Jatkoksi vain

Need I say more.

Jotkut on eteviä, varsinkin nuo Birminghamin pöhköpäät, kuten Roy Wood ja Jeff Lynne. Brummies.

Pari muutakin suosikkia on The Moven valikoimassa, kuten:

The Girl Outside

It Wasn't My Idea to Dance

Kkeella, Kimmo puhelimessa

Eihän ihminen yksin mitään ole. Jostain pitää riipiä ilo. Kimmoke olkoon sellainen termi, jota haluan käyttää. Kimmokkeitta en pärjänne.

Terveisiä.

Sun Klas synkkäri

Viikko sitten osuin laittamaan Sunday Classicin tänne kahdesta syystä. Toinen oli SusuPetalin kimmoke, koska olen usein hänen klassikoistaan ilahtunut. Toinen taas oli se, että jostain syystä pyöritin juutuubilta yhä uudestaan Handle with Carea (kts. viikontakainen), ihmettelin takertumistani vanhaan hittiin ja ajattelin sen olevan käyttökelpoinen vinkattava ja linkattava.

Noh, kävi ilmi, että Lepis on laskenut kiertävän Sunday Classicin täyttävän tänään vuoden, joten oli teeman aika. Perinteiseen tapaani huvitti pikemmin kiertää sääntöjä kuin valita yksinkertaisesti toinen Traveling Wilburys -esitys, koska olen vasta-alkaja. Monenlaista kävi mielessä, jopa toisena handle-stykenä Otis Reddingin Hard to Handle, kunnes oivallus tapahtui.

Wilburyn tähtiviisikon jäsenien aiempaa tuotantoa miettiessä houkutti tuoda esiin Jeff Lynnen eka levybändi Idle Race, mikä sopiikin loistavasti klassikkosynttäreille, koska yhtyeen debyyttialbumi oli Birthday Party (1968). Olin läpi 70-luvun perso Lynnen herkille laulumelodioille, joita varsinkin ELO:n hiteissä oli tyrkyllä. Taisi olla lähellä 80-luvun taitetta, kun ulottuvilleni vasta osui tuo Idle Racen LP.

Birthday Party nappasi heti. Siinä oli niitä upeita kooruksia, jotka olivat selvä johdanto kohti ELO:a, mutta paljon muutakin hulvattomuutta. Ei ole mikään ihme, että Lynne yhdisti voimansa toisen birminghamilaisen, the Movessa kuuluisaksi tulleen Roy Woodin kanssa, sillä heidän sävellyksissään ja luovassa soitinnuksessaan oli paljon yhteistä.

Tämä valittu näyte Birthday on synkkärilaulu, jolla on paha onnitella ketään englannintaitoista, koska ei se mitään suurta juhlaa sankarille tarjoile. Onpahan silti hieno laulu ja kuvaava näyte klassikkoalbumilta, joka on jäänyt vähän kulttilevyksi pikemmin kuin kaiken kansan suursuosikiksi.

Sivuhuomiona voisi mainita, että oululaisbändi The Spiders taisi innostua Idle Racesta samoihin aikoihin kuin itse sen löysin, sillä muistaakseni heidän kakkoslevynsä sai nimensä Birthday Partyn kappaleesta Follow Me Follow, josta kiekolla oli koveri.

Kappale parempaa suomea

Iski ihmeellinen puujalkuus maalla vieraillessa puolitoista viikkoa sitten – valitettavasti ihan fyysisissä ulottuvuuksissa, jotka häiritsevät suosimaani sanallista puujalkuutta. Meinaan vasen koipi ei toimi ja eilen tuntui kuin veri ei kiertäisi kunnolla vasemmalla puolella. Mahtaako se kiertää silloin ihan täpöillä oikeallakaan.

Eilisaamuna herätessä oli niin karsea olo jalassa ja sydänlihaksen tienoilla, että harkitsin jo käyntiä lääkärissä ekaa kertaa vuosiin. Viimeksi meni hermo siihen, että omalääkärin sijaiset hyppyyttivät yhdeltä toiselle, eivätkä hyö uskoneet jalan olevan kelvoton museossa toikkarointiin. No, käytin sitten kolme lomapäivää sängyssä makoiluun, onneksi pomo tajusi asian. Se oli muuten talviolympialaisten aikaan… pakko olla Torino 2006.

Kun ei voinut levätä, käsi osui Pirkko Leinon kirjaan Hyvää suomea. En oikeastaan pidä siitä erikoisemmin, kieliopin esitystapa ei ole minusta erityisen hyvin jäsennelty eikä mielenkiintoinen. Onpa siinä myös turhan monta pikkuvirhettä eli typoja sekä listoista puuttuvia pilkkuja, jotka häiritsevät lukemista, koska joutuu miettimään onko niiden puuttumiseen mahdollisesti jokin syy.

Välihuomio: Voisikohan Varapygmin kuvailla olevan minuskuulimaskuliini?

No juu, olkoon kieltä käsittelevä kirja hyvä tai keskinkertainen, sellaisen selailu on terveellistä, jos junttaa tekstiä jatkuvalla syötöllä runsaita määriä ja tyrkyttää sitä oikein muidenkin luettavaksi. Iskenyt paha pelko taas, että millaisia maneereja, toistuvia harhaoppisuuksia ja heikkoja rakenteita on päästänyt tekstiinsä, kun huomaa voivansa nakuttaa kymmeniä liuskoja käännöksiä päivässä ilman ihmeempää kipinää. Useimmiten onneksi lähtöteksti antaa jotain intoa sisällöllään, vaikka muodoltaan ja kieleltään tuntuisi liian tutulta.

