26.10.2008

Top Kypä Sinkkubändit

Hoh, jostain syystä töitä vältellessä päähän iski teema, että mitkä niitä rock- ja pop-musiikin kovimpia hittikoneita olivatkaan. Asiaan vaikuttivat rockelämäkerrat, joita olen lueskellut. Kokoilin sitten listan, johon nostin suosikkini parhaista singlebändeistä.

Perusteina käytin paitsi loistohetkien määrää pikkulevyillä, myös tasalaatuisuutta kultakauden aikana ja keskittymistä erityisesti sinkkulistoilla mellastamiseen. Toiset loistavat pikemmin huimaavien albumiensa kautta, vaikka olisivat niiltä irroittaneet hienoja singlejäkin. Näistä heitin Beatlesin sivuun siksi, että Fab Four mullisti älpeiden tekemistä vielä enemmän. Toinen syy on Hello Goodbye.

Oikeastaan suuren osan 60-luvusta ja koko 50-luvun voi unohtaa siltä pohjalta, että bändit eivät saaneet edes valita, luovatko albumikokonaisuuksia vai kiteyttävätkö lahjansa kolmen minuutin jalokiviin. En malta soveltaa tätä rinsiippiä Beach Boysiin enkä Kinksiin, koska ne olivat uranuurtajia, joista monet myöhemmät ottivat mallia.

THE LISTA – TOP TEN SINGLEBÄNDIT

1. Creedence Clearwater Revival
Hankala tapaus, koska pidän viittä ekaa albumiakin vahvana sarjana, ja toisaalta monet singlet ovat kuluneet puhki, mutta onhan se hittien jatkumo silti hulvattoman hieno, heti Suzie Q:n koveroimisesta alkaen.

2. Smiths
Juhlavia albumeita myös, debyytistä lähtien, mutta enpä tunne bändiä, jolla koko singlenivaska olisi yhtä monitaiteellisen repäisevä ja yhtenäinen (kts. linkki yllä). Kannet ykköslaatua, b-puolilla runsaasti kiehtovia yllätyksiä, joita ei perusalbumeille huolittu, ja pääosan valtaavista hiteistä monet helmiä.

3. Abba
En tiedä olenko kuunaan kuunnellut heitiltä kokonaista normialbumia läpi, joten säkenöivän Singles-tuplan taannoisena nautiskelijana pidän Abbaa täydellisenä esimerkkinä hyvästä singlebändistä. Näköjään kymmenessä vuodessa tuli rontti 50 pikkulevyä, joista valtaosa on luovaa hittikamaa.

4. Beach Boys
Ei yksi Pet Sounds kesää tee, pidän komeimpana saavutuksena silti Brian Wilsonin hittiputkea vuosina 1961-67. Siksi kuuntelen 20 Golden Greatsia mieluummin kuin mitään "oikeista" albumeista.

5. Squeeze
Yhdeksi mittariksi totesin, että tietyillä orkestereilla singlekokoelma tavoittaa jotain sellaista, mihin huolellakaan kootut älpeensä eivät veny. Squeezen Singles – 45's and under on yksi kaikkien aikojen parhaista kokoelmista, ainakin minun makuuni.

6. Kinks
Hjuu, olen jauhanut Kinksistä liikaa, mutta singlet vuosilta 1964-69 ovat mahtimiesten työtä, jos pari ekaa jättää kuriositeeteiksi. Runsas ja rikas valikoima, paljon mahdottoman hienoja b-puoliakin. Sijoitusta voi pudottaa se, että pärjäsi kohtuudella myös albumipumppuna.

7. Jam
Yritän jyrätä Paul Weller -elämäkertaa My Ever Changing Moods vihdoin läpi, siinä totesin Jamin singleputken sisältävän enemmän klimaattisia hetkiä kuin muistinkaan. Vaikkapa vain In The City, The Modern World, Down In The Tube Station At Midnight, Eton Rifles, Going Underground, That's Entertainment ja Town Called Malice. Sekä b-puolista Tales From The Riverbank.

8. Leevi & Leavings
Taisi valikoitua ainoana kotimaisena listalle? Muutama albumi on löytänyt kantavaa henkeä, kuten Häntä koipien välissä, mutta eniten riemuja tuottavat suoraan nappina otsaan nasahtaneet yksittäiskappaleet, joita on niin mittava sarja, etten kykene luettelemaan.

9. Moody Blues
Joku voi pitää mellotronin maestroja albumikokonaisuuksien taitajina, mutta itse en jaksa innostua niistä niinkään, vaan tyydyn kaivelemaan parhaita hittejä silloin kun hinku iskee. Jos pitäisi pari mainita, niin Go Now oli hieno alku coveriksi, sitten voi loikkia vaikka Boulevard de la Madeleinen, Dear Diaryn ja Questionin kautta, kunnes kohdalle osuu järeä rokkiveto, ehdoton The Story In Your Eyes.

10. Buzzcocks
Vähän samat sanat kuin Squeezen kohdalla, Singles Going Steady on juhlakooste. Parhaassa vireessään Putskoksit leipoivat joka toinen kuukausi uuden ässäsinkun, mutta lyhyenlännäksi jäänyt kukoistuskausi väistämättä heikentää jalansijaa.

