Miksi en ole ruokapolkkaaja

Hiljalleen parin kuukauden aikana on reenailtu, mihin karvalakkimallin Conan eli Kanonin Powershot A590IS venyy. Eilen jaksoin penkaista vähän, mitä pikselistöön on tarttunut. Etupäässä joko kuvia pojasta taikka hänen napsimiaan tärkeitä otoksia suosikkilukemistoista, dinosauruksista, puoliksi syödyistä konvehdeista ynnä sukulaisista.

Yksi sivujuonne on hupikuvat, joita olen ottanut karuista ruokatempauksistani, kuten arkisista pikalounaista. Kuvien laatu on avainsyy, miksi en pidä ruokablogia.

Toinen syy on ahdistus, mitä koen kaupoilla käydessä, koska etenkin lähisuuppärmarketissa on tapahtunut monitahoista kehitystä: 1. Laatu hakemissani tuotteissa on monin kohdin heikentynyt, eritoten hevi-osastolla. 2. Valikoima pyrkii suuntiin, joita en suosi: suurperhepakkauksiin, pakasteisiin, kevyt-, hyla- ja muihin näköisruoka-aineisiin, tympeiksi käyneissä marinadeissa uitettuihin riekaleihin, tietenkin valmiseineksiin yms. 3. Tarjouksetkin ovat kehnompia, mallia osta viisi ja säästä kolmetoista senttiä, joten niistä ei synny hauskoja juolahduksia 4. Hinnat ovat kohonneet pilvien utuun.

Niinpä on huvittanut ajoittain kokeilla, saako halvoista aineksista ja pakasteista nopeasti kelvollista syötävää. Ei se helppoa ole, kuten seuraavat kuvat ehkä vihjovat.

1. Tunsin lähestyväni tomppeliuden ylempiä sfäärejä, kun ostin pussin kaukoidästä pyydetyn mukalohen fileitä. Mitäs, ne voi leivittää ja laittaa kylkeen muita tyhmyyksiä, kuten pakastepatonkia, -lohkoperunoita sekä espanjalaisia miniluumutomaatteja. Ei tuo huonolta maistunut, mutta pari avainseikkaa: a) kala ei pakastamalla parane (toisin kuin järeä punainen liha voi tehdä) ja b) hittoako keskinkertaista kalaa pitää mahdollisimman kaukaa hakea, kun parempaa saa lähinurkilta.

2. Urakan aikana kaipaa nopeaa, täyttävää ja pitkällä aikajänteellä energiaa luovuttavaa evästä. Kokeilin miten pakastevihanneksilla täydennetty paistettu pikanuudeli sopisi ryynimakkaran kanssa. Mikäs siinä.

3. Joskus haaviin ui kalapuikkoja, joilla suomut ovat mutatoituneet tuollaiseksi syömäkelpoiseksi turkiksi. Totesin vasta, että parilapannu on hyvä niiden paistamiseen, minimoi rasvan pinnasta, josta tulee silti rapea.

4. Pojan kanssa piti viettää rauhaisaa viikonloppua ja taisi olla tilipäiväkin sopivasti, niin äidyin ostamaan "kotimaista takuumureaa ulkofilettä". En ole yhtään varma, olivatko nuo määreet kaikki ansaittuja. Paketin avaamisen jälkeen leikkasin köntin pihveiksi ja panin marinoitumaan. Aika hyvää tuli, mutta parempaakin olen paistellut.

5. Pihvien oheen löysin Pastanjauhajilta mainion vinkin, miten keitinpotut (suosin tänä talvena torilta ostettua siikliä, aivan mainiota kamaa) saa eteväksi kylkiäiseksi lytättyinä uunipottuina.

Pojan kanssa kokeilimme myös paistaa pikkuleipiä (kuvassa ylempänä, nuo ruskeat kiekot), joihin holvasimme voita, sokeria, suklaata ja pähkinää. Irstaita mutta aika hyviä.

6. Välillä on osunut kassiin makoisia eväspotteja, jopa monimediapaketteja. Hunajameloni ja mandariinit ovat niitä hedelmiä, joista olen löytänyt kohtuuhintaan makoisia eksemplaareja, eivät ehkä lähiruokaa. Old Dignity taas on ruokajuoma, joka liian ahnaasti nautittaessa vaihtaa ruokapöydässä nimeään (vrt. lehmä > härkä) ollen viimeistään seuraavana päivänä No Dignity, kuten muuan Veksi on tiennyt mainostaa. Ilman sitä Dr. Feelgood ei ehkä saavuta täyteyttään, eikä Saukkia ja Oravia varmaan jaksaisi puolta kappaletta pitempään. Ryynäri taas on hyvä peruseväs, kunhan ei joka viikko käy kiinni.

