Elukat kuriin

Hiiskatti vieköön, miten on oppinut riippuvaiseksi kännykästä, eikä niitä ole sattunut olemaan kuin yksi kerrallaan käytössä. No, sepä oli siirtynyt luottopaikaltaan povitaskusta jonnekin muualle, eli kenties pudonnut tai jäänyt paariin, jolsei joku sitten ole ilmaisen puheajan toivossa napannut vanhaa ja halpaa nokialaista. Sitäkin säästöä oli tarjolla aika vähän.

Menetys on siinä, että lukuisat puhelinnumerot ovat vain niissä halvoissa kuorissa. Suosittelen lämpimästi jotain lisätaltiointia elikkäs backuppia kaltaisilleni tuurin varassa kulkijoille, jotka eivät ole älynneet sitä tehdä. Vaikka itse asiassa, onhan noita vanhoja puhelimia nurkissa, joten jostain niistäkin voi numeroita löytyä.

Kippola aukeaa seuraavan kerran vasta perjantaina, ettei kapulan mahdollista löytymistä saane aiemmin tarkastettua. Olen kuullut huhua, etteivät muutkaan liikkeet ole tällä välin hanakasti palvelujaan tarjoamassa, joten voi olla vaikea saada esimerkiksi uutta prepaid-liittymää tähän väliin. Mistähän etsisi avointa laajan palvelun kiparia?

* * *

Pitää vielä mainita aikaisempaan jorinaan liittyen, että kirjastossa minulle suositeltu Magnus Millsin Aidantekijät nappasi ihan kunnolla. Kun kävin sen palauttamassa, vilkaisin samoin tein löytyykö herralta muita teoksia englanninkielisten puolelta. Nyt on nautittu tuon esikoisromaanin jatkeeksi toinen All Quiet on the Orient Express, jossa on myös kutkuttava meininki. Käteen tarttui lisäksi Aidantekijät alkukielellä, The Restraint of Beasts. Nimi vaikuttaa monimielisemmältä englanniksi, vaikka kyllähän siinä aitoja rakennetaan ihan konkreettisesti elukoita varten. Vapautta Mills käsittelee mielenkiintoisesta ruohonjuurivinkkelistä.

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun äidyin lukemaan mitään kirjaa saman tien uudestaan eri kielellä, ellei sitten työhommissa ole sellaista sattunut. Se heijastaa Millsin kerrontaansa ujuttamaa kytyä – vetovoima ei perustu suoranaisesti juonenkuljetukseen, vaan hahmojen keskinäisiin suhteisiin, sakeaan tilannetajuun sekä häkellyttävän nyrjähtäneisiin käänteisiin keskellä karua puurtamista. Työtä ja melkein jokailtaisia pubikäyntejä hän pääosin käsittelee, noin pintatasolla.

Mills näkyy kirjoittaneen muutaman teoksen lisää tällä vuosituhannella. Taidan pysyä kuulolla, jos osuisi kohdalle.

Joopa joo, lähden tutkimaan keinoja soitella pojalle, että kuulisin autuaasti odotetun illan satoa parin tunnin päästä. Erityisen hyvä mieli tuli hänen vilpittömän viattomasta onnellisuudestaan, kun mummunsa oli lupaillut tarjota tänään toiveiden mukaisia ruokia ja elokuvia, eivätkä toiveet pukin tuomisistakaan olleet sen paremmin olemattomia kuin ylenpalttisiakaan. Sälli osaa nauttia olemisesta ja pienistä kivoista asioista, eikä sellaista taitoa sovi vähätellä.

Visavinkkiä

Ei ole tullut yhtään vastausta kirjavisaan, joten pistän vielä pari helpotusta.

Tuossa näytteessä on kuuntelijana ehkä kaikkein tunnetuin fiktiivivakooja. Novelli ei sisällä sankariin tavallisesti yhdistettyä ryminää, vaan hän kuuntelee lähettilään kertomusta ja kommentoi sitä harvakseltaan. Silti novellin otsake kelpasi nimeksi elokuvalle, jolla taitaa olla hyvin vähän yhteistä alkuteoksen kanssa.

Näyte oli siis tuolla edellisen polkan lopussa, missä taisi olla jotain vinkkiä myös.

Verbaalisesti kielellistä

Hohhoijaa, joisiko kahvia, kerta ei sitä viihti kaataa lavuaariin.

Olen lueskellut tilkkeeksi, kun ajasta on jäänyt murusia, niin kevyitä dekkareita, painavammiksi kenties tarkoitettuja kotimaisia, julmettua latriinilukemistoa kuin vielä toissavuosisadan novellitaiteesta hilpeimpiä yksilöitä Twainilta.

Yhden luetun takakannessa sanotaan teoksen olevan "hurja verbaalinen ilotulitus, tajunnanvirran ja kansanperinteen onnistunut liitto." Aikamoista kännisähellystä se minusta oli, paikoin kiinnostava ja hupaisaakin lähennellyt, mutta ei lopulta erityisen hytkäyttävä. Pitäisi lukea Jari Tervolta tuoreimpia, jo sivistysmielessä, kun tämä Pohjan hovi, Kallellaan ja joku muu lukemani eivät ole luoneet selvää kuvaa äijästä kirjailijana.

