Vastauksia visaan

Tälläsin tuossa joku päivä sitten leikkimielisen visan kirjojen keskushahmoista. Jolsei ole niitä tutkinut, kannattaa ehkä aloittaa sieltä.

Ettei unohdu vastausten kokoaminen, tuuppaan ne tähän. Jos visan asettelu vaikutti juhlavalta, se johti harhaan sikäli, että keräilin riipin raapin vain kirjojen hahmoja, jotka ovat vuosia sitten tai ihan hiljattain kiinnostaneet. Lisään lyhyet kommentit, mistä oma kiinnostus kumpusi.

Sitä paiten, ostimme pojan kanssa jälkijoululahjaksi kameran, jonka käytön hän on oppinut sujuvammin. Itsekin sain muutaman kirjan listalta tarttumaan megapikselistöön (alla), mutta työtä vaatii erityisesti salaman soveltaminen, jonsei ilman pärjää. Kuva voipi kertoa, että kirjat ovat mulle käyttöesineitä, eivät ensisijaisesti komeita selkiä hyllyssä. Niitä osaan käyttää paremmin kuin kameraa.

1. Evelyn Waugh: Decline and Fall (1928)

Paul Pennyfeather on kunnollisehko koululainen, joka seuraa yläluokkaisempien koulutoveriensa rellestystä ja mustan huumorin käänteissä saa mm. potkut Oxfordista. Erään oppilaan äiti on Margot Beste-Chetwynde, joka esiintyy myöhemmissäkin Waughin teoksissa Lady Metrolandin nimellä. Eikö tätä merkkiteosta ole suomennettu laisin?

2. Eric Ambler: Topkapi (The Light of Day, 1962)

Arthur Abdel Simpson on suuri osoitus Amblerin lahjoista, sillä harva osaisi elävöittää joka tavoin vaatimattoman nilkin seikkailuja ja sielunelämää yhtä tehokkaasti. Minusta reilusti parempi kirjana kuin elokuvana (Jules Dassin: Topkapi, 1964), eikä tuollaista tahdotonta lurjusta helposti Hollywoodin kaavoihin päähenkilöksi sovitakaan. Peter Ustinov sai osasta silti Oscarin.

3. George Orwell: 1984 (1949)

Winston Smith on se kuuluisa herra, jota isoveli valvoo. Orwell taas oli oikealta nimeltään Eric Arthur Blair, kuten moni visakyselijä on huomannut. Nimi 1984 sisältää rockyhteyksiä, ensteeks mielessäni David Bowien kappale ja Van Halenin albumi.

4. Emily Brontë: Humiseva harju (Wuthering Heights, 1847)

Catherine Earnshaw on samainen väkeväluontoinen naishahmo, jota Kate Bush esittää kirjan mukaan nimetyssä hitissä. "It's me, I'm Cathy…" Emily oli kolmesta kirjailijasisaresta keskimmäinen, Charlotten ja Annen välissä. Tutkimukset ovat kesken heidän veljistään, mutta Mickey Jupp teki 1980 loistokappaleen Monty Bronte and the Sisters.

5. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän (2005)

Tämä saattoi mennä komman puolelle vanhempien ja klassikompien teosten seassa, mutta tuoreehkossa kotimaisessa romaanissa avainhenkilönä on Suomen suurin rocktähti Summer Maple, siviilinimeltään Suvi Vaahtera.

6. Dennis Potter: Laulava salapoliisi (The Singing Detective, 1986)

Kuten kommenttien puolella tuli mainintaa, tämä on pikemmin tv-käsikirjoitus kuin romaani, mutta painava julkaisu myös kirjana. Sairasvuoteella makoileva psoriasiksen runtelema (kirjoittajan itsensä tavoin) herra on Philip E. Marlow, joka on myös kioskikirjoja julkaissut.

7. Thomas Mann: Tohtori Faustus (Doktor Faustus, 1947)

Ehta saksalaisen kirjallisuuden klassikko. Adrian Leverkühn (tarkoittaa kuulemma "living audaciously", "elää uskaliaasti") on säveltäjä, joka tekee sopimuksen paholaisen kanssa. Parhaita esityksiä tutusta teemasta, johon tarttui sivumennen jo 1500-luvulla Christopher Marlowe. Laulava salapoliisi puolestaan toivoo, että olisi typerän Philipin sijaan saanut nimekseen ennen vaikka Christopher.