Että ei kannata odottaa vesi kielellä ruokapolkkausta tähän osoitteeseen. MOT

(OBSERVERA! Varo klikkaamasta kuvia, ne suurenevat siitä aivan kuin pyy tekisi, jos kelaa maailmanlopusta taaksepäin. Kappas, eivät muuten suurenekaan. Joko Veijo Polkkeri on muuttanut sääntöjä tai minä olen unohtanut niitä.)

Pinteistä monet ovat hyviä

Ollut aika hiljaista täällä. Vaan eipi hätiä, hyvin on alkuvuosi mennyt, hiljaisuus jatkukoon tarpeen mukaan.

Selvitän vieläkin päässäni, mitä kaikkea meni pieleen viime vuonna, että ajauduin niin jumiin. Yksi syy oli liiallinen työtaakka liian kevein korvauksin, aikataulullisesti päätöntä menoa.

Suorana seurauksena tuosta toinen oli sosiaalisen olemisen ja tekemisen syrjintä, mikä kostautuu vainoharhoina ja yleisenä kehnopäisyytenä. Myös perinteinen kupittaminen ja levoton elämä jäivät kohtuuttoman halveksittuun rooliin.

Nuo ovat menneitä, mitäpä niistä sinällään, mutta välillä kannattaa kurssia suunnata toisin. Työtaakkaa luulen saavani kevennettyä, samalla hiukan korvauksiakin kuten asiaan kuuluu. Kehnopäisyyden muutokset kertoo lähinnä ympäristö, kenties omat olotilatkin, mutta mukiin olen tarttunut joskus korjatulla asenteella. Määrä ei ole olennainen seikka, viihtyminen sitäkin enemmän.

Odottamaani tapaan koittaneen taloudellisen "taantuman", vai miten sitä halutaan kutsua, toivon itse asiassa kohentavan yleisiä elämänarvoja. Ainakin kaiken turhan kauppaamisen ja mainostamisen röyhkeyden soisin tasaantuvan. Ei kyky hypellä silmille yksilön rahoja vonkuamaan ole erityinen ansio. Vaikka se jopa kerran tuhannesta onnistuisikin, matkalla on rasitettu turhan montaa muuta, jotka eivät millään muotoa ole kiinnostuneita, mutta joutuvat raivaamaan tietään myrkyllisiä lonkeroitaan joka suuntaan työntävässä viidakossa.

Ei minusta kyllä mainosten tekijäksi olisi.

* * *

Naamattu, kuten muuan Facebookin tuttava sitä kotkotinta nimittää, on tarjonnut yllättävän usein hupaisaa kevyttä etä-sosiaalisuutta. Kantapöydän mööpeleitä paarista on sännännyt sankoin joukoin aktiivietätuttaviksi, missä on hauskat puolensa. Kuten nyt sellainen törppöily, että väännetään väkisin väärin suomennoksia tunnetuista kappaleista ryhmässä "tahallisen tyhmiä käännöksiä rock-klassikoista" tjsp.

Pari esimerkkiä omista runteluistani, ensin on muka-suomennettu artisti ja sitten hitti. Vastaukset tulevat kommentteihin.

Karseat heterot: Kortongit pois keinusta

Pikkupippeli Jorma: Teen Bondille martinia

Sepät: Kaksoisbaareilua kun Menachemin perhe on kotona

Ja onhan näitä vängerretty runsaasti enemmänkin. Muutamat muiden kehitelmät ovat hekotuttaneet tai riehaannuttaneet, mutta onhan se vaikea laji, kun ei osaa arvuuttaa mitkä esitykset ja vieraskieliset sanat synonyymeineen ovat kyllin tuttuja.

Oma lukunsa ovat status-tiedotukset, joihin on otollista törkätä kertakäyttövitseja. Eräs viikkoja myhäilyttänyt kuului jotenkin näin: Varapygmi haluaisi Guinnessia, sillä on sitä pahemmistakin pinteistä selvitty.

Vastauksia visaan

Tälläsin tuossa joku päivä sitten leikkimielisen visan kirjojen keskushahmoista. Jolsei ole niitä tutkinut, kannattaa ehkä aloittaa sieltä.

