Top Kypä Sinkkubändit

Hoh, jostain syystä töitä vältellessä päähän iski teema, että mitkä niitä rock- ja pop-musiikin kovimpia hittikoneita olivatkaan. Asiaan vaikuttivat rockelämäkerrat, joita olen lueskellut. Kokoilin sitten listan, johon nostin suosikkini parhaista singlebändeistä.

Perusteina käytin paitsi loistohetkien määrää pikkulevyillä, myös tasalaatuisuutta kultakauden aikana ja keskittymistä erityisesti sinkkulistoilla mellastamiseen. Toiset loistavat pikemmin huimaavien albumiensa kautta, vaikka olisivat niiltä irroittaneet hienoja singlejäkin. Näistä heitin Beatlesin sivuun siksi, että Fab Four mullisti älpeiden tekemistä vielä enemmän. Toinen syy on Hello Goodbye.

Oikeastaan suuren osan 60-luvusta ja koko 50-luvun voi unohtaa siltä pohjalta, että bändit eivät saaneet edes valita, luovatko albumikokonaisuuksia vai kiteyttävätkö lahjansa kolmen minuutin jalokiviin. En malta soveltaa tätä rinsiippiä Beach Boysiin enkä Kinksiin, koska ne olivat uranuurtajia, joista monet myöhemmät ottivat mallia.

THE LISTA – TOP TEN SINGLEBÄNDIT

1. Creedence Clearwater Revival
Hankala tapaus, koska pidän viittä ekaa albumiakin vahvana sarjana, ja toisaalta monet singlet ovat kuluneet puhki, mutta onhan se hittien jatkumo silti hulvattoman hieno, heti Suzie Q:n koveroimisesta alkaen.

2. Smiths
Juhlavia albumeita myös, debyytistä lähtien, mutta enpä tunne bändiä, jolla koko singlenivaska olisi yhtä monitaiteellisen repäisevä ja yhtenäinen (kts. linkki yllä). Kannet ykköslaatua, b-puolilla runsaasti kiehtovia yllätyksiä, joita ei perusalbumeille huolittu, ja pääosan valtaavista hiteistä monet helmiä.

3. Abba
En tiedä olenko kuunaan kuunnellut heitiltä kokonaista normialbumia läpi, joten säkenöivän Singles-tuplan taannoisena nautiskelijana pidän Abbaa täydellisenä esimerkkinä hyvästä singlebändistä. Näköjään kymmenessä vuodessa tuli rontti 50 pikkulevyä, joista valtaosa on luovaa hittikamaa.

4. Beach Boys
Ei yksi Pet Sounds kesää tee, pidän komeimpana saavutuksena silti Brian Wilsonin hittiputkea vuosina 1961-67. Siksi kuuntelen 20 Golden Greatsia mieluummin kuin mitään "oikeista" albumeista.

5. Squeeze
Yhdeksi mittariksi totesin, että tietyillä orkestereilla singlekokoelma tavoittaa jotain sellaista, mihin huolellakaan kootut älpeensä eivät veny. Squeezen Singles – 45's and under on yksi kaikkien aikojen parhaista kokoelmista, ainakin minun makuuni.

6. Kinks
Hjuu, olen jauhanut Kinksistä liikaa, mutta singlet vuosilta 1964-69 ovat mahtimiesten työtä, jos pari ekaa jättää kuriositeeteiksi. Runsas ja rikas valikoima, paljon mahdottoman hienoja b-puoliakin. Sijoitusta voi pudottaa se, että pärjäsi kohtuudella myös albumipumppuna.

7. Jam
Yritän jyrätä Paul Weller -elämäkertaa My Ever Changing Moods vihdoin läpi, siinä totesin Jamin singleputken sisältävän enemmän klimaattisia hetkiä kuin muistinkaan. Vaikkapa vain In The City, The Modern World, Down In The Tube Station At Midnight, Eton Rifles, Going Underground, That's Entertainment ja Town Called Malice. Sekä b-puolista Tales From The Riverbank.

8. Leevi & Leavings
Taisi valikoitua ainoana kotimaisena listalle? Muutama albumi on löytänyt kantavaa henkeä, kuten Häntä koipien välissä, mutta eniten riemuja tuottavat suoraan nappina otsaan nasahtaneet yksittäiskappaleet, joita on niin mittava sarja, etten kykene luettelemaan.

9. Moody Blues
Joku voi pitää mellotronin maestroja albumikokonaisuuksien taitajina, mutta itse en jaksa innostua niistä niinkään, vaan tyydyn kaivelemaan parhaita hittejä silloin kun hinku iskee. Jos pitäisi pari mainita, niin Go Now oli hieno alku coveriksi, sitten voi loikkia vaikka Boulevard de la Madeleinen, Dear Diaryn ja Questionin kautta, kunnes kohdalle osuu järeä rokkiveto, ehdoton The Story In Your Eyes.

10. Buzzcocks
Vähän samat sanat kuin Squeezen kohdalla, Singles Going Steady on juhlakooste. Parhaassa vireessään Putskoksit leipoivat joka toinen kuukausi uuden ässäsinkun, mutta lyhyenlännäksi jäänyt kukoistuskausi väistämättä heikentää jalansijaa.

