70-luvun lopun powerpoppia

Eksyin taas juutuubiin, tällä kertaa etsimään Driver's Seatia, josta taas tuli mieleen muita saman ajan rykäisyjä. Nämä ovat peräkkäisiltä vuosilta, järjestyksessä 1977, -78 ja -79.

Eddie & the Hot Rods: Do Anything You Wanna Do
Kun Graeme Douglas loikkasi Kursaal Flyersista Rodsiin, kitarapuolelta irtosi uudenlaisia voimasointuja. Albumi Life on the Line on nähdäkseni unohdettu merkkiteos.

Sniff 'N' The Tears: Driver's Seat
Tämä oli 80-luvulla suuri suosikki, joka palautui hiljattain mieleen, kun se yllättäen kajahti elokuvassa Boogie Nights taustalla. Erikoisbändi, teki kyllä mainioita albumeja, mutta ne päätyivät halpahyllyihin. Pääjehu ja laulaja Paul Roberts teki paljon myöhemmin vielä hyviä sooloja.

The Records: Starry Eyes
Näille on yhteistä munsta maaginen latinki, jota harvoin tapaa. Tällä ja Rodsilla on yhteistä myös se, että pääjehut Will Birch (rummut) ja John Wicks (kitara) jättivät Kursaal Flyersin rauniot Graeme Douglasin jälkeen. Sävelsivät sitten tämän sisarkappaleen tuolle Rods-hitille. Toiset kehuvat definitiiviseksi powerpop-hitiksi, enkä pane mitenkään hanttiin.

Samoin kuin Sniff 'N' The Tearsia, myös Recordsin albumia Shades in Bed myytiin ihan pilkkahinnalla aikoinaan… eikä kummankaan hitin suurin voima ole oikeastaan kertosäkeen tarttuvuudessa, koska kunnon kertsiä ei edes ole, vaan enemmän hypnoottisessa toistossa.

Kolme Harrisonia

En jaksanut keksiä mitään nokkelaa, ja jano alkaa äityä, joten tyydyn lisäämään tänne kolme George Harrisonin säveltämää Beatles-stykeä. Pahoittelut, että ovat aika rupisia arvoituksia, mutta tällä kertaa tämmöistä.
EDIT: Tai siis, vain kaksi GH:n säveltämää, yhdellä soittaa unohtumattomasti sitaria.

1.


2.


3.

Sotken vähän tietoisesti ite keksimiäni sääntöjä, mutta kai niistä jyvälle voi päästä, jos tuntee kappaleet. Erityisen vaatimaton vinkki on tuo ykkösen keskimmäinen, mutta siitä löytää vaaditun tilkkeen, jos oikein tiirailee. Sitä ei kannata kuitenkaan unohtua miettimään…

Beatles, part deux

Askartelu näyttää jatkuvan… tuli mieleen pari lisää Beatles-aiheisia. Toinen on helpoimmasta päästä ja toinen voi olla liian älytön, mutta sorvasin sen ihan Kervåa varten, jos hänkin joutuisi hetken miettimään. Osat 1-3 ovat siis tuolla alempana, edellisessä polkassa.

4. Taas yksi niistä tupla-A-puolista, Beatle-klassikko.


5. Kervå-special. Yksi suosikkipiiseistäni, mutta vähän harvinaisempaa kamaa.


Jou, tästä viitosesta lupaan ensimmäiselle keksijälle Hatunnoston.

Kuva-arvoitus VI

Kummasti on hyljeksitty kuva-arvoituksissa yhtyeistä maineikkainta, ainakin heti The Rutlesin jälkeen, joten täytyy paikata pusertamalla kolme Beatles-aiheista kuva-arvoitusta.

1. Mikä vuoden 1967 singlekappale, toinen kahdesta A-puolesta, joka jäi brittilistalla kakkoseksi Engelbert Humperdinckin hitin Release Me taakse. (Pumpernikkelin styke on tuttu myös huumorisarjan Ruuvit löysällä tunnarina…)


2. Ärsyttävämpi renkutus edelliseltä kahden A-puolen singleltä, vuodelta 1966.


3. Entäpä mikä varhainen cover, ekalta älpeeltä Please Please Me.


Kertokaa ihmeessä, jos ovat liian helppoja tai liian vaikeita, sillä olisihan näitä helppo viilailla…

Tutkimusmatkailija, vapaaherra

Trivial Pursuitin ekasta suomalaislaitoksesta jäi mieleen monia kysymyksiä, koska opiskelimme sitä opiskelukaverieni kanssa jossain välissä selvästi tiiviimmin kuin englantilaista filologiaa. Muun muassa se, kuinka jossain lapussa kyseltiin, mikä oli miehiään A. E. Nordenskiöld. Hifkifanit varmaan luulevat häntä lätkämieheksi ja/tai hallinrakentajaksi (nämä eivät välttämättä kulje käsi kädessä, vrt. Hjallis [Harkimo]), mutta senor Pursuitin vastaus on otsikossa.

