4.11.2008

Kirjavisailua

Tuumailin edellisessä polkassa, että voisi olla hauskaa tutkailla suosikkikirjojaan sieltä tunnetummasta päästä, valikoida näytteitä ja laittaa tänne tehtäväksi tunnistaa niitä. En ole varma, oliko se sittenkään hyvä idea.

Alkoi tulvia mieleen vahvoja muistoja isän harrastuksesta alalla, sillä hän innostui 90-luvun alkupuolella eläkkeelle siirryttyään Demarin viikottaisesta kirjavisasta, johon etevästi vastaili useamman vuoden ajan. Hänen kuoltuaan notkuin siellä kotinurkissa, ihmettelin tapahtunutta ja osuin sopivasti päivälle, jolloin oli taas kirjavisan aika.

Ei se ollut surutyötä, koska isä inhosi tuota sanaa, mutta jotain möhkälettä hakulla kilkuttelin, kun menin hänen huoneeseensa ja nakuttelin hänen kirjoituskoneellaan (taisi olla sähköinen Brother) vähän niin kuin viimeisen vastauksen Demarille. Se tuotti monitahoisia ja sekalaisia tunteita, mutta jotain tyyntä mielihyvääkin. Erityisen mukavaa oli lähiperheen myönteinen palaute, kun kirje turhankin laajassa mitassa lehdessä julkaistiin.

Otsikkonakin oli "Visahistorian huimaavin huijaus paljastuu". Nimittäin isän vastauksiin kuului ovela salajuoni, jota selvittelin kirjeessäni tähän tapaan (parin kpl:n ote):

[Visadebyytin jälkeen] Isä ujosteli tekstinlainailua sen verran, että pyysi seuraavalla viikolla saada esiintyä nimettömänä. Kun tästä vähän vinoiltiin, isä aikoi lähettää loukkaantuneen, yksityisen vastineen. Sitten syntyi ajatus vastailla salanimillä. Tämä ilmeisesti vain lisäsi visan viehätystä, kun piti vastailla vähän erilaisilla tyyleillä sukupuolen ja iän mukaan. Vastauksia piti laatia eri kirjoituskoneilla, käsin, tietokoneella ym, erilaisille papereille ja korteille. Niitä tietysti lähetettiin eri paikoista. Allekirjoitukset vaihtelivat – välillä oli äitini asialla.

Erityistä huvia tuotti salanimien keksiminen. Ne olivat kaikki anagrammeja. Arkistosta löytyy noin 30 nimen lista, joista visakäytössä on ollut ainakin tusina. Miltä kuulostaa seuraava lista? Ulla Aisanen, Sauli Ennala, Enni Lausala, Anneli Asula, Nalle Saunia, Elina Laanus, Leni Saunala, Aune Lasalin, Aale A. Linnus, Esa Lunnaila, Anulea Salin…

Muutaman kerran pääsin mukaan visan dekkaritoimiin, usein vain ajankohtaisen näytteen pohtimiseen, mutta joskus myös anagrammien virittelyyn, ja pari kertaa itsekin vastailin.

Hienoja kysymyksiä Demari kehitteli, ilahduin äsken huomatessani, että perinteinen visa edelleen jatkuu, kuten täältä voi todeta. Siihen voi olla hankala hypätä kärryille, jos konkarit ovat visailua jatkaneet kenties 15 vuotta, mutta yläosassa puretaan edellisen viikon visaan tulleita vastauksia ja alhaalla on uusi kysymys.

Oikeastaan pitäisi muistella isän dekkariaikeita lisää, mutta jääköön se tuonnemmaksi.

* * *

Ettei menisi kokonaan muisteluksi, valikoin tähän näytteen kotimaisesta teoksesta, jonka olen jo poikasena kaivanut kiherrettäväksi isän hyllystä. Uskoisin että tyyli on tunnistettavissa, vaikkei lonkalta itse näytettä tuntisi.

"Toinen kiusallinen asia on hygienia. Yleisesti ottaen on inkkarin kainalon hygienia heikohko. Kun laukotellaan hevosen selässä viikkokaudet pitkin savanneja, ei tulla kiinnittäneeksi huomiota intiimiin hygieniaan. Sitten sitä vaan yhtenä iltana tuoksahdetaan intiaanileirin keskusaukealle, sidotaan hevonen puomiin ja loikitaan telttaan elämänkaveria tapaamaan. Kun toisaalta tietää naisen roolin intiaanikylässä ja toisaalta on tietoinen, että intiaanin skalpeerausveitsi on löyhässä tupessaan, on jonkin Bettyn tai Maureenin hankala mennä kehottamaan poikaystävää kylpyyn. Frustraatio siitä tulisi."

Vastaukset ovat tervetulleita kommenttilooraan, lupaan täsmävastauksen kertoa viikon sisään, siis kirjoittajan, teoksen ja vaikka sivunumeronkin.

16 kommenttia:

Qimki kirjoitti...

Tulee mieleen Armas J. Pulla.

Onpas muuten hurjaa veikata yhtään mitään. Tuntuu heti että on "kunnia" vaakalaudalla.

Niin ja päivää siltä varalta etten ole ennen täällä kommentoinut. Lukenut vain.

Varapygmi kirjoitti...

Terve terve! Nimimerkki on saletisti tuttu, en vaan muista olemmeko kohdanneet täällä.

Kiitos veikkauksesta, ei osunut. Enpä muista sitäkään, olenko Pullaan tutustunut, jotain ehkä joskus lukenut, mutten arvaa sanoa onko yhtäläisyyksiä tähän myöhempään suurhahmoon.

