääkaapista oikein mannoisalta.

* Hyvä on, täsmennetään: Ei siis yleisenä kysymyksenä "mikä on eläin?", vaan mitä eläintä viisas testi katsoo testintekijän edustavan.
** Jos olisi lupa urputtaa, niin pituus, paino ja elinikä ovat hitusen alakanttiin. Hännän mitta osuu sen sijaan kiusallisen hyvin kohdallens.

5 kommenttia:

Vt kirjoitti...

Aloin tekstin loppupuolella kelata taaksepäin, kun alkoi häiritä, mainittiinko tuossa jossain vaiheessa ass!-huudahduksen olevan Fast Show'sta vai luinko sen vain automaattisesti niin. Ei mainittu. (Itse olin saukko. Kun löydän itselleni puolison, vietämme parittelua edeltävän viikon leikkien, kirmaten ja toisillemme sirkuttaen. Tytöt?)

Varapygmi kirjoitti...

Ters! Itse asiassa "aasin!" kohdalla mielessä oli Conan, jossa varsinkin Max Weinberg jää joskus kiinni tyhmyyksien puhumisesta, jolloin ruudussa näkyy hänen naamansa, jonka päälle tulee ikään kuin leimamerkkinä ASS! Kyllä siihen on isäntä Conankin sortunut ja ehtinyt ennakoida leimaa: "Uh, then I know what's coming…" (ASS!) Se myös lausutaan miehekkääseen mainostyyliin (Joel Godard?) tuo aasi.

Fast Show'ssa taas ainakin se Bob Flemingin kaveri Jed (?) yskähtää toistuvasti Arse!, joka on kai eri eläin.

Kyä osui hienosti kohdalle tuo saukko, pariutumisrituaalit ovat kuin suoraan omasta plokistasi, vai häh? Hitaita ovat irtosuhteet tai kumppanin påånsäryn taltutus, jos vaatii viikon sirkutuksen, että pääsee edes iholla.

Varapygmi kirjoitti...

Paha moka! Tutkin asiaa, eikä siinä "ASS stampissa" taida mitään vatun huutomerkkiä olla.

Välispiikki kirjoitti...

Kelpo mättövä :-)

Meitzi on rotta! Nirsoilen kaiken uuden edessä, mutta toisaalta sopeudun halutessani tilanteeseen kuin tilanteeseen. Käytän röyhkeästi hyväksi muita, enkä ole kovinkaan pidetty tyyppi. Hännän pituuskin on naarasrotalle kunnioitettava: 8,5-25 cm!

Osta meritie, Maarianhaminassa Strömssö-kokki Michael isännöi ASS Paviljongen-nimistä soittoruokalaa. Sinne suuntaan loppukuusta ;-)

Varapygmi kirjoitti...

Tervens! Kyllä sitä ääneen maiskutellen vinssattiin suuhun, terveysruokaan emme edes pyrkineet.

Råtta yllättää plokisi henkeen verrattuna, mut kyä testi takuulla tietää? Hännän mitasta olen toki kade.

ASS-paviljonki on niin hieno nimi, että sinne kuuluisi tehdä toivioretki. Mainio äijä tuo Michael, tykkäsin Strömsön jutuista niin paljon, etten alkuun edes tajunnut hänen olevan oikeasti huippukokki. Eikä tajuaminen yhtään vähentänyt iloa seuraamisesta.

Yhden osasen muistin vielä kastikkeesta: nautimme alle puokkiin pullon saksalaista savuolutta (Aechte Schenkerle Rauchbier tai jotain sellaista, erittäin tukuisa maku), mutta pohjalle jäi ehkä puoli desiä, jonka kaveri kehotti lorauttamaan kastin sekaan. Hyvin se sinne upposi, vaikkei ehkä järin tarpeellinen lisä ollut.