8. Paavo Rintala: Pojat (1958)

Jaakko "Jake" Hoikka on yhdessä Rintalan tunnetuimmista teoksista saksalaissotilaiden liepeillä pyörivään poikalaumaan kuuluva kunti, jota Mikko Niskasen elokuvassa (1962) esitti mieliinpainuvasti nuori Vesa-Matti Loiri.

9. Patricia Highsmith: Muukalaisia junassa (Strangers on a Train, 1950)

Guy Haines on suoraselkäinen arkkitehti ja tennistähti, joka sotkeutuu kiemuraisiin murhakuvioihin. Muistetaan yhtä lailla Hitchcockin elokuvasta (1951), jossa Hainesia esitti Farley Granger.

10. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (To Kill a Mockingbird, 1960)

Nuoren kirjailijattaren esikoisromaani voitti peräti Pulitzerin, muu tuotanto onkin sitten niukkaa ja minulle tuntematonta. Minähahmona on Scout Finch ja naapurissa asuu Arthur "Boo" Radley, joka poistuu harvoin talostaan ja on pelottavien huhujen kohde. Myös Robert Mulliganin ohjaama elokuva on kuuluisa, siinä Boota esitti Robert Duvall ja siitä Scoutin isää Atticus Finchiä esittänyt Gregory Peck sai Oscarin, samoin käsikirjoittaja Horton Foote. Boo Radleys puolestaan oli 1990-luvun bändejä.

11. Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla (Breakfast at Tiffany's, 1958)

Holly Golightly on pienoisromaanin kuuluisa kepeämielinen neitonen, joka sai Audrey Hepburnin kasvot Blake Edwardsin elokuvassa (1961). Tuosta irtoaa parikin rockviitettä, sillä samaa nimeä kantaa hurmaava laulaja ja kirja taas lainasi nimensä Deep Blue Somethingin mainiolle hitille. Capote oli nuorena Harper Leen naapuri ja sittemmin ystävä.

Huvittelin näitä kootessa arvaamalla vuosiluvut ensin, sitten vasta tarkistelin. Muutama osui, useimmat menivät metsään, joku jopa parilla vuosikymmenellä (nimittäin Mann*). Toivottavasti muistin katsoa ja korjata jokaisen.

[*En muistanut, ainakin Brontë liittyi raskaisiin ohiarvauksiin, mutta nyt on korjattu. Huvittavaa kuinka moni noista osui haarukkaan 1947-62, ennen syntymääni.]

Visa kirjojen keskushahmoista

Törmäsin pariin kirjan sankariin, joiden nimet huvittaa kirjata ylös. Tuli mieleen, että niistähän voipi pistää tänne kirjavisan, jos vaikka joku on etevämpi tunnistamaan niitä.

Alla on kourallinen keskushahmoja erilaisista merkittävistä romaaneista. Jos huvittaa arvuutella, kommenttiloora on vapaasti käytössä, vaikka nuo varmaan olisi helppo kaivaa esiin KVG-metodilla. Siksi suosittelen kokeilemaan ensin muistin rapsuttelua, koska ei tästä kunniaa kummempaa voi voittaa, jos sitäkään. Järjestys on satunnainen.

Siis mistä merkkiteoksista ovat tuttuja nämä henkilöt?

1. Paul Pennyfeather (EDIT: ja eräskin äiti > lady Metroland)

2. Arthur Simpson

3. Winston Smith

4. Catherine Earnshaw

5. Summer Maple

6. Philip E. Marlow

7. Adrian Leverkühn

8. Jake Hoikka

9. Guy Haines

10. "Boo" Radley (ja Scout Finch)

11. Holly Golightly

(meinasin unohtaa viimeisen listasta)

Eivät nuo kaikki klassikoita ole, enkä ole tainnut kaikkia kokonaan edes lukea. Olivatpa sellaisia joita oli mielen pinnassa tai löytyi hyllystä. Jotain on saatettu kysyä Trivial Pursuitissakin. Olisin itse ollut tyytyväinen, jos olisin edes pari kolme ilman apuja muistanut. Joihinkin viittoillaan silloin tällöin joko kirjallisuustieteessä, elokuvien, musiikin ja muun kulttuurin yhteydessä tai lainauksien merkeissä.

