7.12.2008

Verbaalisesti kielellistä

Hohhoijaa, joisiko kahvia, kerta ei sitä viihti kaataa lavuaariin.

Olen lueskellut tilkkeeksi, kun ajasta on jäänyt murusia, niin kevyitä dekkareita, painavammiksi kenties tarkoitettuja kotimaisia, julmettua latriinilukemistoa kuin vielä toissavuosisadan novellitaiteesta hilpeimpiä yksilöitä Twainilta.

Yhden luetun takakannessa sanotaan teoksen olevan "hurja verbaalinen ilotulitus, tajunnanvirran ja kansanperinteen onnistunut liitto." Aikamoista kännisähellystä se minusta oli, paikoin kiinnostava ja hupaisaakin lähennellyt, mutta ei lopulta erityisen hytkäyttävä. Pitäisi lukea Jari Tervolta tuoreimpia, jo sivistysmielessä, kun tämä Pohjan hovi, Kallellaan ja joku muu lukemani eivät ole luoneet selvää kuvaa äijästä kirjailijana.

Toinen kotimainen oli, ei suinkaan ruotsi vaan, Juha Itkosen toka romaani, josta myös jäi epämääräinen olo, vaikka aihepiiri rockeineen, runoineen ja tähteyden pulmineen kiinnosti. Sitä jäin hetkeksi arpomaan, että liittyikö sanojen toistaminen valittuna tyylikeinona rocklyriikkaan, koska jossain kohdassa se saattoi olla kuin käännettyä Morrisseyta.

Vuoroaan tuossa odottelee pari käännöskirjaa, joiden takakansissa lupaillaan tällaisia asioita:
"Tam ja Richie ovat kaksi syntymähapanta skotlantilaista aidantekijää. He pitävät farkkuvaatteista, vahvasta skottioluesta ja tupakkatauoista eivätkä juuri mistään muusta. He välttelevät työtä, ovat aina tyytymättömiä ja rahapulassa."

"Rumankaunis Lampaanköyrijä häikäisee paitsi vereslihaisella otteellaan myös kielellisellä kiihkeydellään ja ilmeikkyydellään."

Edellistä suositteli lennosta tuttu kirjastovirkailija, ehkäpä siinä takakannenkin ote on lähinnä ulkoista kuvaani, kun taas jälkimmäisestä kuulin jo käännösvaiheessa mielenkiintoisia seikkoja, joten olen sitä havitellut joko luettavaksi tai hyllyyn (miksei molempia). Kirjailijat ovat Magnus Mills ja Niall Griffiths.

* * *

Kun maatamme on nyt juhlittu, voisin mainita tuoreimmasta lähikontaktistani koneistoon, joka meittiä pyörittää. Kävin nimittäin verotstossa muilla asioilla ja samalla kysäisin jälkiveroihin ja palautukseen liittynyttä asiaa. Tuomitsivat syksyllä palautettavaksi parisataa eeroa, josta lähettivät viime tingassa päätöksen, että sillä on maksettu vuoden 2002 jälkiveroni. Laskukaavassa esiintyi maksamatta jääneenä noin 75 yksikköä ja korkoina sentilleen ylijäävä osuus, noin 70 prosenttia suurempi summa kuin alkuperäinen perittävä.

Tuppasi huvittamaan, että ovatko ottaneet mallia perintätstoista. Näillä kaavoilla on periville tahoille riemuvoitto, jos joku on jotain velkaa.

Kysäisin sitten, että mikäs tällaisissa veroveloissa on vanhenemisaika. Ei ollut tietoa sen enempää virkailijalla kuin naapurikollegoillakaan, eikä sitä tahtonut koneeltakaan löytyä. Parin puhelun avulla asia selvisi, ne vanhenevat viidessä vuodessa. Siinä alkaminen lasketaan päivästä, jolloin verovelka on määrätty maksuun, eli aivan viime tinkaan meni tuo tapaus, koska joulukuussa 2003 se olisi pitänyt alkujans maksaa. Nyt odottelen sitä huumoritempausta, että vouti perii saman summan ja nyhtää siitä tuntuvan provikkansa.

* * *

Kirjavisastelu on ollut heikoissa kantimissa, mutta tässä on kolmas lataus teemaan. Tunnistaako kukaan tällaista jännityspuolen tapausta?

Vinkkeinä voin kertoa, että kirjailija ja sankarinsa ovat nimekkäitä. Tämä nimenomainen teos nousi ajankohtaiseksi vuosikymmenten unohduksen jälkeen, vaikken tiedä onko se usuttanut montakaan ihmistä kirjan ääreen. Arvovaltainen taho nimitti "maughamilaiseksi anekdootiksi" tätä jupinaa, mistä lainaan otteen.