Anonyymi kirjoitti...

Terve vaan!
Haiskahtaapi Huoviselta.

-Universale-

Varapygmi kirjoitti...

Universale, tuas on enempi hajua.

Bonuksena voin kertoa, että päällikkö Ränkättävä Sorsa on saanut jalkavaimokseen Bettyn, jolle hän osoittaa sentään pientä ystävällisyyttä:
"– Jenkkinaisella ollah huva chipmunk, huva pirtelö?"

Puoliverinen Frantisek Rathenau ei ota niinkään huomioon Maureenin tunteita.

Mrs Morbidi kirjoitti...

Punavyö. (Ei nyt muuta tule mieleen..:)

Mrs Morbidi kirjoitti...

Ai, mutta oliko se siis Huovinen?

Varapygmi kirjoitti...

Eihän tässä ihan viikkoa vielä kulunut, mutta voin kertoa wirallisen vastauksen, kerta olihan se Huovisen tuotannosta harvemmin toisteltu näyte. Siis:

Veikko Huovinen: Mikäpä tässä (WSOY, 1969)
Novellista 'Punanahka ja valkonaama' (osiosta II Vapaita suhteita) ote sivulta 68.

Ajattelin Huoviselle luonteenomaista olevan tuon sivistyssanojen kanssa venkoilun, tuntuu kuin 'hygienia' ja 'frustraatio' olisivat saattaneet häntä huvittaa lehtien toistamina, jolloin niiden ujuttaminen tuohon seikkailuviihteestä poimittuun intiaanikehykseen tuottaa kiintoisaa ja omaleimaista ristiriitaa.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kyllä se selvästi tyylillisesti Huovista on... Hitsi sentään, kun en hokannu.:) - maamuasel ruips

Anonyymi kirjoitti...

Ohi
ei voinut mennä..

-Universale-

Varapygmi kirjoitti...

Jou, en osaa sanoa mitään, kuinka helppo tai vaikea tuo oli. Itse arvasin Kemppisen kommenteissa Päätaloa Huoviseksi, koska silmään takertui Huoviselta tuttu sana 'nilistää'. Vaan ehkäpä se on Kainuun suunnalla käytetty sana.

Joskus pitäisi perehtyä vielä Päätaloon, jos aloittaisi vaikka perinteitä kunnioittaen ensi sunnuntaina eli isänpäivänä?

Anonyymi kirjoitti...

Myöhästyneet kommentit, olin hidas niin kuin aina. Mutta tämä oli mulle helppo, tosin sivunumeroita jouduin hetken miettimään. Mutta ken oli hän joka haisi hieltä ja pimpulta, ei mitenkään ylenpalttisesti vaan sopivasti? Ääh...

Muistan juttua olleen anagrammista "Auli Salanen"; tuo on melkein yhtä hieno kuin klassikkopalindromi "penisinep". Huh, uh!?

Varapygmi kirjoitti...

Juu, hätäilin vähän kun suoraan kysyttiin. Ensi kerralla lykkään vastauksen julkistamista muutaman päivän.

Perhana, sehän on jo isänpäivä, enkä ole honannut hakea kirjastosta Päätaloa lainaan. Täytyy lykätä sitäkin, onhan tuossa nippu muita lainassa.

Tiikeriseurassa haaveilimme joskus Huovis-visan aloittamista, että aina esimerkiksi viikottain joku esittäisi spostitse näytteen, joka muiden pitää tunnistaa. Nyt hävettää, etten ihan muista mistä tuo on. Ei kai se tämä maalaismissi ole, joka Pariisissa karkasi hotellista torille ostamaan kalaa?

Taidan tuupata tänään uuden kysymyksen, jotain aivan muuta.

Mrs Morbidi kirjoitti...

Kemppisen listalta Päätalo oli niiden joukossa, jotka arvasin. Nilistää on enempi sellainen sana, jota Päätalon kotiseudulla käytetään kuin Sotkamon seudulla, josta Huovinen on. Siis en ole asiantuntija, mutta tämä oli ajatuskuvioni. Plus että olen kyllä lukenut molempien herrojen teoksia ja näyte ei missään nimessä ollut Huovisen tekstiltä tuntuvaa.
Varap, lue Vikke Nilon tarina. Se on minun suosikkini, Päätalon lapsuusmuistelujen lisäksi.

Varapygmi kirjoitti...

Näinhän se saattaa olla, vaan en ole tosiaan Päätaloon perehtynyt. Kävi hyvin järkeen kyllä, kun törmäsin arvaukseen kommenteissa.
Luulen, että olen nähnyt sanan 'nilistää' vain Huovisella ja kenties häneltä sen lainanneissa Pahkasika-kirjoitelmissa (tms). Eritoten on mielessä muoto 'nilistellä'.
Luin viimeksi Huoviselta Konstan Pylkkerö etsii kortteeria, jonka tyyli maistui minusta vähän sen suuntaiselta kuin se Päätalo-näyte.

Siitähän on kohta taas viikko, kun aioin laittaa uuden kyssän. Vaikhiaa ja työpaineista aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, mä oon muuttunu! Tai en oikeestansa, mutta yritys hyvä kybbänä.
http://rumdumirisorb.blogspot.com/
Tiidadaadiidaa....

Varapygmi kirjoitti...

Kiitos vinkistä, kävin kyllä jo kurkkaamassa. On vain niin hitonmoista kiirettä, että meinaa jäädä poikakin lapspuolen asemaan… hmmm. Tulee taas mieleen sana etä-isyys, vaikka kimpassa ollaan sählätty läpi vkonlopun.