Ettei unohdu vastausten kokoaminen, tuuppaan ne tähän. Jos visan asettelu vaikutti juhlavalta, se johti harhaan sikäli, että keräilin riipin raapin vain kirjojen hahmoja, jotka ovat vuosia sitten tai ihan hiljattain kiinnostaneet. Lisään lyhyet kommentit, mistä oma kiinnostus kumpusi.

Sitä paiten, ostimme pojan kanssa jälkijoululahjaksi kameran, jonka käytön hän on oppinut sujuvammin. Itsekin sain muutaman kirjan listalta tarttumaan megapikselistöön (alla), mutta työtä vaatii erityisesti salaman soveltaminen, jonsei ilman pärjää. Kuva voipi kertoa, että kirjat ovat mulle käyttöesineitä, eivät ensisijaisesti komeita selkiä hyllyssä. Niitä osaan käyttää paremmin kuin kameraa.

1. Evelyn Waugh: Decline and Fall (1928)

Paul Pennyfeather on kunnollisehko koululainen, joka seuraa yläluokkaisempien koulutoveriensa rellestystä ja mustan huumorin käänteissä saa mm. potkut Oxfordista. Erään oppilaan äiti on Margot Beste-Chetwynde, joka esiintyy myöhemmissäkin Waughin teoksissa Lady Metrolandin nimellä. Eikö tätä merkkiteosta ole suomennettu laisin?

2. Eric Ambler: Topkapi (The Light of Day, 1962)

Arthur Abdel Simpson on suuri osoitus Amblerin lahjoista, sillä harva osaisi elävöittää joka tavoin vaatimattoman nilkin seikkailuja ja sielunelämää yhtä tehokkaasti. Minusta reilusti parempi kirjana kuin elokuvana (Jules Dassin: Topkapi, 1964), eikä tuollaista tahdotonta lurjusta helposti Hollywoodin kaavoihin päähenkilöksi sovitakaan. Peter Ustinov sai osasta silti Oscarin.

3. George Orwell: 1984 (1949)

Winston Smith on se kuuluisa herra, jota isoveli valvoo. Orwell taas oli oikealta nimeltään Eric Arthur Blair, kuten moni visakyselijä on huomannut. Nimi 1984 sisältää rockyhteyksiä, ensteeks mielessäni David Bowien kappale ja Van Halenin albumi.

4. Emily Brontë: Humiseva harju (Wuthering Heights, 1847)

Catherine Earnshaw on samainen väkeväluontoinen naishahmo, jota Kate Bush esittää kirjan mukaan nimetyssä hitissä. "It's me, I'm Cathy…" Emily oli kolmesta kirjailijasisaresta keskimmäinen, Charlotten ja Annen välissä. Tutkimukset ovat kesken heidän veljistään, mutta Mickey Jupp teki 1980 loistokappaleen Monty Bronte and the Sisters.

5. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän (2005)

Tämä saattoi mennä komman puolelle vanhempien ja klassikompien teosten seassa, mutta tuoreehkossa kotimaisessa romaanissa avainhenkilönä on Suomen suurin rocktähti Summer Maple, siviilinimeltään Suvi Vaahtera.

6. Dennis Potter: Laulava salapoliisi (The Singing Detective, 1986)

Kuten kommenttien puolella tuli mainintaa, tämä on pikemmin tv-käsikirjoitus kuin romaani, mutta painava julkaisu myös kirjana. Sairasvuoteella makoileva psoriasiksen runtelema (kirjoittajan itsensä tavoin) herra on Philip E. Marlow, joka on myös kioskikirjoja julkaissut.

7. Thomas Mann: Tohtori Faustus (Doktor Faustus, 1947)

Ehta saksalaisen kirjallisuuden klassikko. Adrian Leverkühn (tarkoittaa kuulemma "living audaciously", "elää uskaliaasti") on säveltäjä, joka tekee sopimuksen paholaisen kanssa. Parhaita esityksiä tutusta teemasta, johon tarttui sivumennen jo 1500-luvulla Christopher Marlowe. Laulava salapoliisi puolestaan toivoo, että olisi typerän Philipin sijaan saanut nimekseen ennen vaikka Christopher.

8. Paavo Rintala: Pojat (1958)

Jaakko "Jake" Hoikka on yhdessä Rintalan tunnetuimmista teoksista saksalaissotilaiden liepeillä pyörivään poikalaumaan kuuluva kunti, jota Mikko Niskasen elokuvassa (1962) esitti mieliinpainuvasti nuori Vesa-Matti Loiri.