" "Tehän ette ole naimisissa, mutta uskon että tämä pätee kaikkiin miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Ne jatkuvat vain niin kauan kuin kahden ihmisen välillä on edes jonkinlaista alkeellista inhimillisyyttä. Kun kaikki hyvä tahto on loppunut, kun toinen osapuoli ilmiselvästikään ja aivan tosissaan ei enää välitä onko toinen elossa vai kuollut, jatkosta ei tule mitään. Sellaista loukkausta egoa – tai mikä vielä pahempaa – itsesuojeluvaistoa kohtaan ei ikinä voi antaa anteeksi. Olen huomannut tämän olevan totta sadoissa avioliitoissa. Olen nähnyt kuinka räikeänkin uskottomuuden kolhut on korjattu, olen nähnyt miten toinen jaksaa antaa anteeksi rikokset, vieläpä murhankin, konkursseista ja kaikista mahdollisista yhteiskunnallisista vilpeistä puhumattakaan. Parantumattomat sairaudet, sokeus, suuronnettomuudet – kaikkien yli on mahdollista päästä. Mutta tämä lakkaa pätemästä heti, jos toinen vain päästää alkeellisimmankin säädyllisyyden kuolemaan. …" "

Hjuu, tuo pohjustus johtaa kohti teoksen nimeä, joka taas on hyvinkin tuttu, vaikka sen sisältö lie jäänyt useimmille hämäräksi.


EXTRA EXTRA! Tämä näkyy olevan juhlapolkka, nyt on 400 täynnä. Huh.

7 kommenttia:

varahvontta kirjoitti...

Onnea johdosta! 400 tekstiä on _monta_.

Tervosta piti sanomani, että Myyrä ja Ohrana ovat oikeasti hyviä kirjoja. (Troikkaa en ole vielä kosketellut.) Inhimillisiä, koskettavia, älykkäitä. Olen tosi iloinen siitä, että luin ne, vaikka aiemmin olin tosi uupunut ja tympiintynyt äijähuumorivitsinvääntöön jota olivat Tervon ah niin fiksut rosvo- ja poliisitekeleet pullollaan.

Varapygmi kirjoitti...

Tervens ja kiitos!

Myyrää suositti toveri heti, kun mainitsin Pohjan hovista, josta hänen näkemyksensä oli omani linjoilla. Jotain ummehtunutta siinä oli, ehkä juuri se äijyys. Aion väijyä kirjastossa, josko mainitsemiasi näkyy, tai hätätapauksessa vaikka katsoa hintaa pokkarina, jos on tullut.

Ekaks houkuttaa silti Lampaanköyrijä, ihan nimenäkin, mutta meininki lupailee myös. Omanlaistaan äijyyttä voi olla siinäkin, oli hyvä tai paha asia. Ai niin, ja Anne Tyleria, ettei liikaa äijähdä.

Varapygmi kirjoitti...

Pakko lisätä vielä naamastossa toteamani käyttösana, jonka yleisyys on ihmeen vähäinen: 'vihjoa'.

Tämmöinen krouvimpi luonne saattaa hiprakassa ehdotella eli sortua vihjomaan. Tuntuisi typerältä väittää, että se vihjailemista on, koska epäselvyys on korkeintaan puhujan päässä. Tulkitsen niin, että kantamuoto 'vihjoa' on jotenkin jäänyt diminutiivisen 'vihjailla' jalkoihin.

Pieni pelko on, että joku viksumpi nyt kertoo, miten sana 'vihje' oikeasti rusautetaan teonsanaksi, mutta otan sen ilolla vastaan.

Almamaria kirjoitti...

Magnus Mills! Hii! Ehdottomasti kannattaa lukea juuri esim. tämä mainittu!
Onneksi olkoon, 400 :)

Anonyymi kirjoitti...

Hoo! Lisää suosittajia, pakkohan siihen on tarttua. Viikon päästä helpottaa pahin punnerrus, toivottavasti, jotta jaksaa ajatellakin uutta ilmastoa, jos tuo Aidantekijät sellaiseen sijoittuu.

Kiitosia myös pyöreiden toustaamisesta.

tovotaa Varapygmi

Varapygmi kirjoitti...

Millsin Aidankaatajat tuli jo luettua. Imaisi vahvasti mukaansa, ovela tapaus. Nautiskelin sekä arjen kuvauksesta, tyypeistä, oudoimmista käänteistä että luupeista, joissa asiat toistuivat uudella tavalla.

Varapygmi kirjoitti...

Niin siis Aidantekijät. Nyt olen lukenut varmemmaksi vakuudeksi Millsin toisen romaanin All Quiet on the Orient Express ja vielä englanniksi tuon ekan The Restraint of Beasts, joka on nimenä aika eri henkinen kuin Aidantekijät. Juttu kulkee kyllä hyvin samaan henkeen kummallakin kielellä.