Olemme parhaita

Ohimennem haluaisin mainita parille ihmiselle, jolle se raha on tai ei oo tärkeää. Olisi kiinnostavampaa kuulla, jos sen normaali kuluttaminen eri tavalla toimivia paheksuen, säästäminen tipatommalla, sijoittaminen konsoliin tai jotain – mitä tahansa – muuta olisi se keino, jolla elämä olisi paremmin.

Tarkemmin kiteyttäen: kuka on parempi kuin joku toinen meistä?

EDIT: Tuo taitaa olla täyttä soopaa, mistä ei voi saada tolkkua. Pysyn silti periaatteessa, etten kevein syin viitsi poistaa tekstejä, kuten nyt vaikka vain siksi, etteivät sormet ole löytäneet oikeita kirjaimia eivätkä aivot ole kantaneet järkeviin lauseisiin saakka.

Elukat kuriin

Hiiskatti vieköön, miten on oppinut riippuvaiseksi kännykästä, eikä niitä ole sattunut olemaan kuin yksi kerrallaan käytössä. No, sepä oli siirtynyt luottopaikaltaan povitaskusta jonnekin muualle, eli kenties pudonnut tai jäänyt paariin, jolsei joku sitten ole ilmaisen puheajan toivossa napannut vanhaa ja halpaa nokialaista. Sitäkin säästöä oli tarjolla aika vähän.

Menetys on siinä, että lukuisat puhelinnumerot ovat vain niissä halvoissa kuorissa. Suosittelen lämpimästi jotain lisätaltiointia elikkäs backuppia kaltaisilleni tuurin varassa kulkijoille, jotka eivät ole älynneet sitä tehdä. Vaikka itse asiassa, onhan noita vanhoja puhelimia nurkissa, joten jostain niistäkin voi numeroita löytyä.

Kippola aukeaa seuraavan kerran vasta perjantaina, ettei kapulan mahdollista löytymistä saane aiemmin tarkastettua. Olen kuullut huhua, etteivät muutkaan liikkeet ole tällä välin hanakasti palvelujaan tarjoamassa, joten voi olla vaikea saada esimerkiksi uutta prepaid-liittymää tähän väliin. Mistähän etsisi avointa laajan palvelun kiparia?

* * *

Pitää vielä mainita aikaisempaan jorinaan liittyen, että kirjastossa minulle suositeltu Magnus Millsin Aidantekijät nappasi ihan kunnolla. Kun kävin sen palauttamassa, vilkaisin samoin tein löytyykö herralta muita teoksia englanninkielisten puolelta. Nyt on nautittu tuon esikoisromaanin jatkeeksi toinen All Quiet on the Orient Express, jossa on myös kutkuttava meininki. Käteen tarttui lisäksi Aidantekijät alkukielellä, The Restraint of Beasts. Nimi vaikuttaa monimielisemmältä englanniksi, vaikka kyllähän siinä aitoja rakennetaan ihan konkreettisesti elukoita varten. Vapautta Mills käsittelee mielenkiintoisesta ruohonjuurivinkkelistä.

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun äidyin lukemaan mitään kirjaa saman tien uudestaan eri kielellä, ellei sitten työhommissa ole sellaista sattunut. Se heijastaa Millsin kerrontaansa ujuttamaa kytyä – vetovoima ei perustu suoranaisesti juonenkuljetukseen, vaan hahmojen keskinäisiin suhteisiin, sakeaan tilannetajuun sekä häkellyttävän nyrjähtäneisiin käänteisiin keskellä karua puurtamista. Työtä ja melkein jokailtaisia pubikäyntejä hän pääosin käsittelee, noin pintatasolla.

Mills näkyy kirjoittaneen muutaman teoksen lisää tällä vuosituhannella. Taidan pysyä kuulolla, jos osuisi kohdalle.

Joopa joo, lähden tutkimaan keinoja soitella pojalle, että kuulisin autuaasti odotetun illan satoa parin tunnin päästä. Erityisen hyvä mieli tuli hänen vilpittömän viattomasta onnellisuudestaan, kun mummunsa oli lupaillut tarjota tänään toiveiden mukaisia ruokia ja elokuvia, eivätkä toiveet pukin tuomisistakaan olleet sen paremmin olemattomia kuin ylenpalttisiakaan. Sälli osaa nauttia olemisesta ja pienistä kivoista asioista, eikä sellaista taitoa sovi vähätellä.