9. Patricia Highsmith: Muukalaisia junassa (Strangers on a Train, 1950)

Guy Haines on suoraselkäinen arkkitehti ja tennistähti, joka sotkeutuu kiemuraisiin murhakuvioihin. Muistetaan yhtä lailla Hitchcockin elokuvasta (1951), jossa Hainesia esitti Farley Granger.

10. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (To Kill a Mockingbird, 1960)

Nuoren kirjailijattaren esikoisromaani voitti peräti Pulitzerin, muu tuotanto onkin sitten niukkaa ja minulle tuntematonta. Minähahmona on Scout Finch ja naapurissa asuu Arthur "Boo" Radley, joka poistuu harvoin talostaan ja on pelottavien huhujen kohde. Myös Robert Mulliganin ohjaama elokuva on kuuluisa, siinä Boota esitti Robert Duvall ja siitä Scoutin isää Atticus Finchiä esittänyt Gregory Peck sai Oscarin, samoin käsikirjoittaja Horton Foote. Boo Radleys puolestaan oli 1990-luvun bändejä.

11. Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla (Breakfast at Tiffany's, 1958)

Holly Golightly on pienoisromaanin kuuluisa kepeämielinen neitonen, joka sai Audrey Hepburnin kasvot Blake Edwardsin elokuvassa (1961). Tuosta irtoaa parikin rockviitettä, sillä samaa nimeä kantaa hurmaava laulaja ja kirja taas lainasi nimensä Deep Blue Somethingin mainiolle hitille. Capote oli nuorena Harper Leen naapuri ja sittemmin ystävä.

Huvittelin näitä kootessa arvaamalla vuosiluvut ensin, sitten vasta tarkistelin. Muutama osui, useimmat menivät metsään, joku jopa parilla vuosikymmenellä (nimittäin Mann*). Toivottavasti muistin katsoa ja korjata jokaisen.

[*En muistanut, ainakin Brontë liittyi raskaisiin ohiarvauksiin, mutta nyt on korjattu. Huvittavaa kuinka moni noista osui haarukkaan 1947-62, ennen syntymääni.]

Visa kirjojen keskushahmoista

Törmäsin pariin kirjan sankariin, joiden nimet huvittaa kirjata ylös. Tuli mieleen, että niistähän voipi pistää tänne kirjavisan, jos vaikka joku on etevämpi tunnistamaan niitä.

Alla on kourallinen keskushahmoja erilaisista merkittävistä romaaneista. Jos huvittaa arvuutella, kommenttiloora on vapaasti käytössä, vaikka nuo varmaan olisi helppo kaivaa esiin KVG-metodilla. Siksi suosittelen kokeilemaan ensin muistin rapsuttelua, koska ei tästä kunniaa kummempaa voi voittaa, jos sitäkään. Järjestys on satunnainen.

Siis mistä merkkiteoksista ovat tuttuja nämä henkilöt?

1. Paul Pennyfeather (EDIT: ja eräskin äiti > lady Metroland)

2. Arthur Simpson

3. Winston Smith

4. Catherine Earnshaw

5. Summer Maple

6. Philip E. Marlow

7. Adrian Leverkühn

8. Jake Hoikka

9. Guy Haines

10. "Boo" Radley (ja Scout Finch)

11. Holly Golightly

(meinasin unohtaa viimeisen listasta)

Eivät nuo kaikki klassikoita ole, enkä ole tainnut kaikkia kokonaan edes lukea. Olivatpa sellaisia joita oli mielen pinnassa tai löytyi hyllystä. Jotain on saatettu kysyä Trivial Pursuitissakin. Olisin itse ollut tyytyväinen, jos olisin edes pari kolme ilman apuja muistanut. Joihinkin viittoillaan silloin tällöin joko kirjallisuustieteessä, elokuvien, musiikin ja muun kulttuurin yhteydessä tai lainauksien merkeissä.

Olemme parhaita

Ohimennem haluaisin mainita parille ihmiselle, jolle se raha on tai ei oo tärkeää. Olisi kiinnostavampaa kuulla, jos sen normaali kuluttaminen eri tavalla toimivia paheksuen, säästäminen tipatommalla, sijoittaminen konsoliin tai jotain – mitä tahansa – muuta olisi se keino, jolla elämä olisi paremmin.

Tarkemmin kiteyttäen: kuka on parempi kuin joku toinen meistä?

