Voihan Vonnegutin aunus

Kesäistä meininkiä on koettu Varapygmilässä, tosin turhan paljon koneen ääressä hikoillen ja ikkunaa iltapäivisin pimennellen. Sitä hienompaa on ollut ajoittain saada jotain valmiiksi ja rykäistä ladulle kekkuloimaan.

Eilisen juhlahetki osui pitkästä aikaa Huurupiilon jameihin, joissa erinomaisen meiningin takasivat muun muassa Vesa Hyrskykari, Sami Sippola, Juppo Paavola, läskibassoon siirtynyt kitaristi-Riku (sukunimeä en het muista) sekä loppupuoliskon lauteilla heiluneet El Samuel Tragico (myös Tragic Samina tunnettu Straton virtuoosi) ja suursuosikkini Jo' Buddy Raulamo. Varmasti unohdin vielä useita herroja, enkä esimerkiksi maanmainion harpistin nimeä tiedäkään.

Virkistyneenä rykäisin aamulla jalkapalloaiheisen suururakan käännösten osalta pakettiin, enää pitäisi tsiikata ladotut sivut kuntoon. Haaveissa elää, että se tulisi työn alle kohtuullisen pian, jotta voisi keventynein mielin hyökätä seiskaksi terassivisaan. Perinteinen kesävisailu on meitin joukkueelta Bono Estenteltä lykkäytynyt hiukan, kun Boss Springsteenin keikkakin siirsi visailtaa ekalla kerralla, jolloin olisimme sinne ehtineet.

Kesäkuun vikana menimme reenihengessä katsastamaan terheyttä, josko heinäkuussa voisi kammoitella jo kuukausipalkinnoista. Hyvä oli kenraali, loppunousulla voitimme runsaasti isoja pokaaleja, jotka tyhjensimme himokkaasti. Huvittavinta oli se, että viimeinen kysymys tuli tavallaan mullen suihin, mutta kaverit ovat jaksaneet hehkutella sitä pari viikkoa ja levittää sanaa kehäkolmosen sisäpuolelle saakka.

Nimittäin lopuksi kysyttiin Marilyn Monroe -elokuvasta There's No Business Like Show Business suomenkielistä nimeä, jota yllättäen kukaan muu ei tiennyt. Itsellä oli sukurasitetta, koska veli on tehnyt Marilynista kirjan ja koonnut aiheesta runsaasti lähdemateriaalia, joita olen taannoin tutkinut. No, meidän möykkäporukka oli jo aika viihteessä – itse asiassa olin Norsutanssijan kanssa pohjustanut sangrialla ja murkinalla niin huolellisesti, että kaveri meidät nähdessään vaihtoi rytmiryhmämme nimeksi Hönö Estente – joten voiton selvitessä syntyi äläkkä. Taisi visaisäntä Samia ja naapuripöytiäkin naurattaa, että sillä sakilla oli mahdollista pärjätä. Oli meitä kyllä kohtuuttoman paljon nipussa, taisi olla seitsemän.

* * * * *

Viikko sitten teimme uuden rynnäkön terassivisaan, taasen ylimitoitetulla joukkueella, ja jäimme ratkokysymyksen päähän voitosta. Sillä kerralla pääni valtasi erityisen typerä juttu, kun renasin uutta kännykkääni.

Nimittäin helteiden alkaessa pääsi käymään niin onnettomasti, että jätin takin kotiin ja tuikkasin monivuotisen luottopuhelimen kesäpaidan taskuun. No, jatkon voi arvata – naisten** vessassa käydessä se lumpsahti taskusta pyttyyn. Nopeasta kuivauksesta huolimatta toiminta kävi sikäli vajaaksi, ettei kapula hälytä soiton tai viestin tullessa. Rassasi mieltä sen verran, että hain uuden halpiaisnokialaisen kaupasta.

Niin erilaiset ovat käyttöpainikkeet, etten parissa viikossa ole tottunut.

Toinen puoli tarinaa on Kurt Vonnegutin kirjasta Mestarien aamiainen, jossa toistuu monessa välissä hänen naivistinen versionsa peräaukosta. Halusin etsiä esimerkin netistä, jolloin totesin jonkun perustaneen blogin Vonnegutin p*rsereiän ympärille. Sieltä kavalasti vohkin leikkeen itse kirjasta, täten esitelkäämme:


Nämä kaksi seikkaa yhdistyivät painellessani vääriä namikoita kapulasta. Kypsytti muutenkin koko vehje anteliaalla kädellä, eikä asiaa suinkaan parantanut Nokian nuoriso-ohjaajien käyttöliittymään laittama komento, joka yllytti vastaamaan rivouksilla. Niihin olisin kernaasti sisällyttänyt naispuolisen lähisukulaisen ylenevässä polvessa ja teonsanoja, joita en tohdi tässä toistaa.


Paina itte, juukeli! ***

* * * *

Jos vielä sangriaan palaisi sen verran, että parilla kerralla olen opetellut tekemään laimennettua hedelmäistä punaviiniä, jota on rattoisaa hörppiä kesäiltoina, -öinä, -aamuina ja -päivinä.

Eka maistui mukavalta, jälkimmäinen versio oli parempi, ja sillä saimme Norsutanssijan kanssa huuhdeltua runsaan määrän katkarapusalaattia kitusiin. Aineksina muistan olleen ainakin:
- pari pulloa punhoa (järeää laatua poltetun maan taktiikalla, vaikkapa shirazia)
- pisara rommiviinaa (desi tai kolme)
- ginger alea
- sitruunasoopaa
- simaa (huvitti ostaa tarjouksesta)
- rutkasti sitrushedelmiä viipaleina sekaan, puristin myös mehua joukkoon (appelsiini, sitruuna, limetin, verigreippi… ananas ja monet muut sopisivat myös)

Tuosta lounaasta ei tarttunut kuvia kameraan, mutta yllä on jonkun toipumispäivän pääruokani, jossa on perinteisten salaatin, kurkun, tomaatin lisäksi ainakin hunajamelonia, nektariinia, ruohosipulia, kesäsipulia, fetajäljennöstä ja tapiksi chili-inkivääri-uitoksella maustettuja k-rapuja. Muuten aika ässä, mutta kravuissa inkivääri nousi turhan pistävänä peittämään miedompia makuja. Kastiksi laitoin vain soveliaan pippuroitua oliiviöljyä.

* Ai niin, se Marilyn-elokuva (pikemmin kyllä Irving Berlin -elokuva) oli muistaakseni suomeksi nimeltään Rytmiä veressä.
** Kerta miesten vessan kopperoon jalkani eivät mahdu.
*** Kuvasta epähuomiossa välittyy sekin, kuinka aurinkoiset olot kotitstossa usein vallitsevat.