15.11.2007

Aidosti paratiisia

Juukeli, huomasin vasta, että Teemalta tulee kohdakkoin (eli 21.55) Jim Jarmuschin kulttielokuva Muukalaisten paratiisi (Stranger Than Paradise, USA 1984). Taitaa olla pari vuosikymmentä aikaa, kun olen sitä viimeksi tutkaillut, joten on korkea aika ottaa uusinta.

Tietenkin jäi mieltä kaivelemaan, että jos tuon melki-siikveli Stranger Than Fiction kääntyi suomeksi Aidosti outoa, niin miten samoja aineksia voisi jälkijättöisesti soveltaa ykkösosaan. Otsikko oli toisena mieleen pätkähtänyt variaatio. Ensiksi ajattelin mallia Paratiisisti outoa. Joo joo, ei järkeä.

Hjuu, nyt jännittää missä määrin elokuvan viehätys oli opiskeluaikojen snobbailua, mutta sekin on sanottava, että Jarmusch on aina vähintään kiinnostanut, vaikka jostain elokuvistaan on jäänyt epämääräinen jälkimaku. Ghost Dog pitäisi tsekata joskus uusiksi.

Pitää lopettaa, että ehdin laitella pari voileipää ja kahvit kyytipojaksi. Toodle-oo!

3 kommenttia:

Tosikko kirjoitti...

Mää aloin katsoa sitä keskeltä, koska unohdin koko jutun, enkä oikein muutenkaan ollut juonenseuraamistuulella, mutta ihan vain se katselu ja dialogin kuunteleskelu jotenkin ravitsi sielua. Ja Jarmuschit jatkuu ensi viikolla, hurraa.

Varapygmi kirjoitti...

Käytin tuosta sanaa kulttielokuva, koska se on minusta osuvampi kuin yleensä. Ei Jarmuschin teos taida totella, jos vaatisi että "tule suuri elokuva ja kuljeta minua", mutta rauhassa tiirailtuna hytkäytti taas mukavasti.
Down By Law kerjää kanssa uusintakatselua.

Anonyymi kirjoitti...

Näin ton Jarmuschin leffan v. 1985? Tai 1986? Elokuvakerhossa... Teki vaikutuksen. Nostalkiaa!!! -ruu