Visavinkkiä

Ei ole tullut yhtään vastausta kirjavisaan, joten pistän vielä pari helpotusta.

Tuossa näytteessä on kuuntelijana ehkä kaikkein tunnetuin fiktiivivakooja. Novelli ei sisällä sankariin tavallisesti yhdistettyä ryminää, vaan hän kuuntelee lähettilään kertomusta ja kommentoi sitä harvakseltaan. Silti novellin otsake kelpasi nimeksi elokuvalle, jolla taitaa olla hyvin vähän yhteistä alkuteoksen kanssa.

Näyte oli siis tuolla edellisen polkan lopussa, missä taisi olla jotain vinkkiä myös.

Verbaalisesti kielellistä

Hohhoijaa, joisiko kahvia, kerta ei sitä viihti kaataa lavuaariin.

Olen lueskellut tilkkeeksi, kun ajasta on jäänyt murusia, niin kevyitä dekkareita, painavammiksi kenties tarkoitettuja kotimaisia, julmettua latriinilukemistoa kuin vielä toissavuosisadan novellitaiteesta hilpeimpiä yksilöitä Twainilta.

Yhden luetun takakannessa sanotaan teoksen olevan "hurja verbaalinen ilotulitus, tajunnanvirran ja kansanperinteen onnistunut liitto." Aikamoista kännisähellystä se minusta oli, paikoin kiinnostava ja hupaisaakin lähennellyt, mutta ei lopulta erityisen hytkäyttävä. Pitäisi lukea Jari Tervolta tuoreimpia, jo sivistysmielessä, kun tämä Pohjan hovi, Kallellaan ja joku muu lukemani eivät ole luoneet selvää kuvaa äijästä kirjailijana.

Toinen kotimainen oli, ei suinkaan ruotsi vaan, Juha Itkosen toka romaani, josta myös jäi epämääräinen olo, vaikka aihepiiri rockeineen, runoineen ja tähteyden pulmineen kiinnosti. Sitä jäin hetkeksi arpomaan, että liittyikö sanojen toistaminen valittuna tyylikeinona rocklyriikkaan, koska jossain kohdassa se saattoi olla kuin käännettyä Morrisseyta.

Vuoroaan tuossa odottelee pari käännöskirjaa, joiden takakansissa lupaillaan tällaisia asioita:
"Tam ja Richie ovat kaksi syntymähapanta skotlantilaista aidantekijää. He pitävät farkkuvaatteista, vahvasta skottioluesta ja tupakkatauoista eivätkä juuri mistään muusta. He välttelevät työtä, ovat aina tyytymättömiä ja rahapulassa."

"Rumankaunis Lampaanköyrijä häikäisee paitsi vereslihaisella otteellaan myös kielellisellä kiihkeydellään ja ilmeikkyydellään."

Edellistä suositteli lennosta tuttu kirjastovirkailija, ehkäpä siinä takakannenkin ote on lähinnä ulkoista kuvaani, kun taas jälkimmäisestä kuulin jo käännösvaiheessa mielenkiintoisia seikkoja, joten olen sitä havitellut joko luettavaksi tai hyllyyn (miksei molempia). Kirjailijat ovat Magnus Mills ja Niall Griffiths.

* * *

Kun maatamme on nyt juhlittu, voisin mainita tuoreimmasta lähikontaktistani koneistoon, joka meittiä pyörittää. Kävin nimittäin verotstossa muilla asioilla ja samalla kysäisin jälkiveroihin ja palautukseen liittynyttä asiaa. Tuomitsivat syksyllä palautettavaksi parisataa eeroa, josta lähettivät viime tingassa päätöksen, että sillä on maksettu vuoden 2002 jälkiveroni. Laskukaavassa esiintyi maksamatta jääneenä noin 75 yksikköä ja korkoina sentilleen ylijäävä osuus, noin 70 prosenttia suurempi summa kuin alkuperäinen perittävä.

