Onko sen klassikompaa olemassakaan kuin Hoagy Carmichael. Viime vuosisadan alkupuoliskon (and then some) mestarissäveltäjän moni voi muistaa elokuvasta Kirjava satama (To Have And Have Not, USA 1944), jossa hän on kapakkipianistina ja esittää pari kappalettaan, muun muassa syntisen tarinan Hong Kongiin juuttuneesta miekkosesta, joka on unohtunut oopiumin pauloihin ('kicking the gong' kuulemma tarkoittaa sitä), mutta yrittää koota rahaa pianoa pumppaamalla saadakseen lipun takaisin San Franciscoon.
Itse olen juuttunut kuuntelemaan aiheesta Jerry Lee Lewisin versiota, näköjään marraskuulta 1963, jonka veli tuikkasi kokoelmakasetille ja ojensi mulle noin 25 vuotta sitten. Se on soinut kymmeniä kertoja tälläkin vuosituhannella, vaikka muuten kasettien pyöritys on peräti vähäistä. Tätä onnen päivää, kun samainen esitys löytyi juutuubilta:
Kuten olemme poikani kummisedän kanssa usein ihailleet, pianokomppi kulkee kuin tauti ja onhan Jerry Lee laulajanakin ainutlaatuinen.
Ennestään tunsin hienona Georgie Famen & Annie Rossin version Hong Kong Bluesista, taisi olla 1980-luvun satoa eikä siitä näkynyt linkkiä, mutta hiukan samalla otteella klassikon tulkitsi myös George Harrison. Muiden lukuisten esittäjien joukosta tarttui silmään Santana.
Liekö silti heistä alkuperäisen esittäjän voittajaksi, tunnelma on Hoaglandilla eli herra Automikolla kohdillaan. Hänen kuuluisimpiin sävellyksiinsä kuuluvat myös Georgia on My Mind, Stardust, Heart and Soul, Ole Buttermilk Sky sekä korvamadokseni onnellisesti jäänyt (Up a) Lazy River.
Mielenjohteita pitää aina mainita, olkoon triviatangentti tällä kertaa, että Ian Fleming kuvasi sankariaan James Bondia (jonka nimen tempaisi lintukirjan The Birds of the West Indies tekijästä) ulkonäöltään Hoagy Carmichaelia muistuttavaksi. Mitäs, komea mies, kuten tuo wikisivulta källitty nuoruudenkuva ylhäällä kertonee.
18.10.2009
Sunday classic kicks the gong
Lisää klassikoita on perinteisesti täällä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
14 kommenttia:
OU JEE! Kiitos tästä versiosta, jota en ole aikaisemmin kuullut. Jerry is The Maniac!
Hoagy on ikiaikainen suosikkini, hyllyiltä löytyy vinyylejään, nuottejaan ja olen sormet verissä soittanut kappaleitaan pianolla. Samaten on tullut laulettua aika monta klassikkoaan.
Carmichaelin tyyli laulaa innostaa mielestäni ketä tahansa laulamaan. Aina ei ole niin tärkeää pysyä nuotissa, tulkinta ja fiilis on se juttu.
Lewis olisi livenä ollut varmaan aikamoinen kusipää, ehkä en olisi välittänyt tuntea tai ainakaan viettää iltaa yhdessä, mutta musiikinsa on niin kreisiä, että parhaimmillaan muistuttaa melkein toista suosikkiani Screamin' Jay Hawkinsia. Samanlaista tatsia, ehkä Hawkins on piirun verran hullumpi.
Suits me, sir!
Kappas, osui! Kummatkin äijät ykköslaatua, vaikka vertailu olisi kai turhaa. Screamin' Jay toki kanssa.
Säikähdin muuten katsomaan, että joko Jerry Lee on kuollut, mutten heti huomannut sellaista tietoa. Eihän siitä kauan ole, kun hän piipahti täällä päin Last Man Standing -kiertueella.
Mieluiten silti palaan haarukkaan 1955-65, jolloin Killer oli usein poskettomassa iskussa. Jukepoksien valioita, vaikka harvoin niihin Sun-esityksiin törmää paareissa.
Joo, eiköhän Killer ole edelleen elossa, tarkoitin vaan, että en olisi kait välittänyt hänen seurastaan silloin, kun hän oli nuori.
Hmm, ehkä jätän nytkin tapaamisen väliin:)
Kyllähän tuo toimii, sujuvaa meininkiä. Kuten aina.
Ei aina ole mielipidettä, kommenttia. Kuunneltiin kumminkin kahdesti, joo
Susup, toisia hahmoja on mukavampi seurailla etäältä. Kuten hulluja neroja…
Vaiheinen, tavallaan kai perusveto, mutta minulla pääsi jyskähtämään lopullisesti takaraivoon.
Timbuktulaiset, eipä mielipiteitä jaksa väkisin kaivaa. Avoimin mielin on kivempi olla, jättää asioita harmaalle alueelle siihen asti, että tulee kimmoke tai tarve tulkata tuntoja.
Mainio biisi, rullaa hyvin. Olisin sujuvasti kuunnellut pidempäänkin Lewisin sorminäppäryyttä.
Mullakin on Hoagy joku CD tuolla hyllyllä,en vaan ole kuunnellut ikuisuuksiin. Jerryn meno on kyllä mainiota tässä kappaleessa!
Kaikki kolme ovat niin hyviä tulkintoja, etten ryhdy laittamaan järjestykseen. Kiitos tästä, kuunon klassikkoanti!
Hoi, täällähän on enemmänkin Killer-faneja ja Hoagy näköjään kelpaa myös. Ilahduttavaa lukea.
Aloin juuri vokotella veljeltä lainaksi cd-boksia Jerry Leen runsaasta Sun-tuotannosta, kuulemma vastaavia ohitettuja helmiä on runsaasti lisää. Se voi johtaa taas hulluuteen…
Hip hei, reipasta menoa!
Tämä on kyllä nii-in hienoa vääntöä ettei ole tosikaan! Vääntöä oli koko äijä, mutta musiikillisesti se vaan oli rock. Ja sillä siisti.
Kiitos kommenteista! Nyt sai pari ahdistanutta asiaa pykälään, ehtii tutkia muidenkin klassikoi.
Jepjep. Sopii.
Maanantai-iltaankin vielä. Menoa.
Lähetä kommentti