Nuorena kaikki mahdollisuudet olivat edessä ja rehottivat kutsuvasti.
Eipä osannut arvostaa, ahdisti tavattomasti ettei tiennyt mihin tarttuisi.
Joskus heikkoa tai väärää oljenkortta repiessä totesi, että lujalla nykäisyllä lentää vain selälleen.
Valinnan vaikeuden tuottaman ahdistuksen lisäksi syntyi pelko vääristä valinnoista.
Oppi kieltämään lupaavienkin mahdollisuuksien kutsun.
Supisti näkökenttänsä alaspäin kapenevaan tunneliin ja löysi surkeuden.
Surkeimmillaan totesi, että vielä vain jaksavat ympärillä olevat ihmiset potkia tunnelissa eteenpäin. Olisiko oma vaisto tai tahtokin ollut apuna.
Odotuksien päädyttyä positiivisen ja negatiivisen toistensa kumoavien voimien myötä kohti nollapistettä alkoi tajuta nykyhetkeä.
Huomasi myönteisien yllätyksien eteenpäin vievän voiman.
Alkoivat mahdollisuudet avautua edessä.
Siinähän ne rehottavat, jos jaksaa tarttua, eikä vääriä valintoja oikeastaan ole.
Korkeintaan tylsiä.
[symmetrialtaan puutteellinen, hönöspäinen harjoitelma]