Pulputelleita: Mielessä kävi sellaisiakin orkestereita kuin Lovin' Spoonful, Beatles, Who, Hollies, Rollarit, Slade, Shocking Blue, Madness, Police, Juice Leskinen, Nits, Eppu Normaali ja Monochrome Set, mikä milläkin plussa- ja miinuspuolilla varustettuna. Eikö tuoreempia kunnon singlebändejä ole kuin Smiths vai eikö vain osu mieleen?

Noh, onhan single kaupallisena vetonaulana vähän kuin menneen kesän kuolleita lehviä. Vaan jos tulee parempia tarjokkaita mieleen, olisi mielenkiintoista kuulla niistä.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hectorilta piti ostaa se kuuden CDn singleboksi, ja onhan se hyva, vaikka kylla sielta huomasi etta joiltain levyilta ne valinnat olivat vahemman onnistuneita...

Yksi singlekokoelma joka potkii hyvin on XTC:n Fossil Fuel.

Varapygmi kirjoitti...

Tervens! Kyllä se etäisesti on kutkutellut, Hectorin boksi, mutta keskittyvät suosikkini sinne 70-luvulle enkä kaikkia rallatuksia jaksa.

XTC tosiaan, vinyylinä höyläsin kahden levyn liittoa, jossa A-puolien kooste oli komea, mutta takapuolien Beeswax jäi pölyttymään.

Äsken luiskahti soimaan Housemartinsin eka London 0 Hull 4, jonka kohdalla ajattelin, että se voisi pudottaa Buzzcocksin listalta. Sama hienojen singlejen virittely taisi jatkua Beautiful Southin puolelle.

Kuunnellessa jatkoin Weller-elämäkertaa, jossa Style Council tuntuu myös kiinnostavalta sinkkujen puolesta.

Anonyymi kirjoitti...

Meinasin tarjota Kate Bushia, mutta tarkemmin ajatellen lienee enemmän albuminainen kuitenkin.

Varapygmi kirjoitti...

Oi! Jos tarjoat Kate Bushia, kyllä minä antaudun. Tai eiku, singlejäkin hällä on hieno sarja, mutta luulisin kans hänen satsanneen vahvemmin laajempiin mittoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Shangri-La's on aina ollut se ultimaatti singlekone. Liian lyhyen aikaa vain.
Pretendersin "Radio Pirate"-kansion ostin juuri. Singlesarja on sellaisenaankin yliveto.
Mistä pääsemmekin Blondieen, jonka "Platinum Collection" on sinkuloinnin juhlaa!

Varapygmi kirjoitti...

Kappas. Shangri-Las ei käynyt kyä edes mielessä, enkä nyt lonkalta muistakaan kuin pari sinkulaa. Siltä suunnalta voisi tyrkyttää myös Ronettesia ja Supremesia. Ne ovat sitä aikaa, ettei tule suurta kisaa ovatko single- vai albumibändejä.

Blondie ja Pretenders ovat molemmat ässiä singlejen puolesta. Jostain syystä en jaksa kummaltakaan silti singlekoosteita jynssätä, mutta täysillä täyttävät tehtävän, kun niitä irtokipaleina kuulee. Sehän on tärkeämpää toki.

Ehkä singlet on viritetty niin huippuunsa, etten tykitystä jaksa pitkään koosteena, jolloin albumit ovat olleet sujuvampaa kuultavaa. Silti pitäisi ehkä tunkea listalle. Jostain syystä Abba uppoaa sulavammin hittijatkumona.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan näitä sinkuttajia: Elvis Presley, The Ramones, Se (1978-81), Pelle Miljoona (1978-81), Hanoi Rocks (1981-82), Oasis (1994-97).

Apulannalla on noin 20 listaykkössinkkua, CMX:lläkin lienee toistakymmentä.

Varapygmi kirjoitti...

Terve EV! Mielenkiintoisia nimiä. Hain sellaista epäpyhää risteystä, jossa kohtaavat sinkuilla jotenkin omimmilleen päässeet bändit ja omat suosikkini.

Elvistä ei voi kai pitää suurena albumiartistina ja singleissä on paljon juhlahetkiä. Kultakausi minusta ajoittuu aikaan ennen kuin albumi oli tärkeä vaihtoehto, mutta eka älpee esimerkiksi on silti hieno.

Ramonesilta pidän eniten niistä puolen tunnin albumeista, neljästä ekasta, jolloin tuntui tuhlaukselta julkaista niistä singlejä, koska mittaa puoliskoille yhteensä tuli ehkä alle 4 minuuttia. En ole varma, onko suosikkistykejäni konsaan laitettu pikkulevyille.

Se kyllä erikoistui sinkkuihin, niissä on paljon valioita, ja älpeet ovat erilaista kamaa. Pelle ehkä kans, mutta hällä taas ajavat älpeet minusta ohi. Hanoi Rocksista en niin innostu, enkä tunne asiaa.