Toinen kotimainen oli, ei suinkaan ruotsi vaan, Juha Itkosen toka romaani, josta myös jäi epämääräinen olo, vaikka aihepiiri rockeineen, runoineen ja tähteyden pulmineen kiinnosti. Sitä jäin hetkeksi arpomaan, että liittyikö sanojen toistaminen valittuna tyylikeinona rocklyriikkaan, koska jossain kohdassa se saattoi olla kuin käännettyä Morrisseyta.

Vuoroaan tuossa odottelee pari käännöskirjaa, joiden takakansissa lupaillaan tällaisia asioita:
"Tam ja Richie ovat kaksi syntymähapanta skotlantilaista aidantekijää. He pitävät farkkuvaatteista, vahvasta skottioluesta ja tupakkatauoista eivätkä juuri mistään muusta. He välttelevät työtä, ovat aina tyytymättömiä ja rahapulassa."

"Rumankaunis Lampaanköyrijä häikäisee paitsi vereslihaisella otteellaan myös kielellisellä kiihkeydellään ja ilmeikkyydellään."

Edellistä suositteli lennosta tuttu kirjastovirkailija, ehkäpä siinä takakannenkin ote on lähinnä ulkoista kuvaani, kun taas jälkimmäisestä kuulin jo käännösvaiheessa mielenkiintoisia seikkoja, joten olen sitä havitellut joko luettavaksi tai hyllyyn (miksei molempia). Kirjailijat ovat Magnus Mills ja Niall Griffiths.

* * *

Kun maatamme on nyt juhlittu, voisin mainita tuoreimmasta lähikontaktistani koneistoon, joka meittiä pyörittää. Kävin nimittäin verotstossa muilla asioilla ja samalla kysäisin jälkiveroihin ja palautukseen liittynyttä asiaa. Tuomitsivat syksyllä palautettavaksi parisataa eeroa, josta lähettivät viime tingassa päätöksen, että sillä on maksettu vuoden 2002 jälkiveroni. Laskukaavassa esiintyi maksamatta jääneenä noin 75 yksikköä ja korkoina sentilleen ylijäävä osuus, noin 70 prosenttia suurempi summa kuin alkuperäinen perittävä.

Tuppasi huvittamaan, että ovatko ottaneet mallia perintätstoista. Näillä kaavoilla on periville tahoille riemuvoitto, jos joku on jotain velkaa.

Kysäisin sitten, että mikäs tällaisissa veroveloissa on vanhenemisaika. Ei ollut tietoa sen enempää virkailijalla kuin naapurikollegoillakaan, eikä sitä tahtonut koneeltakaan löytyä. Parin puhelun avulla asia selvisi, ne vanhenevat viidessä vuodessa. Siinä alkaminen lasketaan päivästä, jolloin verovelka on määrätty maksuun, eli aivan viime tinkaan meni tuo tapaus, koska joulukuussa 2003 se olisi pitänyt alkujans maksaa. Nyt odottelen sitä huumoritempausta, että vouti perii saman summan ja nyhtää siitä tuntuvan provikkansa.

* * *

Kirjavisastelu on ollut heikoissa kantimissa, mutta tässä on kolmas lataus teemaan. Tunnistaako kukaan tällaista jännityspuolen tapausta?

Vinkkeinä voin kertoa, että kirjailija ja sankarinsa ovat nimekkäitä. Tämä nimenomainen teos nousi ajankohtaiseksi vuosikymmenten unohduksen jälkeen, vaikken tiedä onko se usuttanut montakaan ihmistä kirjan ääreen. Arvovaltainen taho nimitti "maughamilaiseksi anekdootiksi" tätä jupinaa, mistä lainaan otteen.

" "Tehän ette ole naimisissa, mutta uskon että tämä pätee kaikkiin miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Ne jatkuvat vain niin kauan kuin kahden ihmisen välillä on edes jonkinlaista alkeellista inhimillisyyttä. Kun kaikki hyvä tahto on loppunut, kun toinen osapuoli ilmiselvästikään ja aivan tosissaan ei enää välitä onko toinen elossa vai kuollut, jatkosta ei tule mitään. Sellaista loukkausta egoa – tai mikä vielä pahempaa – itsesuojeluvaistoa kohtaan ei ikinä voi antaa anteeksi. Olen huomannut tämän olevan totta sadoissa avioliitoissa. Olen nähnyt kuinka räikeänkin uskottomuuden kolhut on korjattu, olen nähnyt miten toinen jaksaa antaa anteeksi rikokset, vieläpä murhankin, konkursseista ja kaikista mahdollisista yhteiskunnallisista vilpeistä puhumattakaan. Parantumattomat sairaudet, sokeus, suuronnettomuudet – kaikkien yli on mahdollista päästä. Mutta tämä lakkaa pätemästä heti, jos toinen vain päästää alkeellisimmankin säädyllisyyden kuolemaan. …" "

Hjuu, tuo pohjustus johtaa kohti teoksen nimeä, joka taas on hyvinkin tuttu, vaikka sen sisältö lie jäänyt useimmille hämäräksi.

EXTRA EXTRA! Tämä näkyy olevan juhlapolkka, nyt on 400 täynnä. Huh.