Yhdellä sivulla Hyvässä suomeassa (tsori) heräsin ja havahduin, sillä tuli oivallus sivulauseiden käsittelyni alkeellisuudesta tai horjuvuudesta. En tiedä, onko tuossa mitään yleisesti kiinnostavaa, mutta skannasinpa silti sivun tähän.

Ennen kaikkea nuo viittaussuhteet ovat asia, johon aion kiinnittää huomiota viimeistään oikolukuvaiheessa. Tiedän käyttäväni se-sanaa liikaa ylipäänsä ja erityisesti liian laiskoihin viittauksiin siten, että vastuuta siirtyy liikaa lukijan tulkintaan. Perustekstiä ei ole hyvä kirjoittaa niin, että vain valpas lukija pääsee ytimeen asti. Kulkeva ja hyvä teksti vetää lukijaa mukaansa ja tuo sisällön tyrkylle. Silloin pienet näppäryydetkin pääsevät paremmin oikeuksiinsa, jos lukija on jo mukana kelkassa.

Suosikkini tuon alan kirjoista on Terho Itkosen Uusi kieliopas. Sen kanssa minulla on hyvät välit sikäli, että olemme usein samaa mieltä ja saan sieltä usein ansiokasta oikaisua tai tukea.

Tämä aihe taitaa liittyä myös siihen, miksi polkkailu ei ole erityisesti sytyttänyt aikoihin. Jos omat lauseet maistuvat puulta, miksi niillä kiusaisi itseään saati muita. Antaa nälän kasvaa ennen kuin käy pöytään. Aikaisemmin olen kaivannut vaihtelua säntillisempään työtekstien virittelyyn ja ruilautellut tänne mitä sattuu, joko mielenkiintoni herättäneistä aiheista tai sanojen vääntelyn riemusta, mutta nyt on mennyt kuukausia ilman polkkaushinkua.

JK. Lisäsin pienen sivutarinan edellisen polkan loppuun. Siksi vain huomautan, että jos tätä lukee readerin kautta, ei luultavasti huomaa tämmöistä sormeilua.

Sunnuntain klassikko

Olen rikkonut tänään säädöksiä lepopäivän pyhittämisestä, mutta välipaloina olen käynyt lepuuttamassa mieltä nettikierroksilla. Viimeksi osui silmään joku vinkeä Sunday Classic, joten ajattelin kerrankin osallistua siihen.

Eilen heräilin tukka tötteröllä ja ajatukset liiskaksi keitettynä spagettina. Jotenkin siitä tuli mieleen alkuperäinen "Concentration Camp" Ehrhardtin 'Candle with Hair' ja edelleen 1980-luvun lopun superbändi Traveling Wilburys. Usein tekee mieli olla epäluuloinen supersankarien epäpyhiä liittoja kohtaan, mutta kuin ihmeen kaupalla George Harrison, Roy Orbison, Bob Dylan, Tom Petty ja Jeff Lynne saivat rullaamaan ja soimaan hienosti ekan hittinsä.

Sitä kuuli satoja kertoja varsinkin tuoreeltaan, etenkin jos sattui pitämään MTV:tä auki öisin töissä. Entistä suurempi ihme, etten ole siihen koskaan väsynyt. Kuulostaa vähän siltä kuin olisi liimattu kolme eri miesten tekemää palasta yhteen, vaan hittoako se haittaa, jos lopputulema on kenties osiaan suurempi summa.

"… overexposed, commercialized…" Taasen kuuntelen varmaan kuudetta kertaa kahteen päivään vanhojen sankarien renkutusta. EDIT: Voi minua, sääntöihin taitaa kuulua, että kertoo lisää sonntaakin klasarei löytyvän täältä.

Kuuntelin vielä viidennentoista kerran viikon sisään: mainio virne jokahisellä lopussa kohdassa: "Oh, the sweet smell of success…" Terapialaulu, veikkaan.

* * *

Pieni jatkotarina. Tälläsin äsken uuden näppiksen tosikoituksissa hyytyneen tilalle, mutta tämä on Windowsillekin kelpaava Logitech, joka vaatii hiukan sisäänajoa, koska olen kolme tai neljä vuotta hakannut samanlaisella omppuvehkeellä. Näppäintuntuma on mainio, mutta alt ja komento ainakin vaihtoivat paikkaa. Saa nähdä miten erikoismerkit pelaavat.

Toverini Poppi-Hessu kehui joutuneensa pitkälle kiertueelle Reissaavien Wilperien linkin yltä katsottuaan. Erityisesti viehätti paikka, mihin hän kertoi päätyneensä, sillä ei tämä ekana tainnut olla "related to"-osastolla:

Neil Innes ja Eric Idle laulavat "without a stitch to wear" Rutland Weekend Televisionin lähetyksessä. Samalla kertaa Pop-Hes eli Herman Spector muistutti hienosta raportista, jonka hän oli kirjoittanut Napapappojen kullanhuuhdontareissusta. Sehän löytyy täältä. Tällä hetkellä näkyi olevan kolmantena ylhäältä otsakkeella Radioaktiivista pierutoimintaa Lemmenjoella. Roger.