EDIT: Tuo taitaa olla täyttä soopaa, mistä ei voi saada tolkkua. Pysyn silti periaatteessa, etten kevein syin viitsi poistaa tekstejä, kuten nyt vaikka vain siksi, etteivät sormet ole löytäneet oikeita kirjaimia eivätkä aivot ole kantaneet järkeviin lauseisiin saakka.

Elukat kuriin

Hiiskatti vieköön, miten on oppinut riippuvaiseksi kännykästä, eikä niitä ole sattunut olemaan kuin yksi kerrallaan käytössä. No, sepä oli siirtynyt luottopaikaltaan povitaskusta jonnekin muualle, eli kenties pudonnut tai jäänyt paariin, jolsei joku sitten ole ilmaisen puheajan toivossa napannut vanhaa ja halpaa nokialaista. Sitäkin säästöä oli tarjolla aika vähän.

Menetys on siinä, että lukuisat puhelinnumerot ovat vain niissä halvoissa kuorissa. Suosittelen lämpimästi jotain lisätaltiointia elikkäs backuppia kaltaisilleni tuurin varassa kulkijoille, jotka eivät ole älynneet sitä tehdä. Vaikka itse asiassa, onhan noita vanhoja puhelimia nurkissa, joten jostain niistäkin voi numeroita löytyä.

Kippola aukeaa seuraavan kerran vasta perjantaina, ettei kapulan mahdollista löytymistä saane aiemmin tarkastettua. Olen kuullut huhua, etteivät muutkaan liikkeet ole tällä välin hanakasti palvelujaan tarjoamassa, joten voi olla vaikea saada esimerkiksi uutta prepaid-liittymää tähän väliin. Mistähän etsisi avointa laajan palvelun kiparia?

* * *

Pitää vielä mainita aikaisempaan jorinaan liittyen, että kirjastossa minulle suositeltu Magnus Millsin Aidantekijät nappasi ihan kunnolla. Kun kävin sen palauttamassa, vilkaisin samoin tein löytyykö herralta muita teoksia englanninkielisten puolelta. Nyt on nautittu tuon esikoisromaanin jatkeeksi toinen All Quiet on the Orient Express, jossa on myös kutkuttava meininki. Käteen tarttui lisäksi Aidantekijät alkukielellä, The Restraint of Beasts. Nimi vaikuttaa monimielisemmältä englanniksi, vaikka kyllähän siinä aitoja rakennetaan ihan konkreettisesti elukoita varten. Vapautta Mills käsittelee mielenkiintoisesta ruohonjuurivinkkelistä.

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun äidyin lukemaan mitään kirjaa saman tien uudestaan eri kielellä, ellei sitten työhommissa ole sellaista sattunut. Se heijastaa Millsin kerrontaansa ujuttamaa kytyä – vetovoima ei perustu suoranaisesti juonenkuljetukseen, vaan hahmojen keskinäisiin suhteisiin, sakeaan tilannetajuun sekä häkellyttävän nyrjähtäneisiin käänteisiin keskellä karua puurtamista. Työtä ja melkein jokailtaisia pubikäyntejä hän pääosin käsittelee, noin pintatasolla.

Mills näkyy kirjoittaneen muutaman teoksen lisää tällä vuosituhannella. Taidan pysyä kuulolla, jos osuisi kohdalle.

Joopa joo, lähden tutkimaan keinoja soitella pojalle, että kuulisin autuaasti odotetun illan satoa parin tunnin päästä. Erityisen hyvä mieli tuli hänen vilpittömän viattomasta onnellisuudestaan, kun mummunsa oli lupaillut tarjota tänään toiveiden mukaisia ruokia ja elokuvia, eivätkä toiveet pukin tuomisistakaan olleet sen paremmin olemattomia kuin ylenpalttisiakaan. Sälli osaa nauttia olemisesta ja pienistä kivoista asioista, eikä sellaista taitoa sovi vähätellä.

Visavinkkiä

Ei ole tullut yhtään vastausta kirjavisaan, joten pistän vielä pari helpotusta.

Tuossa näytteessä on kuuntelijana ehkä kaikkein tunnetuin fiktiivivakooja. Novelli ei sisällä sankariin tavallisesti yhdistettyä ryminää, vaan hän kuuntelee lähettilään kertomusta ja kommentoi sitä harvakseltaan. Silti novellin otsake kelpasi nimeksi elokuvalle, jolla taitaa olla hyvin vähän yhteistä alkuteoksen kanssa.

Näyte oli siis tuolla edellisen polkan lopussa, missä taisi olla jotain vinkkiä myös.