Oasis on aika väkevä ehdokki, kun katsoo sinkkulistaa. Ehkä turhaan olen tuijotellut albumeita. Sama voi päteä CMX:ään, johon en ole kunnolla perehtynyt. Niin ja Apulantaan kans, siitä tiedän tuotannon painotuksista ja kokonaisuudesta vielä vähemmän, jos mahdollista. Taisivat listahitit tulla aika pienellä myynnillä, ovatkohan yleisesti tunnettuja?

Anonyymi kirjoitti...

Mihin unohtui Jethro Tull? Mielletäänkö ne kumminkin LP-poppooksi? Joka tapauksessa siemenporan keksijän alkuvuosien sinkut ovat huikeita. Vai mitä sanotte sellaisista kuin Living in the Past, Teacher, Sweet Dream, Skating Away, Love Story, Fat Man,...

Anonyymi kirjoitti...

Abban hittikonemaisuudesta sen verran, etten ole parhaista yrityksistäni huolimatta tainnut elämäni aikana päästä kyseisen poppoon tuotannon kuulumattomiin yhdenkään kuukauden ajaksi.
Näin ihmistä kidutetaan.

Varapygmi kirjoitti...

Oho, Jethro! Onhan heitillä hienoja singlejä, eipi voi kiistää, mutta kai ekana moni mainostaisi älpeitä? Minä ainakin, vaikka (yksi) suosikkini onkin kooste Living in the Past juuri niiltä singleosuuksiltaan.

Toinenkin anon? Siinä on riskinsä, jos on liian taitava tekemään singlehittejä, sillä hölmömmät radiokanavat soittavat ne kuoliaiksi. Tykkään ite niistä Abban valioista silti, mutta en toisaalta altista itseäni kovasti radiolle tai muille overdrive-väylille.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo radiosoitto on kylla ongelma kanssa mm. niilla Leeveilla, monet kappaleet ovat pilalle soitettuja ja niinpa piristyy kuunnellessa vaikka niita alkupaan levyja joissa tyylivaihdosten mukana tiukkoja kappaleita loytyy monessa paketissa.
Huomasin tuossa muuten myos etta heilta on myos tulossa singlekokoelma, viisi CD:ta...

Ja tietty voisi mainita sen X-Ray Spexin lyhyen mutta ah niin valion single-uran...

Ja tietty jos lahdetaan liikkumaan sinne varhaisempiin artisteihin niin singlet ovat se paa-asiallinen julkaisumuoto...moni kriitikko on mm. sen Louis Armstrongin Hot Five - Hot Sevenin julistanut musiikin historian ylivertaiseksi ryhmaksi :)

Varapygmi kirjoitti...

Leevistä samaa mieltä, sekalaiset tunteet siitä jättikoosteesta, että kuinka moni rassaa liikaa ylituttuna. CCR kärsii pahasti samasta, etten millään halua kuulla Molinaa tai Hey Tonightia. Enkä Hanoin runtelemaa Up Around The Bendiä. Ja on niitä muitakin.

Satchmo on kultaista kamaa, ei hevin uuvuta, jolsei myöhempiin iskelmiin mene.

X-Ray-Spex… ollapa vielä rintanappi tallella, mutta sinkkuja 1977-79 oli vain viisi, joista 60 prosenttia (6/10) kappaleista oli klassikkoälpeellä Germ Free Adolescents. Miltähän nykyään kuulostaisi eka b-puoli I'm a Cliché, varmaan hyvältä.

Seuraava tutkintakohde on The Style Council (Singular Adventures ja Here's Some That Got Away) sekä Paul Wellerin myöhempi kokoelma Modern Classics. Ties vaikka pitäisi nostaa hänet ylimmäksi sinkkukurkoksi, jos hanska pitää kolmella nimellä: Jam, TSC + Weller. Siis subjektiivisesti tietysti.

Anonyymi kirjoitti...

Hmm, olisin muistellut etta ne kaikki X-Ray Spexin sinkut olisivat paatyneet sille levylle, vai oliko sitten pakattu myohempaan uudelleenjulkaisuun...

Style Council ja Wellerin myohemmat vaiheet ovat jaaneet vieraiksi, vaikka Jam hyvin meneekin...tosin pohdiskelin etta julkaistiinko ne kaikki isommat hitit sinkkuina, muistelisin lukeneeni etta ainakin That's Entertainment tuli sinkkuna vain Saksassa (ja oli siten UK:n eniten myydyimpia import-singleja...)

Varapygmi kirjoitti...

Cd-painoksella ovat bonuksina, mutta mun aloituspakkaus vaati Oh Bondage-singlen Germ Free -LP:n kylkeen ja silti puuttui vielä pari kappaletta, joista toinen saattoi olla liveversiona, jollain koosteella (Hope & Anchor?).

Pojan kans kuuntelimme Style Councilia jo alustavasti, on siellä hienoja juttuja, mutta väliin aika kukonhäntää eli cocktailosastoa noin ensi kuulemalta. Vaan annanpa lisää aikaa.

Tsekkasin että näin taisi Entertainmentin kohdalla olla. Se olikin Absolute Beginners, jonka b-puoli oli siunattu Tales From The Riverbankilla, kun mietin sen samoja aikoja olevan.