Kuhnuri-klubi

Vaikeuksien kautta sain eilen katsottua elokuvan V niin kuin Verikoira (B for Bloodhound), tosin kahdessa erässä. Pohjana oleva Alan Mooren ja David Lloydin sarjakuvaromaani (alkujaan näköjään 10-osainen sarja lehtiä) on niin väkevä teos, etten uskaltanut odottaa liikoja. Mielessä väikkyivät erilaiset totalitarismin ja tulevaisuuden kuvaukset, mitä elokuvissa on tullut vastaan, alkaen Truffaut'n Fahrenheit 451:stä tai jopa Fritz Langin Metropoliisista.

Suotta olin epäluuloinen, leffahan näytti seisovan omilla jaloillaan ja iski hyvin jäsenneltynä kokonaisuutena, jossa on paitsi monia säväyttäviä ja omaperäisiä elementtejä, ennen kaikkea hienovireinen tunnelma. Houkuttaisi koota viiden kärki sarjakuviin pohjautuvista elokuvista, mitä olen nähnyt, mutten tiedä vielä tarjokkaita kuin Sin Cityn ja Burtonin kaksi ekaa Batmania. Sattumaa tai ei, noissa kolmessa muussa väijyy taustalla Frank Millerin luomia visioita. Marvel-leffoissa on ollut jotain kiintoisaakin, mutta täysosumia ei tule mieleen.

Äsken tälläsin mustamakkaralounaan seuraksi pyörimään taas Jeevesin, joka on verrattoman jouheaa katsottavaa. Tarkoitus oli jatkaa vielä töitä hyvän aamuisen panoksen lisäksi, mutta muun muassa Barmyn (Martin Clunes) toikkarointi Kuhnuri-klubilla (Drones club) vei ajatukset kantapaariin. Norsutanssija uhkasi sinne siirrähtää, joten taidan tehdä seuraa. Saapi nähdä, jos voimme esimerkiksi lyödä sulkapalloja kattolamppuihin.

Aamun musiikillisesta sytykkeestä pitää vielä mainita, että 22-Pistepirkko kuulosti jänskältä. Aikoinaan seurailin bändin luomuksia sivukorvalla, esimerkiksi Frankenstein nappasi heti. Taisin pudota kärryiltä Bare Bone Nestin tai Big Lupun aikoihin. Hiljattain luin bändielämäkerran, joka herätti taas mielenkiinnon, ja lainasin sen taustamusiikiksi kirjastosta levyt Eleven ja Rally of Love. Hienoja äijiä kaiken tämän pohjalta. Heidän levy-yhtiönsä nimikin nostattaa virnettä: Bone Voyage.

Mutta nyt kuhnuroimaan. Toodle-oo!