Pulputelleita: Mielessä kävi sellaisiakin orkestereita kuin Lovin' Spoonful, Beatles, Who, Hollies, Rollarit, Slade, Shocking Blue, Madness, Police, Juice Leskinen, Nits, Eppu Normaali ja Monochrome Set, mikä milläkin plussa- ja miinuspuolilla varustettuna. Eikö tuoreempia kunnon singlebändejä ole kuin Smiths vai eikö vain osu mieleen?

Noh, onhan single kaupallisena vetonaulana vähän kuin menneen kesän kuolleita lehviä. Vaan jos tulee parempia tarjokkaita mieleen, olisi mielenkiintoista kuulla niistä.

"Kuperkreikkalainen ihmisparsa"

Vietimme pojan kans viikonlopun, johon kuului satunnaisia ovelia kohokohtia, tapiksi eilen miedompana vekuutena elokuva Wall-E. Kummemmin ohjustamatta poika kiteytti näkemyksensä, että se oli ihan mukava, mistä olin pitkälti samaa mieltä. Enempää ei voi robottien rakkaustarinalta odottaa, mutta yöpuulle mennessä oli hauska matkia pääparin äitelästi toistamaa nimiensä kaiholausuntaa.

Sitä ennen koin hetken, joka voisi kriisialttiudessaan vertautua perinteissä mainittuun shakkiotteluiden käännekohtaan, kun poika ensi kertaa nujertaa isänsä. Nimittäin kertailimme matikkaa tämän päivän kokeita varten, jolloin totesin etten tunne heitin englanniksi käyttämiään sanoja. Pentele, tokaluokkaiset höökää ohi peruslaskutoimitusten sanavarastossa tähän tapaan:

addend plus addend equals sum (x + y = z)
minuend minus subtrahend equals difference (å - ä = ö)

Sulussa olevat kirjaimet edustavat satunnaisia lukuja, tosin z ja ö ovat yhtälön edeltäviin sitomia.

Hauskinta kuitenkin oli, että kävimme lauantaina kirjastossa ja löysimme sieltä joitakin riemastuttavia levysiä. Wayne's World 2 nauratti poikaa monilla tavoin, vaikka häkellyttävästi tarinaa rikkova kerronta tuotti nuorisolle hiukan ihmetystä, kun Wayne selittää katsojalle päätöksiään, mihin suuntaan elokuvaa haluaa kuljettaa. Ikärajaksi oli merkitty K3, eikä siinä kai mitään hirmuvaarallista olekaan, jolsei viikarimainen asenteellisuus mieltä turmele.

Äänikirjojen puolelta Timo Parvelan itse lukema Ella ja kaverit ilahdutti. Toinen suosikki pojalle on Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä, tällä kertaa RR ja komea Kullervo. Isän suosikki taas on Roald Dahl, jolta löytyi nyt aikas täysosuma Iso kiltti jätti, jonka on ansiokkaasti suomentanut Tuomas Nevanlinna ja levylle liioittelemattoman eläväisesti lukenut Martti Mäkelä.

Iso kiltti jätti käyttää rönsyävän hauskaa ja rikkonaista kieltä, joka riehaannutti niin toisteluun kuin omiin väännöksiinkin. Aamun koulumatkalla poikaa edelleen kikatuttivat perskurkkana, poplimo, törkköys ja vastaavat, isäänsä hän nimitteli kuperkreikkalaiseksi ihmisparsaksi. Tolkku palasi vasta, kun kyselin tapiksi uudestaan yllä mainitut laskutoimitusten osaset. Toivottavasti koe menee hyvin, eikä liiallisesta tunnilla hölötyksestä jo puhutteluun joutunut sälli äidy perskurkkanoimaan kokeessa.

* * * * *





Vihoviimeiseksi päivänavaukseksi tallennan tähän singlekeskiöitä, joilla on minuun suuri lumovoima. Että voivat painotuotteet olla kauniita, kun ne lupauksia herättävään tuotteeseen liimataan ja kytketään.

Olen nuo luvatta kähveltänyt ennenkin mainitsemaltani sivulta Originals project, kyse on merkkiteosten alkuperäisten versioiden varhaisista julkaisuista.





Sen verran lisämainintaa, että nuo tunnen paremmin seuraavina esityksinä:

Sitting On Top Of The World – Howlin' Wolf (eli Chester Burnett)

Train Kept A' Rolling – Johnny Burnette And The Rock'n'Roll Trio

Hound Dog – Elvis Presley

Louie Louie – Melkein keltä vaan, etusijalla ehkä The Kingsmen ja omien harrasteiden vuoksi Kinks.

She Said Yeah – Rolling Stones (Larry Williamsilla on kourallinen muitakin vastaavia alkuperäisiä: Bonie Moronie, Short Fat Fanny, Bad Boy, Slow Down… jotain ehkä muutakin.)

Hey Joe – Jimi Hendrix Experience

Edelleen pitää tähdentää, että paremmin taustat selviävät tuolta Originals-sivulta, jolta keskiöt on kupattu. Poistan ne tietysti heti, jos loukkaan lupia kysymättömällä mainostuksella.