Nurkkaanmaalaus

Kevyt välipostaus töiden lomassa, kahvitauoksi.

En tiedä onko nykyväellä vielä eläviä muistikuvia niin vanhanaikaisesta asiasta kuin kirjeenvaihdosta, mutta itse muistan siitä puuhasta yhden väijyvän vaaran, joka vaanii melkein sellaisenaan myös polkkailussa. Minulla se on ilmentynyt niin, että olen hurmaantunut saatuani kirjeitse vavahduttavan syvälliseltä tuntuvan yhteyden toiseen ihmiseen, mutta liika innostuminen on lyönyt väylän tukkoon.

Tarkoitan sellaista menoa, kun posottaa pienimpiäkin sielunliikahduksia paperille – oikeita, kuviteltuja ja haaveiltuja – ja palautteena saa kiitosta, kuinka herkkää ja hienoa niitä on lukea. Tässä toiminnassa vaan molemmat helposti ajautuvat haaveelliseen kuvitelmaan sielunyhteydestä. Jos kirjoittaja poimii omista ja varastetuista ajatuksista kukkeimpia, joista taas lukija luonnostaan seuloo häntä kiinnostavat, todellinen yhteys kahden lihallisen olennon välillä on lopulta aika hauras. Se käy monesti ilmi vasta, jos osapuolet erehtyvät kohtaamaan. Tai jos jompikumpi tai molemmat alkavat tehdä liian uskaliaita oletuksia toisen ajatuksista.

Niin, ehkä se on kuin ihastumista, mutta pohjana ovat olemuksen ja käytöksen sijaan kaunokirjailut, jotka voivat olla vaikka kirjaston kirjasta kopsattuja.

Tällä tavalla voi maalata itsensä nurkkaan myös polkatessa siten, että yrittää jatkuvasti parantaa muille antamaansa mielikuvaa kirjoittajasta – ja itselleen siinä samalla. Vaikkei kysymys olisi suoranaisesti valehtelemisesta, vastaavat lait siinä pätevät, että paranneltu todellisuus alkaa nopeasti ahdistaa, kun liikkumavara vähenee.

Mistähän tämäkin tuli mieleeni? Ei siinä mitään ajankohtaista tunnu olevan, sillä en ole näitä oireita havainnoinut omassa tai suosikkieni polkkaamisessa. Korkeintaan keksin yhteyden siitä, että on tullut jotenkin surku joitakin toimittajia ja kolumnisteja, jotka ovat hankkineet mainetta rääpimällä ensisijaisesti muiden tekoja.

Oletan tuollaisella kirjoittelulla tekijän maalaavan itsensä helposti nurkkaan. Kun mehevimpiä kohteita on kyllin solvattu, eväät on syöty, eikä paluureittiä ole helppo löytää ennen kuin maali (painomuste) ehtii kuivaa kylliksi. Tuskin tähän tarvitsee mitään nimiä mainita, riittäähän näitä vähän joka lehteen, kun analyyttiset, muita viksummat ihmiset esittelevät ajattelunsa ylivertaisuuden sillä, että tuhlaavat aikaansa puhkomalla kaikenlaisia kuplia, joita tervejärkinen ei voisi muuksi luulla.

Halu on varmaan ymmärrettävä, mutta tulokset ovat usein aika valjuja. Jos hankkii elantonsa vaikkapa todistelemalla, etteivät kaikkein köykäisimmät pintauutiset esittele kohteistaan syvällisiä puolia, liikutaan huttu-uutisoinnin toisessa potenssissa. Sehän on melkein pahempaa kuin perinteiset nollatutkimukset, koska se pönkittää nurkan takaa ikävästi pintauutisointia.