Tuppasi huvittamaan, että ovatko ottaneet mallia perintätstoista. Näillä kaavoilla on periville tahoille riemuvoitto, jos joku on jotain velkaa.

Kysäisin sitten, että mikäs tällaisissa veroveloissa on vanhenemisaika. Ei ollut tietoa sen enempää virkailijalla kuin naapurikollegoillakaan, eikä sitä tahtonut koneeltakaan löytyä. Parin puhelun avulla asia selvisi, ne vanhenevat viidessä vuodessa. Siinä alkaminen lasketaan päivästä, jolloin verovelka on määrätty maksuun, eli aivan viime tinkaan meni tuo tapaus, koska joulukuussa 2003 se olisi pitänyt alkujans maksaa. Nyt odottelen sitä huumoritempausta, että vouti perii saman summan ja nyhtää siitä tuntuvan provikkansa.

* * *

Kirjavisastelu on ollut heikoissa kantimissa, mutta tässä on kolmas lataus teemaan. Tunnistaako kukaan tällaista jännityspuolen tapausta?

Vinkkeinä voin kertoa, että kirjailija ja sankarinsa ovat nimekkäitä. Tämä nimenomainen teos nousi ajankohtaiseksi vuosikymmenten unohduksen jälkeen, vaikken tiedä onko se usuttanut montakaan ihmistä kirjan ääreen. Arvovaltainen taho nimitti "maughamilaiseksi anekdootiksi" tätä jupinaa, mistä lainaan otteen.

" "Tehän ette ole naimisissa, mutta uskon että tämä pätee kaikkiin miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Ne jatkuvat vain niin kauan kuin kahden ihmisen välillä on edes jonkinlaista alkeellista inhimillisyyttä. Kun kaikki hyvä tahto on loppunut, kun toinen osapuoli ilmiselvästikään ja aivan tosissaan ei enää välitä onko toinen elossa vai kuollut, jatkosta ei tule mitään. Sellaista loukkausta egoa – tai mikä vielä pahempaa – itsesuojeluvaistoa kohtaan ei ikinä voi antaa anteeksi. Olen huomannut tämän olevan totta sadoissa avioliitoissa. Olen nähnyt kuinka räikeänkin uskottomuuden kolhut on korjattu, olen nähnyt miten toinen jaksaa antaa anteeksi rikokset, vieläpä murhankin, konkursseista ja kaikista mahdollisista yhteiskunnallisista vilpeistä puhumattakaan. Parantumattomat sairaudet, sokeus, suuronnettomuudet – kaikkien yli on mahdollista päästä. Mutta tämä lakkaa pätemästä heti, jos toinen vain päästää alkeellisimmankin säädyllisyyden kuolemaan. …" "

Hjuu, tuo pohjustus johtaa kohti teoksen nimeä, joka taas on hyvinkin tuttu, vaikka sen sisältö lie jäänyt useimmille hämäräksi.

EXTRA EXTRA! Tämä näkyy olevan juhlapolkka, nyt on 400 täynnä. Huh.

Valkoinen joulu ja vappu pimiä

Toiveikkaana rakentelin uutta mottoa juhlapäiville ja polkan otsikoksi (tuo yllä esitetty) viime sunnuntain myräkässä, mutta nyt tuolla näkyy sadelleen taas vettä, siis ulkona, joten lumiviikonloppu pojan kanssa taitaa mennä mötinäksi.

Mutta eiköhän viikko ole jo kulunut edellisestä merkinnästä, että voin julistaa kirjavisailun voittajaksi Sediksen, joka tiesi näytteen olevan teoksesta:

John le Carré: Mies kylmästä (The Spy Who Came In From The Cold, 1963, suom. Antti Salomaa, W&G 1964).

Eiköhän se joulupukista mene, tuommoinen mies kylmästä, mutta lahjapuolelta en vielä tiedä, miten visan voittaja kuuluu palkita. Kävisikö lämmin etäkäsi?
Koetan saada uuden näytteen laitettua tänne viikonloppuna, jos työstressi ja tietokoneen vieroksunta vähän laukeavat pojan seurassa.

Kuva on lainattu Wikipediasta, siinä ei ole Joulupukki (Sanity Clause), vaan David John Moore Cornwell (John le Carré) marraskuussa 2008. Virkeän näköinen 77-vuotias.