Jarruttavia uutisia

Juuri tulleita uutisia… breaking news… keskeytämme lähetyksen hetkeksi… olen jarruttanut lakia… I've been braking the law… oksoviidare

Sellainen olo, että on jäänyt kirjoittamatta viidestä kymmeneen polkkaa erilaisista hölmöyksistä, mihin olen sotkeutunut aina ehtiessäni tässä kesän aikana. Yritän kaivella näppistä kurittaen muistiani, koska kämpässä on nahkea ilma, eikä nukkumisestakaan mitään tulisi. Liian kosteaa ja lämmintä, en minä mikään orkidea ole.

Poppi-Hessu on kaveri, jolle on sattunut monenlaista, niin hyvää kuin pelottavaakin. Hölökohtaisista asioistaan en arvaa ja halua huudella, mutta olemme kohdanneet ja viestineet eri välilöissä, jolloin erityisen tyhmät vitsit, sanaleikit ja munansaannokset ovat olleet suosiossa. Viimeksi hän, viralliselta nimeltään tunnetusti Poppi-Heikki, muistaakseni arveli – en ole varma meneekö juonto oikein – että tärvätessään kaikki rahansa naisiin hän ansaitsee nimen Sippi-Heka.

Siitä on takuulla kuukausi, kun äidyimme kehittelemään Applelle monipuolisempaa tuote- ja palveluvalikoimaa erilaisten iMacien ja iPhonejen jatkeeksi. Pop-Hes kirjoitti niistä ansiokkaasti moposivuille, yritänpä löytää iLinkin. Täällä uutisarkistossa näkyy olevan, pvm:t 31.5.08 ja 1.6.08 (eli onhan siitä jo puolitoista kuukautta), otsikoilla "iSaatana mikä lukijakilpailu" ja "iVan totaalisen järjettömän surkeaa". Sain tuossa Pirkkalan Poppelien kohtaamisessa tekaistun kunnianimen Istuva Anssi. Siellä moposivuilla näkyy olevan paljon muutakin, ihan oikeasti hulvatonta.

Oli vähän kiirusta koko kesäkuun sitten kurssin kanssa, joka nyt on suoritettu ja todistus pokattu, tosin postiloorasta, koska olin hiukan estyneenä Turussa päätösjuhlien aikaan.

Mikä Turun-vierailu huutaisikin omaa polkkaansa, lähes kokonaan potentiaalin imperfektissä. Hämmentävä munansaannosaiheinen kokemus oli Ruisrockin jälkilöylyissä istuksia entisessä Portissa pitkähkö sunnuntai. Nimittäin sinne äkkäytyni paitsi tuttuja, myös tuntemattomia, joiden kanssa terassilla puhelaulanimme hyvin omituisia muistumia punkajoilta ja muutakin armeliaasti historian hämäriin jäänyttä, joka pulpahtani pintaan vain sopivalla lääkityksellä ja osuvalla tunkion pöyhimisellä.

Munansaannoksia en siis tähän pyri kaivamaan, mutta kun sitten sisätiloihin päässimme, pöytään istunivat virolainen shakkimestari ja turkulainen isäntänsä, jotka kunnostautunivat yllättävästi siten, että virolainen kertoni mehevimmät sananmuunnokset – siis suomeksi. Isäntänsä puolestaan lainanni joltain toisen pöydän hepulta kitaran, jolla säestäen hän esittäni Juice Leskisen noin kolmesataaminuuttisen (tarkemmin sanoen näköjään 16 min ja risat) Pieksämäen asemalla bluesin. Esitys lieni maanmainio, yllättynin kuinka paljon sanat viihdyttivät, sillä en ole jaksanut alkuperäistä kunnolla kuunnella kuin kerran tai kaksi vuosikymmeniä sitten.

Terassille tupsahtaneisiin lukeutuni muuan Mika, jota en ollut nähnyt ehkä kymmeneen vuoteen, mutta pari päivää aikaisemmin olin muistellut meidän häkellyttäviä kohtaamisiamme Tompereella. Shakkivitsit olivat avuttomimpina jääneet mieleen, esimerkiksi usein toistunut tokaisu saatuamme nappulat valmiusasemiin: "Sitten Aljechin!"

Tai kun hakaisin kirjastosta shakkiaiheisia teoksia, ihan amatööriasteesta Morphyn, Capablancan ja Eero Böökin pelitulkintojen kautta tuoreempaan tavaraan. Jollain kerralla piirsin paperiin lapsenomaisen kuvan laivasta ja kannattelin lappua oikealla kädellä ilmassa siirrellen peruskuvion starttia (E2–E4!) vasemmalla kädellä. Kun kaveri viimein ihmetteli, että mikäs nyt, kehuin lainanneeni teoksen "Shakki alusta pitäen".