Otin asian esille siksi, että olen tänään pitkästä aikaa toljaillut vapaaherrana koko päivän, noin leikillisesti ilmaistuna, siis viettänyt vapaapäivää, etten sanoisi pitänyt rokettipäivän. Ei tälle päivälle ollut töitä määrättykään, vaikka kyllä niitä tuossa odottamassa on. Itse asiassa seuraavaan deadlineen on yli kaksi viikkoa, mikä on tälle vuodelle harvinaista herkkua.

Nyt vuorokausi vaihtui, joten vaihdoin taas laajennetun näppiksen vapaaherroille suunnitellun mallin paikalle (kts. kuva – tsori, vanha vitsi).


Paljon oli kertynyt ylimääräistä painetta niskaan, kuonaa välimuistiin ja univelkaa lepotilille. Tuntui yllättävän makoisalta loikoilla ja silmäillä kehnoja elokuvia, kuten Matti ja Painajainen perheessä (Meet The Fockers). Siinä ohessa tein pikapastan tuoretagliatellesta, jonka kastikkeeseen tuli tulista bratwurstia, vähän pekonia, ruokakermaa, juustoa ja kananmuna. Rokettipäivänä kaipaa irstasta ruokaa ja on hauska laitella, kun ei ole paineita eikä kiire mihinkään.

Jotta tälläkin jaarittelulla olisi jokin huipentuma, yritän laatia Top 5 -listan juustoista, jotka ovat viime vuosina parhailta maistuneet. Nämä ovat sellaisia herkkuja, että ostan harvoin itselleni kotiin, sillä en tule niitä ohimennen syöneeksi. Eivät ole parhaimmillaan suoraan jääkaapista, vaan pitäisi tietää pari tuntia aikaisemmin, huvittaako juustoa natustaa, jotta voisi ottaa lämpiämään. Sen sijaan, jos herkuttelevat herrat kokoontuvat, on ilo valita jälkkäriksi pari hyvää juustoa, jotka nasahtavat kuin nappi otsaan esmes oliivien, patongin ja punhon kanssa.

Käytän listassa Manfred Mannin loistokappaleen 5-4-3-2-1 (uh huh, it was the Manfreds…) määräämää järjestystä.

5. Castello Black. "Täyteläisen pikantti sinihomejuusto, jossa on lampaanmaitoa" kertoo kansi. Kuvaus on osuva, maku on järeä ja mehevä.

4. Milbonan Gouda. Tätä tulee käytettyä edullisena perusjuustona, mutta yllättäen se kelpaa komeasti myös juustopöytään. Maksaa liiterissä noin viisi euroa kilo. (Ehdottomasti palana, ei valmiina viipaleina… se viipalointi tuo outoa kumisuutta jyystöön. Tsihihi.)

3. Castello Röd. Kun tämän antaa lämmetä lähes valuvaan muotoon, irtoaa muhevat maut. En ole tainnut muita punahomejuustoja maistaakaan, tai siis ainakaan muista mitä, joten en tiedä edustaako tämä huippulaatua lajissaan, mutta minuun upposi kuin väärä raha, vaikka harvakseltaan syön sitäkään. Tanskalainen Tholstrup on osunut kahdella Castellolla makuhermooni, mutta en ole varma, onko tämä kadonnut markkinoilta.

2. Kuttucheddar. Tällainen tarttui käteen muutama viikko sitten Ekamarketissa, en muista tähän hätään juustolaa, mutta pienempi suomalainen se oli, luultavasti joku muu kuin Riitan Herkku. Jos yhdistää hyviä mielikuvia vuohenjuustosta ja cheddarista, pääsee lähelle sitä, miltä tämä maistui. STOP PRESS! Smurffaten se löytyi: Kolatun Vuohijuustolan kuttucheddar Waldemar.

1. Grana Padano. Narskuvan kuiva, vahvanmakuinen parmesaanityyppinen juusto tuottaa riemua kohtuuohuiksi viipaleiksi veisteltynä. Tallinnasta on löytynyt edullista ja muikeaa parmesaania. Isosta kiekosta saisi palaa ainakin Stokkalta, mikä voisi olla hyvä ratkaisu, sillä jotkut valmiiksi pakatut, kalliit 150-200 gramman lohkot ovat tuottaneet pettymyksen mauttomuudellaan. Liiteri kuitenkin kauppaa kohtuuhintaan (3 € / 200 g) 15 kuukautta kypsytettyä Grana Padanoa, joka täyttää hyvin odotukseni. Sopii toki hyvin myös pastoihin ja muuhun ruoanlaittoon. Niin jykevä maku, että parinkymmenen gramman annos kelpaa jo kunnon maistiaiseksi, joten minulla tuo on aika riittoisaakin.

