Tuplakaula ja tuplabasso

Pitäisi töiden lomassa tiskailla ja vähän siivota, mikä on suora inviitti harrastaa sijaistoimintoja. Vielä kerran Deke Dickersonin pauloissa, koska hienoja näytteitä löytyi juutuubilta myös hollantilaisen rockabillybaarin nurkasta taltioituna. Jossain kommentissa ehdoteltiin, että pystybasisti voisi olla chicagolainen alan sankari Jimmy Sutton, jonka orkesteri Four Charms on tehnyt hyvin eläväistä kamaa. Kyllä ulkonäön ja soiton puolesta voisi ollakin.

Eka esitys on näköjään versio vanhasta Sun-kappaleesta, jonka 50-luvulla on levyttänyt Ernie Chaffin. Tällä kertaa Deken kaksikaulaisesta pitempi on yläpuolella. Hällä meinaa pokka pettää ylemmältä kaulalta vedetyn soolon päätteeksi, koska ylin kieli on epiksessä. Vilkaisee nopeasti basistia, että selvittiinkö tästä.

Feelin' Low

Johnny Cashia coveroidessa on käytössä mureasti soiva yksikaulainen, onkos tuo ehta Les Paul.

Big River

Bonuksena vielä pätkä, jossa Jimmy Sutton kertoo miten osti ensimmäisen "double bassinsa" ja muuta historiaansa. Lätkyttää toki myös kontrabassoaan. Samoin hän esittelee vanhoja studiokamojaan, eli mikkejä, kelanauhureita ja miksereitä. Kehuu saavansa suoraan nauhalle tallentamalla esiin välittömästi luonnetta, jota ei digitaalisesti löydä, vaikka voi nykytekniikkaakin käyttää, jos on erityistä hoppua saada purkkiin "radioystävällistä" kamaa.

Rockabilly Revival #6: Jimmy Sutton

Lupaan hillitä tämän jälkeen halujani tuupata tänne linkkejä, jotka hyvin harvoja ilmeisesti voisivat kiinnostaa.

Kahta ja kolmea kaulaa

Polkkailu karkaa vähän käsistä, mutta huvittaa laittaa vielä linkkejä, koska tutkailin jossain välissä erikoiskitaristeja, kuten kaksikaulaisen maestroja ja omatekoisen kissalaudan vinguttajia.

Deke Dickerson veteleepi alkuun kaksikaulaisellaan vasta säveltämäänsä Green Bay Boogieta ja kutsuu sitten lavalle epälukuisen määrän kitaristeja, jotka limputtavat kahteen ja kolmeenkin mieheen samaa soitinta. Viimeinen vahvistus on Jyrki "J. J." joku, mistä en saa selvää, ei tuo jämäkkä silmälasipäinen hahmo ainakaan Järvilehdolta tai Kasvilta näytä. Jaaha, kuukle antaa lupaavaksi tarjokkaaksi Jyrki JJ Juvosen.

Green Bay Boogie / Doubleneck Trainwreck

Toisessa näytteessä Ecco-Fonics ja Dickerson kaksikaulaisineen säestävät kypsään ikään ehtinyttä Collins Kidsiä, joista Larry on tunnettu doubleneckin taitaja jo kloppivuosistaan 50-luvulta.

Duel of Doublenecks pt 1: Hurricane

Yhä sirpakalta näyttävä Lorrie oli hallitseva hahmo 50-luvulla, jolloin Collins Kids ilmeisesti esiintyi taajaan amerikkalaisissa tv-ohjelmissa. Larry oli hulvaton showpoikanen, siinä jäi Vesa Enne kakkoseksi. Sisarusten oikeat nimet ovat näköjään Lawrencine ja Lawrence, heistä Wiki kertoo Lorrien olleen Ricky Nelsonin tyttöystävä niin tv-sarjassa kuin siviilissäkin.

High School Confidential

Tuossa Larry tyytyy vaihteeksi yksikaulaiseen, mutta useimmissa näytteissä käytössä on tuplamäärä kieliä, kuten tässä Elvis-versiossa, jossa 13-vuotias Larry pomppii kuin riivattu.

I Got Stung

Vähän eri tyylisuuntaa edusti duo Santo & Johnny, joista Santo rakensi itselleen ensin omaperäisen havaijinkitaran korvikkeen. Wiki kertoo hänen sittemmin hankkineen kolmekaulaisen mallin, joissa kussakin on 8 kieltä ja viritykset olivat persoonallisia ratkaisuja. Luultavasti näin tuon vehkeen ensi kertaa käytössä tässä juutuubin liveversiossa heidän klassikostaan Sleepwalkista. Farinan veljesten polut kuulemma erkanivat, koska Johnny oli liian laiska treenaamaan, eikä tuo komppaus tässäkään niin ihmeellistä ole.

Sleepwalk (live 1959)

Olen ollut ihan myyty heidän instrumentaaliversiostaan klassikosta Summertime (Gershwin), mutta sitä en löytänyt tuubilta.

Ai niin! Inspiraatio koko aiheeseen tuli Theodorin huhtikuussa kirjoittamasta polkasta, jonka kautta vasta tutustuin koko the Collins Kidsiin. Hänen kauttaan sain myös ensimmäisen potkun kuunnella Deke Dickersonia, joka on kohonnut sitten ykkössuosikiksi, jos tutkailen iTunesin eniten soitettujen listaa.