Toisella kertaa taas kiersimme pubista Tammelantorin grillin kautta kämpilleni. Mika hoiti yöeväät, päätti panostaa mustaan ja tilasikin sitä varuiksi kaksi kiloa. Söimme jöötiä shakin äärellä, jolloin harvinaisesti valkoisilla liikkunut lähetti ahdistettiin nurkkaan, kun kaikki ruudut ympärillä muuttuivat mustiksi. Voin kertoa, ettei sellaista määrää hetkessä tempaista, mutta seuraavana päivänä lähdimme Turkuun ja otimme jäysteet (rontti kilo varmaan) mukaan. Ne kelpasivat tikkakisoissa komiasti veljeksille, jotka olivat jättäneet Mansesterin ja juuttuneet rannikolle.

Paljon väsynyttä, yllättävän tarttuvaa naurua syntyi näitä muistellessa ja uusia, vielä köpelömpiä sutjauksia veistellessä. Vaikuttavaa oli esimerkiksi hänen tapansa vastata kännykkään: "Rakastan rakastan, mutta lakkaa vinkumasta." Se johdatti ajatukset Syvän joen teemoihin, eikä käy kiistäminen, että totuuden kuulee humalaisen, lapsen tai Joensuusta.

Jostain syystä sellaistakin kysymystä toisteltiin, että mikä oli maailman ensimmäinen puhelinvastaus. Tietenkin: "Bellillä, Alexander Graham puhelimessa." Se siivitti monenlaisia pohdintoja, kuka oli soittaja vai Raija Belli, ja miten siinä tapauksessa Alexin olisi kannattanut vastata. Äh joo, kuten haukansilmäinen lukija ehkä arvaa, nämä eivät voi huvittaa kuin kirjoittajaa itseään sitten myöhemmin, jos haluaa palauttaa menneitä mieleensä.

Suurena hetkenä pitää kirjata vielä, että itse potentiaalin imperfektin isäkin ilmaantui monipäisenä paikalle.

* * *

Ruisrock meinasi luiskahtaa hitusen viihteen puolelle, sillä matkanjärjestäjän kanssa valmistauduimme huolella. Pe-iltana notkuimme alustavasti puistossa ja paarissa, sitten la-aamuna piipahdimme Ale-paarin terassilla ja pitkärivattomassa ennen kuin bussi lähti noin kypältä. Eväänäni oli klassikko "iso gee", siis tappi hedelmöivää väkevää viiniä, joka alkoi nopeasti suorittaa kostoaan juhla-alueelle päästyä.

Mainioina hetkinä jäivät silti mieleen tiikeritoverin kohtaaminen, naispuolisen matkakumppanin liittyminen pienryhmäämme ja soittopuolelta ainakin pääkohteemme Kari Peitsamon Skootteri, kaljapöytään moukevaa tunnelmaa luonut Plutonium 74 (vai mikä se numero on) sekä Flogging Molly, joka toi lieviä muistumia vanhasta Poguesista. Tuon Poguesin suhteen tiikeritoveri oli varhaisherännäisiä, osti eka älpeen melko tuoreeltaan ja hankkiutui vieläpä Kårenille katsomaan bändiä. Yhä kismittää, etten ollut paikalla, se oli tiettävästi hurjaa menoa… varmaankin 1984 lopulla tai alkuvuonna 1985.

Paljon jäi näkemättäkin, turnauskestävyys ja into eivät pysyneet ylimmillään, kun huvitti ennemmin hakea näkemystä parin euron pantilla siunatun mukin pohjalta. Ja juu ei, erinäisiä paikalla olleita blogituttavia en tiedä nähneeni, vaikka Kervån kanssa vaihdoin sentään ehkä kymmenen sanaa puhelimessa ja hänen raportistaan totesin meidän kuunnelleen joitakin samojakin bändejä.

Lähtiessä bussimme oli luistanut parkkipaikalta hittoon, joten siirryimme paikallisella yleisömuilutuksella (katse vasempaan päin) keskustaan ja kuulemma Paita-Ressu Redfordin omistamaan ökypaariin, olikohan se harhaanjohtavalta nimeltään Rento. Siellä väliin kohmettunut festihenki alkoi kohota, erityisesti koska juuri matkabussille lähtöä kaavaillessamme ovelle hyökkäsi paikallistoveri, joka uhkasi olla pahoillaan, jos saman tien katoan. Vakuutteli, että voi vaikka heittää mut autolla seuraavana päivänä kotiin.

Enhän minä niin halpaan mennyt, että olisin luullut hänen ajokunnossa olevan seuraavana päivänä, mutta silti jouduin "jäämään". Mistä palaamme luupin alkuun ja sunnuntaihin ex-Portissa. Mainittakoon vielä, että tuossa vihreässä lipussa kehotetaan säilyttämään se huolellisesti, kun taas bussitiketin ei nähtävästi ollut niin väliä.

Tyypillistä toimintaa, että tuo hentoinen valkoinen paperilipare on suorastaan M niinku Mint -kunnossa (ainakin NM), mutta vihreä tuskin edes VG –.