Mieleen jyskähti jyystön tenho aikuisikään varttuessa, kun muinaistyttöystävän matkusteleva isä laajensi kahdesti tajuntaani juustoilla. Ensimmäinen taisi olla yo-juhlia varten hommaamansa (tyttärensä, ei omiaan) ehta Roquefort. Olin kovin epäluuloinen, sillä Aura ei ollut napannut ja sinihome näytti kovin pelottavalta ja syömäkelvottomalta, mutta "Rocker" oli huima elämys. Toinen oli sitten Italiasta tuotu Parmigiano, joka oli lohkeilevan kuivaa ja jumalaisen makuisaa. Kolmas, lievempi sensaatio* oli Stilton, jota hän kuskaili Englannista. Harppaus oli suuri, sillä kotona syötiin kahta juustoa: "punakuorista ja reikäjuustoa" eli Edamia ja Emmentalia, luultavasti lähes aina Valion tuottamaa.

Listalle en huolinut tällä kertaa varsinaisia normimallin sinihomejuustoja, koska ne ovat jotenkin peruskamaa, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Oltermanni. Aura Gold on silti herkkua ja yllättäen Eldorado-merkillä Siwassa myyty edullisehko sinihomejuusto on noussut suosikiksi joka käyttöön ruoanlaitosta tavalliseen nautiskeluun.

Jou, seuraavaksi voisi miettiä ja askarrella taas jotain kuva-arvoitusta, jos saisi paikattua sunnuntaisen hölmöilyn, vaikka hauskuutta sekin tuotti minulle ja näköjään muillekin hönteille. (Hönttiys ei ole moitteeksi, sehän on virkistävä piirre.)

* 'sensation' 1. tunto 2. tunne; tuntemus 3. aistimus, aistihavainto; aistiminen 4. sensaatio; puheenaihe; järkytys [Englanti-suomi suursanakirja, 1990, WSOY (? kannet ja nimilehti puuttuvat)] Niitä harhauttavia sanoja, joissa harvinaisempi erityismerkitys tunnetaan suomessa paremmin kuin ne yleisimmät.

Poliitilla, Viirus puhelimessa

Eilen iltamyöhällä smurffaillessa piipahdin myös päivittämättömissä plokeissa, kun ajattelin silmäistä kommenttilooria.
Siellä toistui yllättäen parissakin paikassa, nimittäin Urpon ja Jazmanautin ovikelloa klinkutellessani tai siis kommentteja tutkiakseni, että senor Google heitti virheilmoitusta, joka näkyy tuossa vieressä.

Osaako joku valistaa, onko tuo pelkkä kämmi? Vai pitääkö epäillä viruksen iskeneen koneeseeni? (Nyt aukeavat kyllä ukset minullekin. Vai onko kuuklella diili, että pitää näin hämärällä tavalla pyrkiä kauppaamaan suojaohjelmia? Kokeilin huvikseni kahdella selaimella, Safarilla ja Firefoxilla, ja saman tuloksen ne tuottivat.)

* * * * *

Ihan toinen juttu oli se, että urheilua seuraava toveri Pulse viestitti eilen sms-väylitse, kuinka ilahduttavasti teksti-tv uutisoi rallista. Nimittäin kyllähän tuosta sivun 281 otsikosta automaattina luulisi, että joko Sebastien Loeb hukkaa liikaa aikaa tai sitten hylätään oikaisemisen takia. Senhän taas piti nostaa Marcus Grönholmin asemia, "vaikka tietenkään emme toivo tällaista" hänen kilpakumppanilleen, kuten Matti Kyllönen tapasi formuloissa terhentää.


Pettymys oli valtaisa, kun nyt näin Loebin kuitenkin voittaneen rallin. Missä vika?


Eikö ole sikamaista, miten ihmisiä johdetaan harhaan ja aiheutetaan väärää voitonriemua?

Kuva-arvoitus V

No niin, pitää laajentaa suomirockin puolelle. Tämän keksin ennen heräämistä – ja sen huomaa.

Mikä kotimainen jälkipunkhitti 80-luvun alusta?

Siinä voi olla pientä klappia alussa ja lopussa, mutta toisaalta, kun Theodorilla 2 x E. Shue oli Shoes, sehän pelkästään virkisti kysymystä.