Nuolase ennenko tipahdat!

Tänään hitusen kismitti, kun totesin tehneeni paljon freelance-töitä, joista ei saa kämmeneen kuin parhaimmillaan murenia. Jos saisi enemmän, voisi lähteä kaukomatkalle sukeltelemaan ja katsoa edes, saisiko houkuteltua kämmenen kimppuun mureenia.
Vaan raha on spurkuhupaisan ylikorostettu asia, jonsei keiku nollan liepeillä tai vähän alle tai ole sille erityisen perso muuten vaan. Jos on runsaasti ja pitkäaikaisesti miinuksilla, kuten minä, ei voi ottaa kaikkea enää vakavissaan, koska muuten jäisi sänkyyn lamaantuneena.

Synkkenin hetkeksi ja menin päivällä paariin. Ostin mukin kolaa ja juttelin rakkaiden ihmisten kans. Sitten eräs läheinen hönöläinen asteli tiskille ja otaksui meidän kaipaavan jallua, mitä olimme Tapaninpäivänä runsaalti nauttineet. Paarimikko Jusba epäili, etten joisi, joten Pena kysyi minulta varoiksi. Vastasin jyrkkänä: "Ei ei, ei nyt... no menköön."
Siitä on noin 12 tuntia - vieläkin heitättää, mutta onpa siinä välissä tullut juotua monen monta tuoppia ja hömpsyä, ihan vain varmuuden vuoksi. Sen pidän salaisuutena, että nukahdin sikiöasentoon naisten vessan lattialle, eikä minulle sen jälkeen enää tarjoiltu. Pikkumaista!

Mutta asiaan! Juhlistimme siinä matkalla Esa Pulliaisen 50 v -synttäreitä tuuppaamalla jukeboksista Nurmiota (7 ender, Valo yössä twist), Baddingia (Mä haluan sun), Topia (Sydänsuruja) ja Agentsia (Mandschurian Beat), koska hän on niin herkullisen kaunis kitaristi.

Pääsin viimein kotiin, ja kävin tässä toipuessa huutelemassa vieraissa plokeissa, koska halusin keskittyä kolumniin, jonka olin luvannut kirjoittaa englanniksi huomiseen (seuraavaan iltaan) mennessä. Asiat ovat jo päässä, mutta eivät erityisen kiteytyneessä muodossa. Sitä olisi turha terhentää, että lupasin itselleni olla kirjoittamatta mitään muuta ennen kuin tuo homma on hoidettu. Käänsinkin siinä välissä kymmeniä liuskoja sarjakuvaa, osaksi paineen alla mutta etupäässsä koska homma kulki.

Eikä tässä hätää ole, luulisin pöhnän pois nukuttuani saavani helposti parin liuskan kolumnin syntymään. Sillä välin panen laulamaan levyltä miehen, joka on tehnyt minuun lavalla kekkaloidessaan ehkä suurimman vaikutuksen: Henk Hofstede, keulakuva the Nitsissä, jonka muinaisessa hitissä Nescio myös kosketinsoitinnero Robert Jan Stips sekä murea rumpali Rob Kloet ovat niin herkästi asian päällä, että sulan hyytelöksi kuullessani sen livenä tai vaan äänimaisemana, millaiseksi se on taidettu suunnitella.

Nits on rautatietä.